SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 38
Descargar para leer sin conexión
Raportti kuluttajatutkimuksesta liittyen
   sähkönjakelun häiriötilanteisiin



                 1.3.2012



                                     Ville Haikola
                                         1.3.2012
                                                 1
Johdanto
• Tutkimuksen taustalla ovat vuoden 2011 lopun Tapani ja Hannu –myrskyjen aiheuttamat laajat
  sähkönjakelun keskeytykset. Näiden aiheuttaman julkisen keskustelun pohjaksi halutaan tietoa
  kuluttajien näkemyksistä, kokemuksista sekä asenteista ja tietämyksestä aiheeseen liittyen.

• Tavoitteena on selvittää sähkön kuluttaja-asiakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia sähkönjakelun
  häiriötilanteisiin, niiden korjaamiseen, asiakaspalveluun ja tiedottamiseen liittyen, sekä selvittää
  asenteita häiriötilanteiden ennaltaehkäisyyn ja sen kustannuksiin. Tuloksia hyödynnetään
  tulevaisuuden asiakaspalvelun ja viestinnän kehittämisessä.

• Tiedonkeruu on toteutettu sähköisesti YouGov Finlandin kuluttajapaneelissa 13.2. – 16.2.2012
  välisenä aikana. Paneeliin kuuluu noin 25.000 suomalaista. Otos on muodostettu ja lopullinen
  vastaajajoukko painotettu väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Näin
  tutkimustulokset voidaan yleistää vastaamaan suomalaisen aikuisväestön näkemyksiä (18-74-
  vuotiaat).

• Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat siten sekä jakeluhäiriöitä kokeneita henkilöitä/
  talouksia, että niitä, joiden kohdalla sähkön jakeluhäiriöitä ei ole esiintynyt. Osa kysymyksistä on
  kohdistettu vain jakeluhäiriöitä kokeneille.

• Tutkimuksen otoskoko on 2018. Tällä otoskoolla kokonaistuloksissa keskimääräinen
  luottamusväli on n. ±1,9%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).

•   YouGov Group (yougov.com) on markkinatutkimusyhtiö, jolla on pääkonttori Lontoossa ja toimipisteitä 11 maassa sekä kuluttajapaneeleja eri puolilla
    maailmaa. Sales Questor Oy tarjoaa Suomessa YouGov in palveluja. Projektin vastuuhenkilönä SQ:ssa on toiminut Ville Haikola (040 7722651).

                                                                                                                                      Ville Haikola
                                                                                                                                          1.3.2012
                                                                                                                                                  2
Yhteenveto                                                                                     1/3
    JOKA TOISELLA TALOUDELLA OLLUT SÄHKÖKATKOJA 2V. SISÄLLÄ, JOKA TOINEN KATKO VAIN ALLE
    TUNNIN MITTAINEN
•   Joka toinen talous on kokenut sähkönjakelun katkoja viimeisen kahden vuoden aikana. Alueittain vaihtelut ovat
    suuria; mitä pienempi paikkakunta sitä useampi on kokenut sähkökatkoja.
•   Joka toinen katkoista on kuitenkin ollut lyhyt, alle tunnin katko. Pidempiä, vähintään 12 tunnin katkoja on ollut
    vain joka kahdeksas.
•   Kaikkiin talouksiin suhteutettuna yli 12 tunnin katkoja on ollut n. 7%:lla talouksista ja yli tunnin katkoja joka
    neljännellä taloudella(2010-2012 ajanjaksolla).

    EPÄTIETOISUUS KESKEISIN HAITTA SÄHKÖKATKOISTA, KATKON PIDETESSÄ MYÖS PAKASTIMEN
    SULAMINEN JA VEDEN SAANTI NOUSEVAT KESKEISIKSI HAITOIKSI
•   60%:lla sähkökatkoja kokeneista epätietoisuus sähkökatkon kestosta on yksi suurimmista koetuista
    haitoista/ongelmista. Tämä luo vaatimuksia verkkoyhtiöiden tiedottamiselle.
•   Epätietoisuus on yhtä suuri ongelma riippumatta siitä kuinka pitkiä katkoja on kokenut. Pakastimen sulaminen/
    jääkaapin lämpeneminen, asunnon kylmeneminen ja (lämpimän) veden saannin vaikeutuminen nousevat
    keskeisiksi haitoiksi katkon pidetessä.

    JOKA NELJÄS OTTAA/YRITTÄÄ OTTAA YHTEYTTÄ VERKKOYHTIÖÖNSÄ TAI SEN NETTISIVUILLE
    KATKON SATTUESSA
•   Puhelimitse yhteyttä otti 8% katkon kokeneista, lähes yhtä usea sanoo yrittäneensä yhteyttä
    puhelimitse, muttei onnistunut. Läpipääsy on siten haasteellista. Myös nettisivuilla vieraili 8% katkon
    kokeneista, lisäksi 4% ei kertomansa mukaan päässyt sivuille.
•   Jo alle tunnin katkoissakin joka kymmenes otti/ yritti ottaa yhteyttä verkkoyhtiöönsä tai sen nettisivuille, yli 2
    vuorokauden katkoissa jo lähes kaksi kolmesta. Erityisesti Etelä-Suomessa asuvat aktivoituvat
    yhteydenottoyrityksiin katkojen sattuessa, Pohjois-Suomessa kontaktointiaktiivisuus on selvästi alhaisempaa.



                                                                                                         Ville Haikola
                                                                                                             1.3.2012
                                                                                                                     3
Yhteenveto                                                                                        2/3
    KATKON KORJAUSNOPEUS SAA VARSIN HYVÄN ARVOSANAN, SIIHEN PANOSTAMISEEN USKOTAAN.
    YHTIÖIDEN PANOSTUKSEEN TIEDOTTAMISEEN JA ASIAKASPALVELUUN KATKOJEN AIKANA EI
    USKOTA.
•   Yli puolet katkoja kokeneista pitää katkojen korjausnopeutta hyvänä tai erittäin hyvänä, välttävänä tai
    heikkona viidennes. Arvosana 3,52 (5-1 asteikolla) on kohtalaisen hyvä ongelmatilanteen hoidolle.
    Luonnollisesti pitkiä katkoja kokeneet antavat selvästi alhaisemman arvosanan (arvosana 2,01 jos katko oli
    2vrk tai enemmän). Peräti neljä viidestä katkoja kokeneista kokee verkkoyhtiön tehneen parhaansa katkon
    pituuden minimoimiseksi.
•   Tiedottaminen ja asiakaspalvelun tavoitettavuus katkon aikana saa kriittisen arvion katkoja kokeneilta. Puolet
    heistä arvioi toiminnan näissä välttäväksi tai heikoksi. Keskiarvo (5-1 asteikolla) näille tekijöille oli vain n. 2,5.
    Vain kolmannes uskoi, että verkkoyhtiö oli tehnyt parhaansa näihin panostamisessa. Mitä pidempi katko, sitä
    kriittisempiä vastaajat olivat.

    JOKA TOISEN SUOMALAISEN MIELESTÄ SÄHKÖNJAKELUN VARMUUS SUOMESSA ON ERITTÄIN
    HYVÄLLÄ TAI HYVÄLLÄ TASOLLA, VAIN JOKA SEITSEMÄS KOKEE SEN VÄLTTÄVÄKSI TAI HEIKOKSI
•   Nuorin ikäluokka (18-34v.) kokee jakeluvarmuuden vanhempia vielä positiivisemmin. Myös Pohjois-Suomessa
    arvio on aavistuksen muuta Suomea parempi.
•   Pitkiäkin katkoja (2vrk tai enemmän) kokeneista kriittisten osuus (heikko tai välttävä arvosana) jää alle
    puoleen.

    KAKSI        KOLMESTA       HALUKAS        PANOSTAMAAN          TOIMITUSVARMUUDEN           EDISTÄMISEEN
    ENTISESTÄÄN, VAIKKA SIIRTOHINTA INVESTOINTIEN VUOKSI NOUSISIKIN
•   5% on valmis jopa merkittäviinkin siirtohintojen nousuun toimitusvarmuuden parantamiseksi, 57% hyväksyy
    maltillisen korotuksen. Reilu neljännes ei hyväksy toimitusvarmuuteen tehtäviä lisäpanostuksia jos siirtohinnat
    nousevat sen vuoksi yhtään. Joka kymmenes ei osaa ottaa kantaa.
•   Pitkiä katkoja (2vrk tai enemmän) kokeneissa on aivan yhtä iso osa niitä, jotka eivät hyväksy lisäpanostuksia
    siirtohintojen korotuksen uhalla kuin kaikissa vastaajissa. Heissä on kuitenkin enemmän niitä, jotka
    hyväksyisivät panostuksen vaikka siirtohinta nousisi merkittävästikin.
                                                                                                             Ville Haikola
                                                                                                                 1.3.2012
                                                                                                                         4
Yhteenveto                                                                           3/3
    SÄHKÖN SIIRRON OSUUTTA SÄHKÖLASKUSTA EI JUURI TIEDETÄ
•   Vain joka kuudes vastaaja osasi arvioida täysin oikein sähkön siirron keskimääräisen osuuden kuluttajan
    sähkölaskusta (30%). Jos hyväksytään haarukka 20-40%, niin oikein arvioineita on n. 40%.

    JOKA KOLMAS TIETÄÄ AUTOMAATTISESTA HYVITYKSESTÄ JA SEN AIKARAJASTA (12h
    KATKO), LISÄKSI YHTÄ ISO OSA TIETÄÄ HYVITYKSESTÄ MUTTEI AIKARAJAA TAI ETTÄ SE ON
    AUTOMAATTINEN
•   Miehet vastaavat tuntevansa asian useammin kuin naiset, nuorimmat heikoiten.

    NIUKKA ENEMMISTÖ SÄHKÖKATKOSTA (12h TAI ENEMMÄN) MYÖNNETTÄVÄN HYVITYKSEN JA SEN
    TASON TUNTEVISTA KOKEE SEN OIKEUDENMUKAISEKSI




                                                                                                Ville Haikola
                                                                                                    1.3.2012
                                                                                                            5
Tutkimuksen tulokset graafisesti




                                   Ville Haikola
                                       1.3.2012
                                               6
Onko taloudessasi ollut sähkönjakelun katkoja ko. ajankohtina?
                           Valitse kaikki talouteesi sopivat. (N= 2018, kaikki vastaajat)



                        Kuluvan vuoden 2012 puolella                  17 %




Vuoden 2011 lopulla (esim. joulukuun Tapani ja Hannu
                                                                                33 %
                myrskyjen aikaan)




                Aiemmin vuoden 2011 tai 2010 aikana                      23 %




                                                                                               Joka toisella on ollut
              Ei ole ollut katkoja kyseisinä ajankohtina                               46 %    katkoja 2v. sisällä




                                         En osaa sanoa          4%




                                                           0%   10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %
                                                                                                        Ville Haikola
                                                                                                            1.3.2012
                                                                                                                    7
Onko taloudessasi ollut sähkönjakelun katkoja (2010-2012) ?


                                   Etelä-Suomi (N=1015)                            48 %                            47 %                      5%


                                    Länsi-Suomi (N=517)                             52 %                                44 %                 4%


                                        Itä-Suomi (N=249)                            56 %                                40 %                4%

Mitä pienempi
paikkakunta, sitä yleisemmin      Pohjois-Suomi (N=237)                       44 %                                 52 %                      4%
on ollut katkoja

                               Pääkaupunkiseutu (N=466)                     34 %                            60 %                             6%


    Kaupunki (yli 100 000 as.) pk-seudun ulkopuolella
                                                                             38 %                                57 %                        5%
                        (N=581)

  Kaupunki, jossa 50 000–100 000 asukasta (N=351)                                  49 %                             48 %                     3%


    Kaupunki, jossa 10 000–49 999 asukasta (N=338)                                         68 %                                 30 %         2%


                    Alle 10 000 asukkaan kunta (N=149)                                       76 %                                20 %        4%


                                        Maaseutu (N=133)                                          88 %                                  11 %1 %


                                                            0%        10%    20%      30%     40%    50%   60%     70%     80%         90%   100%

                                Kyllä                            Ei                                 En osaa sanoa
                                                                                                                                Ville Haikola
                                                                                                                                    1.3.2012
                                                                                                                                            8
Jos taloudessasi on ollut useampia sähkökatkoja, ajattele tässä viimeisintä kertaa.
                        Kuinka kauan sähkökatko kesti? (N= 1011, ollut sähkökatkoja)


            Tunnin tai alle                                                   51 %
                                                                                                   Joka toinen katko ollut
                                                                                                   korkeintaan tunnin.
                                                                                                   Pidempiä, yli 12 tunnin
                                                                                                   kestäviä ollut vain joka
                2-4 tuntia                                 23 %                                    kahdeksas =>
                                                                                                   Suhteutettuna kaikkiin
                                                                                                   kotitalouksiin yli 12 tunnin
                                                                                                   katkoja ollut siten n. 7%:lla
                                                                                                   talouksista.
               5-11 tuntia                   10 %




   12 tuntia - vuorokauden          5%




          2-4 vuorokautta               6%




5 vuorokautta tai enemmän          2%




            En osaa sanoa          2%



                              0%        10 %        20 %     30 %   40 %   50 %      60 %   70 %     80 %        90 %       100 %
                                                                                                                Ville Haikola
                                                                                                                    1.3.2012
                                                                                                                            9
Jos taloudessasi on ollut useampia sähkökatkoja, ajattele tässä viimeisintä kertaa. Kuinka
                                      kauan sähkökatko kesti? (N = ollut sähkökatkoja)

                                             KAIKKI (N=1011)                 51 %                          34 %              13 % 2 %

Etelä-Suomessa ja
maaseudulla on ollut                     Etelä-Suomi (N=491)               46 %                      31 %                  20 %     3%
suhteellisesti eniten pisimpiä
katkoja
                                         Länsi-Suomi (N=272)                    54 %                           39 %                5%%
                                                                                                                                    2


                                           Itä-Suomi (N=141)                 51 %                           36 %              11 % 2 %


                                       Pohjois-Suomi (N=106)                           71 %                           24 %         23%
                                                                                                                                    %


                                   Pääkaupunkiseutu (N=155)                44 %                       37 %                 15 %     4%

   kaupunki (yli 100 000 as.) pk-seudun ulkopuolella
                                                                                55 %                         29 %            12 % 4 %
                       (N=223)

Kaupunki, jossa 50 000–100 000 asukasta (N=170)                                   63 %                              30 %           6%%
                                                                                                                                    1


  Kaupunki, jossa 10 000–49 999 asukasta (N=230)                             51 %                           36 %              11 % 2 %


                   Alle 10 000 asukkaan kunta (N=114)                      44 %                      36 %                   18 %    2%


                                            Maaseutu (N=118)               45 %                       35 %                   20 %      0%


                                                               0%   10%   20%     30%    40%   50%   60%     70%     80%     90%    100%

                                 Tunnin tai alle   2-11 tuntia      12 tuntia tai enemmän       En osaa sanoa
                                                                                                                       Ville Haikola
                                                                                                                           1.3.2012
                                                                                                                                 10
Mikä tai mitkä seuraavista olivat sinulle suurimmat ongelmat/haitat viimeisimmästä
                                               sähkökatkosta?
                      Valitse korkeintaan kolme keskeisintä. (N= 1011, ollut sähkökatkoja)

           Epätietoisuus sähkökatkon kestosta                                                60 %


Pakasteiden sulaminen/jääkaapin lämpeneminen                                33 %


                                       Pimeys                       23 %


                      Internet-yhteys ei toimi                      22 %

                                                                                                  Epätietoisuus on selvästi
                 Asunnon/talon kylmeneminen                    20 %                               keskeisin ongelma/haitta.
                                                                                                  Tiedottamisen ja viestinnän
                                                                                                  merkitys on siten suuri.
                        Ruoanlaiton ongelmat                  18 %


                 Television katselun estyminen               16 %


Veden saannin vaikeus / lämpimän veden puute                 16 %

        Liike-/yrittäjätoiminnan vaikeutuminen
                                                      4%
               (maatalous, kotitoimisto…)

                Matkapuhelimesta loppui akku      1%


                                         Muu           8%


                                En osaa sanoa         5%


                                                 0%   10 %   20 %    30 %    40 %   50 %   60 %   70 %    80 %    90 %    100 %
                                                                                                              Ville Haikola
                                                                                                                  1.3.2012
                                                                                                                        11
Mikä tai mitkä seuraavista     KAIKKI                                                                                     Katko kesti Katko kesti
 olivat sinulle suurimmat                                                                         Katko kesti Katko kesti
                              KATKOJA     Nainen     Mies    18-34 v.    35-54 v.     55-74 v.                             5 tuntia -  2 vrk tai
     ongelmat/haitat                                                                               tunnin tai 2-4 tuntia
      viimeisimmästä         KOKENEET    (N=473)   (N=537)   (N=283)     (N=411)      (N=316)                             vuorokausi enemmän
                                                                                                 alle (N=520) (N=236)
      sähkökatkosta?          (N=1011)                                                                                     (N=152)      (N=77)

Epätietoisuus sähkökatkon
                               60 %       64 %      56 %      58 %         58 %        64 %         60 %        63 %        61 %         61 %
         kestosta
  Pakasteiden sulaminen/
                               33 %       34 %      31 %      35 %         34 %        30 %         23 %        37 %        49 %         62 %
 jääkaapin lämpeneminen

          Pimeys               23 %       24 %      23 %      27 %         23 %        20 %         25 %        25 %        21 %         19 %

  Internet-yhteys ei toimi     22 %       17 %      26 %      27 %         21 %        19 %         28 %        18 %        13 %         10 %

      Asunnon/ talon
                               20 %       21 %      19 %      16 %         21 %        23 %         14 %        24 %        33 %         34 %
      kylmeneminen

  Ruoanlaiton ongelmat         18 %       20 %      16 %      17 %         18 %        18 %         14 %        20 %        31 %         16 %

   Television katselun
                               16 %       12 %      19 %      18 %         15 %        15 %         20 %        16 %         7%          2%
       estyminen
 Veden saannin vaikeus /
                               16 %       18 %      14 %      14 %         18 %        14 %          9%         19 %        26 %         40 %
  lämpimän veden puute
  Liike-/yrittäjätoiminnan
vaikeutuminen (maatalous,      4%         3%        4%        3%           4%           4%           3%          5%          4%          5%
       kotitoimisto…)
 Matkapuhelimesta loppui
                               1%         2%        1%        1%           1%           2%           1%          1%          1%          2%
         akku

           Muu                 8%         7%        8%        6%           8%           8%           9%          4%          6%          7%

       En osaa sanoa            5%         5%        5%        5%           5%          5%           6%          3%          1%           1%


                                                                  Pitkissä katkoissa pakasteiden sulaminen
                                                                  ja veden saanti nousevat haittoina esille,                   Ville Haikola
                                                                                                                                   1.3.2012
                                                                  pimeys ei kuitenkaan korostu lainkaan.
                                                                                                                                         12
Millä seuraavista tavoista olet itse varautunut tuleviin mahdollisiin sähkökatkoihin?
                             Valitse kaikki sinua kuvaavat. (N= 2018, kaikki vastaajat)

                          On kynttilöitä ja tulitikkuja                                                                   86 %


                 On toimintakuntoinen taskulamppu                                                                  78 %


                                          On paristoja                                                60 %


               On pieni varasto hyvin säilyviä ruokia                                   38 %


                     On takka/tulisija ja siihen puita                               32 %


       On toimintakuntoinen paristokäyttöinen radio                                  32 %

   On autolaturi/paristolaturi matkapuhelimen akun
                                                                               28 %
                      lataamiseen

             On kaasuhella tai puuliesi tai retkikeitin               12 %


                      On varavoimalaite/aggregaatti            5%


             On lisälämmitin (esim. kaasulämmitin)             4%


En ole varautunut millään edellä mainituista tavoista           7%


                                       En osaa sanoa       1%


                                                          0%   10 %    20 %   30 %    40 %   50 %   60 %   70 %   80 %   90 % 100 %

                                                                                                                    Ville Haikola
                                                                                                                        1.3.2012
                                                                                                                              13
Millä seuraavista tavoista                                                                                                      Katko kesti Katko kesti
                                                                                                        Katko kesti Katko kesti
   olet itse varautunut          KAIKKI     Nainen      Mies      18-34 v.   35-54 v.       55-74 v.                             5 tuntia -  2 vrk tai
   tuleviin mahdollisiin
                                                                                                         tunnin tai 2-4 tuntia
                                (N=2018)   (N=1010)   (N=1008)    (N=594)    (N=777)        (N=647)                             vuorokausi enemmän
     sähkökatkoihin?                                                                                   alle (N=520) (N=236)
                                                                                                                                 (N=152)      (N=77)

On kynttilöitä ja tulitikkuja    86 %       90 %       82 %        79 %       87 %           91 %         88 %        89 %        89 %         88 %

  On toimintakuntoinen
                                 78 %       76 %       80 %        67 %       81 %           84 %         82 %        81 %        81 %         79 %
      taskulamppu

       On paristoja              60 %       57 %       63 %        55 %       60 %           64 %         59 %        66 %        57 %         65 %

  On pieni varasto hyvin
                                 38 %       39 %       37 %        36 %       39 %           39 %         38 %        41 %        42 %         43 %
     säilyviä ruokia
On takka/tulisija ja siihen
                                 32 %       30 %       35 %        21 %       38 %           37 %         40 %        48 %        59 %         65 %
         puita
  On toimintakuntoinen
                                 32 %       28 %       36 %        21 %       29 %           45 %         32 %        36 %        38 %         54 %
 paristokäyttöinen radio
On autolaturi/paristolaturi
 matkapuhelimen akun             28 %       22 %       34 %        21 %       30 %           33 %         34 %        35 %        27 %         35 %
      lataamiseen
On kaasuhella tai puuliesi
                                 12 %       12 %       12 %         7%        14 %           13 %         13 %        20 %        18 %         44 %
     tai retkikeitin
           On
                                  5%         4%         5%          3%         5%            6%           4%           8%         14 %         16 %
varavoimalaite/aggregaatti
  On lisälämmitin (esim.
                                  4%         3%         4%          3%         4%            4%           2%           5%         11 %         7%
     kaasulämmitin)
En ole varautunut millään
                                  7%         6%         8%          9%         6%            5%           6%           4%          3%          4%
edellä mainituista tavoista
       En osaa sanoa              1%         0%         1%          1%         0%             0%           0%          0%          0%           0%


                                                                                                                                     Ville Haikola
                                                              Nuorimmilla varautuminen on                                                1.3.2012
                                                              hieman heikommalla tasolla                                                       14
                                                              kuin vanhemmilla.
Otitko / yrititkö viimeisimmän sähkökatkon aikana ottaa yhteyttä alueesi
                        sähkönjakelusta vastaavaan yhtiöön? (N= 1011, ollut sähkökatkoja)


                                  Otin yhteyttä puhelimitse                8%
                                                                                                  Joka neljäs sähkökatkon
                                                                                                  kokenut otti/yritti ottaa
                                                                                                  yhteyttä sähkönjakelusta
    Yritin yhteyttä puhelimitse, mutta en saanut yhteyttä              7%                         vastaavaan yhtiöön tai sen
                                                                                                  kotisivuille.



                                       Lähetin sähköpostia            2%

                                                                                                  Lähes joka toinen
                                                                                                  verkkoyhtiöön soittanut ei
                                                                                                  onnistunut saamaan yhteyttä.
                                Vierailin yhtiön nettisivuilla             8%




Yritin vierailla yhtiön nettisivuilla, mutta en päässyt sinne         4%



         En yrittänyt ottaa yhteyttä enkä vieraillut yhtiön
                                                                                                            75 %
                            nettisivuilla



                                             En osaa sanoa        1%



                                                                 0%   10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %
                                                                                                              Ville Haikola
                                                                                                                  1.3.2012
                                                                                                                        15
Otitko / yrititkö
    viimeisimmän
                       KAIKKI                                                                                             Katko kesti Katko kesti
 sähkökatkon aikana                                                                               Katko kesti Katko kesti
                      KATKOJA            Nainen     Mies    18-34 v.    35-54 v.      55-74 v.                             5 tuntia -  2 vrk tai
    ottaa yhteyttä                                                                                 tunnin tai 2-4 tuntia
                     KOKENEET           (N=473)   (N=537)   (N=283)     (N=411)       (N=316)                             vuorokausi enemmän
   alueesi sähkön-                                                                                alle (N=520) (N=236)
                      (N=1011)                                                                                             (N=152)      (N=77)
jakelusta vastaavaan
       yhtiöön?

Otin yhteyttä puhelimitse        8%      7%        8%        8%            6%            9%            4%        9%          12 %        24 %


Yritin yhteyttä puhelimitse,
                                 7%      7%        7%        3%            8%           10 %           1%        8%          18 %        25 %
 mutta en saanut yhteyttä


   Lähetin sähköpostia           2%      2%        2%        3%            1%            2%            0%        3%          4%          6%


Vierailin yhtiön nettisivuilla   8%      7%        9%        6%           11 %           6%            4%        7%          16 %        24 %

   Yritin vierailla yhtiön
   nettisivuilla, mutta en       4%      3%        5%        4%            5%            3%            1%        4%          12 %        11 %
       päässyt sinne
   OTTI YHTEYTTÄ /
VIERAILI NETTISIVUILLA           24 %   21 %      25 %       21 %         24 %          24 %          11 %       24 %        50 %        61 %
    / YRITTI NÄITÄ
En yrittänyt ottaa yhteyttä
  enkä vieraillut yhtiön         75 %    78 %      73 %      76 %         75 %          76 %          89 %       74 %        47 %        39 %
        nettisivuilla
       En osaa sanoa             1%       1%        2%        3%           1%            0%            0%         2%          3%          0%

                                                                       Joka neljäs otti/ yritti ottaa yhteyttä
                                                                       verkkoyhtiöönsä tai vierailla
                                                                                                                               Ville Haikola
                                                                       nettisivuilla jo 2-4 tunnin katkossa.                       1.3.2012
                                                                                                                                         16
Otitko / yrititkö viimeisimmän sähkökatkon   KAIKKI KATKOJA
                                                                              Etelä-Suomi       Länsi-Suomi        Itä-Suomi    Pohjois-Suomi
aikana ottaa yhteyttä alueesi sähkön-jakelusta    KOKENEET
                                                                                (N=491)           (N=272)           (N=141)       (N=106)
              vastaavaan yhtiöön?                  (N=1011)




                  Otin yhteyttä puhelimitse                        8%             8%                6%              13 %             2%



   Yritin yhteyttä puhelimitse, mutta en saanut yhteyttä           7%            10 %               6%               3%              1%


                    Lähetin sähköpostia                            2%             2%                3%               1%              1%


                 Vierailin yhtiön nettisivuilla                    8%             9%                7%               5%              7%


 Yritin vierailla yhtiön nettisivuilla, mutta en päässyt sinne     4%             7%                2%               1%              0%


 OTTI YHTEYTTÄ / VIERAILI NETTISIVUILLA / YRITTI
                                                                   24 %          29 %              19 %             22 %             9%
                     NÄITÄ


En yrittänyt ottaa yhteyttä enkä vieraillut yhtiön nettisivuilla   75 %          69 %              80 %             78 %            91 %

                         En osaa sanoa                             1%             2%                1%               0%              0%


                                                                          Pohjois-Suomalaiset yrittivät selvästi
                                                                          vähiten ottaa yhteyttä. Heillä oli
                                                                                                                               Ville Haikola
                                                                          toisaalta myös vähiten pitkiä katkoja.                   1.3.2012
                                                                                                                                         17
Arvioi sähkönjakelustasi vastaavan verkkoyhtiön toimintaa viimeisimmän
                       sähkökatkon aikana. (N= 1011, ollut sähkökatkoja)                                                             K.A (5-1)


                  Sähkökatkon korjausnopeus              19 %                    32 %                 23 %          11 %     6 % 5 %3 %    3,52




Verkkoyhtiön asiakaspalvelun tavoitettavuus        3%    9%       11 %     6%    11 %               40 %                     20 %          2,68



    Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen
       verkkoyhtiön asiakaspalvelusta              4% 7%         11 %      8%        16 %              36 %                   18 %         2,46
(puhelimitse, sähköpostilla tai tekstiviestillä)


           Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen                                                                                              2,44
                                                   2 %6 %     11 %       8%     12 %               40 %                      21 %
               verkkoyhtiön nettisivuilta



           Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen                                                                                              2,48
                                                   2% 9%          14 %        11 %       14 %              32 %               18 %
                 paikallisesta mediasta


                                                   0%                20%                40%         60%             80%              100%




 Erittäin hyvä   Hyvä   Tyydyttävä   Välttävä   Heikko      Ei kokemusta (en hakenut tietoa/tavoitellut asiakaspalvelua)    En osaa sanoa

                                                                                                                           Ville Haikola
                                                                                                                               1.3.2012
                                                                                                                                     18
Arvioi sähkönjakelustasi vastaavan verkkoyhtiön toimintaa viimeisimmän
                              sähkökatkon aikana. (N= ollut sähkökatkoja, kantaa ottaneet)
                                                                                                                                         K.A (5-1)


                     Sähkökatkon korjausnopeus (N=920)              21 %                     35 %                 25 %         12 %   7%       3,52
Korjausnopeus
tyydyttää, muu ei.



  Verkkoyhtiön asiakaspalvelun tavoitettavuus (N=404)          8%          23 %                28 %            15 %        28 %
                                                                                                                                               2,68



         Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön
         asiakaspalvelusta (puhelimitse, sähköpostilla tai     9%      15 %             24 %            17 %             35 %                  2,46
                     tekstiviestillä) (N=465)



         Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön
                                                         5%          15 %              28 %               21 %            31 %
                      nettisivuilta (N=394)                                                                                                    2,44




          Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen paikallisesta
                                                           4%        18 %               28 %               22 %            28 %
                        mediasta (N=506)                                                                                                       2,48



                                                              0%    10%     20%      30%      40%   50%   60%     70%    80%     90% 100%

                                       Erittäin hyvä   Hyvä    Tyydyttävä         Välttävä     Heikko                          Ville Haikola
                                                                                                                                   1.3.2012
                                                                                                                                         19
Arvioi sähkönjakelustasi
 vastaavan verkkoyhtiön
 toimintaa viimeisimmän              KAIKKI KATKOJA
                                                      Nainen             Mies               18-34 v.   35-54 v.       55-74 v.
   sähkökatkon aikana.                 KOKENEET
                                                      (N=473)          (N=537)              (N=283)    (N=411)        (N=316)
   (N= ollut sähkökatkoja)              (N=1011)
Asteikko 5-1, jossa 5=erittäin
       hyvä, 1=heikko.



  Sähkökatkon korjausnopeus              3,52          3,56              3,45                3,63       3,45           3,49


  Verkkoyhtiön asiakaspalvelun
         tavoitettavuus
                                         2,68          2,63              2,70                3,03       2,47           2,63

Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen
  verkkoyhtiön asiakaspalvelusta
   (puhelimitse, sähköpostilla tai
                                         2,46          2,41              2,46                2,62       2,36           2,44
           tekstiviestillä)


Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen
    verkkoyhtiön nettisivuilta
                                         2,44          2,33              2,50                2,62       2,37           2,37


Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen
     paikallisesta mediasta
                                         2,48          2,53              2,50                2,59       2,44           2,43



                                                         Nuoret selvästi positiivisimpia,                         Ville Haikola
                                                         silti heiltäkin tiedonsaannista                              1.3.2012
                                                         heikot arviot.                                                     20
Arvioi sähkönjakelustasi
 vastaavan verkkoyhtiön
 toimintaa viimeisimmän                                                                                          Katko kesti 5 Katko kesti 2
                                                                          Pohjois-    Katko kesti Katko kesti 2-
sähkökatkon aikana. (N= Etelä-Suomi Länsi-Suomi          Itä-Suomi                                                 tuntia -    vuorokautta
                                                                           Suomi      tunnin tai    4 tuntia
   ollut sähkökatkoja)    (N=491)     (N=272)             (N=141)                                                vuorokauden tai enemmän
                                                                          (N=106)    alle (N=520)   (N=236)
    Asteikko 5-1, jossa                                                                                            (N=152)        (N=77)
     5=erittäin hyvä,
        1=heikko.


 Sähkökatkon korjausnopeus            3,35   3,68          3,53            3,90         4,12          3,32          2,69           2,01


 Verkkoyhtiön asiakaspalvelun
        tavoitettavuus
                                      2,45   2,89          2,91            3,13         3,23          2,63          2,13           1,85

  Tiedonsaanti sähkökatkoon
      liittyen verkkoyhtiön
asiakaspalvelusta (puhelimitse,
                                      2,17   2,94          2,64            2,37         3,00          2,46          2,04           1,61
sähköpostilla tai tekstiviestillä)


    Tiedonsaanti sähkökatkoon
liittyen verkkoyhtiön nettisivuilta
                                      2,29   2,70          2,69            2,45         2,90          2,33          2,17           1,97


   Tiedonsaanti sähkökatkoon
 liittyen paikallisesta mediasta
                                      2,33   2,54          2,58            2,96         2,85          2,34          2,25           2,07


                                              Etelä-Suomalaiset ovat selvästi                                           Ville Haikola
                                              kriittisimpiä. Heillä myös oli                                                1.3.2012
                                              suhteellisesti eniten pitkiä katkoja                                                21
Koetko, että sähkön jakelusta vastaava verkkoyhtiö teki parhaansa…
                                        (N= 1011, ollut sähkökatkoja)




Sähkökatkon keston minimoimiseksi                               66 %                        15 %            19 %




    Sähkökatkosta tiedottamisessa         21 %                         36 %                      43 %




  Asiakaspalveluun panostamisessa        16 %                  31 %                         53 %




                                    0%    10%           20%    30%     40%     50%   60%   70%     80%      90%      100%

                                                Kyllä     Ei   En osaa sanoa
                                                                                                         Ville Haikola
                                                                                                             1.3.2012
                                                                                                                   22
Koetko, että sähkön jakelusta vastaava verkkoyhtiö teki parhaansa…
                                      (N= ollut sähkökatkoja, kantaa ottaneet)




Sähkökatkon keston minimoimiseksi (N=819)                                 81 %                             19 %




    Sähkökatkosta tiedottamisessa (N=576)              37 %                                  63 %




  Asiakaspalveluun panostamisessa (N=475)              34 %                                  66 %




       Korjaustoimiin panostamiseen
       uskotaan. Tiedotukseen ja
       asiakaspalveluun ei uskota           0%   10%     20%        30%   40%    50%   60%     70%   80%   90%     100%
       satsatun.
                                                   Kyllä       Ei
                                                                                                       Ville Haikola
                                                                                                           1.3.2012
                                                                                                                 23
Koetko, että sähkön jakelusta vastaava verkkoyhtiö teki parhaansa… ”KYLLÄ” –vastanneiden osuudet.
                                (N= ollut sähkökatkoja, kantaa ottaneet)


                        KAIKKI      Nainen       Mies       18-34 v.    35-54 v.    55-74 v.
                      (N=475-819) (N=208-364) (N=269-451) (N=125-221) (N=197-321) (N=155-272)
                                                                                                       Kaikissa tapauksissa/
 Sähkökatkon keston                                                                                    ryhmissä yli puolet koki,
                         81 %        84 %         80 %         81 %         81 %          84 %         että verkkoyhtiö ei tehnyt
   minimoimiseksi
                                                                                                       parastaan
                                                                                                       asiakaspalveluun, eikä
    Sähkökatkosta                                                                                      myöskään tiedottamiseen
                         37 %        39 %         37 %         38 %         37 %          37 %
   tiedottamisessa                                                                                     panostamisessa.


  Asiakaspalveluun
                         34 %        34 %         32 %         40 %         31 %          33 %
  panostamisessa
                                                                          Katko kesti                Katko kesti 5 Katko kesti 2
                                                              Pohjois-                Katko kesti 2-
                      Etelä-Suomi Länsi-Suomi    Itä-Suomi                tunnin tai                   tuntia -    vuorokautta
                                                               Suomi                    4 tuntia
                      (N=250-383) (N=109-228)   (N=63-114)               alle (N=192-                vuorokauden tai enemmän
                                                             (N=50-87)                (N=120-186)
                                                                             437)                    (N=102-119) (N=55-62)
 Sähkökatkon keston
                         78 %        86 %         85 %         83 %         92 %          81 %          62 %           53 %
   minimoimiseksi

    Sähkökatkosta
                         31 %        47 %         47 %         28 %         48 %          34 %          29 %           20 %
   tiedottamisessa

  Asiakaspalveluun
                         27 %        43 %         49 %         23 %         49 %          33 %          21 %           10 %
  panostamisessa

                                                                                                               Ville Haikola
                                                                                                                   1.3.2012
                                                                                                                         24
Millä tasolla sähkönjakelun varmuus Suomessa mielestäsi on?
                                                                                                                                 K.A (5-1)

     KAIKKI (N=2018)         10 %                  42 %                                   32 %                   11 %      4%          3,43

     Nainen (N=1010)         8%                   44 %                                      34 %                  9%      4%
                                                                                                                                       3,43

       Mies (N=1008)         11 %                      41 %                              30 %                   12 %      5%           3,41

 18-34 vuotta (N=594)         13 %                            47 %                                 28 %                8% 2%           3,62

 35-54 vuotta (N=777)        10 %                      43 %                                 32 %                 11 %      4%          3,44


 55-74 vuotta (N=647)    7%                     38 %                                 36 %                       13 %       6%          3,27

Etelä-Suomi (N=1015)         10 %                      42 %                                 31 %                 11 %      4%          3,44

 Länsi-Suomi (N=517)         9%                   41 %                                   36 %                     10 %     4%          3,41

   Itä-Suomi (N=249)         9%                    42 %                                   34 %                    11 %      4%         3,41

Pohjois-Suomi (N=237)        11 %                        47 %                                24 %                12 %      4%
                                                                                                                                       3,50

                        0%          10%   20%      30%           40%   50%        60%        70%          80%     90%        100%

                    Erittäin hyvällä tasolla     Hyvällä tasolla             Tyydyttävällä tasolla
                    Välttävällä tasolla          Heikolla tasolla            En osaa sanoa
                                                                                                                       Ville Haikola
                                           Nuorimmat luottavat eniten sähkönjakelun varmuuteen. Myös Pohjois-              1.3.2012
                                           Suomessa on aavistuksen muuta maata korkeampi luottamus.                              25
Millä tasolla sähkönjakelun varmuus Suomessa mielestäsi on?
                                                                                                                                             K.A (5-1)


                                       KAIKKI (N=2018)       10 %                  42 %                        32 %             11 % 4 %         3,43
Mitä pidemmän katkon on
kokenut, sitä kriittisempi on
sähkönjakelun tasoon.


                    Katko kesti tunnin tai alle (N=520)      10 %                  42 %                        33 %             11 % 3 %         3,45




                         Katko kesti 2-4 tuntia (N=236)      7%             33 %                        40 %                   16 %    4%        3,23




        Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152)           7%         26 %                       41 %                  16 %         10 %
                                                                                                                                                 3,04




    Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77) 2 %                22 %                   34 %                   25 %           16 %
                                                                                                                                                 2,69


                                                           0%     10%      20%     30%    40%     50%   60%     70%      80%    90%     100%

                                Erittäin hyvällä tasolla   Hyvällä tasolla                Tyydyttävällä tasolla
                                Välttävällä tasolla        Heikolla tasolla               En osaa sanoa
                                                                                                                                 Ville Haikola
                                                                                                                                     1.3.2012
                                                                                                                                           26
Mikä seuraavista kuvaa parhaiten mielipidettäsi sähkön jakelun toimitusvarmuuden
                                       edelleen parantamisesta?

     KAIKKI (N=2018)      5%                              57 %                                             28 %                10 %

     Nainen (N=1010)     4%                               59 %                                             24 %              13 %

       Mies (N=1008)      6%                              55 %                                               33 %                7%

 18-34 vuotta (N=594)     5%                          49 %                                            34 %                    11 %

 35-54 vuotta (N=777)    4%                               59 %                                               28 %               9%

 55-74 vuotta (N=647)     5%                                 62 %                                             23 %             10 %

Etelä-Suomi (N=1015)      5%                             56 %                                              29 %                10 %

 Länsi-Suomi (N=517)     4%                              58 %                                              27 %                11 %

   Itä-Suomi (N=249)         7%                           53 %                                         28 %                  12 %

Pohjois-Suomi (N=237)     5%                                 60 %                                             28 %               7%

                        0%        10%       20%       30%           40%      50%         60%         70%          80%    90%          100%

       Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit nostaisivat sähkön siirtohintoja
       asiakkaalle merkittävästikin
       Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit maltillisesti nostaisivat sähkön
       siirtohintoja asiakkaalle
       Toimitusvarmuuteen ei tule panostaa nykyistä enempää jos se lainkaan nostaa sähkön siirtohintoja asiakkaalle

       En osaa sanoa                               Kaksi kolmesta on valmis siirtohintojen nousuun
                                                   jos jakeluvarmuutta voidaan edelleen parantaa.
                                                   Nuorimmat ovat haluttomimpia maksamaan                               Ville Haikola
                                                   toimitusvarmuuden parantamisesta.                                        1.3.2012
                                                                                                                                  27
Mikä seuraavista kuvaa parhaiten mielipidettäsi sähkön jakelun toimitusvarmuuden
                                       edelleen parantamisesta?


                              KAIKKI (N=2018) 5 %                            57 %                                      28 %            10 %




           Katko kesti tunnin tai alle (N=520) 4 %                           58 %                                      30 %                9%




               Katko kesti 2-4 tuntia (N=236)       6%                              68 %                                      18 %         8%




   Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152)       6%                         59 %                                    24 %            11 %




Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77)             18 %                          53 %                                   27 %          2%



                                                  0%     10%      20%      30%      40%     50%      60%         70%     80%         90%    100%

       Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit nostaisivat sähkön siirtohintoja
       asiakkaalle merkittävästikin
       Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit maltillisesti nostaisivat sähkön
       siirtohintoja asiakkaalle
       Toimitusvarmuuteen ei tule panostaa nykyistä enempää jos se lainkaan nostaa sähkön siirtohintoja asiakkaalle

       En osaa sanoa                                    Pitkiäkin katkoja kokeneissa on vain hieman enemmän
                                                        niitä, jotka ovat valmiita lisäkustannuksiin kuin koko
                                                        vastaajakunnassa.                                                      Ville Haikola
                                                                                                                                   1.3.2012
                                                                                                                                         28
Sähkölasku koostuu 3 osasta: sähköenergian eli sähkönmyynnin osuudesta, sähkönsiirron osuudesta sekä
          valtiolle tuloutettavista veroista. Mikä on arviosi verkkoyhtiölle maksettavasta sähkön siirron
                                   keskimääräisestä osuudesta sähkölaskussa.
                                                (N = 2018, kaikk


  10% tai alle        2%


        20 %               7%


        30 %                      16 %


        40 %                        19 %

                                                                        Vain harva osuu täysin oikeaan
        50 %                              23 %                          siirtohinnan osuuden arviossa. Jos
                                                                        haarukan 20-40% katsotaan osuneen
                                                                        riittävän oikeaan, on oikean tason
        60 %                8%                                          arvioineita vajaa puolet (42%)


        70 %           4%


        80 %          1%


   90% tai yli        1%


En osaa sanoa                      18 %


                 0%        10 %   20 %       30 %     40 %      50 %       60 %        70 %        80 %      90 %        100 %
                                                                                                             Ville Haikola
                                                                                                                 1.3.2012
                                                                                                                       29
Sähkölasku koostuu 3 osasta: sähköenergian eli sähkönmyynnin osuudesta, sähkönsiirron osuudesta sekä valtiolle
 tuloutettavista veroista. Mikä on arviosi verkkoyhtiölle maksettavasta sähkön siirron keskimääräisestä
                                          osuudesta sähkölaskussa?

                                                                             18-34 vuotta       35-54 vuotta        55-74 vuotta
                     KAIKKI (N=2018)   Nainen (N=1010)    Mies (N=1008)
                                                                               (N=594)            (N=777)             (N=647)

    20% tai alle          9%                8%                 9%                8%                 10 %                 9%

       30 %               16 %              15 %               16 %              17 %               17 %                13 %

       40 %               19 %              17 %               22 %              18 %               19 %                20 %

      50-60%              31 %              28 %               36 %              27 %               34 %                34 %

    70% tai yli           6%                7%                 6%                6%                 6%                   6%

   En osaa sanoa          18 %              26 %               10 %              23 %               16 %                16 %

                       Etelä-Suomi       Länsi-Suomi                         Pohjois-Suomi   Ollut katkoja 2010-
                                                         Itä-Suomi (N=249)
                        (N=1015)           (N=517)                             (N=237)         2012 (N=1011)

    20% tai alle          9%                8%                 9%                11 %               7%

       30 %               17 %              12 %               14 %              20 %               15 %           Taustaryhmittäin ei
                                                                                                                   juurikaan ole
       40 %               18 %              20 %               18 %              22 %               19 %           merkittäviä eroja
                                                                                                                   sähkönsiirron
      50-60%              31 %              33 %               33 %              29 %               36 %           osuuden oikein
                                                                                                                   tienneiden
    70% tai yli           6%                7%                 9%                4%                 7%             osuudessa.

   En osaa sanoa          18 %              21 %               16 %              15 %               16 %
                                                                                                                   Ville Haikola
                                                                                                                       1.3.2012
                                                                                                                             30
Tiesitkö, että vähintään 12 tuntia kestävistä sähkökatkoista saat automaattisesti
               sähkön siirtomaksustasi hyvityksen, joka huomioidaan tulevissa laskuissasi?

     KAIKKI (N=2018)                 30 %                   15 %                  20 %                          34 %                    2%

     Nainen (N=1010)             25 %                13 %                20 %                               41 %                        2%

       Mies (N=1008)                    35 %                        17 %                   20 %                       27 %              2%

 18-34 vuotta (N=594)         20 %                14 %              18 %                                 45 %                           3%

 35-54 vuotta (N=777)                  34 %                     15 %                 18 %                            32 %                   1%

 55-74 vuotta (N=647)                  34 %                     15 %                     23 %                          27 %                 1%

Etelä-Suomi (N=1015)                   33 %                     15 %                17 %                         33 %                   2%

 Länsi-Suomi (N=517)             25 %                    15 %                22 %                               35 %                    2%

   Itä-Suomi (N=249)                   33 %                     15 %                16 %                        33 %                    2%

Pohjois-Suomi (N=237)           22 %               14 %                    26 %                                 38 %                        0%


                        0%     10%          20%     30%         40%         50%          60%       70%          80%           90%       100%

                             Tiesin automaattisesta hyvityksestä ja aikarajasta sille
                             Tiesin automaattisesta hyvityksestä, mutta en aikarajaa sille
                             Tiesin aikarajasta, mutta en sitä, että hyvitys tulee automaattisesti
                             En tiennyt
                             En osaa sanoa                         Kahdella kolmesta oli hyvitysasia tiedossa joko
                                                                   kokonaan tai osin. Miehet vastasivat tuntevansa
                                                                                                                            Ville Haikola
                                                                   asian naisia paremmin. Tuntemus kasvoi myös                  1.3.2012
                                                                   iän myötä.                                                         31
Tiesitkö, että vähintään 12 tuntia kestävistä sähkökatkoista saat automaattisesti
                sähkön siirtomaksustasi hyvityksen, joka huomioidaan tulevissa laskuissasi?



                            KAIKKI (N=2018)                30 %                 15 %            20 %                 34 %          2%




           Katko kesti tunnin tai alle (N=520)               32 %                 14 %            20 %                32 %             1%




               Katko kesti 2-4 tuntia (N=236)                33 %                  16 %           18 %                32 %             1%




   Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152)                 37 %                       19 %                25 %           18 %   2%




Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77)                             59 %                            10 %       20 %       11 %



                                                 0%    10%     20%       30%      40%       50%        60%    70%   80%      90%   100%

                             Tiesin automaattisesta hyvityksestä ja aikarajasta sille
                             Tiesin automaattisesta hyvityksestä, mutta en aikarajaa sille
                             Tiesin aikarajasta, mutta en sitä, että hyvitys tulee automaattisesti
                             En tiennyt
                             En osaa sanoa                        Mitä pitempiä katkoja koettu, sitä
                                                                  paremmin hyvitysasia tiedetään.
                                                                                                                       Ville Haikola
                                                                                                                           1.3.2012
                                                                                                                                 32
Koetko sähkökatkosta myönnettävän hyvityksen tason sähkökatkotapauksissa
                                       oikeudenmukaiseksi?


     KAIKKI (N=2018)                 31 %                           26 %                      20 %                  23 %


     Nainen (N=1010)                 31 %                        20 %                    22 %                      26 %


       Mies (N=1008)                 31 %                               31 %                        18 %             20 %


 18-34 vuotta (N=594)                31 %                        20 %                  20 %                       29 %


 35-54 vuotta (N=777)                30 %                           27 %                        20 %                22 %


 55-74 vuotta (N=647)                 32 %                              29 %                         21 %                17 %


Etelä-Suomi (N=1015)                  33 %                              26 %                     21 %                20 %


 Länsi-Suomi (N=517)              28 %                          24 %                     20 %                     27 %


   Itä-Suomi (N=249)                 32 %                               29 %                      18 %               21 %


Pohjois-Suomi (N=237)                30 %                          26 %                      20 %                  25 %


                        0%     10%          20%      30%        40%        50%         60%          70%     80%      90%        100%

                        Koen oikeudenmukaiseksi                   En koe oikeudenmukaiseksi
                        En osaa sanoa                             En tiedä hyvityksen suuruusluokkaa
                                                                                                                    Ville Haikola
                                                                                                                        1.3.2012
                                         Kantaa ottaneista ja suuruusluokan tuntevista niukka enemmistö
                                                                                                                              33
                                         kokee hyvityksen oikeudenmukaiseksi.
Koetko sähkökatkosta myönnettävän hyvityksen tason sähkökatkotapauksissa
                                              oikeudenmukaiseksi?
Kun koettu katko yli
tunnin mittainen, jää
hyvityksen
oikeudenmukaiseksi               KAIKKI (N=2018)             31 %                 26 %              20 %             23 %
kokevien osuus
pienemmäksi kuin
niiden, jotka eivät koe
oikeudenmukaiseksi.

                Katko kesti tunnin tai alle (N=520)          29 %                27 %           20 %                24 %




                     Katko kesti 2-4 tuntia (N=236)         28 %                  34 %               16 %            22 %




    Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152)               29 %                    37 %                  18 %         16 %




Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77)                     36 %                         51 %                     7% 6%




                                                      0%   10%    20%    30%   40%      50%   60%     70%     80%     90%      100%

                            Koen oikeudenmukaiseksi                 En koe oikeudenmukaiseksi
                            En osaa sanoa                           En tiedä hyvityksen suuruusluokkaa
                                                                                                                  Ville Haikola
                                                                                                                      1.3.2012
                                                                                                                            34
YouGov Group maailmanlaajuisesti

                                                                                   Region: Northern Europe / Baltic states
Region: Central Europe                                                             Offices: Denmark (Copenhagen), Sweden (Stockholm &
Offices: Germany (Cologne and Berlin) and                                          Malmoe), Norway (Oslo) and Finland (Helsinki)
                                                  Region: United Kingdom
Austria (Vienna)
                                                  Head Office: London
                                                                                   Panels: Denmark, Sweden, Norway, Finland, Poland &
Panels: Germany & Austria                                                          Estonia
                                                  Panels: UK, Russia




 Region:
 North America (USA / Canada)
 Offices: Palo Alto, New York and Washington DC

 Panels: USA & Canada


                                                                           Region: Arab World/MENA
                                                                           Offices: Dubai, UAE, Jeddah & Riyadh, Saudi Arabia and
                                                                           Baghdad, Iraq

                                                                           Panels: Covering 15 countries in the Arab World
   Yli 2 miljoonaa panelistia maailmanlaajuisesti
Kuluttajapaneelit Pohjoismaissa
                                                                     Väestö
                                           Suora       Radio
                                  Lehdet                       Kotisivu 1
                             Tidningar
                                                                       Kotisivu 2

                                                                               Kotisivu 3
                                            YouGov
                                                                                     Puhelin
                                            paneelit

                                Norja      Ruotsi         Suomi             Tanska          Viro       Puola
                                25 000      55 000        25 000            55 000             4 000   6 500




  Toimistot Pohjoismaissa:    • Lähes 150 000 panelistia Pohjoismaissa
  Tukholma
  Malmö                       • Useita eri rekrytointimenetelmiä
  Kööpenhamina
  Oslo                        • Edustavat otokset ja aina datan painotus

                              • Yleisotos suomalaisista tai räätälöity kohderyhmä tietotarpeenne
                                mukaisesti

                              • Sales Questor Oy edustaa YouGov Groupin tutkimuspalveluja
                                Suomessa
Vankkaa kokemusta ja nopeaa palvelua                  ASIAKKAITAMME 2009-2012:          Pieksämäen kaupunki
                                                       Apteekkariliitto                Plastiroll
Sales Questor Oy:n osakkailla on vankka kokemus        Canon                           Proxion Plan
markkinatutkimusalan tehtävistä sekä
asiantuntijatasolla, että johtotehtävissä.             DNA                             Rakennusliike U. Lipsanen
                                                       Energiateollisuus ry            Reino&Aino Kotikenkä
Tunnemme tutkimusmenetelmät, osaamme                   Environics                      Research Insight
kysymyssuunnittelun ja tunnemme tilastotieteelliset    Etelä-Savon Energia             Rusanen Tekstiilipalvelut
analyysit.                                             Etera                           Saarioinen
Meiltä saat asiantuntevan tuen kaikkiin                Fennia                          Sampo Pankki
tutkimuksen vaiheisiin:                                If Vahinkovakuutus              Silta
suunnitteluun, toteutukseen, tulosten tulkintaan ja    Inarin Kunta                    Sito
analyysiin, sekä tulosten viemiseen käytäntöön.        Janton                          SOL Palvelut
Olipa sitten kyseessä kuluttaja- tai B2B-tutkimus.     Johtamistaidon Opisto           SPEK
YouGov tarjoaa laadukkaan, kustannustehokkaan          Keskikuljetus                   S&S Consulting
ja nopean tavan pysyä ajan tasalla kuluttajien         Kiinteistömaailma               Suomen Suoramainonta
näkemyksistä ja kokemuksista.                          Laatumaa                        Tapiola
                                                       Leaf                            TSOP
Edustamme YouGov Groupin                               Leipurin                        TSS Group
tutkimuspalveluja Suomessa.
                                                       Lipa-Betoni                     Tulikivi
                                                       Moilas                          Vattenfall
                                                       MTV3 Media                      Vianor
                                                       Orion Pharma                    Viestintätoimisto Deski
                                                       Paikallisosuuspankkiliitto      Wikholm Food Trade
                                                       Pieksämäen kauppakamari         Yleisradio
Sales Questor Oy:n osakkaat ja yhteystiedot


Ville Haikola, KTM                    040 772 2651
ville.haikola@salesquestor.fi

Vesa Ryyppö, FM                       0400 234 729
vesa.ryyppo@salesquestor.fi

Timo Savolainen, KTM                  044 088 2216
timo.savolainen@salesquestor.fi

Petri Parvinen, ph.D.                   050 312 0905
Myynnin johtamisen professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
petri.parvinen@aalto.fi


WWW.salesquestor.fi


                                                                    WWW.yougov.com

Más contenido relacionado

Más de Energiateollisuus ry - Finnish Energy Industries

Más de Energiateollisuus ry - Finnish Energy Industries (20)

Electricity Year 2023_updated_22022024.pptx
Electricity Year 2023_updated_22022024.pptxElectricity Year 2023_updated_22022024.pptx
Electricity Year 2023_updated_22022024.pptx
 
Electricity Year 2023_updated_30012024.pptx
Electricity Year 2023_updated_30012024.pptxElectricity Year 2023_updated_30012024.pptx
Electricity Year 2023_updated_30012024.pptx
 
Sahkovuosi 2023_paivitetty_30012024.pptx
Sahkovuosi 2023_paivitetty_30012024.pptxSahkovuosi 2023_paivitetty_30012024.pptx
Sahkovuosi 2023_paivitetty_30012024.pptx
 
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit -esitys
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit -esitysKaukolampovuosi 2023 ennakkograafit -esitys
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit -esitys
 
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit-esitys
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit-esitysKaukolampovuosi 2023 ennakkograafit-esitys
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit-esitys
 
Energy Year 2023 District Heating slideshow
Energy Year 2023 District Heating slideshowEnergy Year 2023 District Heating slideshow
Energy Year 2023 District Heating slideshow
 
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit.pptx
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit.pptxKaukolampovuosi 2023 ennakkograafit.pptx
Kaukolampovuosi 2023 ennakkograafit.pptx
 
Electricity Year 2023_slideshow_ET_.pptx
Electricity Year 2023_slideshow_ET_.pptxElectricity Year 2023_slideshow_ET_.pptx
Electricity Year 2023_slideshow_ET_.pptx
 
Electricity Year 2023_powerpoint_ET.pptx
Electricity Year 2023_powerpoint_ET.pptxElectricity Year 2023_powerpoint_ET.pptx
Electricity Year 2023_powerpoint_ET.pptx
 
Sahkovuosi 2023_11012023_esitysETvuosi.pptx
Sahkovuosi 2023_11012023_esitysETvuosi.pptxSahkovuosi 2023_11012023_esitysETvuosi.pptx
Sahkovuosi 2023_11012023_esitysETvuosi.pptx
 
Sähkön hintatilastot 2023_syyt_ja_taustat.pptx
Sähkön hintatilastot 2023_syyt_ja_taustat.pptxSähkön hintatilastot 2023_syyt_ja_taustat.pptx
Sähkön hintatilastot 2023_syyt_ja_taustat.pptx
 
Kaukolammon toimitusvarmuus 2022
Kaukolammon toimitusvarmuus 2022Kaukolammon toimitusvarmuus 2022
Kaukolammon toimitusvarmuus 2022
 
Kaukolampo 2022 graafeina
Kaukolampo 2022 graafeinaKaukolampo 2022 graafeina
Kaukolampo 2022 graafeina
 
District heating 2022 in graphs
District heating 2022 in graphsDistrict heating 2022 in graphs
District heating 2022 in graphs
 
Kaukolämpövuosi 2022 graafeina
Kaukolämpövuosi 2022 graafeinaKaukolämpövuosi 2022 graafeina
Kaukolämpövuosi 2022 graafeina
 
Kaukojäähdytys 2022 graafeina
Kaukojäähdytys 2022 graafeinaKaukojäähdytys 2022 graafeina
Kaukojäähdytys 2022 graafeina
 
District cooling in graphs 2022
District cooling in graphs 2022District cooling in graphs 2022
District cooling in graphs 2022
 
Energy year 2022 district heating
Energy year 2022 district heatingEnergy year 2022 district heating
Energy year 2022 district heating
 
Electricity Year 2022.pptx
Electricity Year 2022.pptxElectricity Year 2022.pptx
Electricity Year 2022.pptx
 
Sahkovuosi 2022.pptx
Sahkovuosi 2022.pptxSahkovuosi 2022.pptx
Sahkovuosi 2022.pptx
 

Et raportti kuluttajatutkimus_sähkönjakelusta_helmikuu_2012

  • 1. Raportti kuluttajatutkimuksesta liittyen sähkönjakelun häiriötilanteisiin 1.3.2012 Ville Haikola 1.3.2012 1
  • 2. Johdanto • Tutkimuksen taustalla ovat vuoden 2011 lopun Tapani ja Hannu –myrskyjen aiheuttamat laajat sähkönjakelun keskeytykset. Näiden aiheuttaman julkisen keskustelun pohjaksi halutaan tietoa kuluttajien näkemyksistä, kokemuksista sekä asenteista ja tietämyksestä aiheeseen liittyen. • Tavoitteena on selvittää sähkön kuluttaja-asiakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia sähkönjakelun häiriötilanteisiin, niiden korjaamiseen, asiakaspalveluun ja tiedottamiseen liittyen, sekä selvittää asenteita häiriötilanteiden ennaltaehkäisyyn ja sen kustannuksiin. Tuloksia hyödynnetään tulevaisuuden asiakaspalvelun ja viestinnän kehittämisessä. • Tiedonkeruu on toteutettu sähköisesti YouGov Finlandin kuluttajapaneelissa 13.2. – 16.2.2012 välisenä aikana. Paneeliin kuuluu noin 25.000 suomalaista. Otos on muodostettu ja lopullinen vastaajajoukko painotettu väestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Näin tutkimustulokset voidaan yleistää vastaamaan suomalaisen aikuisväestön näkemyksiä (18-74- vuotiaat). • Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat siten sekä jakeluhäiriöitä kokeneita henkilöitä/ talouksia, että niitä, joiden kohdalla sähkön jakeluhäiriöitä ei ole esiintynyt. Osa kysymyksistä on kohdistettu vain jakeluhäiriöitä kokeneille. • Tutkimuksen otoskoko on 2018. Tällä otoskoolla kokonaistuloksissa keskimääräinen luottamusväli on n. ±1,9%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla). • YouGov Group (yougov.com) on markkinatutkimusyhtiö, jolla on pääkonttori Lontoossa ja toimipisteitä 11 maassa sekä kuluttajapaneeleja eri puolilla maailmaa. Sales Questor Oy tarjoaa Suomessa YouGov in palveluja. Projektin vastuuhenkilönä SQ:ssa on toiminut Ville Haikola (040 7722651). Ville Haikola 1.3.2012 2
  • 3. Yhteenveto 1/3 JOKA TOISELLA TALOUDELLA OLLUT SÄHKÖKATKOJA 2V. SISÄLLÄ, JOKA TOINEN KATKO VAIN ALLE TUNNIN MITTAINEN • Joka toinen talous on kokenut sähkönjakelun katkoja viimeisen kahden vuoden aikana. Alueittain vaihtelut ovat suuria; mitä pienempi paikkakunta sitä useampi on kokenut sähkökatkoja. • Joka toinen katkoista on kuitenkin ollut lyhyt, alle tunnin katko. Pidempiä, vähintään 12 tunnin katkoja on ollut vain joka kahdeksas. • Kaikkiin talouksiin suhteutettuna yli 12 tunnin katkoja on ollut n. 7%:lla talouksista ja yli tunnin katkoja joka neljännellä taloudella(2010-2012 ajanjaksolla). EPÄTIETOISUUS KESKEISIN HAITTA SÄHKÖKATKOISTA, KATKON PIDETESSÄ MYÖS PAKASTIMEN SULAMINEN JA VEDEN SAANTI NOUSEVAT KESKEISIKSI HAITOIKSI • 60%:lla sähkökatkoja kokeneista epätietoisuus sähkökatkon kestosta on yksi suurimmista koetuista haitoista/ongelmista. Tämä luo vaatimuksia verkkoyhtiöiden tiedottamiselle. • Epätietoisuus on yhtä suuri ongelma riippumatta siitä kuinka pitkiä katkoja on kokenut. Pakastimen sulaminen/ jääkaapin lämpeneminen, asunnon kylmeneminen ja (lämpimän) veden saannin vaikeutuminen nousevat keskeisiksi haitoiksi katkon pidetessä. JOKA NELJÄS OTTAA/YRITTÄÄ OTTAA YHTEYTTÄ VERKKOYHTIÖÖNSÄ TAI SEN NETTISIVUILLE KATKON SATTUESSA • Puhelimitse yhteyttä otti 8% katkon kokeneista, lähes yhtä usea sanoo yrittäneensä yhteyttä puhelimitse, muttei onnistunut. Läpipääsy on siten haasteellista. Myös nettisivuilla vieraili 8% katkon kokeneista, lisäksi 4% ei kertomansa mukaan päässyt sivuille. • Jo alle tunnin katkoissakin joka kymmenes otti/ yritti ottaa yhteyttä verkkoyhtiöönsä tai sen nettisivuille, yli 2 vuorokauden katkoissa jo lähes kaksi kolmesta. Erityisesti Etelä-Suomessa asuvat aktivoituvat yhteydenottoyrityksiin katkojen sattuessa, Pohjois-Suomessa kontaktointiaktiivisuus on selvästi alhaisempaa. Ville Haikola 1.3.2012 3
  • 4. Yhteenveto 2/3 KATKON KORJAUSNOPEUS SAA VARSIN HYVÄN ARVOSANAN, SIIHEN PANOSTAMISEEN USKOTAAN. YHTIÖIDEN PANOSTUKSEEN TIEDOTTAMISEEN JA ASIAKASPALVELUUN KATKOJEN AIKANA EI USKOTA. • Yli puolet katkoja kokeneista pitää katkojen korjausnopeutta hyvänä tai erittäin hyvänä, välttävänä tai heikkona viidennes. Arvosana 3,52 (5-1 asteikolla) on kohtalaisen hyvä ongelmatilanteen hoidolle. Luonnollisesti pitkiä katkoja kokeneet antavat selvästi alhaisemman arvosanan (arvosana 2,01 jos katko oli 2vrk tai enemmän). Peräti neljä viidestä katkoja kokeneista kokee verkkoyhtiön tehneen parhaansa katkon pituuden minimoimiseksi. • Tiedottaminen ja asiakaspalvelun tavoitettavuus katkon aikana saa kriittisen arvion katkoja kokeneilta. Puolet heistä arvioi toiminnan näissä välttäväksi tai heikoksi. Keskiarvo (5-1 asteikolla) näille tekijöille oli vain n. 2,5. Vain kolmannes uskoi, että verkkoyhtiö oli tehnyt parhaansa näihin panostamisessa. Mitä pidempi katko, sitä kriittisempiä vastaajat olivat. JOKA TOISEN SUOMALAISEN MIELESTÄ SÄHKÖNJAKELUN VARMUUS SUOMESSA ON ERITTÄIN HYVÄLLÄ TAI HYVÄLLÄ TASOLLA, VAIN JOKA SEITSEMÄS KOKEE SEN VÄLTTÄVÄKSI TAI HEIKOKSI • Nuorin ikäluokka (18-34v.) kokee jakeluvarmuuden vanhempia vielä positiivisemmin. Myös Pohjois-Suomessa arvio on aavistuksen muuta Suomea parempi. • Pitkiäkin katkoja (2vrk tai enemmän) kokeneista kriittisten osuus (heikko tai välttävä arvosana) jää alle puoleen. KAKSI KOLMESTA HALUKAS PANOSTAMAAN TOIMITUSVARMUUDEN EDISTÄMISEEN ENTISESTÄÄN, VAIKKA SIIRTOHINTA INVESTOINTIEN VUOKSI NOUSISIKIN • 5% on valmis jopa merkittäviinkin siirtohintojen nousuun toimitusvarmuuden parantamiseksi, 57% hyväksyy maltillisen korotuksen. Reilu neljännes ei hyväksy toimitusvarmuuteen tehtäviä lisäpanostuksia jos siirtohinnat nousevat sen vuoksi yhtään. Joka kymmenes ei osaa ottaa kantaa. • Pitkiä katkoja (2vrk tai enemmän) kokeneissa on aivan yhtä iso osa niitä, jotka eivät hyväksy lisäpanostuksia siirtohintojen korotuksen uhalla kuin kaikissa vastaajissa. Heissä on kuitenkin enemmän niitä, jotka hyväksyisivät panostuksen vaikka siirtohinta nousisi merkittävästikin. Ville Haikola 1.3.2012 4
  • 5. Yhteenveto 3/3 SÄHKÖN SIIRRON OSUUTTA SÄHKÖLASKUSTA EI JUURI TIEDETÄ • Vain joka kuudes vastaaja osasi arvioida täysin oikein sähkön siirron keskimääräisen osuuden kuluttajan sähkölaskusta (30%). Jos hyväksytään haarukka 20-40%, niin oikein arvioineita on n. 40%. JOKA KOLMAS TIETÄÄ AUTOMAATTISESTA HYVITYKSESTÄ JA SEN AIKARAJASTA (12h KATKO), LISÄKSI YHTÄ ISO OSA TIETÄÄ HYVITYKSESTÄ MUTTEI AIKARAJAA TAI ETTÄ SE ON AUTOMAATTINEN • Miehet vastaavat tuntevansa asian useammin kuin naiset, nuorimmat heikoiten. NIUKKA ENEMMISTÖ SÄHKÖKATKOSTA (12h TAI ENEMMÄN) MYÖNNETTÄVÄN HYVITYKSEN JA SEN TASON TUNTEVISTA KOKEE SEN OIKEUDENMUKAISEKSI Ville Haikola 1.3.2012 5
  • 6. Tutkimuksen tulokset graafisesti Ville Haikola 1.3.2012 6
  • 7. Onko taloudessasi ollut sähkönjakelun katkoja ko. ajankohtina? Valitse kaikki talouteesi sopivat. (N= 2018, kaikki vastaajat) Kuluvan vuoden 2012 puolella 17 % Vuoden 2011 lopulla (esim. joulukuun Tapani ja Hannu 33 % myrskyjen aikaan) Aiemmin vuoden 2011 tai 2010 aikana 23 % Joka toisella on ollut Ei ole ollut katkoja kyseisinä ajankohtina 46 % katkoja 2v. sisällä En osaa sanoa 4% 0% 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ville Haikola 1.3.2012 7
  • 8. Onko taloudessasi ollut sähkönjakelun katkoja (2010-2012) ? Etelä-Suomi (N=1015) 48 % 47 % 5% Länsi-Suomi (N=517) 52 % 44 % 4% Itä-Suomi (N=249) 56 % 40 % 4% Mitä pienempi paikkakunta, sitä yleisemmin Pohjois-Suomi (N=237) 44 % 52 % 4% on ollut katkoja Pääkaupunkiseutu (N=466) 34 % 60 % 6% Kaupunki (yli 100 000 as.) pk-seudun ulkopuolella 38 % 57 % 5% (N=581) Kaupunki, jossa 50 000–100 000 asukasta (N=351) 49 % 48 % 3% Kaupunki, jossa 10 000–49 999 asukasta (N=338) 68 % 30 % 2% Alle 10 000 asukkaan kunta (N=149) 76 % 20 % 4% Maaseutu (N=133) 88 % 11 %1 % 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kyllä Ei En osaa sanoa Ville Haikola 1.3.2012 8
  • 9. Jos taloudessasi on ollut useampia sähkökatkoja, ajattele tässä viimeisintä kertaa. Kuinka kauan sähkökatko kesti? (N= 1011, ollut sähkökatkoja) Tunnin tai alle 51 % Joka toinen katko ollut korkeintaan tunnin. Pidempiä, yli 12 tunnin kestäviä ollut vain joka 2-4 tuntia 23 % kahdeksas => Suhteutettuna kaikkiin kotitalouksiin yli 12 tunnin katkoja ollut siten n. 7%:lla talouksista. 5-11 tuntia 10 % 12 tuntia - vuorokauden 5% 2-4 vuorokautta 6% 5 vuorokautta tai enemmän 2% En osaa sanoa 2% 0% 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ville Haikola 1.3.2012 9
  • 10. Jos taloudessasi on ollut useampia sähkökatkoja, ajattele tässä viimeisintä kertaa. Kuinka kauan sähkökatko kesti? (N = ollut sähkökatkoja) KAIKKI (N=1011) 51 % 34 % 13 % 2 % Etelä-Suomessa ja maaseudulla on ollut Etelä-Suomi (N=491) 46 % 31 % 20 % 3% suhteellisesti eniten pisimpiä katkoja Länsi-Suomi (N=272) 54 % 39 % 5%% 2 Itä-Suomi (N=141) 51 % 36 % 11 % 2 % Pohjois-Suomi (N=106) 71 % 24 % 23% % Pääkaupunkiseutu (N=155) 44 % 37 % 15 % 4% kaupunki (yli 100 000 as.) pk-seudun ulkopuolella 55 % 29 % 12 % 4 % (N=223) Kaupunki, jossa 50 000–100 000 asukasta (N=170) 63 % 30 % 6%% 1 Kaupunki, jossa 10 000–49 999 asukasta (N=230) 51 % 36 % 11 % 2 % Alle 10 000 asukkaan kunta (N=114) 44 % 36 % 18 % 2% Maaseutu (N=118) 45 % 35 % 20 % 0% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Tunnin tai alle 2-11 tuntia 12 tuntia tai enemmän En osaa sanoa Ville Haikola 1.3.2012 10
  • 11. Mikä tai mitkä seuraavista olivat sinulle suurimmat ongelmat/haitat viimeisimmästä sähkökatkosta? Valitse korkeintaan kolme keskeisintä. (N= 1011, ollut sähkökatkoja) Epätietoisuus sähkökatkon kestosta 60 % Pakasteiden sulaminen/jääkaapin lämpeneminen 33 % Pimeys 23 % Internet-yhteys ei toimi 22 % Epätietoisuus on selvästi Asunnon/talon kylmeneminen 20 % keskeisin ongelma/haitta. Tiedottamisen ja viestinnän merkitys on siten suuri. Ruoanlaiton ongelmat 18 % Television katselun estyminen 16 % Veden saannin vaikeus / lämpimän veden puute 16 % Liike-/yrittäjätoiminnan vaikeutuminen 4% (maatalous, kotitoimisto…) Matkapuhelimesta loppui akku 1% Muu 8% En osaa sanoa 5% 0% 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ville Haikola 1.3.2012 11
  • 12. Mikä tai mitkä seuraavista KAIKKI Katko kesti Katko kesti olivat sinulle suurimmat Katko kesti Katko kesti KATKOJA Nainen Mies 18-34 v. 35-54 v. 55-74 v. 5 tuntia - 2 vrk tai ongelmat/haitat tunnin tai 2-4 tuntia viimeisimmästä KOKENEET (N=473) (N=537) (N=283) (N=411) (N=316) vuorokausi enemmän alle (N=520) (N=236) sähkökatkosta? (N=1011) (N=152) (N=77) Epätietoisuus sähkökatkon 60 % 64 % 56 % 58 % 58 % 64 % 60 % 63 % 61 % 61 % kestosta Pakasteiden sulaminen/ 33 % 34 % 31 % 35 % 34 % 30 % 23 % 37 % 49 % 62 % jääkaapin lämpeneminen Pimeys 23 % 24 % 23 % 27 % 23 % 20 % 25 % 25 % 21 % 19 % Internet-yhteys ei toimi 22 % 17 % 26 % 27 % 21 % 19 % 28 % 18 % 13 % 10 % Asunnon/ talon 20 % 21 % 19 % 16 % 21 % 23 % 14 % 24 % 33 % 34 % kylmeneminen Ruoanlaiton ongelmat 18 % 20 % 16 % 17 % 18 % 18 % 14 % 20 % 31 % 16 % Television katselun 16 % 12 % 19 % 18 % 15 % 15 % 20 % 16 % 7% 2% estyminen Veden saannin vaikeus / 16 % 18 % 14 % 14 % 18 % 14 % 9% 19 % 26 % 40 % lämpimän veden puute Liike-/yrittäjätoiminnan vaikeutuminen (maatalous, 4% 3% 4% 3% 4% 4% 3% 5% 4% 5% kotitoimisto…) Matkapuhelimesta loppui 1% 2% 1% 1% 1% 2% 1% 1% 1% 2% akku Muu 8% 7% 8% 6% 8% 8% 9% 4% 6% 7% En osaa sanoa 5% 5% 5% 5% 5% 5% 6% 3% 1% 1% Pitkissä katkoissa pakasteiden sulaminen ja veden saanti nousevat haittoina esille, Ville Haikola 1.3.2012 pimeys ei kuitenkaan korostu lainkaan. 12
  • 13. Millä seuraavista tavoista olet itse varautunut tuleviin mahdollisiin sähkökatkoihin? Valitse kaikki sinua kuvaavat. (N= 2018, kaikki vastaajat) On kynttilöitä ja tulitikkuja 86 % On toimintakuntoinen taskulamppu 78 % On paristoja 60 % On pieni varasto hyvin säilyviä ruokia 38 % On takka/tulisija ja siihen puita 32 % On toimintakuntoinen paristokäyttöinen radio 32 % On autolaturi/paristolaturi matkapuhelimen akun 28 % lataamiseen On kaasuhella tai puuliesi tai retkikeitin 12 % On varavoimalaite/aggregaatti 5% On lisälämmitin (esim. kaasulämmitin) 4% En ole varautunut millään edellä mainituista tavoista 7% En osaa sanoa 1% 0% 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ville Haikola 1.3.2012 13
  • 14. Millä seuraavista tavoista Katko kesti Katko kesti Katko kesti Katko kesti olet itse varautunut KAIKKI Nainen Mies 18-34 v. 35-54 v. 55-74 v. 5 tuntia - 2 vrk tai tuleviin mahdollisiin tunnin tai 2-4 tuntia (N=2018) (N=1010) (N=1008) (N=594) (N=777) (N=647) vuorokausi enemmän sähkökatkoihin? alle (N=520) (N=236) (N=152) (N=77) On kynttilöitä ja tulitikkuja 86 % 90 % 82 % 79 % 87 % 91 % 88 % 89 % 89 % 88 % On toimintakuntoinen 78 % 76 % 80 % 67 % 81 % 84 % 82 % 81 % 81 % 79 % taskulamppu On paristoja 60 % 57 % 63 % 55 % 60 % 64 % 59 % 66 % 57 % 65 % On pieni varasto hyvin 38 % 39 % 37 % 36 % 39 % 39 % 38 % 41 % 42 % 43 % säilyviä ruokia On takka/tulisija ja siihen 32 % 30 % 35 % 21 % 38 % 37 % 40 % 48 % 59 % 65 % puita On toimintakuntoinen 32 % 28 % 36 % 21 % 29 % 45 % 32 % 36 % 38 % 54 % paristokäyttöinen radio On autolaturi/paristolaturi matkapuhelimen akun 28 % 22 % 34 % 21 % 30 % 33 % 34 % 35 % 27 % 35 % lataamiseen On kaasuhella tai puuliesi 12 % 12 % 12 % 7% 14 % 13 % 13 % 20 % 18 % 44 % tai retkikeitin On 5% 4% 5% 3% 5% 6% 4% 8% 14 % 16 % varavoimalaite/aggregaatti On lisälämmitin (esim. 4% 3% 4% 3% 4% 4% 2% 5% 11 % 7% kaasulämmitin) En ole varautunut millään 7% 6% 8% 9% 6% 5% 6% 4% 3% 4% edellä mainituista tavoista En osaa sanoa 1% 0% 1% 1% 0% 0% 0% 0% 0% 0% Ville Haikola Nuorimmilla varautuminen on 1.3.2012 hieman heikommalla tasolla 14 kuin vanhemmilla.
  • 15. Otitko / yrititkö viimeisimmän sähkökatkon aikana ottaa yhteyttä alueesi sähkönjakelusta vastaavaan yhtiöön? (N= 1011, ollut sähkökatkoja) Otin yhteyttä puhelimitse 8% Joka neljäs sähkökatkon kokenut otti/yritti ottaa yhteyttä sähkönjakelusta Yritin yhteyttä puhelimitse, mutta en saanut yhteyttä 7% vastaavaan yhtiöön tai sen kotisivuille. Lähetin sähköpostia 2% Lähes joka toinen verkkoyhtiöön soittanut ei onnistunut saamaan yhteyttä. Vierailin yhtiön nettisivuilla 8% Yritin vierailla yhtiön nettisivuilla, mutta en päässyt sinne 4% En yrittänyt ottaa yhteyttä enkä vieraillut yhtiön 75 % nettisivuilla En osaa sanoa 1% 0% 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ville Haikola 1.3.2012 15
  • 16. Otitko / yrititkö viimeisimmän KAIKKI Katko kesti Katko kesti sähkökatkon aikana Katko kesti Katko kesti KATKOJA Nainen Mies 18-34 v. 35-54 v. 55-74 v. 5 tuntia - 2 vrk tai ottaa yhteyttä tunnin tai 2-4 tuntia KOKENEET (N=473) (N=537) (N=283) (N=411) (N=316) vuorokausi enemmän alueesi sähkön- alle (N=520) (N=236) (N=1011) (N=152) (N=77) jakelusta vastaavaan yhtiöön? Otin yhteyttä puhelimitse 8% 7% 8% 8% 6% 9% 4% 9% 12 % 24 % Yritin yhteyttä puhelimitse, 7% 7% 7% 3% 8% 10 % 1% 8% 18 % 25 % mutta en saanut yhteyttä Lähetin sähköpostia 2% 2% 2% 3% 1% 2% 0% 3% 4% 6% Vierailin yhtiön nettisivuilla 8% 7% 9% 6% 11 % 6% 4% 7% 16 % 24 % Yritin vierailla yhtiön nettisivuilla, mutta en 4% 3% 5% 4% 5% 3% 1% 4% 12 % 11 % päässyt sinne OTTI YHTEYTTÄ / VIERAILI NETTISIVUILLA 24 % 21 % 25 % 21 % 24 % 24 % 11 % 24 % 50 % 61 % / YRITTI NÄITÄ En yrittänyt ottaa yhteyttä enkä vieraillut yhtiön 75 % 78 % 73 % 76 % 75 % 76 % 89 % 74 % 47 % 39 % nettisivuilla En osaa sanoa 1% 1% 2% 3% 1% 0% 0% 2% 3% 0% Joka neljäs otti/ yritti ottaa yhteyttä verkkoyhtiöönsä tai vierailla Ville Haikola nettisivuilla jo 2-4 tunnin katkossa. 1.3.2012 16
  • 17. Otitko / yrititkö viimeisimmän sähkökatkon KAIKKI KATKOJA Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi aikana ottaa yhteyttä alueesi sähkön-jakelusta KOKENEET (N=491) (N=272) (N=141) (N=106) vastaavaan yhtiöön? (N=1011) Otin yhteyttä puhelimitse 8% 8% 6% 13 % 2% Yritin yhteyttä puhelimitse, mutta en saanut yhteyttä 7% 10 % 6% 3% 1% Lähetin sähköpostia 2% 2% 3% 1% 1% Vierailin yhtiön nettisivuilla 8% 9% 7% 5% 7% Yritin vierailla yhtiön nettisivuilla, mutta en päässyt sinne 4% 7% 2% 1% 0% OTTI YHTEYTTÄ / VIERAILI NETTISIVUILLA / YRITTI 24 % 29 % 19 % 22 % 9% NÄITÄ En yrittänyt ottaa yhteyttä enkä vieraillut yhtiön nettisivuilla 75 % 69 % 80 % 78 % 91 % En osaa sanoa 1% 2% 1% 0% 0% Pohjois-Suomalaiset yrittivät selvästi vähiten ottaa yhteyttä. Heillä oli Ville Haikola toisaalta myös vähiten pitkiä katkoja. 1.3.2012 17
  • 18. Arvioi sähkönjakelustasi vastaavan verkkoyhtiön toimintaa viimeisimmän sähkökatkon aikana. (N= 1011, ollut sähkökatkoja) K.A (5-1) Sähkökatkon korjausnopeus 19 % 32 % 23 % 11 % 6 % 5 %3 % 3,52 Verkkoyhtiön asiakaspalvelun tavoitettavuus 3% 9% 11 % 6% 11 % 40 % 20 % 2,68 Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön asiakaspalvelusta 4% 7% 11 % 8% 16 % 36 % 18 % 2,46 (puhelimitse, sähköpostilla tai tekstiviestillä) Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen 2,44 2 %6 % 11 % 8% 12 % 40 % 21 % verkkoyhtiön nettisivuilta Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen 2,48 2% 9% 14 % 11 % 14 % 32 % 18 % paikallisesta mediasta 0% 20% 40% 60% 80% 100% Erittäin hyvä Hyvä Tyydyttävä Välttävä Heikko Ei kokemusta (en hakenut tietoa/tavoitellut asiakaspalvelua) En osaa sanoa Ville Haikola 1.3.2012 18
  • 19. Arvioi sähkönjakelustasi vastaavan verkkoyhtiön toimintaa viimeisimmän sähkökatkon aikana. (N= ollut sähkökatkoja, kantaa ottaneet) K.A (5-1) Sähkökatkon korjausnopeus (N=920) 21 % 35 % 25 % 12 % 7% 3,52 Korjausnopeus tyydyttää, muu ei. Verkkoyhtiön asiakaspalvelun tavoitettavuus (N=404) 8% 23 % 28 % 15 % 28 % 2,68 Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön asiakaspalvelusta (puhelimitse, sähköpostilla tai 9% 15 % 24 % 17 % 35 % 2,46 tekstiviestillä) (N=465) Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön 5% 15 % 28 % 21 % 31 % nettisivuilta (N=394) 2,44 Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen paikallisesta 4% 18 % 28 % 22 % 28 % mediasta (N=506) 2,48 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Erittäin hyvä Hyvä Tyydyttävä Välttävä Heikko Ville Haikola 1.3.2012 19
  • 20. Arvioi sähkönjakelustasi vastaavan verkkoyhtiön toimintaa viimeisimmän KAIKKI KATKOJA Nainen Mies 18-34 v. 35-54 v. 55-74 v. sähkökatkon aikana. KOKENEET (N=473) (N=537) (N=283) (N=411) (N=316) (N= ollut sähkökatkoja) (N=1011) Asteikko 5-1, jossa 5=erittäin hyvä, 1=heikko. Sähkökatkon korjausnopeus 3,52 3,56 3,45 3,63 3,45 3,49 Verkkoyhtiön asiakaspalvelun tavoitettavuus 2,68 2,63 2,70 3,03 2,47 2,63 Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön asiakaspalvelusta (puhelimitse, sähköpostilla tai 2,46 2,41 2,46 2,62 2,36 2,44 tekstiviestillä) Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön nettisivuilta 2,44 2,33 2,50 2,62 2,37 2,37 Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen paikallisesta mediasta 2,48 2,53 2,50 2,59 2,44 2,43 Nuoret selvästi positiivisimpia, Ville Haikola silti heiltäkin tiedonsaannista 1.3.2012 heikot arviot. 20
  • 21. Arvioi sähkönjakelustasi vastaavan verkkoyhtiön toimintaa viimeisimmän Katko kesti 5 Katko kesti 2 Pohjois- Katko kesti Katko kesti 2- sähkökatkon aikana. (N= Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi tuntia - vuorokautta Suomi tunnin tai 4 tuntia ollut sähkökatkoja) (N=491) (N=272) (N=141) vuorokauden tai enemmän (N=106) alle (N=520) (N=236) Asteikko 5-1, jossa (N=152) (N=77) 5=erittäin hyvä, 1=heikko. Sähkökatkon korjausnopeus 3,35 3,68 3,53 3,90 4,12 3,32 2,69 2,01 Verkkoyhtiön asiakaspalvelun tavoitettavuus 2,45 2,89 2,91 3,13 3,23 2,63 2,13 1,85 Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön asiakaspalvelusta (puhelimitse, 2,17 2,94 2,64 2,37 3,00 2,46 2,04 1,61 sähköpostilla tai tekstiviestillä) Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen verkkoyhtiön nettisivuilta 2,29 2,70 2,69 2,45 2,90 2,33 2,17 1,97 Tiedonsaanti sähkökatkoon liittyen paikallisesta mediasta 2,33 2,54 2,58 2,96 2,85 2,34 2,25 2,07 Etelä-Suomalaiset ovat selvästi Ville Haikola kriittisimpiä. Heillä myös oli 1.3.2012 suhteellisesti eniten pitkiä katkoja 21
  • 22. Koetko, että sähkön jakelusta vastaava verkkoyhtiö teki parhaansa… (N= 1011, ollut sähkökatkoja) Sähkökatkon keston minimoimiseksi 66 % 15 % 19 % Sähkökatkosta tiedottamisessa 21 % 36 % 43 % Asiakaspalveluun panostamisessa 16 % 31 % 53 % 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kyllä Ei En osaa sanoa Ville Haikola 1.3.2012 22
  • 23. Koetko, että sähkön jakelusta vastaava verkkoyhtiö teki parhaansa… (N= ollut sähkökatkoja, kantaa ottaneet) Sähkökatkon keston minimoimiseksi (N=819) 81 % 19 % Sähkökatkosta tiedottamisessa (N=576) 37 % 63 % Asiakaspalveluun panostamisessa (N=475) 34 % 66 % Korjaustoimiin panostamiseen uskotaan. Tiedotukseen ja asiakaspalveluun ei uskota 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% satsatun. Kyllä Ei Ville Haikola 1.3.2012 23
  • 24. Koetko, että sähkön jakelusta vastaava verkkoyhtiö teki parhaansa… ”KYLLÄ” –vastanneiden osuudet. (N= ollut sähkökatkoja, kantaa ottaneet) KAIKKI Nainen Mies 18-34 v. 35-54 v. 55-74 v. (N=475-819) (N=208-364) (N=269-451) (N=125-221) (N=197-321) (N=155-272) Kaikissa tapauksissa/ Sähkökatkon keston ryhmissä yli puolet koki, 81 % 84 % 80 % 81 % 81 % 84 % että verkkoyhtiö ei tehnyt minimoimiseksi parastaan asiakaspalveluun, eikä Sähkökatkosta myöskään tiedottamiseen 37 % 39 % 37 % 38 % 37 % 37 % tiedottamisessa panostamisessa. Asiakaspalveluun 34 % 34 % 32 % 40 % 31 % 33 % panostamisessa Katko kesti Katko kesti 5 Katko kesti 2 Pohjois- Katko kesti 2- Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi tunnin tai tuntia - vuorokautta Suomi 4 tuntia (N=250-383) (N=109-228) (N=63-114) alle (N=192- vuorokauden tai enemmän (N=50-87) (N=120-186) 437) (N=102-119) (N=55-62) Sähkökatkon keston 78 % 86 % 85 % 83 % 92 % 81 % 62 % 53 % minimoimiseksi Sähkökatkosta 31 % 47 % 47 % 28 % 48 % 34 % 29 % 20 % tiedottamisessa Asiakaspalveluun 27 % 43 % 49 % 23 % 49 % 33 % 21 % 10 % panostamisessa Ville Haikola 1.3.2012 24
  • 25. Millä tasolla sähkönjakelun varmuus Suomessa mielestäsi on? K.A (5-1) KAIKKI (N=2018) 10 % 42 % 32 % 11 % 4% 3,43 Nainen (N=1010) 8% 44 % 34 % 9% 4% 3,43 Mies (N=1008) 11 % 41 % 30 % 12 % 5% 3,41 18-34 vuotta (N=594) 13 % 47 % 28 % 8% 2% 3,62 35-54 vuotta (N=777) 10 % 43 % 32 % 11 % 4% 3,44 55-74 vuotta (N=647) 7% 38 % 36 % 13 % 6% 3,27 Etelä-Suomi (N=1015) 10 % 42 % 31 % 11 % 4% 3,44 Länsi-Suomi (N=517) 9% 41 % 36 % 10 % 4% 3,41 Itä-Suomi (N=249) 9% 42 % 34 % 11 % 4% 3,41 Pohjois-Suomi (N=237) 11 % 47 % 24 % 12 % 4% 3,50 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Erittäin hyvällä tasolla Hyvällä tasolla Tyydyttävällä tasolla Välttävällä tasolla Heikolla tasolla En osaa sanoa Ville Haikola Nuorimmat luottavat eniten sähkönjakelun varmuuteen. Myös Pohjois- 1.3.2012 Suomessa on aavistuksen muuta maata korkeampi luottamus. 25
  • 26. Millä tasolla sähkönjakelun varmuus Suomessa mielestäsi on? K.A (5-1) KAIKKI (N=2018) 10 % 42 % 32 % 11 % 4 % 3,43 Mitä pidemmän katkon on kokenut, sitä kriittisempi on sähkönjakelun tasoon. Katko kesti tunnin tai alle (N=520) 10 % 42 % 33 % 11 % 3 % 3,45 Katko kesti 2-4 tuntia (N=236) 7% 33 % 40 % 16 % 4% 3,23 Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152) 7% 26 % 41 % 16 % 10 % 3,04 Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77) 2 % 22 % 34 % 25 % 16 % 2,69 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Erittäin hyvällä tasolla Hyvällä tasolla Tyydyttävällä tasolla Välttävällä tasolla Heikolla tasolla En osaa sanoa Ville Haikola 1.3.2012 26
  • 27. Mikä seuraavista kuvaa parhaiten mielipidettäsi sähkön jakelun toimitusvarmuuden edelleen parantamisesta? KAIKKI (N=2018) 5% 57 % 28 % 10 % Nainen (N=1010) 4% 59 % 24 % 13 % Mies (N=1008) 6% 55 % 33 % 7% 18-34 vuotta (N=594) 5% 49 % 34 % 11 % 35-54 vuotta (N=777) 4% 59 % 28 % 9% 55-74 vuotta (N=647) 5% 62 % 23 % 10 % Etelä-Suomi (N=1015) 5% 56 % 29 % 10 % Länsi-Suomi (N=517) 4% 58 % 27 % 11 % Itä-Suomi (N=249) 7% 53 % 28 % 12 % Pohjois-Suomi (N=237) 5% 60 % 28 % 7% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit nostaisivat sähkön siirtohintoja asiakkaalle merkittävästikin Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit maltillisesti nostaisivat sähkön siirtohintoja asiakkaalle Toimitusvarmuuteen ei tule panostaa nykyistä enempää jos se lainkaan nostaa sähkön siirtohintoja asiakkaalle En osaa sanoa Kaksi kolmesta on valmis siirtohintojen nousuun jos jakeluvarmuutta voidaan edelleen parantaa. Nuorimmat ovat haluttomimpia maksamaan Ville Haikola toimitusvarmuuden parantamisesta. 1.3.2012 27
  • 28. Mikä seuraavista kuvaa parhaiten mielipidettäsi sähkön jakelun toimitusvarmuuden edelleen parantamisesta? KAIKKI (N=2018) 5 % 57 % 28 % 10 % Katko kesti tunnin tai alle (N=520) 4 % 58 % 30 % 9% Katko kesti 2-4 tuntia (N=236) 6% 68 % 18 % 8% Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152) 6% 59 % 24 % 11 % Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77) 18 % 53 % 27 % 2% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit nostaisivat sähkön siirtohintoja asiakkaalle merkittävästikin Toimitusvarmuutta tulisi entisestään parantaa vaikka sitä varten tehtävät investoinnit maltillisesti nostaisivat sähkön siirtohintoja asiakkaalle Toimitusvarmuuteen ei tule panostaa nykyistä enempää jos se lainkaan nostaa sähkön siirtohintoja asiakkaalle En osaa sanoa Pitkiäkin katkoja kokeneissa on vain hieman enemmän niitä, jotka ovat valmiita lisäkustannuksiin kuin koko vastaajakunnassa. Ville Haikola 1.3.2012 28
  • 29. Sähkölasku koostuu 3 osasta: sähköenergian eli sähkönmyynnin osuudesta, sähkönsiirron osuudesta sekä valtiolle tuloutettavista veroista. Mikä on arviosi verkkoyhtiölle maksettavasta sähkön siirron keskimääräisestä osuudesta sähkölaskussa. (N = 2018, kaikk 10% tai alle 2% 20 % 7% 30 % 16 % 40 % 19 % Vain harva osuu täysin oikeaan 50 % 23 % siirtohinnan osuuden arviossa. Jos haarukan 20-40% katsotaan osuneen riittävän oikeaan, on oikean tason 60 % 8% arvioineita vajaa puolet (42%) 70 % 4% 80 % 1% 90% tai yli 1% En osaa sanoa 18 % 0% 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Ville Haikola 1.3.2012 29
  • 30. Sähkölasku koostuu 3 osasta: sähköenergian eli sähkönmyynnin osuudesta, sähkönsiirron osuudesta sekä valtiolle tuloutettavista veroista. Mikä on arviosi verkkoyhtiölle maksettavasta sähkön siirron keskimääräisestä osuudesta sähkölaskussa? 18-34 vuotta 35-54 vuotta 55-74 vuotta KAIKKI (N=2018) Nainen (N=1010) Mies (N=1008) (N=594) (N=777) (N=647) 20% tai alle 9% 8% 9% 8% 10 % 9% 30 % 16 % 15 % 16 % 17 % 17 % 13 % 40 % 19 % 17 % 22 % 18 % 19 % 20 % 50-60% 31 % 28 % 36 % 27 % 34 % 34 % 70% tai yli 6% 7% 6% 6% 6% 6% En osaa sanoa 18 % 26 % 10 % 23 % 16 % 16 % Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois-Suomi Ollut katkoja 2010- Itä-Suomi (N=249) (N=1015) (N=517) (N=237) 2012 (N=1011) 20% tai alle 9% 8% 9% 11 % 7% 30 % 17 % 12 % 14 % 20 % 15 % Taustaryhmittäin ei juurikaan ole 40 % 18 % 20 % 18 % 22 % 19 % merkittäviä eroja sähkönsiirron 50-60% 31 % 33 % 33 % 29 % 36 % osuuden oikein tienneiden 70% tai yli 6% 7% 9% 4% 7% osuudessa. En osaa sanoa 18 % 21 % 16 % 15 % 16 % Ville Haikola 1.3.2012 30
  • 31. Tiesitkö, että vähintään 12 tuntia kestävistä sähkökatkoista saat automaattisesti sähkön siirtomaksustasi hyvityksen, joka huomioidaan tulevissa laskuissasi? KAIKKI (N=2018) 30 % 15 % 20 % 34 % 2% Nainen (N=1010) 25 % 13 % 20 % 41 % 2% Mies (N=1008) 35 % 17 % 20 % 27 % 2% 18-34 vuotta (N=594) 20 % 14 % 18 % 45 % 3% 35-54 vuotta (N=777) 34 % 15 % 18 % 32 % 1% 55-74 vuotta (N=647) 34 % 15 % 23 % 27 % 1% Etelä-Suomi (N=1015) 33 % 15 % 17 % 33 % 2% Länsi-Suomi (N=517) 25 % 15 % 22 % 35 % 2% Itä-Suomi (N=249) 33 % 15 % 16 % 33 % 2% Pohjois-Suomi (N=237) 22 % 14 % 26 % 38 % 0% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Tiesin automaattisesta hyvityksestä ja aikarajasta sille Tiesin automaattisesta hyvityksestä, mutta en aikarajaa sille Tiesin aikarajasta, mutta en sitä, että hyvitys tulee automaattisesti En tiennyt En osaa sanoa Kahdella kolmesta oli hyvitysasia tiedossa joko kokonaan tai osin. Miehet vastasivat tuntevansa Ville Haikola asian naisia paremmin. Tuntemus kasvoi myös 1.3.2012 iän myötä. 31
  • 32. Tiesitkö, että vähintään 12 tuntia kestävistä sähkökatkoista saat automaattisesti sähkön siirtomaksustasi hyvityksen, joka huomioidaan tulevissa laskuissasi? KAIKKI (N=2018) 30 % 15 % 20 % 34 % 2% Katko kesti tunnin tai alle (N=520) 32 % 14 % 20 % 32 % 1% Katko kesti 2-4 tuntia (N=236) 33 % 16 % 18 % 32 % 1% Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152) 37 % 19 % 25 % 18 % 2% Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77) 59 % 10 % 20 % 11 % 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Tiesin automaattisesta hyvityksestä ja aikarajasta sille Tiesin automaattisesta hyvityksestä, mutta en aikarajaa sille Tiesin aikarajasta, mutta en sitä, että hyvitys tulee automaattisesti En tiennyt En osaa sanoa Mitä pitempiä katkoja koettu, sitä paremmin hyvitysasia tiedetään. Ville Haikola 1.3.2012 32
  • 33. Koetko sähkökatkosta myönnettävän hyvityksen tason sähkökatkotapauksissa oikeudenmukaiseksi? KAIKKI (N=2018) 31 % 26 % 20 % 23 % Nainen (N=1010) 31 % 20 % 22 % 26 % Mies (N=1008) 31 % 31 % 18 % 20 % 18-34 vuotta (N=594) 31 % 20 % 20 % 29 % 35-54 vuotta (N=777) 30 % 27 % 20 % 22 % 55-74 vuotta (N=647) 32 % 29 % 21 % 17 % Etelä-Suomi (N=1015) 33 % 26 % 21 % 20 % Länsi-Suomi (N=517) 28 % 24 % 20 % 27 % Itä-Suomi (N=249) 32 % 29 % 18 % 21 % Pohjois-Suomi (N=237) 30 % 26 % 20 % 25 % 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koen oikeudenmukaiseksi En koe oikeudenmukaiseksi En osaa sanoa En tiedä hyvityksen suuruusluokkaa Ville Haikola 1.3.2012 Kantaa ottaneista ja suuruusluokan tuntevista niukka enemmistö 33 kokee hyvityksen oikeudenmukaiseksi.
  • 34. Koetko sähkökatkosta myönnettävän hyvityksen tason sähkökatkotapauksissa oikeudenmukaiseksi? Kun koettu katko yli tunnin mittainen, jää hyvityksen oikeudenmukaiseksi KAIKKI (N=2018) 31 % 26 % 20 % 23 % kokevien osuus pienemmäksi kuin niiden, jotka eivät koe oikeudenmukaiseksi. Katko kesti tunnin tai alle (N=520) 29 % 27 % 20 % 24 % Katko kesti 2-4 tuntia (N=236) 28 % 34 % 16 % 22 % Katko kesti 5 tuntia - vuorokauden (N=152) 29 % 37 % 18 % 16 % Katko kesti 2 vuorokautta tai enemmän (N=77) 36 % 51 % 7% 6% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koen oikeudenmukaiseksi En koe oikeudenmukaiseksi En osaa sanoa En tiedä hyvityksen suuruusluokkaa Ville Haikola 1.3.2012 34
  • 35. YouGov Group maailmanlaajuisesti Region: Northern Europe / Baltic states Region: Central Europe Offices: Denmark (Copenhagen), Sweden (Stockholm & Offices: Germany (Cologne and Berlin) and Malmoe), Norway (Oslo) and Finland (Helsinki) Region: United Kingdom Austria (Vienna) Head Office: London Panels: Denmark, Sweden, Norway, Finland, Poland & Panels: Germany & Austria Estonia Panels: UK, Russia Region: North America (USA / Canada) Offices: Palo Alto, New York and Washington DC Panels: USA & Canada Region: Arab World/MENA Offices: Dubai, UAE, Jeddah & Riyadh, Saudi Arabia and Baghdad, Iraq Panels: Covering 15 countries in the Arab World Yli 2 miljoonaa panelistia maailmanlaajuisesti
  • 36. Kuluttajapaneelit Pohjoismaissa Väestö Suora Radio Lehdet Kotisivu 1 Tidningar Kotisivu 2 Kotisivu 3 YouGov Puhelin paneelit Norja Ruotsi Suomi Tanska Viro Puola 25 000 55 000 25 000 55 000 4 000 6 500 Toimistot Pohjoismaissa: • Lähes 150 000 panelistia Pohjoismaissa Tukholma Malmö • Useita eri rekrytointimenetelmiä Kööpenhamina Oslo • Edustavat otokset ja aina datan painotus • Yleisotos suomalaisista tai räätälöity kohderyhmä tietotarpeenne mukaisesti • Sales Questor Oy edustaa YouGov Groupin tutkimuspalveluja Suomessa
  • 37. Vankkaa kokemusta ja nopeaa palvelua ASIAKKAITAMME 2009-2012:  Pieksämäen kaupunki  Apteekkariliitto  Plastiroll Sales Questor Oy:n osakkailla on vankka kokemus  Canon  Proxion Plan markkinatutkimusalan tehtävistä sekä asiantuntijatasolla, että johtotehtävissä.  DNA  Rakennusliike U. Lipsanen  Energiateollisuus ry  Reino&Aino Kotikenkä Tunnemme tutkimusmenetelmät, osaamme  Environics  Research Insight kysymyssuunnittelun ja tunnemme tilastotieteelliset  Etelä-Savon Energia  Rusanen Tekstiilipalvelut analyysit.  Etera  Saarioinen Meiltä saat asiantuntevan tuen kaikkiin  Fennia  Sampo Pankki tutkimuksen vaiheisiin:  If Vahinkovakuutus  Silta suunnitteluun, toteutukseen, tulosten tulkintaan ja  Inarin Kunta  Sito analyysiin, sekä tulosten viemiseen käytäntöön.  Janton  SOL Palvelut Olipa sitten kyseessä kuluttaja- tai B2B-tutkimus.  Johtamistaidon Opisto  SPEK YouGov tarjoaa laadukkaan, kustannustehokkaan  Keskikuljetus  S&S Consulting ja nopean tavan pysyä ajan tasalla kuluttajien  Kiinteistömaailma  Suomen Suoramainonta näkemyksistä ja kokemuksista.  Laatumaa  Tapiola  Leaf  TSOP Edustamme YouGov Groupin  Leipurin  TSS Group tutkimuspalveluja Suomessa.  Lipa-Betoni  Tulikivi  Moilas  Vattenfall  MTV3 Media  Vianor  Orion Pharma  Viestintätoimisto Deski  Paikallisosuuspankkiliitto  Wikholm Food Trade  Pieksämäen kauppakamari  Yleisradio
  • 38. Sales Questor Oy:n osakkaat ja yhteystiedot Ville Haikola, KTM 040 772 2651 ville.haikola@salesquestor.fi Vesa Ryyppö, FM 0400 234 729 vesa.ryyppo@salesquestor.fi Timo Savolainen, KTM 044 088 2216 timo.savolainen@salesquestor.fi Petri Parvinen, ph.D. 050 312 0905 Myynnin johtamisen professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu petri.parvinen@aalto.fi WWW.salesquestor.fi WWW.yougov.com