SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 15
Tietoyhteiskuntakaari
Jyrki Kasvi
Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus TIEKE ry.
HE 221/2013 vp
Yleistä
 Tietoliikennettä koskevan lainsäädännön ajantasaistaminen ja
kokoaminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, on perusteltua ja
kannatettavaa
 Tilanne, jossa säädökset ovat hajallaan useissa eri aikoina valmistelluissa, osin
ristiriitaisissa laeissa on muodostanut yrityksille juridisen riskin, joka on vähentänyt
halukkuutta investoida palveluiden kehittämiseen (vrt. tapaus TVkaista)
 Myös esitetty 352 §:n laajuinen laki on pienille uusia tietoyhteiskuntapalveluita
kehittäville yrityksille juridisesti hyvin haastava
 Tietoyhteiskuntakaari on nimenä harhaanjohtava, sillä kaari
keskittyy sähköisen viestinnän sääntelyyn, ja sen ulkopuolelle jää
laajoja tietoyhteiskuntapoliittisia kokonaisuuksia.
 Myös muiden ministeriöiden kuin LVM:n tulisi päivittää oma tietoyhteiskuntalain-
säädäntönsä ja varmistua lakien yhteentoimivuudesta ja yhtenäisestä käsitteistöstä.
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 2
Kansallisen lainsäädännön rajat
 2§ ulottaa lain koskemaan koko
Internetiä:
”3) palvelua tarjotaan suomenkielisenä tai sitä muuten
suunnataan Suomeen tai suomalaisille”
 Kaikki Internetin palvelut on tarkoitettu kaikille Internetin käyttäjille kaikkialla
maailmassa, ellei maakohtaista saatavuutta ole erikseen jostain syystä rajoitettu
(ennakkosensuuri, tekijänoikeudet).
 Sisällöt ovat myös automaattisesti käännettävissä eri kielille, myös suomeksi.
 Ruotsin kieli mainitaan vain perusteluissa, saamea ei lainkaan.
 Kaari tulisi rajata normaaliin tapaan koskemaan vain suomalaisia
tai Suomessa tapahtuvaa toimintaa.
 Haasteena suomalaisille suunnattu ulkomailla toimiva Suomessa laiton palvelu
 Kansainvälistä yhteistyötä ja sopimuksia unohtamatta.
 Vrt. case Sihteeriopisto tai Kavkaz center
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 3
Esim. rahapelimonopoli murtui jo vuosia sitten
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 4
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 5
Sivujen tekijä tuomittu Suomessa mm. törkeästä kunnianloukkauksesta
ehdottomaan vankeuteen, istunut tuomionsa, mutta sivut edelleen verkossa,
koska ne ovat yhdysvaltalaisen yrityksen palvelimilla Yhdysvalloissa, ja
Yhdysvaltojen sananvapauslaki suojaa myös kunnianloukkausta.
Vanhentunut käsitys joukkoviestinnästä
 Audiovisuaalisen ohjelman ja sisältöpalvelun määritelmät 3§ 1) ja
2) ovat avoimia, mutta perusteluissa painotetaan merkittävälle
osalle yleisöstä suunnattua joukkoviestintää.
 Kasvava osa audiovisuaalisista ohjelmista on käyttäjien pienille yleisöille tuottamia,
mutta voivat saada miljoonia katsojia ja tuottaa merkittäviä mainostuloja.
 Useat kaupalliset sisältöpalvelut keskittyvät nimenomaan käyttäjien itse tuottamien
audiovisuaalisten sisältöjen välittämiseen.
 Käyttäjien tuottamien sisältöjen ja niitä välittävien sisältöpalveluiden
oikeudellinen asema on jäämässä epäselväksi
 Audiovisuaalisuus rajaa monia sisältöpalveluita kuten e-kirjat keinotekoisesti lain
ulkopuolelle, vaikka verkko ei erittele sisältöjä eri medioihin
 Lisäarvopalvelun määritelmä 3§ 10) ja perustelu ovat ristiriidassa
 Pykälässä puhutaan sekä välitys- että sijaintitiedosta, mutta perusteluissa
painotetaan lisäarvopalveluiden perustuvan vain ja ainoastaan sijaintitietoihin.
 Käsite on kaiken kaikkiaan harhaanjohtava, ja väärinkäsitysten välttämiseksi olisi
ollut johdonmukaisempaa käyttää käsitettä sijaintitietopalvelu.
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 6
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 7
Yhdeksän ja puolen miljoonan katsojan ”kotivideo”
Rajoittunut käsitys Internetin liiketoimintamalleista
 Tietoyhteiskunnan palvelun määritelmä korostaa palvelun
korvauksellisuutta
 3§ 29) tietoyhteiskunnan palvelulla sähköisenä etäpalveluna vastaanottajan
henkilökohtaisesta pyynnöstä tavallisesti korvausta vastaan toimitettavaa palvelua;
 Suuri osa tietoyhteiskunnan palveluista perustuu kuitenkin
liiketoimintamalleihin, joissa käyttäjiltä ei suoraan peritä maksua
 Tietoyhteiskunnan palvelun käyttäjä ei välttämättä ole kuluttaja
eikä asiakas eikä maksa palvelusta
 Kuluttaja-käsitettä ei määritellä, mutta sitä käytetään useissa kohdissa.
 Kansalainen ei ole verkkoviestinnässä vain viestinnän kohde ja
vastaanottaja, vaan myös itse aktiivinen viestijä.
 Kaaren taustalla vaikuttaa edelleen perinteinen hierarkkinen ylhäältä-alas-
näkökulma verkostomaisen asemesta.
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 8
Käyttäjä voi olla varsinaisen palvelun raaka-ainetta
tai varsinaiselle asiakkaalle myytävän palvelun kohde
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 9
Esim freemium-liiketoimintamallit
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 10
110§ Verkon neutraaliudesta kompromissi
 Neutraali verkko kohtelee kaikkea välittämäänsä tietoa samalla
tavalla riippumatta sisällöstä, lähettäjästä tai vastaanottajasta
 Eri osapuolilla ristiriitaiset tavoitteet:
 Internetyhteyspalveluiden tarjoajien näkökulmasta innovaatiot uusia tapoja
”paketoida” internetyhteyspalvelut, tietoyhteiskunnan palvelut ja lisäarvopalvelut
– Teleyhtiöt eivät halua jäädä pelkiksi dataputkiksi
 Tietoyhteiskunnan palveluiden tuottajien näkökulmasta yhteydet ovat pelkkä
kanava heidän uusille palveluilleen
– Pelkäävät teleyhtiöiden suosivan omia tai kumppaniensa palveluita
 Käyttäjät haluavat pystyä käyttämään eri palveluita siitä riippumatta, ketkä
palveluita tarjoavat, tai mitä verkkoyhteyttä he käyttävät.
 Yhteiskunnan kokonaisetuna on suojata käyttäjiä ja mahdollistaa
sekä teleyritysten että palveluntuottajien palveluinnovaatiot
 Tietoyhteiskuntakaaren vaikutuksia seurattava kokonaisvaltaisesti
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 11
Yksityiskohtia
 32 luku: Suojaus ja suojauksenpurkujärjestelmät
 Luku keskittyy kaupallisten sisältöjen joukkoviestinnän suojaamiseen, mutta…
 … suojausta käytetään myös kahdenvälisessä viestinnässä, esimerkiksi yksityisten
viestien, rahaliikennetietojen tai liikesalaisuuksien suojaamiseen.
 Sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (6 §) yksityisen viestin suojaus on vielä
mukana!
 299 § Viranomaiskorvaukset
 Teleyrityksille ei enää korvattaisi viranomaisten tietopyynnöistä aiheutuvia
käyttökustannuksia, vain investoinnit ja ylläpito.
 Seurattava, miten ”hintalapun” poistuminen vaikuttaa tietopyyntöjen määrään
 115§ Viestintäpalvelun sulkeminen ja käytön rajoittaminen
 Hyvä lisäys: Teleyrityksille oikeus olla yhdistämättä puheluita tms, joiden ilmeisenä
tarkoituksena on oikeudettoman taloudellisen hyödyn tavoittelu.
 Huolehdittava, että tämä koskee myös ulkomailla tuotettuja viestintäpalveluita.
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 12
Lisää yksityiskohtia
 128 § Teleyrityksen, palveluntarjoajan ja myyjän yhteisvastuu
 Kännykkämaksaminen rinnastuu luottokorttimaksamiseen
 Teleyhtiöille vastaava korvausvelvollisuus kuin luottokorttiyhtiöillä jo on
 Vaikuttaa teleyhtiöiden myyjien kanssa tekemiin sopimuksiin
 Lisää kuluttajien luottamusta mobiilimaksamiseen
 Nopea laajakaista on tietoyhteiskunnan perusinfrastruktuuri
 Kiinteästä valokuituverkosta tullut mobiiliverkkoa palveleva runkoverkko
 Valokuituverkkoon ei kannata investoida, koska käyttäjät ovat mobiiliverkossa
 Kaari painottaa mobiiliverkkoja, mutta ne tarvitsevat kuituverkkoja
 Palveluiden kehityksen kannalta ratkaisevaa on luoda Euroopan
laajuiset digitaaliset yhteismarkkinat
 Pirstaleinen lainsäädäntö ja etujärjestökenttä tekevät palveluiden kehittämisestä
eurooppalaisille yrityksille ylivoimaisen urakan
 Ei ihme, että amerikkalaiset yritykset valtaavat Euroopan digitaaliset markkinat
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 13
Perusoikeudet kilpailutekijänä
 Tietoyhteiskuntakaaressa kiinnitetään kiitettävästi huomiota
yksityisyyden suojaan, luottamuksellisen viestin suojaan ja
tietoturvaan.
 Heikkouksia toki vielä on, kuten välitystietojen 12kk tallentamisvelvollisuus (§157) ja
ns. Lex Nokia
 Teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehty rikos on hyvin laaja määritelmä
 Mikä ihme on EMS-palvelu?
 Kuluttajien ja markkinoiden reaktiot Snowdenin paljastuksiin ovat
osoittaneet, että teknologisesti ja juridisesti vahva tietoturva on
kansallinen kilpailutekijä
 Esimerkiksi pilvipalveluita sijoitetaan nyt maihin, joissa yritykset luottavat
asiakkaidensa tietojen olevan turvassa paitsi rikollisten myös viranomaisten
urkinnalta
4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 14
30.9.2010 www.kasvi.org 15
Sukupuolten välinen digikuilu?
Keskustelua
U.S. Army Photo

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakkoMissa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Jaakko J. Korhonen
 
Bisnestreffit valli 18.1.2013
Bisnestreffit valli 18.1.2013Bisnestreffit valli 18.1.2013
Bisnestreffit valli 18.1.2013
Timo Valli
 

La actualidad más candente (17)

Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassaTietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
Tietoyhteiskunta hallitusohjelmassa
 
U 42/2012 Sähköinen tunnistaminen ja luttamuspalvelut sisämarkkinoilla
U 42/2012 Sähköinen tunnistaminen ja luttamuspalvelut sisämarkkinoillaU 42/2012 Sähköinen tunnistaminen ja luttamuspalvelut sisämarkkinoilla
U 42/2012 Sähköinen tunnistaminen ja luttamuspalvelut sisämarkkinoilla
 
Kasvi säännöt ja oikeudet elo 2012
Kasvi säännöt ja oikeudet elo 2012Kasvi säännöt ja oikeudet elo 2012
Kasvi säännöt ja oikeudet elo 2012
 
Hallitusohjelma ja tietoyhteiskunta
Hallitusohjelma ja tietoyhteiskuntaHallitusohjelma ja tietoyhteiskunta
Hallitusohjelma ja tietoyhteiskunta
 
Avoin data ja rajapinnat
Avoin data ja rajapinnatAvoin data ja rajapinnat
Avoin data ja rajapinnat
 
Tarvitaanko verkkoneutraliteettisääntelyä kilpailusääntöjen lisäksi?
Tarvitaanko verkkoneutraliteettisääntelyä kilpailusääntöjen lisäksi?Tarvitaanko verkkoneutraliteettisääntelyä kilpailusääntöjen lisäksi?
Tarvitaanko verkkoneutraliteettisääntelyä kilpailusääntöjen lisäksi?
 
Sosiaalisen median juridisia kysymyksiä
Sosiaalisen median juridisia kysymyksiäSosiaalisen median juridisia kysymyksiä
Sosiaalisen median juridisia kysymyksiä
 
Tieken lausunto luonnoksesta tietoyhteiskuntakaareksi
Tieken  lausunto luonnoksesta tietoyhteiskuntakaareksiTieken  lausunto luonnoksesta tietoyhteiskuntakaareksi
Tieken lausunto luonnoksesta tietoyhteiskuntakaareksi
 
Sosiaalisen median pelisäännöt ja juridiset riskit kuopio
Sosiaalisen median pelisäännöt ja juridiset riskit kuopioSosiaalisen median pelisäännöt ja juridiset riskit kuopio
Sosiaalisen median pelisäännöt ja juridiset riskit kuopio
 
Säännöt ja oikeudet
Säännöt ja oikeudetSäännöt ja oikeudet
Säännöt ja oikeudet
 
Marko Latvanen: Sähköinen kansalaisuus tietoyhteiskunnassa - Suomi.fin uuden ...
Marko Latvanen: Sähköinen kansalaisuus tietoyhteiskunnassa - Suomi.fin uuden ...Marko Latvanen: Sähköinen kansalaisuus tietoyhteiskunnassa - Suomi.fin uuden ...
Marko Latvanen: Sähköinen kansalaisuus tietoyhteiskunnassa - Suomi.fin uuden ...
 
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
TeliaSonera uuden kehittyvän älyliikennemarkkinan palveluoperaattorina - Sone...
 
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakkoMissa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
Missa ollaan mihin - ollaan menossa avoimen datan kanssa - jaakko
 
Avoimesta datasta palveluja: Missa ollaan - mihin ollaan menossa avoimen data...
Avoimesta datasta palveluja: Missa ollaan - mihin ollaan menossa avoimen data...Avoimesta datasta palveluja: Missa ollaan - mihin ollaan menossa avoimen data...
Avoimesta datasta palveluja: Missa ollaan - mihin ollaan menossa avoimen data...
 
Avoimuutta ja innovaatioita
Avoimuutta ja innovaatioitaAvoimuutta ja innovaatioita
Avoimuutta ja innovaatioita
 
Bisnestreffit valli 18.1.2013
Bisnestreffit valli 18.1.2013Bisnestreffit valli 18.1.2013
Bisnestreffit valli 18.1.2013
 
Valtion yhteinen tietoliikenneratkaisu - VY-verkko yhdistää turvalli-sesti kä...
Valtion yhteinen tietoliikenneratkaisu - VY-verkko yhdistää turvalli-sesti kä...Valtion yhteinen tietoliikenneratkaisu - VY-verkko yhdistää turvalli-sesti kä...
Valtion yhteinen tietoliikenneratkaisu - VY-verkko yhdistää turvalli-sesti kä...
 

Destacado

Destacado (15)

Netti kaikkien kansalaisten arjessa
Netti kaikkien kansalaisten arjessaNetti kaikkien kansalaisten arjessa
Netti kaikkien kansalaisten arjessa
 
Robotit tehtaista arkeen
Robotit tehtaista arkeenRobotit tehtaista arkeen
Robotit tehtaista arkeen
 
Digitalisaatio mullistaa arkemme
Digitalisaatio mullistaa arkemmeDigitalisaatio mullistaa arkemme
Digitalisaatio mullistaa arkemme
 
Bisnesstreffit turku 20150206_jsa
Bisnesstreffit turku 20150206_jsaBisnesstreffit turku 20150206_jsa
Bisnesstreffit turku 20150206_jsa
 
Joukkoistaminen tiedontuotannossa
Joukkoistaminen tiedontuotannossaJoukkoistaminen tiedontuotannossa
Joukkoistaminen tiedontuotannossa
 
Miten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissa
Miten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissaMiten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissa
Miten suomen lainsäädäntö pysyy teknologian kehityksen tahdissa
 
Tekoälyn assistenttina
Tekoälyn assistenttinaTekoälyn assistenttina
Tekoälyn assistenttina
 
TIEKEn tutkintojen keskeiset uudistukset syksy 2013
TIEKEn tutkintojen keskeiset uudistukset syksy 2013TIEKEn tutkintojen keskeiset uudistukset syksy 2013
TIEKEn tutkintojen keskeiset uudistukset syksy 2013
 
Sense the move to futures
Sense the move to futuresSense the move to futures
Sense the move to futures
 
kyberstrategia tieken lausunto
kyberstrategia tieken lausuntokyberstrategia tieken lausunto
kyberstrategia tieken lausunto
 
Tietotekniikka 2030
Tietotekniikka 2030Tietotekniikka 2030
Tietotekniikka 2030
 
Ikä ja media tietoyhteiskunnassa
Ikä ja media tietoyhteiskunnassaIkä ja media tietoyhteiskunnassa
Ikä ja media tietoyhteiskunnassa
 
Fur ex machina
Fur ex machinaFur ex machina
Fur ex machina
 
HE 95 2012 Talousarvioesitys ja tietoyhteiskuntakehitys
HE 95 2012 Talousarvioesitys ja tietoyhteiskuntakehitysHE 95 2012 Talousarvioesitys ja tietoyhteiskuntakehitys
HE 95 2012 Talousarvioesitys ja tietoyhteiskuntakehitys
 
Osaamisen arviointi -työkalu
Osaamisen arviointi -työkaluOsaamisen arviointi -työkalu
Osaamisen arviointi -työkalu
 

Similar a Tietoyhteiskuntakaari - TIEKEn kommentit

Similar a Tietoyhteiskuntakaari - TIEKEn kommentit (20)

Yrjö Benson: Julkisen hallinnon ICT-linjaukset
Yrjö Benson: Julkisen hallinnon ICT-linjauksetYrjö Benson: Julkisen hallinnon ICT-linjaukset
Yrjö Benson: Julkisen hallinnon ICT-linjaukset
 
Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...
Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...
Hallituksen selvitys sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien ja raho...
 
Julkisen tiedon hallinta päälaelleen
Julkisen tiedon hallinta päälaelleenJulkisen tiedon hallinta päälaelleen
Julkisen tiedon hallinta päälaelleen
 
Sote-tieto strategian toimeenpano - kansalaisen palvelut - 19.2.2015 kuulemis...
Sote-tieto strategian toimeenpano - kansalaisen palvelut - 19.2.2015 kuulemis...Sote-tieto strategian toimeenpano - kansalaisen palvelut - 19.2.2015 kuulemis...
Sote-tieto strategian toimeenpano - kansalaisen palvelut - 19.2.2015 kuulemis...
 
Uusi tutkijapalvelu JulkiCT-linjausten ja -toimintojen näkökulmasta, Anne Kau...
Uusi tutkijapalvelu JulkiCT-linjausten ja -toimintojen näkökulmasta, Anne Kau...Uusi tutkijapalvelu JulkiCT-linjausten ja -toimintojen näkökulmasta, Anne Kau...
Uusi tutkijapalvelu JulkiCT-linjausten ja -toimintojen näkökulmasta, Anne Kau...
 
Datan avaaminan vaatii avoimia rajapintoja
Datan avaaminan vaatii avoimia rajapintojaDatan avaaminan vaatii avoimia rajapintoja
Datan avaaminan vaatii avoimia rajapintoja
 
Avoin data
Avoin data Avoin data
Avoin data
 
Julk ict tulosten_esittely111020
Julk ict tulosten_esittely111020Julk ict tulosten_esittely111020
Julk ict tulosten_esittely111020
 
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
Kansallisen Sote-ICT -strategian kansalaisosion toimeenpanosuunnitelma, Kuule...
 
Palveluväylä ja tietoturva -selvitys
Palveluväylä ja tietoturva -selvitysPalveluväylä ja tietoturva -selvitys
Palveluväylä ja tietoturva -selvitys
 
Reilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptxReilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptx
 
Tietoyhteiskunta on politiikkaa
Tietoyhteiskunta on politiikkaaTietoyhteiskunta on politiikkaa
Tietoyhteiskunta on politiikkaa
 
Suomidigin tiivis esittely
Suomidigin tiivis esittelySuomidigin tiivis esittely
Suomidigin tiivis esittely
 
ICT-alan ilmastostrategian seurantafoorumi 23.11.2021
ICT-alan ilmastostrategian seurantafoorumi 23.11.2021ICT-alan ilmastostrategian seurantafoorumi 23.11.2021
ICT-alan ilmastostrategian seurantafoorumi 23.11.2021
 
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittelyTeollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
Teollinen internet – liiketoiminnan vallankumous -ohjelman esittely
 
Videoneuvottelu- ja yhdistetyn viestinnän foorumin esittely
Videoneuvottelu- ja yhdistetyn viestinnän foorumin esittely Videoneuvottelu- ja yhdistetyn viestinnän foorumin esittely
Videoneuvottelu- ja yhdistetyn viestinnän foorumin esittely
 
Avoimen lähdekoodin raamimalli ruotsissa
Avoimen lähdekoodin raamimalli ruotsissaAvoimen lähdekoodin raamimalli ruotsissa
Avoimen lähdekoodin raamimalli ruotsissa
 
Digitalisoidaan julkiset palvelut / Olli-Pekka Rissanen
Digitalisoidaan julkiset palvelut / Olli-Pekka RissanenDigitalisoidaan julkiset palvelut / Olli-Pekka Rissanen
Digitalisoidaan julkiset palvelut / Olli-Pekka Rissanen
 
Pauli Kartano: Kansallinen palveluväylä
Pauli Kartano: Kansallinen palveluväyläPauli Kartano: Kansallinen palveluväylä
Pauli Kartano: Kansallinen palveluväylä
 
Irja Peltonen: Elämää Valtion IT-palvelukeskuksen asiakkaana
Irja Peltonen: Elämää Valtion IT-palvelukeskuksen asiakkaanaIrja Peltonen: Elämää Valtion IT-palvelukeskuksen asiakkaana
Irja Peltonen: Elämää Valtion IT-palvelukeskuksen asiakkaana
 

Más de TIEKE Finnish Information Society Development Centre

Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
TIEKE Finnish Information Society Development Centre
 

Más de TIEKE Finnish Information Society Development Centre (20)

Kouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioija
Kouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioijaKouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioija
Kouluttajakoulutus 3 Digitaitomerkistön arvioija
 
Kouluttajakoulutus 2 Osaamismerkkiohjelmistot
Kouluttajakoulutus 2 OsaamismerkkiohjelmistotKouluttajakoulutus 2 Osaamismerkkiohjelmistot
Kouluttajakoulutus 2 Osaamismerkkiohjelmistot
 
Kouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkit
Kouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkitKouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkit
Kouluttajakoulutus 1 Digitaaliset osaamismerkit
 
Digitaitomerkistö_2023.pptx
Digitaitomerkistö_2023.pptxDigitaitomerkistö_2023.pptx
Digitaitomerkistö_2023.pptx
 
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkistoValtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
 
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteenTIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
 
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeitaTiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
 
TIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteen
TIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteenTIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteen
TIEKEn Tiedosta-lehti 1/2020 - Digi vie puhtaaseen tulevaisuuteen
 
Jarjestodigi kartoitus 2019
Jarjestodigi kartoitus 2019Jarjestodigi kartoitus 2019
Jarjestodigi kartoitus 2019
 
Osaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeillä
Osaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeilläOsaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeillä
Osaaminen näkyväksi digitaalisilla osaamismerkeillä
 
Jarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenveto
Jarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenvetoJarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenveto
Jarjestodigi kartoitus 2018 julkaisutilaisuuden yhteenveto
 
Badge finland 11042018
Badge finland 11042018Badge finland 11042018
Badge finland 11042018
 
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
Järjestödigi 2017 -kartoitus: Yhteenveto tuloksista julkaisutilaisuudessa 15....
 
Nanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteen
Nanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteenNanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteen
Nanokoulutuksilla digiosaavaan tulevaisuuteen
 
Badge finland esitys 24112017
Badge finland esitys 24112017Badge finland esitys 24112017
Badge finland esitys 24112017
 
AamuAreena: Taltio
AamuAreena: TaltioAamuAreena: Taltio
AamuAreena: Taltio
 
Suomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikallaSuomi tekoälyn paalupaikalla
Suomi tekoälyn paalupaikalla
 
Digiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksia
Digiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksiaDigiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksia
Digiosaamisen merkitys ja kehittäminen, selvityksen tuloksia
 
AamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettava
AamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettavaAamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettava
AamuAreena: Tiedustelulaki ja ICT - Urkinta on lailla rakennettava
 
Digiosaava suomi tänään ja huomenna
Digiosaava suomi tänään ja huomennaDigiosaava suomi tänään ja huomenna
Digiosaava suomi tänään ja huomenna
 

Tietoyhteiskuntakaari - TIEKEn kommentit

  • 2. Yleistä  Tietoliikennettä koskevan lainsäädännön ajantasaistaminen ja kokoaminen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, on perusteltua ja kannatettavaa  Tilanne, jossa säädökset ovat hajallaan useissa eri aikoina valmistelluissa, osin ristiriitaisissa laeissa on muodostanut yrityksille juridisen riskin, joka on vähentänyt halukkuutta investoida palveluiden kehittämiseen (vrt. tapaus TVkaista)  Myös esitetty 352 §:n laajuinen laki on pienille uusia tietoyhteiskuntapalveluita kehittäville yrityksille juridisesti hyvin haastava  Tietoyhteiskuntakaari on nimenä harhaanjohtava, sillä kaari keskittyy sähköisen viestinnän sääntelyyn, ja sen ulkopuolelle jää laajoja tietoyhteiskuntapoliittisia kokonaisuuksia.  Myös muiden ministeriöiden kuin LVM:n tulisi päivittää oma tietoyhteiskuntalain- säädäntönsä ja varmistua lakien yhteentoimivuudesta ja yhtenäisestä käsitteistöstä. 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 2
  • 3. Kansallisen lainsäädännön rajat  2§ ulottaa lain koskemaan koko Internetiä: ”3) palvelua tarjotaan suomenkielisenä tai sitä muuten suunnataan Suomeen tai suomalaisille”  Kaikki Internetin palvelut on tarkoitettu kaikille Internetin käyttäjille kaikkialla maailmassa, ellei maakohtaista saatavuutta ole erikseen jostain syystä rajoitettu (ennakkosensuuri, tekijänoikeudet).  Sisällöt ovat myös automaattisesti käännettävissä eri kielille, myös suomeksi.  Ruotsin kieli mainitaan vain perusteluissa, saamea ei lainkaan.  Kaari tulisi rajata normaaliin tapaan koskemaan vain suomalaisia tai Suomessa tapahtuvaa toimintaa.  Haasteena suomalaisille suunnattu ulkomailla toimiva Suomessa laiton palvelu  Kansainvälistä yhteistyötä ja sopimuksia unohtamatta.  Vrt. case Sihteeriopisto tai Kavkaz center 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 3
  • 4. Esim. rahapelimonopoli murtui jo vuosia sitten 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 4
  • 5. 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 5 Sivujen tekijä tuomittu Suomessa mm. törkeästä kunnianloukkauksesta ehdottomaan vankeuteen, istunut tuomionsa, mutta sivut edelleen verkossa, koska ne ovat yhdysvaltalaisen yrityksen palvelimilla Yhdysvalloissa, ja Yhdysvaltojen sananvapauslaki suojaa myös kunnianloukkausta.
  • 6. Vanhentunut käsitys joukkoviestinnästä  Audiovisuaalisen ohjelman ja sisältöpalvelun määritelmät 3§ 1) ja 2) ovat avoimia, mutta perusteluissa painotetaan merkittävälle osalle yleisöstä suunnattua joukkoviestintää.  Kasvava osa audiovisuaalisista ohjelmista on käyttäjien pienille yleisöille tuottamia, mutta voivat saada miljoonia katsojia ja tuottaa merkittäviä mainostuloja.  Useat kaupalliset sisältöpalvelut keskittyvät nimenomaan käyttäjien itse tuottamien audiovisuaalisten sisältöjen välittämiseen.  Käyttäjien tuottamien sisältöjen ja niitä välittävien sisältöpalveluiden oikeudellinen asema on jäämässä epäselväksi  Audiovisuaalisuus rajaa monia sisältöpalveluita kuten e-kirjat keinotekoisesti lain ulkopuolelle, vaikka verkko ei erittele sisältöjä eri medioihin  Lisäarvopalvelun määritelmä 3§ 10) ja perustelu ovat ristiriidassa  Pykälässä puhutaan sekä välitys- että sijaintitiedosta, mutta perusteluissa painotetaan lisäarvopalveluiden perustuvan vain ja ainoastaan sijaintitietoihin.  Käsite on kaiken kaikkiaan harhaanjohtava, ja väärinkäsitysten välttämiseksi olisi ollut johdonmukaisempaa käyttää käsitettä sijaintitietopalvelu. 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 6
  • 7. 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 7 Yhdeksän ja puolen miljoonan katsojan ”kotivideo”
  • 8. Rajoittunut käsitys Internetin liiketoimintamalleista  Tietoyhteiskunnan palvelun määritelmä korostaa palvelun korvauksellisuutta  3§ 29) tietoyhteiskunnan palvelulla sähköisenä etäpalveluna vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä tavallisesti korvausta vastaan toimitettavaa palvelua;  Suuri osa tietoyhteiskunnan palveluista perustuu kuitenkin liiketoimintamalleihin, joissa käyttäjiltä ei suoraan peritä maksua  Tietoyhteiskunnan palvelun käyttäjä ei välttämättä ole kuluttaja eikä asiakas eikä maksa palvelusta  Kuluttaja-käsitettä ei määritellä, mutta sitä käytetään useissa kohdissa.  Kansalainen ei ole verkkoviestinnässä vain viestinnän kohde ja vastaanottaja, vaan myös itse aktiivinen viestijä.  Kaaren taustalla vaikuttaa edelleen perinteinen hierarkkinen ylhäältä-alas- näkökulma verkostomaisen asemesta. 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 8
  • 9. Käyttäjä voi olla varsinaisen palvelun raaka-ainetta tai varsinaiselle asiakkaalle myytävän palvelun kohde 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 9
  • 10. Esim freemium-liiketoimintamallit 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 10
  • 11. 110§ Verkon neutraaliudesta kompromissi  Neutraali verkko kohtelee kaikkea välittämäänsä tietoa samalla tavalla riippumatta sisällöstä, lähettäjästä tai vastaanottajasta  Eri osapuolilla ristiriitaiset tavoitteet:  Internetyhteyspalveluiden tarjoajien näkökulmasta innovaatiot uusia tapoja ”paketoida” internetyhteyspalvelut, tietoyhteiskunnan palvelut ja lisäarvopalvelut – Teleyhtiöt eivät halua jäädä pelkiksi dataputkiksi  Tietoyhteiskunnan palveluiden tuottajien näkökulmasta yhteydet ovat pelkkä kanava heidän uusille palveluilleen – Pelkäävät teleyhtiöiden suosivan omia tai kumppaniensa palveluita  Käyttäjät haluavat pystyä käyttämään eri palveluita siitä riippumatta, ketkä palveluita tarjoavat, tai mitä verkkoyhteyttä he käyttävät.  Yhteiskunnan kokonaisetuna on suojata käyttäjiä ja mahdollistaa sekä teleyritysten että palveluntuottajien palveluinnovaatiot  Tietoyhteiskuntakaaren vaikutuksia seurattava kokonaisvaltaisesti 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 11
  • 12. Yksityiskohtia  32 luku: Suojaus ja suojauksenpurkujärjestelmät  Luku keskittyy kaupallisten sisältöjen joukkoviestinnän suojaamiseen, mutta…  … suojausta käytetään myös kahdenvälisessä viestinnässä, esimerkiksi yksityisten viestien, rahaliikennetietojen tai liikesalaisuuksien suojaamiseen.  Sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (6 §) yksityisen viestin suojaus on vielä mukana!  299 § Viranomaiskorvaukset  Teleyrityksille ei enää korvattaisi viranomaisten tietopyynnöistä aiheutuvia käyttökustannuksia, vain investoinnit ja ylläpito.  Seurattava, miten ”hintalapun” poistuminen vaikuttaa tietopyyntöjen määrään  115§ Viestintäpalvelun sulkeminen ja käytön rajoittaminen  Hyvä lisäys: Teleyrityksille oikeus olla yhdistämättä puheluita tms, joiden ilmeisenä tarkoituksena on oikeudettoman taloudellisen hyödyn tavoittelu.  Huolehdittava, että tämä koskee myös ulkomailla tuotettuja viestintäpalveluita. 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 12
  • 13. Lisää yksityiskohtia  128 § Teleyrityksen, palveluntarjoajan ja myyjän yhteisvastuu  Kännykkämaksaminen rinnastuu luottokorttimaksamiseen  Teleyhtiöille vastaava korvausvelvollisuus kuin luottokorttiyhtiöillä jo on  Vaikuttaa teleyhtiöiden myyjien kanssa tekemiin sopimuksiin  Lisää kuluttajien luottamusta mobiilimaksamiseen  Nopea laajakaista on tietoyhteiskunnan perusinfrastruktuuri  Kiinteästä valokuituverkosta tullut mobiiliverkkoa palveleva runkoverkko  Valokuituverkkoon ei kannata investoida, koska käyttäjät ovat mobiiliverkossa  Kaari painottaa mobiiliverkkoja, mutta ne tarvitsevat kuituverkkoja  Palveluiden kehityksen kannalta ratkaisevaa on luoda Euroopan laajuiset digitaaliset yhteismarkkinat  Pirstaleinen lainsäädäntö ja etujärjestökenttä tekevät palveluiden kehittämisestä eurooppalaisille yrityksille ylivoimaisen urakan  Ei ihme, että amerikkalaiset yritykset valtaavat Euroopan digitaaliset markkinat 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 13
  • 14. Perusoikeudet kilpailutekijänä  Tietoyhteiskuntakaaressa kiinnitetään kiitettävästi huomiota yksityisyyden suojaan, luottamuksellisen viestin suojaan ja tietoturvaan.  Heikkouksia toki vielä on, kuten välitystietojen 12kk tallentamisvelvollisuus (§157) ja ns. Lex Nokia  Teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehty rikos on hyvin laaja määritelmä  Mikä ihme on EMS-palvelu?  Kuluttajien ja markkinoiden reaktiot Snowdenin paljastuksiin ovat osoittaneet, että teknologisesti ja juridisesti vahva tietoturva on kansallinen kilpailutekijä  Esimerkiksi pilvipalveluita sijoitetaan nyt maihin, joissa yritykset luottavat asiakkaidensa tietojen olevan turvassa paitsi rikollisten myös viranomaisten urkinnalta 4.4.2014 TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry 14
  • 15. 30.9.2010 www.kasvi.org 15 Sukupuolten välinen digikuilu? Keskustelua U.S. Army Photo