SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 19
YLEISTEN KIRJASTOJEN
PERUSTAMISHANKKEET -
KIRJASTOAUTOT
MIKÄ ON PERUSTAMISHANKE?

   ” Muun kuin 1 momentissa tarkoitetun irtaimen omaisuuden
    hankkimista ei pidetä perustamis-hankkeena.
    Perustamishankkeena pidetään kuitenkin kirjastoauton ja
    -veneen hankintaa.” (L 2009/1705, 36 §)

   Perustamishankkeena kirjastossa pidetään myös kirjastoauton
    tai -veneen hankintaa, jos hankinnasta aiheutuvat
    kokonaiskustannukset ovat vähintään 80 000 euroa.
   Kustannukset sisältävät sekä kirjastoauton hankkimisen että
    varustamisen kustannukset.
   Kokonaiskustannuksina pidetään hankkeen arvonlisäverottomia
    kustannuksia.
RAHOITUSSUUNNITELMA


   Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa
    vuosittain kirjastoille perustamishankkeiden
    valtakunnallisen rahoitussuunnitelman valtion
    talousarviovuotta seuraavia neljää vuotta
    varten.
   Viime vuosina rahoitussuunnitelmaan on
    mahtunut noin puolet kuntien ehdotuksista.
RAHOITUSSUUNNITELMAEHDOTUS

   Ehdotukset toimitetaan kahtena kappaleena vuoden
    loppuun mennessä (31.12.) ELY-keskukseen.
   Myös vahvistettuun rahoitussuunnitelmaan jo
    sisältyvästä hankkeesta toimitetaan ehdotus.
   Jälkirahoitus (ruksi!)
   Opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistama
    rahoitussuunnitelma valmistuu loka-marraskuussa.

   Lomake: Ehdotus rahoitussuunnitelmaan
PERUSTELUT HANKKEELLE


   Kirjastoautoista selvitetään käytön historia,
    käyttömäärä, kunnossapidon kustannukset
    viimeisen viiden vuoden ajalta.
   Kirjastoautotoiminnalta edellytetään, että
    auto on tehokkaassa käytössä väh. 10 kk
    vuodessa, väh. neljänä päivänä viikossa ja
    väh. 30 t viikossa.
YHTEISHANKE
   Yhteishanke on useamman toiminnon
    yhteinen perustamishanke (esim. eri
    hallintokuntien yhteishanke, usean kirjastotoiminnan
    järjestäjän yhteinen hanke).
   Hankkeen kokonaiskustannusten on
    täytettävä perustamishankkeen ehdot.
   Useamman kunnan yhteinen
    kirjastoautohanke ilmoitetaan yhtenä
    hankkeena. Kuntien osuudet omistuksesta on
    ilmoitettava.
HANKESUUNNITELMA
   Toimitetaan kahtena kappaleena ELY-keskukseen
    vahvistettavaksi noin vuosi ennen valtakunnalliseen
    rahoitussuunnitelmaan merkittyä aloitusajankohtaa.
   Kirjastoautosta esitetään tiedot auton pituudesta,
    pyörätuoli/inva-nostimen hankinnasta sekä
    autohankinnan kustannus- ja aikataulutiedot.
   Liitteeksi ote taloussuunnitelmasta, josta käy ilmi
    hankkeelle suunniteltu kunnan rahoitus.
   Kirjastoautosta ilmoitetaan vanhan kirjastoauton
    hankintavuosi, käytön määrä ja kuvaus auton
    teknisestä kunnosta.
RATKAISUVAIHTOEHDOT


   Yhteistyömahdollisuuksien kartoitus
   Kannattavuusvertailu
   Ostopalvelut, yhteinen kirjastoauto
   Mitkä ovat seuraukset, ellei hanke toteudu?
MITOITUSPERUSTE

   Toiminta-alueen asukasmäärän alarajana pidetään n.
    10 000 asukasta.
      Asukasmäärä, arvio viiden ja kymmenen vuoden

       kuluttua.
      Käyttö – lainaukset ja käynnit viideltä vuodelta

       sekä ennuste viidelle vuodelle.
KIRJASTOAUTON VARUSTAMINEN

   Jos kirjastoautoon
    hankitaan
    pyörätuolihissi/inva-
    nostin, opetus- ja
    kulttuuriministeriö
    voi korottaa
    hyväksyttyä hintaa.
VALTIONAVUSTUSHAKEMUS


   Valtionavustushakemus on toimitettava
    ELY-keskukseen toteutusta edeltävän
    vuoden loppuun mennessä.
   Lomake: Valtionosuus- ja
    avustushakemus
HANKE

   Toteuttamiseen/hankintaan voi ryhtyä vasta
    kun valtionavustus on myönnetty.
   Hanke on aloitettava joko myöntövuotena tai
    seuraavana vuonna.
ALOITUSILMOITUS

   Aloitusilmoitus tehdään kaikista hankkeista.
    Kirjastoauton hankinta on aloitettu, kun sitova
    tilaussopimus on tehty.
   Ilmoitus käynnistää toteutusaikaisen valtioavustus
    maksatuksen.

   Lomake: Aloitus- ja valmistumisilmoitus
VALMISTUMISILMOITUS

   Ilmoitus ELY-keskukseen hankkeen
    valmistuttua.
   Kirjastoauto katsotaan valmistuneeksi,
    kun se on luovutettu tilaajalle ja otettu
    käyttöön.
   Lomake: Aloitus- ja valmistumisilmoitus
HANKESELVITYS

   Kaikista hankkeista on toimitettava
    hankeselvitys kuuden kuukauden
    kuluessa hankkeen valmistumisesta
    kahtena kappaleena.
   Lomake: Hankeselvitys (tehdään
    kirjastoautosta soveltuvin osin)
TOIMINNAN LAKKAAMINEN

   Kirjastoautojen valtionosuuden/-avustuksen
    palautuksista päätettäessä käytetään pääsääntöisesti
    15 vuoden vähimmäiskäyttörajaa.
   Ilmoitus kuuden kuukauden kuluessa olosuhteiden
    muuttumisesta.
   ELY-keskus tekee päätöksen valtionosuuden/-
    avustuksen palautuksesta.
Rahoitussuunnitelma 2011-2014

   2011:Hämeenlinna, Iisalmi, Kirkkonummi,
    Lappeenranta, Mäntsälä, Oulu (pienauto), Sipoo
   2012: Espoo, Joensuu, Muhos, Nivala, Pudasjärvi,
    Salo, Ylitornio/Pello, Ylöjärvi
   2013: Lappajärvi (monitoimiauto), Lohja, Muonio,
    Sodankylä
   2014: Seinäjoki, Äänekoski (kirjastoautotoiminta
    lakkautettu kesällä 2012)
   2015: -
anneli.ketonen (at) ely-keskus.fi

Más contenido relacionado

Destacado

How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
ThinkNow
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Kurio // The Social Media Age(ncy)
 

Destacado (20)

2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot2024 State of Marketing Report – by Hubspot
2024 State of Marketing Report – by Hubspot
 
Everything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPTEverything You Need To Know About ChatGPT
Everything You Need To Know About ChatGPT
 
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage EngineeringsProduct Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
Product Design Trends in 2024 | Teenage Engineerings
 
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental HealthHow Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
How Race, Age and Gender Shape Attitudes Towards Mental Health
 
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdfAI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
AI Trends in Creative Operations 2024 by Artwork Flow.pdf
 
Skeleton Culture Code
Skeleton Culture CodeSkeleton Culture Code
Skeleton Culture Code
 
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
PEPSICO Presentation to CAGNY Conference Feb 2024
 
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
Content Methodology: A Best Practices Report (Webinar)
 
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
How to Prepare For a Successful Job Search for 2024
 
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie InsightsSocial Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
Social Media Marketing Trends 2024 // The Global Indie Insights
 
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
Trends In Paid Search: Navigating The Digital Landscape In 2024
 
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
5 Public speaking tips from TED - Visualized summary
 
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
ChatGPT and the Future of Work - Clark Boyd
 
Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next Getting into the tech field. what next
Getting into the tech field. what next
 
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search IntentGoogle's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
Google's Just Not That Into You: Understanding Core Updates & Search Intent
 
How to have difficult conversations
How to have difficult conversations How to have difficult conversations
How to have difficult conversations
 
Introduction to Data Science
Introduction to Data ScienceIntroduction to Data Science
Introduction to Data Science
 
Time Management & Productivity - Best Practices
Time Management & Productivity -  Best PracticesTime Management & Productivity -  Best Practices
Time Management & Productivity - Best Practices
 
The six step guide to practical project management
The six step guide to practical project managementThe six step guide to practical project management
The six step guide to practical project management
 
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
Beginners Guide to TikTok for Search - Rachel Pearson - We are Tilt __ Bright...
 

Kirjastoauton hankintaprosessi

  • 2.
  • 3. MIKÄ ON PERUSTAMISHANKE?  ” Muun kuin 1 momentissa tarkoitetun irtaimen omaisuuden hankkimista ei pidetä perustamis-hankkeena. Perustamishankkeena pidetään kuitenkin kirjastoauton ja -veneen hankintaa.” (L 2009/1705, 36 §)  Perustamishankkeena kirjastossa pidetään myös kirjastoauton tai -veneen hankintaa, jos hankinnasta aiheutuvat kokonaiskustannukset ovat vähintään 80 000 euroa.  Kustannukset sisältävät sekä kirjastoauton hankkimisen että varustamisen kustannukset.  Kokonaiskustannuksina pidetään hankkeen arvonlisäverottomia kustannuksia.
  • 4. RAHOITUSSUUNNITELMA  Opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa vuosittain kirjastoille perustamishankkeiden valtakunnallisen rahoitussuunnitelman valtion talousarviovuotta seuraavia neljää vuotta varten.  Viime vuosina rahoitussuunnitelmaan on mahtunut noin puolet kuntien ehdotuksista.
  • 5. RAHOITUSSUUNNITELMAEHDOTUS  Ehdotukset toimitetaan kahtena kappaleena vuoden loppuun mennessä (31.12.) ELY-keskukseen.  Myös vahvistettuun rahoitussuunnitelmaan jo sisältyvästä hankkeesta toimitetaan ehdotus.  Jälkirahoitus (ruksi!)  Opetus- ja kulttuuriministeriön vahvistama rahoitussuunnitelma valmistuu loka-marraskuussa.  Lomake: Ehdotus rahoitussuunnitelmaan
  • 6. PERUSTELUT HANKKEELLE  Kirjastoautoista selvitetään käytön historia, käyttömäärä, kunnossapidon kustannukset viimeisen viiden vuoden ajalta.  Kirjastoautotoiminnalta edellytetään, että auto on tehokkaassa käytössä väh. 10 kk vuodessa, väh. neljänä päivänä viikossa ja väh. 30 t viikossa.
  • 7. YHTEISHANKE  Yhteishanke on useamman toiminnon yhteinen perustamishanke (esim. eri hallintokuntien yhteishanke, usean kirjastotoiminnan järjestäjän yhteinen hanke).  Hankkeen kokonaiskustannusten on täytettävä perustamishankkeen ehdot.  Useamman kunnan yhteinen kirjastoautohanke ilmoitetaan yhtenä hankkeena. Kuntien osuudet omistuksesta on ilmoitettava.
  • 8. HANKESUUNNITELMA  Toimitetaan kahtena kappaleena ELY-keskukseen vahvistettavaksi noin vuosi ennen valtakunnalliseen rahoitussuunnitelmaan merkittyä aloitusajankohtaa.  Kirjastoautosta esitetään tiedot auton pituudesta, pyörätuoli/inva-nostimen hankinnasta sekä autohankinnan kustannus- ja aikataulutiedot.  Liitteeksi ote taloussuunnitelmasta, josta käy ilmi hankkeelle suunniteltu kunnan rahoitus.  Kirjastoautosta ilmoitetaan vanhan kirjastoauton hankintavuosi, käytön määrä ja kuvaus auton teknisestä kunnosta.
  • 9. RATKAISUVAIHTOEHDOT  Yhteistyömahdollisuuksien kartoitus  Kannattavuusvertailu  Ostopalvelut, yhteinen kirjastoauto  Mitkä ovat seuraukset, ellei hanke toteudu?
  • 10. MITOITUSPERUSTE  Toiminta-alueen asukasmäärän alarajana pidetään n. 10 000 asukasta.  Asukasmäärä, arvio viiden ja kymmenen vuoden kuluttua.  Käyttö – lainaukset ja käynnit viideltä vuodelta sekä ennuste viidelle vuodelle.
  • 11. KIRJASTOAUTON VARUSTAMINEN  Jos kirjastoautoon hankitaan pyörätuolihissi/inva- nostin, opetus- ja kulttuuriministeriö voi korottaa hyväksyttyä hintaa.
  • 12. VALTIONAVUSTUSHAKEMUS  Valtionavustushakemus on toimitettava ELY-keskukseen toteutusta edeltävän vuoden loppuun mennessä.  Lomake: Valtionosuus- ja avustushakemus
  • 13. HANKE  Toteuttamiseen/hankintaan voi ryhtyä vasta kun valtionavustus on myönnetty.  Hanke on aloitettava joko myöntövuotena tai seuraavana vuonna.
  • 14. ALOITUSILMOITUS  Aloitusilmoitus tehdään kaikista hankkeista. Kirjastoauton hankinta on aloitettu, kun sitova tilaussopimus on tehty.  Ilmoitus käynnistää toteutusaikaisen valtioavustus maksatuksen.  Lomake: Aloitus- ja valmistumisilmoitus
  • 15. VALMISTUMISILMOITUS  Ilmoitus ELY-keskukseen hankkeen valmistuttua.  Kirjastoauto katsotaan valmistuneeksi, kun se on luovutettu tilaajalle ja otettu käyttöön.  Lomake: Aloitus- ja valmistumisilmoitus
  • 16. HANKESELVITYS  Kaikista hankkeista on toimitettava hankeselvitys kuuden kuukauden kuluessa hankkeen valmistumisesta kahtena kappaleena.  Lomake: Hankeselvitys (tehdään kirjastoautosta soveltuvin osin)
  • 17. TOIMINNAN LAKKAAMINEN  Kirjastoautojen valtionosuuden/-avustuksen palautuksista päätettäessä käytetään pääsääntöisesti 15 vuoden vähimmäiskäyttörajaa.  Ilmoitus kuuden kuukauden kuluessa olosuhteiden muuttumisesta.  ELY-keskus tekee päätöksen valtionosuuden/- avustuksen palautuksesta.
  • 18. Rahoitussuunnitelma 2011-2014  2011:Hämeenlinna, Iisalmi, Kirkkonummi, Lappeenranta, Mäntsälä, Oulu (pienauto), Sipoo  2012: Espoo, Joensuu, Muhos, Nivala, Pudasjärvi, Salo, Ylitornio/Pello, Ylöjärvi  2013: Lappajärvi (monitoimiauto), Lohja, Muonio, Sodankylä  2014: Seinäjoki, Äänekoski (kirjastoautotoiminta lakkautettu kesällä 2012)  2015: -