SlideShare a Scribd company logo
1 of 11
Twitter #changedaysuomi
Facebook ChangeDaySuomi-ryhmä
Change Day taustaa
• Change Day on Iso-Britannian NHS:n historian suurin yhteistyössä
toteutettu uudistusliike paremman hoidon puolesta, joka aloitettiin
vuonna 2013.
• Change Day ei ole kampanja. Se on arkisten, pientenkin muutosten
tekemistä päivittäin ja käytännössä muistuttaen kaikille miksi teemme
mitä teemme.
• Se on toimintatapojen uudistamista, ideointia, jakamista,
tekoja ja innostamista.
Change Day Suomessa
• Ensimmäisen kerran Change Day toteutettiin Suomessa
2015 yhdessä STM:n, THL:n, Sitran, Innokylän ja Sosten
kanssa.
• Kohderyhmänä sote-henkilöstö/työyhteisöt.
• Tähän mennessä mukana on ollut noin 70-80
työyhteisöä.
• Change Day on jatkuvaa ruohonjuuritason kehittämistä.
YHDESSÄ OPPIMINEN
HENKILÖSTÖ
OSALLISEKSI OMAN
TYÖNSÄ
KEHITTÄMISEEN
KÄYTÄNTÖJEN
HAASTAMINEN JA
YHDESSÄ TEKEMINEN
(henkilöstö + asiakas)
PALVELUT
ASIAKASLÄHTÖISIKSI
Mitä tavoitellaan ja miten?
ASIAKAS
AKTIIVISEKSI
OSALLISTUJAKSI
Tavoite + lupaukset =
Change Day
Tarkka tavoite on kaiken a ja o
S Specific/Tarkka (riittävän konkreettinen!)
M Measurable/Mitattava
A Accetable/Yhteisesti hyväksytty
R Realistic/Realistinen
T Timetable/Oikein aikataulutettu
Miksi juuri Change Day
• Ei maksa mitään
• Henkilöstö ja asiakkaat ovat aktiivisia muutoksentekijöitä
• Tuloksena paremmat palvelut
Muutos täytyy kuitenkin tehdä itse
THINK SMALL!
Mitä voisimme muuttaa jo tänään?
Muutos lähtee minusta.
Change Day vuonna 2017
- asiakkaan ääni kuuluville
CHANGE DAY 2017
2/2017
CHANGE DAY
2017
Sadonkorjuu
marraskuussa
- Vuoden
muutosvoiman
valinta
• Työpajat ALKAA!
• Määritä
mitattava ja
tarkka tavoite
asiakkaan
kanssa
• Toteuta
muutos
• Analysoi,
seuraa ja
mittaa
• Jatkokehitä
työkavereiden
kanssa
• Jaa, opi,
keskustele!
• Asiakas
mukana
Työpajat
• Loppukiri!
• Asiakas
mukana
Ilmoittaudu mukaan
21.11.-31.1.12.!
4/2017 8/2017
>>>
Palaute
asiakkaalta
TAVOITTEEN
TARKISTUS
EDISTYMISEN
MITTAUS
TAVOITE
• Sitra palkitsee
parhaan
työyhteisön
Change Day 2017 tulee
– lähdetkö mukaan?
Ehdotus työpajapäiviksi:
• Hyvinkää /Kuuma-seutu ma 6.2.
• Hämeenlinna ti 7.2.
• Tampere ke 8.2.
• Jyväskylä to 9.2.
• Ylä-Savo pe 10.2.

More Related Content

Viewers also liked

Digital health @ Work: Hr-johtajan näkökulma
Digital health @ Work: Hr-johtajan näkökulmaDigital health @ Work: Hr-johtajan näkökulma
Digital health @ Work: Hr-johtajan näkökulmaSitra / Hyvinvointi
 
Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)
Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)
Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)Suomen Ekonomit
 
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327laakariliitto
 
Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327
Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327
Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327laakariliitto
 
Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013Sitra / Hyvinvointi
 
Huomisen palvelut -työpaja: Konttinen
Huomisen palvelut -työpaja: KonttinenHuomisen palvelut -työpaja: Konttinen
Huomisen palvelut -työpaja: KonttinenSitra / Hyvinvointi
 
Palveluverkkoselvitys 2025
Palveluverkkoselvitys 2025Palveluverkkoselvitys 2025
Palveluverkkoselvitys 2025Sitra
 
Tulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluista
Tulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluistaTulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluista
Tulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluistaSitra / Hyvinvointi
 
Erkki Vauramo: Täytyy -hanke
Erkki Vauramo: Täytyy -hankeErkki Vauramo: Täytyy -hanke
Erkki Vauramo: Täytyy -hankeTHL
 
isaacus - National Health Data HUB
isaacus - National Health Data HUBisaacus - National Health Data HUB
isaacus - National Health Data HUBSitra / Hyvinvointi
 
Keskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminen
Keskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminenKeskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminen
Keskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminenJasmiina Riikonen
 

Viewers also liked (13)

Digital health @ Work: Hr-johtajan näkökulma
Digital health @ Work: Hr-johtajan näkökulmaDigital health @ Work: Hr-johtajan näkökulma
Digital health @ Work: Hr-johtajan näkökulma
 
Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)
Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)
Be The Change Seinäjoen materiaali (osa2)
 
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
Terveydenhuolto 2030 tiihonen_150327
 
Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327
Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327
Terveydenhuolto 2030 ruskoaho_150327
 
Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
Vauramo Erkki esitys - hoivafoorumi 5.2.2013
 
Huomisen palvelut -työpaja: Konttinen
Huomisen palvelut -työpaja: KonttinenHuomisen palvelut -työpaja: Konttinen
Huomisen palvelut -työpaja: Konttinen
 
Palveluverkkoselvitys 2025
Palveluverkkoselvitys 2025Palveluverkkoselvitys 2025
Palveluverkkoselvitys 2025
 
Tulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluista
Tulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluistaTulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluista
Tulevaisuuskuvia sosiaali- ja terveyspalveluista
 
Erkki Vauramo: Täytyy -hanke
Erkki Vauramo: Täytyy -hankeErkki Vauramo: Täytyy -hanke
Erkki Vauramo: Täytyy -hanke
 
isaacus - National Health Data HUB
isaacus - National Health Data HUBisaacus - National Health Data HUB
isaacus - National Health Data HUB
 
Sote-palveluverkkoselvitys 2025
Sote-palveluverkkoselvitys 2025Sote-palveluverkkoselvitys 2025
Sote-palveluverkkoselvitys 2025
 
Keskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminen
Keskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminenKeskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminen
Keskijohdon rooli ja muutosviestinnän sudenkuoppien tunnistaminen
 
Sitran trendilista 2014-2015
Sitran trendilista 2014-2015Sitran trendilista 2014-2015
Sitran trendilista 2014-2015
 

Similar to Change Day - mistä on kyse?

Green Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessa
Green Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessaGreen Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessa
Green Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessaMS SOSTE
 
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessaKasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Tulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia Network
Tulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia NetworkTulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia Network
Tulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia NetworkUusia Network Oy
 
Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on?
Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on?  Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on?
Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on? EHYT
 
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...Työterveyslaitos
 
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...Kela
 
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014Anna Munsterhjelm
 
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015Olli-Poika Parviainen
 
Tiedon silta 2015 sivuittain
Tiedon silta 2015 sivuittainTiedon silta 2015 sivuittain
Tiedon silta 2015 sivuittainAntti Kylli
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...Jari Kivirinta
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...NUORI2013
 
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshareYrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshareMS SOSTE
 
Hannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessä
Hannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessäHannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessä
Hannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessäTHL
 
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...Socca_osaamiskeskus
 
21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivasta
21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivasta21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivasta
21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivastaTyöterveyslaitos
 
6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiat
6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiat6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiat
6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiatTyöterveyslaitos
 
Katri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatusta
Katri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatustaKatri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatusta
Katri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatustaSitra Maamerkit
 
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Sitra / Hyvinvointi
 

Similar to Change Day - mistä on kyse? (20)

Terveyttä biteistä -ohjelman esittely
Terveyttä biteistä -ohjelman esittelyTerveyttä biteistä -ohjelman esittely
Terveyttä biteistä -ohjelman esittely
 
Green Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessa
Green Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessaGreen Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessa
Green Caren mahdollisuudet työttömien kuntoutuksessa
 
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessaKasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa
Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa
 
Tulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia Network
Tulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia NetworkTulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia Network
Tulostähti, koetun elämänlaadun arviointiin 20.1.2016, Uusia Network
 
Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on?
Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on?  Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on?
Elina Varjonen (RAY): Mitä yhteiskunnallinen markkinointi on?
 
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
Mika Itänen: Muutoksessa onnistuminen innovatiivisuuteen ja osallistumiseen k...
 
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
Tiina Suomela-Markkanen: Kuntoutussuunnitelma-vaativa lääkinnällinen kuntoutu...
 
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
Juha Kostiainen: Kestävän hyvinvoinnin edistäminen tietämysyhteisöissä 15.6.2012
 
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
Strategiasta konkretiaksi - Esitys Adoptioperheille 04102014
 
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
Katsaus Tampereen työllisyydenhoitoon, kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.2.2015
 
Tiedon silta 2015 sivuittain
Tiedon silta 2015 sivuittainTiedon silta 2015 sivuittain
Tiedon silta 2015 sivuittain
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
 
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla   hyväk...
Nuori 2013 monialaisen toimintamallin juurruttaminen paikallistasolla hyväk...
 
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshareYrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
Yrittäjyysajattelu ja hyvinvointipalvelun suunnittelu slideshare
 
Hannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessä
Hannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessäHannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessä
Hannele Koski: Muotosjohtajuus toimintaympäristön kehittämisessä
 
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
Vanhustyo uudistuu - kaikki mukaan Geriatrian professori Jaakko Valvanne 19.1...
 
21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivasta
21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivasta21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivasta
21.3.2018 Pohjanmaan Tyhyverkosto kooste aamupaivasta
 
6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiat
6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiat6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiat
6.2.2018 Työterveyshuollon perusasiat
 
Katri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatusta
Katri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatustaKatri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatusta
Katri Kranni 24.11.2011: Luonto ja luovuus osana ympäristökasvatusta
 
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
Mistä vauhtia ja tehoa ikäihmisten palveluihin?
 

More from Sitra / Hyvinvointi

Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...Sitra / Hyvinvointi
 
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021Sitra / Hyvinvointi
 
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021Sitra / Hyvinvointi
 
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 printPirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 printSitra / Hyvinvointi
 
Sitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanenSitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanenSitra / Hyvinvointi
 
Sitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enbergSitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enbergSitra / Hyvinvointi
 
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuroRise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuroSitra / Hyvinvointi
 
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021Sitra / Hyvinvointi
 
Building blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital societyBuilding blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital societySitra / Hyvinvointi
 
Europe rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourishEurope rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourishSitra / Hyvinvointi
 
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...Sitra / Hyvinvointi
 
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...Sitra / Hyvinvointi
 
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions Sitra / Hyvinvointi
 
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaaGAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaaSitra / Hyvinvointi
 
Notes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-dataNotes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-dataSitra / Hyvinvointi
 
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nymanSitra / Hyvinvointi
 

More from Sitra / Hyvinvointi (20)

Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
Gaia-X and how to accelerate growth – pathway to EU funding webinar 10 March ...
 
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
Gaia-X Finland – Learning and Sharing Experiences 8.12.2021
 
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
Gaia-X for Finland – Hub launch 17 June 2021
 
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 printPirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
Pirkka frosti dli ihan testbed rise of the pilots 25.3.2021 print
 
Sitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanenSitra seb 20210325_harri rantanen
Sitra seb 20210325_harri rantanen
 
Sitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enbergSitra rise of the pilots janne enberg
Sitra rise of the pilots janne enberg
 
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuroRise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
Rise of the pilots 25032021 jaana sinipuro
 
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
Reilu datatalouden kypsyysmalli yrityksille -kehittämistyöpaja 23.3.2021
 
Building blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital societyBuilding blocks for fair digital society
Building blocks for fair digital society
 
Europe rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourishEurope rules – making the fair data economy flourish
Europe rules – making the fair data economy flourish
 
Data balance sheet
Data balance sheet Data balance sheet
Data balance sheet
 
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
04022021 Miapetra Kumpula-Natri: A Human-centric Data strategy and sustainabl...
 
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
Yksilön oikeudet, yrityksen toiminta ja reilu datatalous -kehittämistyöpaja 1...
 
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
Trusted! Quest for data-driven and fair health solutions
 
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaaGAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
GAIA-X – Lupauksista kohti konkretiaa
 
Notes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-dataNotes sensotrend sustainable use-of-data
Notes sensotrend sustainable use-of-data
 
Fair data economy score intro
Fair data economy score introFair data economy score intro
Fair data economy score intro
 
Pres parikka 040221
Pres parikka 040221Pres parikka 040221
Pres parikka 040221
 
Sitra data strategy
Sitra data strategySitra data strategy
Sitra data strategy
 
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
2020 11-03 kriisista yhteiseksi paaomaksi gote nyman
 

Change Day - mistä on kyse?

  • 2. Change Day taustaa • Change Day on Iso-Britannian NHS:n historian suurin yhteistyössä toteutettu uudistusliike paremman hoidon puolesta, joka aloitettiin vuonna 2013. • Change Day ei ole kampanja. Se on arkisten, pientenkin muutosten tekemistä päivittäin ja käytännössä muistuttaen kaikille miksi teemme mitä teemme. • Se on toimintatapojen uudistamista, ideointia, jakamista, tekoja ja innostamista.
  • 3. Change Day Suomessa • Ensimmäisen kerran Change Day toteutettiin Suomessa 2015 yhdessä STM:n, THL:n, Sitran, Innokylän ja Sosten kanssa. • Kohderyhmänä sote-henkilöstö/työyhteisöt. • Tähän mennessä mukana on ollut noin 70-80 työyhteisöä. • Change Day on jatkuvaa ruohonjuuritason kehittämistä.
  • 4. YHDESSÄ OPPIMINEN HENKILÖSTÖ OSALLISEKSI OMAN TYÖNSÄ KEHITTÄMISEEN KÄYTÄNTÖJEN HAASTAMINEN JA YHDESSÄ TEKEMINEN (henkilöstö + asiakas) PALVELUT ASIAKASLÄHTÖISIKSI Mitä tavoitellaan ja miten? ASIAKAS AKTIIVISEKSI OSALLISTUJAKSI
  • 5. Tavoite + lupaukset = Change Day
  • 6. Tarkka tavoite on kaiken a ja o S Specific/Tarkka (riittävän konkreettinen!) M Measurable/Mitattava A Accetable/Yhteisesti hyväksytty R Realistic/Realistinen T Timetable/Oikein aikataulutettu
  • 7. Miksi juuri Change Day • Ei maksa mitään • Henkilöstö ja asiakkaat ovat aktiivisia muutoksentekijöitä • Tuloksena paremmat palvelut Muutos täytyy kuitenkin tehdä itse
  • 8. THINK SMALL! Mitä voisimme muuttaa jo tänään? Muutos lähtee minusta.
  • 9. Change Day vuonna 2017 - asiakkaan ääni kuuluville
  • 10. CHANGE DAY 2017 2/2017 CHANGE DAY 2017 Sadonkorjuu marraskuussa - Vuoden muutosvoiman valinta • Työpajat ALKAA! • Määritä mitattava ja tarkka tavoite asiakkaan kanssa • Toteuta muutos • Analysoi, seuraa ja mittaa • Jatkokehitä työkavereiden kanssa • Jaa, opi, keskustele! • Asiakas mukana Työpajat • Loppukiri! • Asiakas mukana Ilmoittaudu mukaan 21.11.-31.1.12.! 4/2017 8/2017 >>> Palaute asiakkaalta TAVOITTEEN TARKISTUS EDISTYMISEN MITTAUS TAVOITE • Sitra palkitsee parhaan työyhteisön
  • 11. Change Day 2017 tulee – lähdetkö mukaan? Ehdotus työpajapäiviksi: • Hyvinkää /Kuuma-seutu ma 6.2. • Hämeenlinna ti 7.2. • Tampere ke 8.2. • Jyväskylä to 9.2. • Ylä-Savo pe 10.2.