1. Tosipuhetta pakolaisuudesta ja maahanmuutosta
Otetaanko kiintiöpakolaisia, turvapaikanhakijoita vai molempia? Vai yhtään ketään?
Ylioppilaskuntien edustajistojen puheenjohtajat seitsemästä eri yliopistosta kertovat oman
mielipiteensä maahanmuutosta ja pakolaisuudesta.
Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja Niklas Mannfolk:
”Pakolaiskiintiön koko ei ole maahanmuutto-ongelmien ydin. Ongelma on se, miten
maahanmuuttajat ja pakolaiset saadaan integroiduksi yhteiskuntaan. En ole sen kannalla, että
Suomeen otettaisiin hirveät määrät ihmisiä elämään korkeammalla valtion tulolla kuin omat
eläkeläisemme. Ei ole myöskään hyväksi pakolaisille, että heidän kokemiensa kauheuksien
jälkeen heidät täällä asetettaisiin alkeellisiin leiriolosuhteisiin.
Kiintiöpakolaiset on todettu pakolaisiksi YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n periaatteiden
mukaisesti. He tulevat suoraan hätää kärsimästä ja Suomella on valtiona suora velvollisuus
auttaa niitä ihmisiä eri tavalla kuin turvapaikanhakijoita, koska siihen on sitouduttu.
Turvapaikanhakijoiden suhteen kannatan sitä, että luodaan mahdollisimman normaalit
olosuhteet. Olisi absurdia, että muodostettaisiin keinotekoisesti viisihenkinen perhe, jossa
jokainen olisi eri maasta. Yhteiskunnalle työkykyiset maahanmuuttajat ovat toki
kannattavampia, mutta ihmisiä ei voi ajatella vain työkoneina.
Suomi tarvitsee ehdottomasti maahanmuuttajia. Kulttuurin rikastuttaminen on tärkeää
globalisoituvassa maailmassa, eikä Suomi voi sulkeutua sisäsiittoiseksi kotimaaksi.
Integraatiota tarvitaan. Yhtäältä Suomessa on paljon työttömiä, jotka pystyisivät tekemään
matalapalkka-alueen töitä, mutta eivät suostu niitä tekemään. Toisaalta taas työnantajat
käyttävät hyväksi mahdollisuutta käyttää ulkomaalaista halpaa työvoimaa, joka taas syö
kotimaisten työntekijöiden töitä.
Eläköityvät ikäluokat aiheuttavat työvoimapulan, mistä syystä tarvitaan jatkuvasti erityisesti
työperäistä maahanmuuttoa.”
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Maija Jäppinen:
”Suomella vauraana maana olisi varaa isompaankin pakolaiskiintiöön. UNHCR on jo selvittänyt
pakolaisten taustaa, ja henkilöt ovat kansainvälisen suojelun tarpeessa. Miljoonia ihmisiä elää
pakolaisleireillä, ja siinä mielessä tuntuu pikkumaiselta, että Suomi ottaa vain 750. Suomi on
sitoutunut Geneven pakolaissopimukseen. Olemme velvollisia ottamaan vastaan suojelun
tarpeessa olevat turvapaikanhakijat ja selvittämään heidän turvapaikan tarpeensa.
Perheenyhdistämisistä tekee monimutkaisia se, että perheen määrittelyt vaihtelevat. Joissain
kulttuureissa myös isovanhemmat kuuluvat ydinperheeseen. En ole kovin perehtynyt asiaan,
mutta välillä keskustelu liian helpoista perheenyhdistämisistä tuntuu aika populistiselta.
Puheissa ankkurilapsista haetaan ongelmaa pikemminkin kuin puhutaan tosiasiallisesta
ongelmasta. Yksin Suomeen tulevat lapset ovat osin rinnastettavissa Ruotsiin lähetettyihin
suomalaisiin sotalapsiin. Se on loogista toimintaa aikuisilta sodan jaloissa. He haluavat ainakin
jälkikasvunsa turvaan.
Pitkällä tähtäimellä Suomi tarvitsee maahanmuuttajia ja heidät on viisasta toivottaa
tervetulleiksi. Työperäinen muutto tullee lisääntymään, ja lisäksi Suomen on kannettava
osansa globaalista vastuusta pakolaisongelmassa.
Tällä hetkellä työttömyys on korkeammalla kuin ennen lamaa. Laskukausi on otollista aikaa
populismille, jossa vaaditaan rajoja kiinni, ”koska suomalaisillekaan ei ole töitä”. Yhtälö ei
kuitenkaan ole niin yksinkertainen, että ulkomaalaisten torjuminen johtaisi työllisyyden
nousuun. Väestö ikääntyy ja työvoimaa tarvitaan. Ei saa silti unohtaa, että ihmiset eivät tule

2. vain töihin. Heillä on perheet ja erilaisia elämäntilanteita. Maahanmuuttopolitiikan pitäisi olla
sellaista, että se mahdollistaa pitkäjänteisen tulevaisuuden suunnittelun.”
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jaakko Laitakari:
”Tässä vaiheessa Suomen 750 hengen pakolaiskiintiö vaikuttaa ihan kelvolliselta tai jopa liian
isolta. Sitä ei ole moneen vuoteen saatu edes aivan täyteen. Siinä mielessä kiintiö ei
välttämättä ole sopiva ja se pitäisi varmaankin tarkistaa. On hyvä pitää erillään
kiintiöpakolaisten ottaminen ja turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittely. Pakolaisen
määritelmä on kuitenkin erilainen kuin turvapaikanhakijan, joten henkilöt on käsiteltäväkin
erilaisena.
Turvapaikanhakijoiden kotouttamisen kannalta olisi hyvä, että Suomi voisi suunnata varoja ja
auttaa pakolaisia omalla asuinalueellaan tai lähtömaan naapurimaissa. Jos pakolaiset
muuttaisivat alkuperämaansa naapuriin, kulttuuri ja kieli olisivat lähempänä omaa. Esimerkiksi
omalta kannalta katsoen jos lappilaisia miehiä alettaisiin vainota, menisin mieluummin
Ruotsiin, koska sieltä pääsisi takaisin kotimaahan helpommin. Muutto Venäjältä Suomeen
onkin hyvin ymmärrettävää maantieteellisen läheisyyden vuoksi.
Perheitä voisi yhdistää tapauskohtaisesti riippuen siitä, miksi turvapaikkaa on haettu. Jos
esimerkiksi yhtä henkilöä on vainottu hänen omien mielipiteidensä vuoksi, ei perhettä tarvitsisi
välttämättä saattaa yhteen. Jos kuitenkin vainon syy on esimerkiksi etninen tausta ja siten siis
myös turvapaikanhakijan perhettä voidaan vainota, perheen voisi yhdistää.
Maahanmuuttokeskustelussa on haasteena se, että keskustelussa leimautuu hirveän helposti
suuntaan tai toiseen. Ihmiset asennoituvat hirveän tunteikkaasti näihin asioihin. Asiasta
tehdään mustavalkoista, ja kannanottaja on joko hippi tai natsi.”
Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja Jarkko Tuunainen:
”Suomen pakolaiskiintiö on sopivan kokoinen. Ei ole tarvetta lähteä nostamaan sitä. On
perusteltua pitää erillään kiintiöpakolaisten otto ja turvapaikanhakijoiden otto, koska ne ovat
syntyneet eri tarpeista. Turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyajat ovat kuitenkin
kohtuuttoman pitkiä. Tutkintaa on syytä ja tarvetta tehostaa. Turvapaikkahakemuksia pitää
käsitellä tapauskohtaisesti. Tietyt selkeät raamit ovat välttämättömiä, mutta viime kädessä
tilanteet tulisi arvioida tapauskohtaisesti. Perheenyhdistäminen on ilman muuta hyvä
järjestely. Lapsilta ei voida viedä oikeutta vanhempiinsa.
Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, erityisesti työperäistä maahanmuuttoa. Se on yksi tekijä
vahvistettaessa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Työperäiseen maahanmuuttoon on
panostettava. Pakolaiset ja työperäinen maahanmuutto ovat niin eri asioita, että niistä ei voi
puhua samassa lauseessa. Työperäisessä maahanmuutossa ihmisillä ei ole pakolaisstatusta.
Jotta maahanmuutosta on hyötyä, pitää erityisesti kotouttamiseen panostaa. Jos siinä
epäonnistutaan, seuraa kustannuksia yhteiskunnalle. Suomen yhteiskuntaan sitominen lähtee
kielen opettelusta. Suomen tai ruotsin kielen oppiminen on ensimmäinen askel. Työ on sitten
se toinen asia, jonka kautta pääsee integroitumaan yhteiskuntaan.
Maahanmuutosta on käytävä keskustelua avoimesti ja asioiden oikeilla nimillä.
Maahanmuuttokeskustelu voi olla kriittistä, vaikka kyse ei olisi maahanmuuttokritiikistä.”
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja Virve Valtonen:
”Pakolaiskiintiön, kuten minkä tahansa kiintiön, pitäisi olla joustava tilanteen mukaan. Jos
maailmalla tai tietyssä maassa tulee erityisen paha hätä, niin pakolaiskiintiötä voisi suurentaa.

3. Jos taas Suomi kärsisi vakavasti taloudellisesti, niin kiintiö voisi joustaa toiseen suuntaan ja
supistua. Toki Suomen asiat ovat niin hyvin, että kiintiöpakolaisia voisi ottaa enemmänkin.
On tärkeää, että turvapaikanhakijoita valitaan tietyin kriteerein, mutta toki kriteerienkin on
hyvä joustaa, jos tilanne niin vaatii. Omasta mielestäni pakolaisperheitä pitäisi voida yhdistää.
Kansainvälistyminen on se suunta, mihin yhteiskunta kehittyy. Kansainvälistyminen on hyvästä
ja sen on hyvä olla molemminpuolista. Suomesta lähdetään ulkomaille ja toisaalta tänne tulee
ulkomaalaistaustaisia. Opiskelijaelämässä kansainvälistyminen ja maahanmuutto saisi näkyä
enemmän: maahanmuuttajataustaisista pienempi osa pääsee korkeakouluihin kuin
kantaväestöstä. Se on epäkohta, johon pitäisi puuttua. Maahanmuuttajien sitouttamiseen tulee
kiinnittää huomiota, ja heidän tulee saada koulutuksessa samanlaisia mahdollisuuksia.”
Lapin yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja Tomi Tuominen:
”Pakolaiskiintiö on absoluuttisena lukuna vaikea arvo ja siitä ei voi sanoa suoraan, onko se
liikaa vai liian vähän. 600–700 ihmistä ei välttämättä tunnu Suomen väkiluvussa missään,
mutta kiintiötä arvioidessa pitää ottaa huomioon se määrä, mitä muutkin maat ottavat.
Käsitykseni mukaan turvapaikanhakijoiden seulonta toimii hyvin. Siihen on paljon
kansainvälisiä ohjeita ja suosituksia. Jonotus saattaa kestää kauan, mutta toisaalta vielä
tärkeämpää on, että hakemukset käsitellään asiallisesti ja tapauskohtaisesti. Päätöstä
odottavaa yksilöä tuskin haittaa, että käsittely kestää pitkään. Yhteiskunnalle on toki parempi,
jos käsittelyaika on mahdollisimman lyhyt.
Perheenyhdistämisen uudessa asuinmaassa pitää olla ilman muuta mahdollista, kun
turvapaikanhakijan perusihmisoikeuksia on loukattu. Esimerkiksi jos jonkun henkeä tai
terveyttä uhataan kotimaassa, perheenkin on syytä saada turvapaikka. Jos vainottu saa
turvapaikan muualta, hänen perheensä alkaa kärsiä samasta vainosta. Siksi yhdistämisen
pitäisi olla mahdollista.
Monista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista tulee lopulta normaaleja työntekijöitä uudessa
kotimaassaan, ja siihen tuleekin pyrkiä. Työllistymisestä puhuttaessa maahanmuuttajat ja
turvapaikanhakijat ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. En osaa sanoa, pitäisikö suosia työperäistä
maahanmuuttoa vai turvapaikanhakijoiden ottoa, vai pitääkö suosia kumpaakaan. En usko,
että tarvitaan aktiivisia toimenpiteitä siihen, että saataisiin enemmän ulkomaalaisia Suomeen.”
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Sara Remes:
”Kun puhutaan pakolaiskiintiöiden koosta, määritelmät painavat enemmän kuin tarkat arvot
kiintiöissä. Jos yleisesti pakolaislinjauksia ei muokata, niin silloin uskon, että 750 hengen
kiintiö on sellaisenaan hyvä.
Olisi hienoa, jos ihmiselle voitaisiin tarjota apua sinne, missä hän on. Suurin osa ihmisistä
tuskin haluaa jättää kotiaan. Jos kuitenkin olot ovat oikeasti turvattomat ja ihmistä vainotaan,
olisi äärimmäisen hyvä, että hän saisi turvapaikan toisesta maasta. Ideaalissa maailmassa
kaikilla olisi mahdollisuus ravintoon, suojaan, terveydenhuoltoon ja koulutukseen.
Maahanmuuttokysymys on kuitenkin niin monialainen ja vaatii paljon osaamista, että on
vaikea kommentoida sitä muutoin kuin periaatteelisella tasolla. Mitä nopeammin
turvapaikanhakijoiden hakemukset käsitellään, sen parempi. Turvapaikanhakijoiden
ydinperheet kuuluisi yhdistää, vaikka vain yhtä perheenjäsentä vainottaisiin.
Käsittääkseni ikäluokat ovat pienentyneet Suomessa, ja työvoimalle pitäisi olla kysyntää. Tosin
samalla tehtaita suljetaan eri puolella Suomea. En kuitenkaan näe, että maahanmuuttajien
tulossa olisi ongelmia. He voivat myös osittain luoda omat työpaikkansa.

4. Suomessa voisi hyödyntää maahanmuuttajien potentiaalia enemmän, koska ulkomailta tulee
erilaista osaamista. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden sijoittelu hämmentää myös välillä.
Jos maaseudun autioituminen on ongelma, miksi maahanmuuttajat ohjataan isoihin
keskittymiin? Ehkä voisi miettiä uusia ratkaisuja vanhojen, kuten kiintiön koon muuttamisen,
sijaan.”
Teksti: Liisa Lundell
Kuvat/kuvaajat:
Jaakko Laitakari: Pekka Koponen
Virve Valtonen: Seppo Honkanen
Tomi Tuominen: Jouni Porsanger
Jarkko Tuunainen: Vaasan yliopiston ylioppilaskunta
Niklas Mannfolk: Turun yliopiston ylioppilaskunta
Maija Jäppinen: Antti Pihlajamaa
Sara Remes: Pilvi Kuisma