SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 5
Kodin ja asumisen palveluita tarjoaville
yrityksille kohdennettua mainostilaa.
Miksi on tärkeää olla verkossa
• Kolme neljästä suomalaisesta hakee tuotteesta tai palvelusta tietoa verkosta
ennen ostopäätöstä.
• Ihmiset hakevat tietoa, palveluita, vinkkejä, ostamista ja viihdettä jatkuvasti
netistä.
• Nykyään bisnespäättäjien lisäksi myös kuluttajat käyttäytyvät eri tavalla kuin
esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Päätöksenteostamme, viihteestä ja
sosiaalisesta elämästämme suuri osa tapahtuu erilaisten päätelaitteiden äärellä.
• Yritysten on tärkeää rakentaa siltoja omien ja muiden verkkoyhteisöjen välille.
• Jos et ole verkossa, niin pahimmillaan saattaa yritystoiminnassakin olla hiljaista.
Kotipatu.fi
• Kotipatu.fi on uusi sivusto, joka kokoaa kodin ja asumisen yhtiöt samaan
portaaliin.
• Alussa katamme rakentamisen ja kotipalveluiden yritykset Helsingissä,Vantaalla,
Espoossa,Turussa jaTampereella – palvelusta löytyy yhteensä 10.000 yritystä.
• Tämän lisäksi sivusto kokoaa yhteen parhaimmat blogit, mielenkiintoisimmat
alan uutiset, vinkit ja infot.
• Palvelu toimii osoitteessa www.kotipatu.fi, myös tabletilla ja puhelimessa.
Miksi Kotipatu.fi
• Kotipatu.fi on paikka kuluttajalle, joka on kiinnostunut rakentamisesta,
remontoinnista ja erinäisistä kotipalveluista helpottaakseen arkeaan.
• Tee itsestäsi siis kiinnostava ja relavantti kuluttajalle – ole mukana Kotipatussa.
• TARJOUS:Tehdessänne kolmen kuukauden sopimuksen kanssamme, annamme
ensimmäisen kuukauden näkyvyyden ilmaiseksi vuoden 2015 ajan.Valittujen
kolmen kuukauden ei tarvitse olla peräkkäisiä. Katso myös muut
yhteistyömahdollisuudet sivuiltamme.
Ota yhteyttä myynti@kotipatu fi tai kotipatu.fi/yrityksille
Kodin ja asumisen palveluita tarjoaville yrityksille kohdennettua mainostilaa

Más contenido relacionado

Similar a Kodin ja asumisen palveluita tarjoaville yrityksille kohdennettua mainostilaa

Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?Suomen Ekonomit
 
Yritys-suomi lyhyesti
Yritys-suomi lyhyestiYritys-suomi lyhyesti
Yritys-suomi lyhyestiyrityssuomi
 
Yrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalle
Yrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalleYrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalle
Yrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalleMerja Heinonen
 
Kasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjät
Kasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjätKasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjät
Kasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjätIlkka O. Lavas
 
Oma Yritys-Suomi lyhyesti
Oma Yritys-Suomi lyhyestiOma Yritys-Suomi lyhyesti
Oma Yritys-Suomi lyhyestiMerja Heinonen
 
Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?
Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?
Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?Avantium Partner
 
Susanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästä
Susanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästäSusanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästä
Susanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästäTHL
 
Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011
Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011
Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011Staart
 
Cimson työlläistä taidolla slidet
Cimson työlläistä taidolla slidetCimson työlläistä taidolla slidet
Cimson työlläistä taidolla slidetRedesan Oy
 
Yritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteet
Yritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteetYritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteet
Yritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteetFonecta
 
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomilleSuomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomillePrepsikka Oy
 
Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...
Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...
Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...Aito HSO
 
Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön
Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön
Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön Piritta Seppälä
 
Hae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu Open
Hae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu OpenHae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu Open
Hae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu OpenSonera
 
Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus Teemu Malinen
 
Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?
Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?
Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?Omni Partners Oy
 
Vapaaehtoiset some 15102019
Vapaaehtoiset some 15102019Vapaaehtoiset some 15102019
Vapaaehtoiset some 15102019FutureMarja
 
Yrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminen
Yrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminenYrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminen
Yrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminenVille Tapio
 

Similar a Kodin ja asumisen palveluita tarjoaville yrityksille kohdennettua mainostilaa (20)

Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
Digitalisaatio - aikamme suurin mahdollisuus?
 
Yritys-suomi lyhyesti
Yritys-suomi lyhyestiYritys-suomi lyhyesti
Yritys-suomi lyhyesti
 
Yrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalle
Yrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalleYrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalle
Yrityssuomi.fi . kaikki yritykselle ja yrityksen perustajalle
 
Kasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjät
Kasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjätKasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjät
Kasvuyrittäjyys Rovaniemi Nuoret yrittäjät
 
Some2013 ii
Some2013 iiSome2013 ii
Some2013 ii
 
Oma Yritys-Suomi lyhyesti
Oma Yritys-Suomi lyhyestiOma Yritys-Suomi lyhyesti
Oma Yritys-Suomi lyhyesti
 
Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?
Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?
Miksi yrityksen tulee löytyä internetissä?
 
Susanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästä
Susanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästäSusanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästä
Susanna Prokkola: Siun soten esimerkki muutosviestinnästä
 
Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011
Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011
Staart_Yrittäjät internetmarkkinointi_08032011
 
Cimson työlläistä taidolla slidet
Cimson työlläistä taidolla slidetCimson työlläistä taidolla slidet
Cimson työlläistä taidolla slidet
 
Yritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteet
Yritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteetYritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteet
Yritystä Stadiin 14 Fonecta Hauduttamo: Verkkonäkyvyyden perusteet
 
syke-opas_2008
syke-opas_2008syke-opas_2008
syke-opas_2008
 
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomilleSuomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
Suomen nousu alkaa Oulusta - terveisiä Broadcomin ja Microsoftin irtisanomille
 
Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...
Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...
Virity ja Verkostoidu -seminaari 3.11.2016 Piritta Seppälä ja Elina Koivumäki...
 
Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön
Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön
Työntekijälähettilään vinkit somen käyttöön
 
Hae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu Open
Hae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu OpenHae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu Open
Hae mukaan Soneran digipolkuun - Kasvu Open
 
Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus Seniorien nettiopas - Sofokus
Seniorien nettiopas - Sofokus
 
Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?
Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?
Miten kasvattaa verkkoliiketoimintaa ja haastaa ulkomaiset kilpailijat?
 
Vapaaehtoiset some 15102019
Vapaaehtoiset some 15102019Vapaaehtoiset some 15102019
Vapaaehtoiset some 15102019
 
Yrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminen
Yrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminenYrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminen
Yrittäjän rahoituksen muodot ja hakeminen
 

Kodin ja asumisen palveluita tarjoaville yrityksille kohdennettua mainostilaa

  • 1. Kodin ja asumisen palveluita tarjoaville yrityksille kohdennettua mainostilaa.
  • 2. Miksi on tärkeää olla verkossa • Kolme neljästä suomalaisesta hakee tuotteesta tai palvelusta tietoa verkosta ennen ostopäätöstä. • Ihmiset hakevat tietoa, palveluita, vinkkejä, ostamista ja viihdettä jatkuvasti netistä. • Nykyään bisnespäättäjien lisäksi myös kuluttajat käyttäytyvät eri tavalla kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten. Päätöksenteostamme, viihteestä ja sosiaalisesta elämästämme suuri osa tapahtuu erilaisten päätelaitteiden äärellä. • Yritysten on tärkeää rakentaa siltoja omien ja muiden verkkoyhteisöjen välille. • Jos et ole verkossa, niin pahimmillaan saattaa yritystoiminnassakin olla hiljaista.
  • 3. Kotipatu.fi • Kotipatu.fi on uusi sivusto, joka kokoaa kodin ja asumisen yhtiöt samaan portaaliin. • Alussa katamme rakentamisen ja kotipalveluiden yritykset Helsingissä,Vantaalla, Espoossa,Turussa jaTampereella – palvelusta löytyy yhteensä 10.000 yritystä. • Tämän lisäksi sivusto kokoaa yhteen parhaimmat blogit, mielenkiintoisimmat alan uutiset, vinkit ja infot. • Palvelu toimii osoitteessa www.kotipatu.fi, myös tabletilla ja puhelimessa.
  • 4. Miksi Kotipatu.fi • Kotipatu.fi on paikka kuluttajalle, joka on kiinnostunut rakentamisesta, remontoinnista ja erinäisistä kotipalveluista helpottaakseen arkeaan. • Tee itsestäsi siis kiinnostava ja relavantti kuluttajalle – ole mukana Kotipatussa. • TARJOUS:Tehdessänne kolmen kuukauden sopimuksen kanssamme, annamme ensimmäisen kuukauden näkyvyyden ilmaiseksi vuoden 2015 ajan.Valittujen kolmen kuukauden ei tarvitse olla peräkkäisiä. Katso myös muut yhteistyömahdollisuudet sivuiltamme. Ota yhteyttä myynti@kotipatu fi tai kotipatu.fi/yrityksille