Mikä kulutustutkimus?
– Kulutustutkimus on noin 5 vuoden välein
toteutettava laaja tiedonkeruu, jolla
kerätään tietoa kotitalouksien
kulutuksesta.
– Tilastohaastattelijan tekemän
alkuhaastattelun ja
verkossa/puhelimessa täytettävän
kulutuskyselyn lisäksi keruuseen kuuluu
kahden viikon seurantajakso, jonka
aikana kotitaloudet merkitsevät ylös
kaikki päivittäistavarahankintansa.
– Vuonna 2022 otos oli 8 600 kotitaloutta +
substituutit.
– Tiedonkeruun verkkosivu:
www.stat.fi/keruu/kul
4
Tilastokeskus
16.11.2022
Sovelluksen
käyttötarkoitus
– Kulutustutkimuksen kahden viikon
seurantajakso on perinteisesti toteutettu
paperimuistikirjan ja kuittipussin avulla.
– Vuoden 2022 keruussa haluttiin tarjota
sen rinnalle sähköinen vaihtoehto.
– Sovellus otettiin Suomessa käyttöön
tammikuun alussa 2022. Se on käytössä
vuoden jokaisena päivänä helmikuun
loppuun 2023 saakka.
– Käytännössä tilastohaastattelija lähettää
alkuhaastattelun jälkeen kotitaloudelle
yksilölliset tunnukset sekä ohjeet
sovelluksen lataamiseen ja käyttöön.
6
Tilastokeskus
16.11.2022
Sovelluksen tausta
– Suomen sovellusversion pohjana on
käytetty Hollannin tilastovirasto CBS:n
tekemää koodia, jota on muokattu
sopimaan kansallisiin tarpeisiimme.
– Hollannin 2020–2021 vetämässä EU
grant -hankkeessa omia
sovellusversioitaan työstivät Suomen
lisäksi myös Unkari ja Slovenia.
– Hankkeen valmistuttua kiinnostuksensa
sovellukseen on ilmaissut joukko muita
tilastovirastoja ja organisaatioita.
7
Tilastokeskus
16.11.2022
Sovelluskehityksen aikajana
2019–2020
Sovelluksen suunnittelu ja
toteutus
+ 1. käytettävyystestaus
2020–2021
Kuittikuvauksen ja OCR:n
viimeistely
+ 2. käytettävyystestaus
+ väestötestaus
+ tietoturva-auditointi (Suomi)
2022
Sovellus
tuotantokäytössä
8
Tilastokeskus
16.11.2022
Hollanti, Iso-Britannia,
Itävalta, Slovenia ja Suomi
+ Essexin yliopisto
Hollanti, Slovenia, Unkari
ja Suomi
Suomi
Sovelluksen ominaisuudet (Suomi)
10
Tilastokeskus
16.11.2022
–Tilastokeskus on kehittänyt Suomen version CBS:n tuella ja
yhteistyössä CGI:ltä vuokrattujen koodarien kanssa.
–Suomessa käyttöön otettuja ominaisuuksia ovat:
– Ostoskuittien skannaaminen eli kuvaaminen puhelimella
sovelluksen kautta
– Sovellus ohjaa ottamaan mahdollisimman hyvälaatuisen kuvan.
– Kuitittomien ostosten kirjaaminen sähköiseen päiväkirjaan
– Hankintapaikka ja -aika, tuotenimi (haku tuotelistasta) sekä hinta
– Palautekysely sovelluksen toiminnasta
Sovelluksen
ominaisuudet (Suomi)
– Sovellus pyörii Azuressa.
– Sovellukseen ei viedä eikä siellä
lähtökohtaisesti kerätä tunnistamisen
mahdollistavia tietoja.
– Vastaajat päättävät aina itse, mitkä kuitit ja
tiedot vievät sovellukseen.
– Kerättyjä ostotietoja säilytetään
pilviympäristössä tiedonkeruun ja
tietojenkäsittelyn ajan.
– Varsinaiset analyysit tapahtuvat
Tilastokeskuksen sisäverkossa, jossa
säilytetään pysyvästi myös lopullisia
tilastoaineistoja.
11
Tilastokeskus
16.11.2022
Sovelluksen käyttö
– Suomen sovellusversion voi ladata Applen ja
Androidin sovelluskaupoista nimellä
”Kulutustutkimus”.
– Käyttö vaatii tunnukset.
– Vastanneista n. 54 % on valinnut sovelluksen.
– Kotitalous kirjaa sovellukseen päiväkohtaisesti
kahden viikon seurantajakson aikana kertyneet
kuitittomat ostoksensa ja ottaa kuvat
seurantajakson aikana kerätyistä
kauppakuiteista.
– Kirjalliset ohjeet:
www.stat.fi/keruu/kul/ohjeet.html
– Ohjevideo:
www.stat.fi/kul/miksivastata
12
Tilastokeskus
16.11.2022
Kokemukset sovelluksen tekemisestä
17
Tilastokeskus
16.11.2022
– Nyrkkisääntö: aikaa ja rahaa menee yleensä aina arvioitua
enemmän.
– Tilastovirastojen tyyppisillä toimijoilla ei yleensä ole koodariresursseja
odottelemassa, josko pöydälle tulisi tehtävää → vaikutukset
aikatauluun
– Ennakoimattomat viiveet: sovelluskauppoihin rekisteröityminen kesti
yllättävän kauan ja bugien korjaaminen oli aluksi hyvin työlästä. Myös
tietoturvallisuus- ja tietosuojakysymykset vaativat paljon selvittämistä.
→MVP-periaatteella sovellus valmistui aikataulussa.
– Suomi oli ainoa oman sovellusversion kehittämisessä mukana ollut maa, joka
onnistui tuottamaan täysin käyttökelpoisen sovelluksen annetussa
aikataulussa.
– Kehitettävääkin toki jäi, mm. sähköisten kuittien lataaminen ja sovelluksen
kytkentä tiedonkeruujärjestelmään.