1. Opiskelijatutkimuksen päivä 2014: Oppia ikä
kouluttautumisen edellytykset eri elämänvaiheissa
kaikki
–
Työssäoppiminen – harjoittelujärjestelmien lippulaiva
Tutkijatohtori Anne Virtanen (KT), Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Vuosituhannen alussa osaksi ammatillista peruskoulutusta liitetty työssäoppimisen järjestelmä saa
osakseen suitsutusta usealta taholta, minkä vuoksi sitä voisikin kutsua harjoittelujärjestelmien
lippulaivaksi suomalaisessa koulutusjärjestelmässä (Virtanen 2014). Työssäoppimisessa esimerkiksi
todentuvat luontevasti koulutuspoliittiset vaatimukset tiiviistä yhteydestä koulutuksen ja
työelämän välillä (Koulutus ja tutkimus 2007–2012; Koulutuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelma 2011–2016) sekä viimeaikaisen oppimistutkimuksen tähdentämät
elementit teorian ja käytännön yhtäaikaisesta oppimisesta (mm. Guile & Griffiths 2001; Eraut
2004; Tynjälä 2008). Lisäksi työssäoppiminen on järjestelmänä motivoiva; se näyttää motivoivan
erityisesti niitä opiskelijoita, jotka eivät koe koulun penkillä istumista tai teorian opiskelua kovin
mielekkääksi (Tynjälä, Virtanen & Valkonen 2005).
Myös omat havaintoni työssäoppimisesta oppimisympäristönä tukevat väitettä työssäoppimisesta
harjoittelujärjestelmien lippulaivana (mm. Virtanen 2013; 2014). Työssäoppimisjaksot aidoissa
toimintaympäristöissä tarjoavat opiskelijoille mahdollisuuden oppia monipuolisesti erilaisia taitoja,
kuten itsenäistymiseen liittyviä asioita, ammatillisia taitoja ja yhteistyötaitoja (Virtanen, Tynjälä &
Collin 2009). Taitojen oppimisen lisäksi työssäoppimisjaksojen aikana kehitytään laajaalaisemminkin ammatillisena toimijana (Virtanen, Tynjälä & Stenström 2008). Työssäoppimisen
toteutumisessa näkyy kuitenkin huolestuttava piirre: koulutusalojen välillä on voimakkaat erot
työssäoppimisen toteuttamisessa (Virtanen 2013). Opiskelijoiden näkökulmasta tarkasteltuna
tämä tarkoittaa sitä, että eri koulutusalojen opiskelijoilla ei ole yhtenäisiä mahdollisuuksia oppia ja
kehittyä ammatillisesti työpaikoilla. Väite kuulostaa vieraalta yhtenäisen koulutusjärjestelmän
Suomessa. Tälle löytyy osittain luonnollinen selitys. Joillakin aloilla työssäoppiminen on voitu
rakentaa entisen harjoittelujärjestelmän päälle, kun taas joillakin aloilla koko työssäoppimisen
järjestelmä on pitänyt rakentaa puhtaalle pöydälle. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla on pitkät
perinteet harjoittelujen järjestämisestä opiskelijoilleen, eikä heille siirtyminen työssäoppimiseen
ollut kovinkaan suuri askel (mm. Virtanen, Tynjälä & Stenström 2010). Tätä taustaa vasten ei
kuulostakaan kovin yllättävältä, että juuri sosiaali- ja terveysalan opiskelijat arvioivat oppivansa
muiden alojen opiskelijoita enemmän (Virtanen, Tynjälä & Collin 2009).
Koulutusalaerot voidaan kääntää voimavaraksi. Esityksessä tuodaankin esille erityisesti
työssäoppimisen onnistunein toteuttamistapa eli sosiaali- ja terveysalan malli toteuttaa

2. työssäoppimista (Virtanen 2011; Virtanen, Tynjälä & Eteläpelto 2014). Tällöin kuvataan samalla
tämän hetken onnistunein toimintamalli siitä, miten opiskelijoiden oppimista työpaikalla tulisi
järjestää. Sosiaali- ja terveysalan malli esimerkiksi kumoaa iänikuisen väitteen, jonka mukaan
opiskelijan oppiminen on vain hänestä itsestään kiinni. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden
tuloksekas oppiminen on ennen kaikkea seurausta työpaikan toimintatavoista, kuten opiskelijan
mahdollisuudesta osallistua aktiivisesti työpaikan toimintaan sekä pedagogisista, oppimista eri
ympäristössä toisiinsa integroivista ratkaisuista työssäoppimisen toteuttamisessa. Opiskelijan oma
rooli jää jopa taka-alalle, mitä voidaan pitää merkkinä työssäoppimisen järjestelmän
erinomaisuudesta.
Nuorten koulutustavoitteiden, kouluinnokkuuden ja koulu-uupumuksen
rooli opintojen nivelvaiheissa
Tutkijatohtori Kati Vasalampi (PsT), Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto
Koulutukseen hakeutuminen ja ammatinvalinta ovat nuoruuden keskeisimpiä kehitystehtäviä.
Onnistuminen noissa kehitystehtävissä on tärkeää nuoren tulevaisuuden kannalta. Koulutus
määrittelee nuoren myöhempiä työ- ja uramahdollisuuksia ja on tärkeä yhteiskuntaan sopeuttava
tekijä. Koulutuksen ulkopuolelle jääminen taas ennakoi vaikeuksia työelämässä ja on riski jopa
yhteiskunnalliseen
syrjäytymiseen.
Tässä
tutkimuksessa
tarkasteltiin
motivaation,
kouluinnokkuuden ja koulu-uupumuksen roolia kolmessa nuoruuden keskeisessä
koulutussiirtymässä: nuorten siirtyessä peruskoulusta toisen asteen koulutukseen, nuorten
hakeutuessa lukion jälkeen jatko-opintoihin sekä heidän siirtyessään yliopistoon. Tutkimuksella oli
neljä tavoitetta. Ensimmäisenä tavoitteena oli tarkastella, miten muuttuva koulutusympäristö
vaikuttaa nuorten motivaatioon. Toisena tavoitteena oli tarkastella motivaation roolia nuorten
kyvyssä selviytyä haastavasta koulutussiirtymästä. Kolmantena tavoitteena oli tutkia motivaation
merkitystä kouluinnokkuudessa ja koulu-uupumuksessa. Neljäntenä tavoitteena oli selvittää
kouluinnokkuuden ja koulu-uupumuksen roolia koulutussiirtymässä.
Tutkimus koostui kolmesta osatutkimuksesta, jotka toteutettiin käyttämällä otoksia kahdesta eri
tutkimusaineistosta. Ensimmäisen (n = 606) ja toisen (n = 614) otoksen aineistot olivat osa FinEdu
(Finnish Educational Transitions) – tutkimusprojektia ja kolmannen otoksen (n = 280) aineisto oli
osa Entrance into University -tutkimusprojektia. Tutkimukset tehtiin kyselylomaketutkimuksina.
Kyselylomakkeet sisälsivät osioita, jotka liittyivät nuorten motivaatioon, kouluhyvinvointiin ja
koulutussuunnitelmiin. Kolmannessa osatutkimuksessa käytettiin myös yliopiston rekistereistä
saatuja tietoja.

3. Kokoavasti osatutkimusten pohjalta voidaan todeta, että yksilön ympäristö vaikuttaa suuresti
hänen motivaatioonsa, joten nuoren on tärkeää itse valita koulutuspolkunsa omien
kiinnostuksensa kohteiden ja arvojensa mukaisesti. Se auttaa häntä motivoitumaan sisäisesti
tavoitteeseensa. Sisäinen motivaatio puolestaan saa hänet keskittymään ja työskentelemään
koulutustavoitteen saavuttamiseksi, vaikka työskentely ei aina olisikaan miellyttävää ja helppoa.
Sisäisen motivaation tuki onkin hyödyllistä erityisesti sellaisissa koulutustavoitteissa, joita ei voi
saavuttaa ilman suurta työpanosta. Tutkimus osoitti myös, että edistyminen omissa tavoitteissa
heijastuu hyvinvointiin, joka myös osaltaan ennakoi onnistumista seuraavissa tavoitteissa. On
tärkeää tukea nuorten motivaatiota ja kouluhyvinvointia heidän opintojensa nivelvaiheissa, sillä
sisäisen motivaation ja koulumyönteisen ajattelun löytymiseen suunnattu pienikin tuki voi olla
ratkaiseva myöhemmän elämänpolun kannalta.
Student Life - opiskelu osana meitä
Suunnittelijat Hanna Ahola (TtM), Tapio Anttonen (FM) ja Ilona Laakkonen (FM), Jyväskylän
yliopiston Student Life
Jyväskylän yliopiston kehittämä Student Life yhdistää toimijoita sekä yliopistolla että sen
ulkopuolella. Se on vastuunottoa opiskelun sujumisesta, opiskeluolosuhteiden yhteistä
kehittämistä ja haasteisiin tarttumista. Työ tukeutuu vahvasti yliopiston strategiaan. Student Lifen
tavoitteena on luoda optimaaliset edellytykset akateemiselle opiskelulle ja oppimiselle: se tukee
kokonaisvaltaisesti opiskelijoiden kasvua hyvinvoiviksi ja eheiksi yksilöiksi ja monipuolisiksi
osaajiksi. Työtä koordinoi yliopiston Strategisen kehittämisen yksikkö. Opiskelun
kokonaisarkkitehtuurin tarkastelu antaa mahdollisuuden havaita opiskelijoiden tai henkilöstön
tarpeista nousevia kehittämisen kohteita ja tarttua niihin projektipohjaisesti. Työtä vahvistetaan
toiminnallisella tutkimuksella.
Esityksessämme tarkastelemme hyvinvointiin ja osaamisen kehittämiseen liittyviä teemoja ja
toimintamalleja.
Opiskelijahyvinvointi
Hyvis -toimintamalli on yksi laajimmista Student Lifen kehittämistoimista. Sen ensisijaisena
tavoitteena on tukea opiskelijoiden opiskelukykyä saumattomasti ja varmistaa, että ohjausta ja
neuvontaa on saatavilla kattavasti ja helposti opiskelijan opintopolun eri vaiheissa erilaisiin

4. tarpeisiin. Hyvis -toimintamalli koostuu hyviksistä eli hyvinvointineuvojista ja HYVY001 akateeminen opiskelukyky -kurssista.
Hyvikset ovat ainelaitoksilta valittuja tukihenkilöitä, jotka tarjoavat opiskelijalle keskusteluapua
mieltä painavan möykyn purkamiseksi, ohjaavat tarvittaessa eteenpäin ammattilaisten puheille ja
tiedottavat erilaisista tukimuodoista (itsenäiset harjoitukset, vertaisryhmät, Jyväskylän
hyvinvointitoimijat jne.). Hyvis -toiminnassa ei ole kyse terapia- tai asiakassuhteesta, vaan hyvis
tukee opiskelijan hyvinvointia aktiivisen kuuntelun ja dialogisen keskustelun avulla. Hyvikset ovat
saaneet koulutuksen hyvinvointiin liittyvien asioiden käsittelyyn ja tietopaketin, joiden avulla he
voivat tukea opiskelijaa mahdollisimman hyvin ja ajanmukaisin tiedoin. Hyvikset toimivat osana
opiskelijoiden hyvinvointiverkostoa, johon kuuluvat YTHS, JYY, Jyväskylän kaupungin terveys- ja
sosiaalitoimi, Jyväskylän yliopiston psykologian ja erityispedagogiikan laitos sekä yliopiston sisäiset
opiskelijapalvelut.
HYVY001 Akateeminen opiskelukyky - muutakin kuin pisteitä on tarkoitettu ensimmäisen
vuosikurssin opiskelijoille (2 op) osana orientoivia opintoja. Kurssin teemoina ovat itsetuntemus,
tunteiden säätely, arjenhallinta, akateemiset opiskelutaidot, vuorovaikutustaidot ja
stressinhallinta. Tavoitteena on, että opiskelijat voivat oppia tunnistamaan haasteellisia tilanteita
ennalta ja siten säilyttää opiskelukykynsä.
Osaaminen näkyville - opinnoista ja sen ulkopuolelta
Osaamisen kehittäminen on osa akateemista ammattitaitoa ja merkityksellistä,
työelämäorientoitunutta opiskelua. Jyväskylän yliopiston oman kehitystyön tuloksena syntynyt
ePortfolio tarjoaa osaamisen ja työelämätaitojen tiedostamiselle, pohtimiselle ja näkyväksi
tekemiselle rakenteen, joka tukee opiskelijoiden työelämäorientaation pohtimista ja
identiteettityötä jo opintojen alkuvaiheesta aina valmistumiseen saakka ja sen jälkeenkin.
ePortfoliota on kehitetty käyttäjälähtöisesti ja pedagogisia toimintamalleja työstetty tiiviissä
yhteistyössä laitosten kanssa. Kokemukset ensimmäisistä piloteista ovat olleet rohkaisevia, ja
toimintaa laajennetaan ja vakiinnutetaan osaksi yliopiston ohjausjärjestelmää.
Osaamista Opintojen Ohessa -ohjelma on puolestaan uusi malli, jolla opiskelija voi aktivoitua
kehittämään tai jatkaa opintojen ohessa kerätyn osaamisen täydentämistä haluamallaan tavalla
oman innostuksen ja tekemisen kautta. Vertaisryhmätoiminta on vahvasti mukana. Ohjelma on
toiminnallinen ja innostava tapa kytkeä yhteen yliopisto-opiskelijat ja alueen yhteisöt. Ohjelmaa
toteutetaan suomeksi ja englanniksi.

5. Ammattikorkeakoulujen valmistumisvaiheen opiskelijapalautekysely –
Miten mitata koulutuksen laatua?
Tutkija Leo Aarnio (MSc), Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus
Mitä on hyvä (ammattikorkea)koulutus? Miten sitä mitataan? Miten mittaria arvioidaan? Miten
mittaria hyödynnetään?
Kysymyksenasettelut vastaavat mittauksen kronologisia mutta keskinäisriippuvaisia työvaiheita
aina koulutuksen laadun määrittelystä tämän operationalisoinnin kautta mittarin tulosten
tulkintaan ja raportointiin. Onnistunut mittausprosessi on kokonaisvaltainen. Prosessin edetessä
tulee sekä ennakoida tulevien työvaiheiden asettamia haasteita että pohtia vielä tehtävien
valintojen yhteen sopimista jo tehtyjen valintojen kanssa.
Koulutuksen laatu voidaan nähdä intersubjektiivisena mutta kiisteltynä yhteisymmärryksenä
koulutuksen tavoitetiloista. Johdonmukaisesti käsitteen luonteelle sekä mittauskohteen määrittely
että operationalisointi on toteutettu joukkoistamalla kyselysisältö ammattikorkeakoulujen
henkilökunnalla ja opiskelijoilla. Kehitystyötä on ohjannut ja rajannut ammattikorkeakoulutuksen
lainsäädäntö, kasvatustieteellinen ja psykometrinen mittausteoria, vertailukyselyt sekä kyselyn
kognitiiviset koestukset.
Esityksessä käydään läpi AVOP -kyselyn kehitystyö ja mittarin toimivuuden arviointi
pilottiverkkokyselynä. Kokemusten pohjalta johdetaan ehdotukset kyselyn jatkotyöstölle sekä
käyttöönotolle.
Neljä diskurssia kouluttautumisen edellytyksistä avoimessa yliopistossa
Tutkijatohtori Nina Haltia (KT), Kasvatustieteiden laitos / CELE, Turun yliopisto
Avoin yliopisto on koulutusmuoto, joka on periaatteessa avoin kaikille. Muodollisia rajoituksia
opiskelulle ei ole, ja joustavilla opetusjärjestelyillä pyritään lieventämään ajasta ja paikasta
johtuvia opiskelun esteitä. Opiskelu on maksullista, mutta maksujen suuruutta säädellään niin,
että ne pysyvät kohtuullisina. Opinnoilla on vastaavuus yliopistojen perusopetukseen, ja tutkintoopiskelija voi lukea avoimessa yliopistossa suoritetut kurssit osaksi tutkintoaan. Avoimesta
yliopistosta on luotu myös oma polkunsa tutkinto-opintoihin. Ns. avoimen yliopiston väylä on
kuitenkin säilynyt kapeana reittinä tutkinto-opintoihin, eikä sitä kaikilla aloilla käytännössä ole
olemassa.

6. Avoin yliopisto voidaan nähdä hyvin monella eri tavalla ja palvelevan hyvin monenlaisia tarpeita,
riippuen siitä, mikä näkökulma avoimeen yliopisto-opetukseen otetaan. Koulutukseen voi
osallistua hyvin monenlaisin motiivein ja taustoin, ja avoin yliopisto voi eri yksilöiden kohdalla
palvella hyvin erilaisia koulutustehtäviä.
Pohdin esityksessäni avoimen yliopiston moninaista koulutustehtävää. Pohjaan vuonna 2012
valmistuneeseen väitöskirjaani, jossa tutkin avoimen yliopiston historiaa ja avoimesta yliopistosta
käytyä julkista keskustelua. Tutkimusaineistossani on mukana useita erilaisia tekstityyppejä:
komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita
suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia.
Olen analysoinut aineiston diskurssianalyysin keinoin ja paikantanut siitä erilaisia tapoja puhua
avoimesta yliopistosta.
Jäsennän esitykseni keskeisen löydökseni, eli diskurssien suunnassa. Olen paikantanut aineistosta
neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottavan yliopistollisen diskurssin, (2) osallistumisen
tasa-arvoa korostavan sivistyksellisen demokratian diskurssin, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja
innovatiivisuutta korostavan joustavuuden diskurssin sekä (4) työelämää ja taloudellisuutta
korostavan tehokkuuden diskurssin. Kouluttautumisen edellytykset avoimessa yliopistossa
kehystyvät eri diskursseissa eri tavoin. Tarkastelen esityksessäni sitä, miten eri diskurssit
rakentavat kuvaa avoimen yliopiston tehtävästä, avoimen yliopiston opiskelijasta ja siitä, millaisia
kouluttautumisen edellytyksiä avoin yliopisto suomalaisessa yhteiskunnassa rakentaa ja luo.
Tie tohtoriksi!
Tutkijatohtori Jenni Keskinen (KT) ja
Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto
tohtorikoulutettava
Jenna
Vekkaila
(KM),
Tohtorinkoulutus on yliopiston kolmen päätehtävän, tutkimuksen, opetuksen ja yhteiskunnallisen
vaikuttamisen polttopisteessä. Se on merkittävässä asemassa uuden tieteellisen tiedon
tuottamisessa ja näin ollen tärkeä tekijä modernin yhteiskunnan haasteisiin vastaamisessa.
Tohtorinkoulutuksen tavoitteena on tuottaa akateemisia asiantuntijoita yliopistojen
tutkimustehtäviin mutta myös yhteiskunnan muihin korkeatasoista asiantuntijuutta vaativiin
tehtäviin.
Opiskelijat tulevat tohtorinkoulutukseen hyvin erilaisin taustoin ja tavoittein, joten jokaisen tie
tohtoriksi on yksilöllinen. Näillä prosesseilla on kuitenkin myös yhteisiä piirteitä. Tohtoriksi
tulemisen prosessi on aina ensisijaisesti oppimisen prosessi, joka haastaa opiskelijaa, ei ainoastaan
älyllisesti vaan myös emotionaalisesti ja sosiaalisesti. Näin ollen tohtoriksi tulemisen edellytyksiä ei

7. voida tarkastella ainoastaan yksilön, vaan myös yhteisön näkökulmasta. Tässä esitelmässä
avaamme tohtoroitumisprosessia ja sen edellytyksiä tohtoriopiskelijan ja oppimisympäristön eli
tiedeyhteisön näkökulmasta. Pohdimme sitä, mikä merkitys motivaatiolla ja sitoutumisella on
onnistuneessa väitöskirjaprosessissa. Tarkastelemme myös sitä, miten oppimisympäristö voi tukea
tohtoriopiskelijan kasvua täysivaltaiseksi tiedeyhteisön jäseneksi. Esityksemme perustuu
tutkimuksiin, joihin on osallistunut yli tuhat tohtoriopiskelijaa Helsingin yliopistosta.