SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 14
McDonald’s Oy
YRITYKSET
NUORISO-
TA K U U N
PUOLESTA
T E K O E H D O T U K S I A
N U O R T E N
T Y Ö L L I S T Y M I S E K S I
SISÄLLYS
3 | ALKUSANAT
4 | TYÖMINISTERI LAURI IHALAINEN: ”NUORET ODOTTAVAT MAHDOLLISUUTTA”
5 | YRITYKSET NUORISOTAKUUN PUOLESTA
5 | MIKÄ NUORISOTAKUU?
6 | TEKOJA NUORTEN TYÖLLISTYMISEKSI
7 | ESTEITÄ PURETTAVAKSI
9 | MAHDOLLISUUKSIA TARTUTTAVAKSI
12 | IDEOITA SIIHEN, MITEN YHTEISTYÖTÄ JATKETAAN
13 | YRITYKSET JA ASIANTUNTIJAT NUORISOTAKUUN PUOLESTA, KIITOS!
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Tämän vuoden alussa astui voimaan nuorisotakuu, yksi istuvan hallituksen
kärkihankkeista. Sen tavoitteena on edistää nuorten työllisyyttä ja ehkäistä
syrjäytymistä. Jotta nuorisotakuu toteutuisi, tarvitaan yhteistä tahtotilaa
ja talkoohenkeä kaikilta yhteiskunnan tasoilta, myös yksityiseltä yrityssek-
torilta. Näihin talkoisiin olemme McDonald’silla halunneet lähteä mukaan.
Järjestimme keväällä 2012 työpajan nimellä Eka työpaikka – Tekoja nuorten työl-
listymisen puolesta. Työpajan aikana käyty innostunut keskustelu osoitti, että
asiantuntijoita ja vaikuttajia yhteen kokoaville keskustelufoorumeille on selvästi
tarvetta. Halusimmekin tänä keväänä järjestää vastaavan tilaisuuden, mutta vah-
vistaa tapaamisen Public-Private-People luonnetta, eli tarjota myös julkiselle ja
yksityiselle sektorille mahdollisuuden aktiiviseen kanssakäymiseen ja tätä kautta
yhteistyön lisäämiseen.
Työpajan tavoitteena oli vaihtaa tietoja, mutta ennen kaikkea synnyttää ideoita.
Toisilleen ennestään tuntemattomien tahojen kokemusten ja näkemysten tör-
mäyttäminen oli avainasemassa.
Kuten tuonnempana esiteltävät työpajan tulokset osoittavat, nuorten kouluttami-
seen ja työllistämiseen liittyy niin mahdollisuuksia kuin esteitäkin. Toivomme, että
Suomesta löytyy rohkeutta ja tahtotilaa
tarttua olemassa oleviin mahdollisuuk-
siin ja purkaa esteitä nuorten työllistä-
misen tieltä.
Ajattelemisen aihetta antaa myös nuor-
ten yhteiskuntatakuu esitystä valmis-
telleen työryhmän teettämä kyselytut-
kimus. Tutkimuksen mukaan nuorten
työelämävalmiudet ovat heikot: vain
harvoilla on käsitys siitä, mitä työelä-
mä on ja harvat osaavat esimerkiksi hakea töitä. Tilanne vaatii panostuksia kou-
lutusjärjestelmältämme ja työnantajilta. Paras tapa saada oppia työelämästä on
päästä tekemään töitä käytännössä. Ensimmäisen työpaikan merkitys on ratkaiseva
myöhemmän uran kannalta.
Kaikilla meillä – yrityksillä, järjestöillä, julkisilla organisaatioilla ja yksittäisillä ihmisillä
sekä nuorilla itsellään – on yhteisvastuu. Me uskomme, että tämä yhteisvastuu
toteutuu parhaiten perinteiset rajat ylittävällä yhteistyöllä. Tämä raportti kertoo
yhdestä tavasta rikkoa perinteisiä raja-aitoja: istuttamalla saman pöydän ääreen
erilaisia tahoja, joille kaikille nuorten asia on tärkeä. Toivomme, että raportti in-
nostaa mukaan talkoisiin nuorisotakuun toteuttamiseksi.
Nuorissa on tulevaisuus.
Helsingissä 26. kesäkuuta 2013
Heli Ryhänen Maarit Latvala
Viestintäjohtaja Henkilöstö- ja koulutusjohtaja
McDonald’s McDonald’s
A l k u s a n a t
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Kaikilla meillä – yrityksillä,
järjestöillä, julkisilla organi-
saatioilla ja yksittäisillä
ihmisillä sekä nuorilla –
on yhteisvastuu.
Työministeri Lauri Ihalainen:
” N u o r e t o d o t t a v a t
mahdoll isuutta”
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Yritykset nuorisotakuun puolesta -työpa-
jan aluksi puhuneen työministeri Lauri Iha-
laisen mukaan nuorisotakuu vaatii toteu-
tuakseen kansallisia talkoita. Ensimmäisen
askeleen talkoissa voi ottaa tarjoamalla
yksinkertaisesti mahdollisuuden nuorelle.
– On paljon nuoria, jotka odottavat jonkin-
laista mahdollisuutta, Ihalainen korosti.
Yksi nuorisotakuun elementti on Sanssi-kortti
eli nuorten palkkatuki, jota työnantaja saa,
jos palkkaa nuoren. Sanssi-kortti mahdollis-
taa joko kokoaikaisen, osa-aikaisen tai mää-
räaikaisen työn. Ministeri totesi, että yhteis-
kunta tarjoaa sen kautta merkittävän työkalun
nuorten työllistämiseen ja toivoi, että yrityk-
sissä siihen tartuttaisiin. Ministerillä oli myös
hyviä kokemuksia etsivästä nuorisotyöstä ja
työpajatoiminnasta, jotka ovat olleet hänen
mukaansa tärkeitä etappeja matkalla työelä-
mään niiden piiriin päässeille.
Erityisen kriittinen ajanjakso nuorten työllis-
tymisessä on peruskoulun ja toisen asteen
koulutuksen väliin jäävä taitekohta, Ihalainen
korosti. Nyt noin 40 000 alle 30-vuotiasta
nuorta on pelkän perusasteen varassa ja työn
ja koulutuksen ulkopuolella. Nuorisotakuun
eri painopisteillä pyritään takaamaan, että
peruskoulun käyneet nuoret jatkavat toisen
asteen koulutukseen tai pääsevät esimerkiksi
oppisopimuksen piiriin, Ihalainen totesi.
Puheenvuoronsa lopuksi ministeri Ihalainen
peräänkuulutti alueellista henkeä nuorisota-
kuun eteenpäin viemiseksi.
– Monella paikkakunnalla ihmisten saaminen
saman pöydän ääreen nuorisotakuun toteu-
tumiseksi on ensimmäinen askel. Parhaat
tulokset on saatu myös siten, että on jalkau-
duttu yrityksiin ja kysytty, löytyisikö jotakin
muotoa, joka olisi juuri teille sopiva nuorten
työllistämisessä, Ihalainen totesi.
”Ihmisten saaminen
saman pöydän ääreen
on ensimmäinen
askel.”
Työministeri Lauri Ihalainen taustoitti nuorten
koulutus- ja työllisyystilannetta työpajan
aluksi.
Suomessa toimivilta yrityksiltä löytyy tahtoa
tarttua nuorisotakuuseen ja osallistua talkoi-
siin nuorten työllistämiseksi. Toukokuussa
2013 järjestetty Yritykset nuorisotakuun puo-
lesta -työpaja veti suuren joukon yritysedus-
tajia ja asiantuntijoita eri yhteiskunnan aloilta
saman pöydän ääreen pohtimaan konkreet-
tisia toimia nuorisotakuun toteutumiseksi ja
nuorten työllisyystilanteen parantamiseksi.
Kaikkiaan tilaisuudessa oli edustettuna va-
jaat 30 yritysmaailman organisaatiota sekä
noin 40 asiantuntijaa yhteiskunnan eri aloilta
nuorista poliittisiin päättäjiin.
Työpajassa käsiteltiin ensin konkreettisia
esteitä nuorten työllistymisen tiellä. Niiden
kautta siirryttiin keskustelemaan mahdolli-
suuksista ja tulevaisuuden yhteistyön pai-
koista.
Tilaisuudessa oltiin yritysten edustajien ja
asiantuntijoiden kesken yhdestä asiasta
erityisen yksimielisiä: keskustelua ja tiedon-
vaihtoa tulee työpajan jälkeen jatkaa, jotta
nuorten työllistämisteot konkretisoituvat ja
nuoret saadaan joko töihin tai kouluun. Tä-
hän julkaisuun on koottu työpajan keskeisiä
johtopäätöksiä jatkokeskustelun pohjaksi ja
ideoiden jalostusta varten.
Y r i t y k s e t
n u o r i s o t a k u u n
puolesta
Mikä nuorisotakuu?
Nuorisotakuu tarjoaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille
koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä
työtömäksi ilmoittautumisesta.
Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri
peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan.
Nuorisotakuulla tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen
ehkäisyä. Nuorisotakuu kuuluu hallitusohjelman kärkihankkeena hallituksen
erityisen panostuksen ja seurannan piiriin.
Viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja nuorten yhteisvastuu on
välttämätöntä nuorisotakuun täydelle onnistumiselle.
Alle 25-vuotiaita työttömiä nuoria oli maaliskuussa 2013 Suomessa yhteensä
37 023. Nuorten syrjäytymisen kustannukset maksavat yhteiskunnalle
300 miljoonaa euroa vuositasolla.
(Lähde: työ- ja elinkeinoministeriö)
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
T E K O J A
N U O R T E N
TYÖLLISTYMISEKSI
Esteitä purettavaksi
Asenteet pitää tarkistaa –
molemmin puolin
Sekä nuorten työnhakijoiden että työnan-
tajien pitää tarkastaa asenteensa toisiaan
kohtaan. Työantaja voi osoittaa arvostusta
nuoria kohtaan yksinkertaisilla teoilla, kuten
vastaamalla työhakemuksiin, vaikka nuori ei
tulisikaan valituksi työhön. Myös nuorten kiel-
teisiä ennakkoasenteita työtä kohtaan voi-
daan purkaa, esimerkiksi kouluihin tehtävillä
yritysvierailuilla. Nuoret kokevat yritykset nyt
kasvottomiksi, ja siksi vaikeasti lähestyttäviksi.
Omaa osaamista
ei tunnisteta
Nuoret eivät tunnista omia vahvuuksiaan ja
osaamistaan, eivätkä siksi välttämättä osaa
markkinoida itseään parhaimmalla mahdol-
lisella tavalla työnantajille.
Kannustinloukuista vapaaksi
Työn tekemisen pitää olla aina kannattavam-
paa kuin erilaisten tukien vastaanottamisen.
Nyt näin ei kaikissa tilanteissa ole.
Osa-aikainen työskentely
helpoksi
Osa-aikatyö on monelle ainoa elämäntilan-
teeseen sopiva vaihtoehto ja samalla helppo
portti työelämään. Nyt sen tekeminen ei ole
kuitenkaan riittävän selkeä vaihtoehto tai tar-
jontaa on liian vähän.
Peruskouluissa ei
opeteta työelämää
Peruskoulussa ei tunneta työelämää, eikä
siellä opeteta työelämävalmiuksia. Työelä-
mään tutustuttava peruskoulun TET-jakso
on melko lyhyt, eikä riitä perehdytykseksi.
Myöskään yritykset eivät vielä panosta sii-
hen riittävästi.
Pitkäaikainen sitoutuminen
oppisopimuskoulutukseen
ongelmallista
Varsinkin pienempien työnantajien voi ollahan-
kalaa sitoutua yli kahden vuoden mittaiseen
oppisopimuskoulutukseen. Työtehtäviä ja uutta
opittavaa ei välttämättä riitä koko ajalle.
Turha byrokratia purkuun
Merkittävä este nuorten työllistämisen tiellä
on työnantajien näkökulmasta byrokratia.
Erilaisten palkkatukien käyttö kannustaa kyllä
työllistämään, mutta liika paperisota lannis-
taa. Varsinkin pienet yritykset ovat paperiso-
dan kanssa usein pulassa, sillä heillä ei ole
erillistä henkilöstöhallintoa, joka voisi siihen
keskittyä. Hyvä tahto ja halu ottaa esimerkiksi
työssäoppijoita kaatuu prosessin hankaluu-
teen.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
McDonald’s Oy:n toimitusjohtaja Srdjan Krumpak ja viestintäjohtaja
Heli Ryhänen toivottivat ministeri Ihalaisen tervetulleeksi työpajaan.
Puente – Bueno Homma -hankkeen projektipäällikkö Pasi Paksuniemi (keskellä) kertoi
työpajan osallistujille siitä, miten nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä.
Tieto puuttuu tai
se ei kohtaa
On olemassa erilaisia mahdollisuuksia työl-
listää nuoria, mutta näitä mahdollisuuksia ei
tunneta. Tieto tietyistä kohdennetuista ohjel-
mista ei myöskään löydä vastaanottajaansa.
Työnantajasta tuntuu siltä, että on liikaa eri-
laisia hankkeita ja ohjelmia. Todellisuudessa
harkitumpi tiedonjako ja selkeämpi kieli aut-
taisi oikean ihmisen oikean hankkeen ääreen.
Työssä oppimista
ei hyödynnetä tarpeeksi
Monet ovat tekemällä, eivät lukemalla oppi-
joita. Suomessa ollaan erittäin tutkinto-orien-
toituneita, vaikka joillekin olisi sopivampaa
oppia käytännön työn kautta. Koulutusjärjes-
telmämme tarvitsee lisää monipuolisuutta ja
erilaisten oppijoiden huomioimista. Työssä
oppiminen pitää saada paremmin toden-
netuksi, muutenkin kuin oppisopimuksen
kautta.
”Nuorilla esteinä ovat
huonot kokemukset
töiden hakemisesta.
Nuoret katkeroituvat,
on ennakkoluuloja.
Varsinkin, jos työpai-
kasta tai sen saamises-
ta ei tule mitään ilmoi-
tusta.”
Sebastian Falk, Stara-projekti
”Oppisopimuksen ja
työharjoittelun seka-
va byrokratia, ja nii-
den vaatimat resurssit
johtavat siihen, että
vain isoilla yrityksillä
on mahdollisuuksia
ottaa työssäoppijoita.
Tilanne on kuitenkin
yleisesti tällä hetkellä
sellainen, että uudet
työpaikat syntyvät
lähinnä pieniin
yrityksiin.”
Rauno Vanhanen, Suomen Yrittäjät
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
McDonald’s Oy:n henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala sekä
OSKU ry:n Vesa Kauppinen keskustelivat koulujen ja yritysten
yhteistyöstä nuorten työllisyyden edistämiseksi.
Työpajassa paikannettiin esteitä, joita tulisi purkaa nuorten työllistymisen
tieltä ja mahdollisuuksia, joihin tulisi tarttua nuorten työllistymiseksi.
Asennemuutos:
arvostetaan kaikkea työtä
Työn arvostus tuntuu kokeneen inflaation.
Kaikkien – niin vaikuttajien, yritysten kuin
tavallisten ihmistenkin – tehtävänä on pitää
huolta siitä, että kaikkea työtä arvostetaan
yhteiskunnassamme.
Tunnistetaan etsivä
nuorisotyön tärkeys
Etsivä nuorisotyön tarkoituksena on löytää
ja auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
Nuorisotakuun viitekehyksessä toiminnan
tärkeys korostuu entisestään. Ennaltaehkäisy
on kaiken A ja O. Etsivä nuorisotyön kautta
nuoret voidaan ohjata kohti työharjoittelua ja
työtä. Yritysten yhteistyö nuorten työpajojen
kanssa on tärkeää.
Kehitetään epäkohtien
siepparijärjestelmä
tarttumaan ongelmakohtiin
Työministeriön yhteyteen tai TE-toimistojen
alaisuuteen pitäisi perustaa epäkohtien siep-
parijärjestelmä, jonne nuorten työllistämi-
seen liittyviä käytännön ongelmia kootaan
ratkottavaksi. Mikään ongelma ei ratkea en-
nen kuin siihen tartutaan.
Panostetaan enemmän
oppilaanohjaukseen
Lisäämällä oppilaanohjauksen resursseja
mahdollistetaan parempi ohjaus kriittisessä
iässä oleville nuorille. Tuki, mentorointi ja työ-
elämätaitojen oppiminen on tärkeää aloittaa
jo koulussa.
Tuetaan ”Mestari ja kisälli”
-suhteen muodostumista
Oppisopimus-nuori saisi oppaakseen työelä-
män loppupuolella olevan ”mestarin”. Näin
hiljainen tieto siirtyisi nykyistä paremmin uu-
delle työntekijälle ja vanhemmat työntekijät
voitaisiin esimerkiksi vaativilla aloilla siirtää
tehtävään, jossa rasite ei fyysisesti ole niin
kova.
M a h d o l l i s u u k s i a
t a r t u t t a v a k s i
”Jos tahtoa löytyy,
löydämme varmasti
myös keinot nuorisota-
kuun toteutumiseksi. ”
Tomi Hurme, McDonald’s
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Yritykset nuorisotakuun puolesta -työpajaan osallistui
kaikkiaan noin 30 yritysedustajaa ja 40 asiantuntijaa.
Veikko Juutilainen Inspis-hankkeesta kertoi yritysten
edustajille nuorten työllistämisestä.
Perustetaan nuoria
työelämään kannustava
pilvipalvelu
Rakennetaan nuoria työelämään kannustava
alusta, esimerkiksi virtuaalinen pilvipalvelu,
josta nuoret voivat lukea jo työelämässä ole-
vien työelämäonnistumisista ja -poluista ja
saada sitä kautta motivaatiota työnhakuun.
Tehdään
oppisopimuskoulutus
aidoksi vaihtoehdoksi
Oppisopimuskoulutuksessa piilee merkittävä
mahdollisuus, joka sekä kouluttaa että työl-
listää nuoria. Oppisopimusjärjestelmää pitää
kuitenkin uudistaa niin, että se on todellinen
vaihtoehto myös heti peruskoulunsa päättä-
neille nuorille.
Otetaan useamman
työnantajan malli käyttöön
oppisopimuksessa
Useamman työnantajan malli on Keski-Eu-
roopassa kehitetty käytäntö, joka mahdol-
listaa sen, että myös pienet ja keskisuuret
yritykset voivat osallistua oppisopimuskoulu-
tuksen järjestämiseen. Malli vastaa moneen
olemassa olevaan ongelmaan, esimerkiksi
pitkän aikavälin sitoutumiseen. Oppisopi-
muskoulutus on yrityksille helpompi vaih-
toehto, kun koulutusvastuuta jaetaan usean
toimijan välillä. Se helpottaa myös mielekkäi-
den ja vaihtelevien työtehtävien tarjoamista
nuorelle.
Otetaan yrittäjyys
mukaan osaksi oppimista
Tarjotaan nuorille mahdollisuutta tehdä töitä
yrittäjänä ja suorittaa sitä kautta työharjoit-
telu. Sanssi-tuki, joka muutoin menisi nuo-
ren työnantajalle, voitaisiin vaihtoehtoisesti
käyttää nuoren yrittäjän ottaman riskin vä-
hentämiseen.
Panostetaan ohjaukseen
myös varusmies- ja siviili-
palveluksen yhteydessä
Varusmies- ja siviilipalveluksen aikana on
mahdollisuus tavoittaa iso osa ikäluokasta.
Järjestetään jokaiselle keskustelumahdol-
lisuus TE-toimiston työntekijän kanssa ja
kartoitetaan, onko nuorella jo suunnitelmia
tulevaisuudelle. Mikäli suunnitelma puuttuu,
voidaan tässä kohtaa tarjota lisäohjausta ja
tukea oman suunnan löytämiseksi.
”Olisi tärkeää, että
oppilaitokset ja
yritykset tekisivät
yhteistyötä perus-
koulutasolta lähtien.”
Sari Sarkomaa, kansanedustaja
”Uskomukset siitä,
että työpaikoilla ei
arvosteta nuoria,
täytyy rikkoa.”
Pia Rautio, Finnkino
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Oppisopimusasiantuntija ja filosofian tohtori
Kari Viinisalo valotti osallistujille oppisopi-
muskoulutuksen mahdollisuuksista.
Annetaan positiivista
palautetta nuorelle
työnhakijalle
Työnantajan on hyvä antaa positiivista palau-
tetta nuorelle työnhakijalle, vaikka tämä ei
tulisikaan valituksi hakemaansa työhön. Pa-
laute tukee nuoren itsetuntoa ja on tärkeää
antia, jotta nuori jaksaa sitkeästi etsiä työtä
jatkossa. Nuoret eivät välttämättä ensimmäi-
sillä työnhakukerroilla tunnista omia vahvuuk-
siaan, joten kokeneempien palautteesta on
aitoa höytyä.
Tehdään työnantajan ja
nuorten kohtaaminen
luontevaksi
Luodaan uusia ja hyödynnetään jo olemassa
olevia paikkoja, joissa nuoret ja työnantajat
voivat luontevalla tavalla kohdata: sosiaali-
sessa mediassa, messuilla ja muualla. Paik-
kojen tulee tarjota mahdollisuuksia luonteviin
kohtaamisiin ja keskusteluun, ja niitä tulee
olla riittävästi.
Taataan tuki ja valmennus
työsuhteen alussa
Työvoimakoulutus saattaa olla hyvin inten-
siivistä ja ryhmätyöpainotteista. Suhde kou-
luttajiin katkeaa seinään työttömän nuoren
saatua työpaikan. Samalla työelämän kiire
saattaa tulla nuorelle yllätyksenä. On hyvä,
jos nuori pääsisi puhumaan vielä ensimmäis-
ten työkuukausien ajan henkilökohtaisen val-
mentajan kanssa häntä työssä askarruttavista
asioista. Työvoimatoimiston valmentaja ta-
paisi nuorta esimerkiksi parin viikon välein,
ja olisi tukemassa tätä vaikeimman vaiheen
yli, jottei nuori keskeytä työtään.
Työkokeilun
siirtomahdollisuus:
yhdellä sopimuksella
useampi työnantaja
Työkokeilun tarkoituksena on selvittää hen-
kilön ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja tai
tukea paluuta työmarkkinoille. Työkokeilun
siirrolla nuorille mahdollistettaisiin monipuo-
lisemman ja laajemman työkokemuksen kar-
tuttaminen. Tähän tarvittaisiin kolmas koor-
dinoiva taho, esimerkiksi TE-toimisto, joka
hoitaisi sopimukset siirto-tilanteissa, ettei
vetovastuu kaadu vain yrityksille.
Työnhakukurssi pakolliseksi
peruskoululaisille
Miten haet töitä -kurssi nuorille riittävän var-
haisessa iässä peruskoulussa. Kurssilla ope-
tettaisiin työnhakuun ja työntekoon liittyviä
konkreettisia asioita: miten tehdä ansioluet-
telo, miten pukeutua työhaastatteluun, mikä
on työelämän näkökulma ja miten tuoda it-
sestä parhaat puolet työnhaussa ja työssä
esiin.
Lisätään yritysten ja
koulujen välistä yhteistyötä
Yrityksiltä lisää valmennusta koululaisille ja
opiskelijoille: luentoja käytännön työelämäs-
tä ja yritysedustajien vierailuja kouluissa. Yri-
tysten edustajat toisivat kouluun kokemuksia
suoraan kentältä ja konkreettista ymmärrystä
työstä. Tällaisen yhteistyön toteuttamiseksi
tarvitaan koulujen oppilaanohjaajien aktii-
visuutta, mutta sitä voitaisiin edistää myös
yritysten yhteisenä hankkeena.
”Imatra on esimerkki
paikkakunnasta,
joka on ottanut
vastuun siitä, että
jokainen nuori saa
työkokemusta.”
Joona Räsänen,
Demarinuoret
”Byrokratia on tehty
vaikeaksi, kaivataan
yhden luukun
periaatetta.”
Riitta Jantunen, Unilever
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Ideoita siihen, miten
yhteistyötä jatketaan
Järjestetään alueellisia
törmäytyksiä
Alueelliset työpajat, joissa työnantajat ja
muut sidosryhmät kohtaavat, samaan ta-
paan kuin Yritykset nuorisotakuun puolesta
-työpajassa. Alueellisten työpajojen mallia
kaivattaisiin ympäri Suomen, jotta tietoisuus
nuorisotakuusta ja sen keinoista lisääntyisi.
Luodaan alueellisesti
päätöksentekokykyisiä elimiä
Tarvitaan yksi taho jokaiselle alueelle, joka
mahdollistaa yhteistyön elinkeinoelämän,
vaikuttajien ja hallinnon kesken.
Otetaan yritykset mukaan
työllistämishankkeisiin
Tällä hetkellä erilaisten työllistämishankkei-
den ja yritysten toiminta ei kohtaa. Yritykset
voivat hakea aktiivisemmin työvoimaa työl-
listämishankkeiden kautta, ja toisaalta niiden
pitäisi päästä tuomaan hankkeisiin omaa tie-
totaitoaan siitä, mitä alalla halutaan ja miten
sinne kannattaa hakea töihin.
Työnhakuprosessista saatu
palaute höytykäyttöön
Usein työnantajat voivat palkata vain yhden
työntekijän, vaikka haastatteluissa on useita
hyviä tarjolla. Työnantaja voisikin antaa haas-
tattelemalleen nuorelle työnhakijalle rohkai-
sevaa palautetta (kirjata esimerkiksi kolme
tämän vahvuutta), vaikka tämä ei saisikaan
työtä. Nuori voisi hyödyntää kirjallisesti saa-
dun palautteen jatkaessaan työnhakua. Pa-
laute olisi erityisen arvokasta, mikäli aiempaa
työkokemusta ei ole. Palautteenannosta voisi
mahdollisuuksien mukaan tehdä jopa valta-
kunnallisen toimintamallin.
Järjestetään valtakunnallinen
nuorison vuosi
Näkyvä keskustelunavaus nuorisotyöttömyy-
den esille tuomiseksi sekä nuorten opinto-
asioiden kehittämiseksi. Tavoitteena luoda
laajaa vuoropuhelua.
Jatketaan keskustelua
Eri tahojen – sekä julkisten että yksityisten
– välistä keskustelua tarvitaan lisää, ja sitä
tulee jatkaa.
”Voisin kuvitella, että
tämän pöydän ääressä
on yrityksiä jotka ovat
sitoutuneita nuoriso-
takuuseen, mutta mikä
on yleisesti tietoisuus
takuusta yritysten
keskuudessa?”
Antti Kaikkonen, kansanedustaja
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Svensk Ungdom -järjestön Niklas Mannfolk ja
kansanedustaja Sari Sarkomaa ideoivat tekoja
nuorten työllistämiseksi.
ABB
Apu
Aseman Lapset
Demarinuoret
Edupoli
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Espoon kaupunki
Finnkino
HAVI Logistics
Helsingin kaupunki
Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY
HOK-Elanto
IKEA
Inspis-hanke
ITV Studios Nordic
Eduskunta
Kaupunginvaltuusto, Helsinki
Kauppalehti
Kesko
K-kauppiasliitto
Kipinä
Laatukeskus
Lassila & Tikanoja
Lemminkäinen
Lukiolaisten liitto
LähiTapiola
Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa
McDonald’s
MERCURIA, Kauppiaitten Kauppaoppilaitos
Nuorten Akatemia
Orton Invalidisäätiö
OSKU ry
Palmia
Palvelualojen ammattiliitto PAM
Puente-hanke, Helsingin Diakonia-opisto
R-kioski
SeaLife
Sinebrychoff
Skanska
Sovinto ry
Spring House
Stadin ammattiopisto
StaffPoint
Stara-projekti
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI
Suomen Kuvalehti
Suomen Rakennuslogistiikka
Rakennustuote
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL
Suomen Yrittäjät
Svensk Ungdom
The Pop-Up Company
Unilever
VMP
Yle
Yritykset ja asiantuntijat
n u o r i s o t a k u u n
p u o l e s t a , k i i t o s !
Lämmin kiitos kaikille 20. toukokuuta 2013
järjestettyyn työpajaan osallistuneille ak-
tiivisille keskustelijoille, jotka toivat työpa-
japöytiin oman asiantuntemuksensa, näke-
myksensä ja viisautensa.
Työpajapöytiä tilaisuudessa vetivät Lukio-
laisten liiton puheenjohtaja Daniel Sa-
zonov, Suomen ylioppilaskuntien lii-
ton työelämäasioiden asiantuntija Joel
Kuuva, Stadin ammattiopiston toimi-
alarehtori Hanna Laurila, Helsingin ylio-
piston tutkija Jaana Lähteenmaa, oppisopi-
musasiantuntija, filosofian tohtori Kari
Viinisalo sekä Puente – Bueno Homma
-hankkeen projektipäällikkö Pasi Paksuniemi.
Erityiskiitos heille!
Työpajaan osallistui edustajia ja asiantuntijoita
seuraavista organisaatioista:
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
Srdjan Krumpak
Toimitusjohtaja, McDonald’s Oy
ja Suomen McDonald’s-yrittäjät
Meidän kokemuksemme mukaan nuoret Suomessa
ovat ahkeria, fiksuja, kohteliaita, kunnianhimoisia, täsmällisiä ja oma-aloitteisia.
Ja voimme väittää, että kokemuksemme on kohtuullisen kattava, sillä olemme työllistäneet
lähes 40 000 lähinnä nuorta ihmistä sinä aikana, kun olemme Suomessa toimineet.
Hattu nousee nuorisolle.
Höpöhöpö.
Suomen
parhaat
työpaikat
Finland
2013

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
SYL
 

La actualidad más candente (10)

Aikuiskoulutus rikki? – Kymmenen koulutuksen epäkohtaa
Aikuiskoulutus rikki? – Kymmenen koulutuksen epäkohtaaAikuiskoulutus rikki? – Kymmenen koulutuksen epäkohtaa
Aikuiskoulutus rikki? – Kymmenen koulutuksen epäkohtaa
 
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
 
Tymi 2010 s&s
Tymi 2010 s&s Tymi 2010 s&s
Tymi 2010 s&s
 
SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
SYL:n hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015
 
Uusi aikuiskoulutus
Uusi aikuiskoulutusUusi aikuiskoulutus
Uusi aikuiskoulutus
 
Työllistamistuet helppohallinto.fi
Työllistamistuet helppohallinto.fiTyöllistamistuet helppohallinto.fi
Työllistamistuet helppohallinto.fi
 
Career Catalogue 2014
Career Catalogue 2014 Career Catalogue 2014
Career Catalogue 2014
 
Kuuluuko työntekijän ääni alustataloudessa?
Kuuluuko työntekijän ääni alustataloudessa?Kuuluuko työntekijän ääni alustataloudessa?
Kuuluuko työntekijän ääni alustataloudessa?
 
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
M/S SOSTE 2014: Euroopan paras työelämä 2020
 
syke-opas_2008
syke-opas_2008syke-opas_2008
syke-opas_2008
 

Similar a Nuorisotakuu

Nuorten yhteiskuntatakuu
Nuorten yhteiskuntatakuuNuorten yhteiskuntatakuu
Nuorten yhteiskuntatakuu
SDP
 
Sparraava esimies 2013
Sparraava esimies 2013Sparraava esimies 2013
Sparraava esimies 2013
Millennial Board
 
Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015
Esa K. Vierikko
 
Sdp ja nuorisotakuu
Sdp ja nuorisotakuuSdp ja nuorisotakuu
Sdp ja nuorisotakuu
SDP
 

Similar a Nuorisotakuu (20)

Onnistuneesti työelämään! -opas
Onnistuneesti työelämään! -opasOnnistuneesti työelämään! -opas
Onnistuneesti työelämään! -opas
 
Nuorten yhteiskuntatakuu
Nuorten yhteiskuntatakuuNuorten yhteiskuntatakuu
Nuorten yhteiskuntatakuu
 
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
 
Sparraava esimies 2013
Sparraava esimies 2013Sparraava esimies 2013
Sparraava esimies 2013
 
Lupa välittää Tommi Laitio
Lupa välittää Tommi LaitioLupa välittää Tommi Laitio
Lupa välittää Tommi Laitio
 
Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0Nuorisotakuu 2.0
Nuorisotakuu 2.0
 
Tuomas Kuhmonen, Nuorten yrittäjäaktiivisuus, Nuorten polut yrittäjyyteen -mi...
Tuomas Kuhmonen, Nuorten yrittäjäaktiivisuus, Nuorten polut yrittäjyyteen -mi...Tuomas Kuhmonen, Nuorten yrittäjäaktiivisuus, Nuorten polut yrittäjyyteen -mi...
Tuomas Kuhmonen, Nuorten yrittäjäaktiivisuus, Nuorten polut yrittäjyyteen -mi...
 
Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015Association magazine nro1_2015
Association magazine nro1_2015
 
Sdp ja nuorisotakuu
Sdp ja nuorisotakuuSdp ja nuorisotakuu
Sdp ja nuorisotakuu
 
Corporate Spirit newsletter_2_2011
Corporate Spirit newsletter_2_2011Corporate Spirit newsletter_2_2011
Corporate Spirit newsletter_2_2011
 
CI corporate spirit 2_2011
CI corporate spirit 2_2011CI corporate spirit 2_2011
CI corporate spirit 2_2011
 
Corporate spirit_2_2011
Corporate spirit_2_2011Corporate spirit_2_2011
Corporate spirit_2_2011
 
Nuorisotakuu
NuorisotakuuNuorisotakuu
Nuorisotakuu
 
Työmarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjaukset
Työmarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjauksetTyömarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjaukset
Työmarkkinakeskusjärjestöjen työurasopimuksen linjaukset
 
Koordinaatit nuorten tieto- ja neuvontatyöhön – Suuntaviivoja ammatilliseen o...
Koordinaatit nuorten tieto- ja neuvontatyöhön – Suuntaviivoja ammatilliseen o...Koordinaatit nuorten tieto- ja neuvontatyöhön – Suuntaviivoja ammatilliseen o...
Koordinaatit nuorten tieto- ja neuvontatyöhön – Suuntaviivoja ammatilliseen o...
 
Tymi 2010 s&s
Tymi 2010 s&s Tymi 2010 s&s
Tymi 2010 s&s
 
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu RovaniemelläTarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
Tarja Saarelainen: Nuorisotakuun kuntakokeilu Rovaniemellä
 
Työnhakukanavia ympäristöasiantuntijoille
Työnhakukanavia ympäristöasiantuntijoilleTyönhakukanavia ympäristöasiantuntijoille
Työnhakukanavia ympäristöasiantuntijoille
 
Muutosliikkeessa
MuutosliikkeessaMuutosliikkeessa
Muutosliikkeessa
 
Liike muutoksessa – muutos liikkeessä?
Liike muutoksessa – muutos liikkeessä?Liike muutoksessa – muutos liikkeessä?
Liike muutoksessa – muutos liikkeessä?
 

Nuorisotakuu

  • 1. McDonald’s Oy YRITYKSET NUORISO- TA K U U N PUOLESTA T E K O E H D O T U K S I A N U O R T E N T Y Ö L L I S T Y M I S E K S I
  • 2. SISÄLLYS 3 | ALKUSANAT 4 | TYÖMINISTERI LAURI IHALAINEN: ”NUORET ODOTTAVAT MAHDOLLISUUTTA” 5 | YRITYKSET NUORISOTAKUUN PUOLESTA 5 | MIKÄ NUORISOTAKUU? 6 | TEKOJA NUORTEN TYÖLLISTYMISEKSI 7 | ESTEITÄ PURETTAVAKSI 9 | MAHDOLLISUUKSIA TARTUTTAVAKSI 12 | IDEOITA SIIHEN, MITEN YHTEISTYÖTÄ JATKETAAN 13 | YRITYKSET JA ASIANTUNTIJAT NUORISOTAKUUN PUOLESTA, KIITOS! 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
  • 3. Tämän vuoden alussa astui voimaan nuorisotakuu, yksi istuvan hallituksen kärkihankkeista. Sen tavoitteena on edistää nuorten työllisyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Jotta nuorisotakuu toteutuisi, tarvitaan yhteistä tahtotilaa ja talkoohenkeä kaikilta yhteiskunnan tasoilta, myös yksityiseltä yrityssek- torilta. Näihin talkoisiin olemme McDonald’silla halunneet lähteä mukaan. Järjestimme keväällä 2012 työpajan nimellä Eka työpaikka – Tekoja nuorten työl- listymisen puolesta. Työpajan aikana käyty innostunut keskustelu osoitti, että asiantuntijoita ja vaikuttajia yhteen kokoaville keskustelufoorumeille on selvästi tarvetta. Halusimmekin tänä keväänä järjestää vastaavan tilaisuuden, mutta vah- vistaa tapaamisen Public-Private-People luonnetta, eli tarjota myös julkiselle ja yksityiselle sektorille mahdollisuuden aktiiviseen kanssakäymiseen ja tätä kautta yhteistyön lisäämiseen. Työpajan tavoitteena oli vaihtaa tietoja, mutta ennen kaikkea synnyttää ideoita. Toisilleen ennestään tuntemattomien tahojen kokemusten ja näkemysten tör- mäyttäminen oli avainasemassa. Kuten tuonnempana esiteltävät työpajan tulokset osoittavat, nuorten kouluttami- seen ja työllistämiseen liittyy niin mahdollisuuksia kuin esteitäkin. Toivomme, että Suomesta löytyy rohkeutta ja tahtotilaa tarttua olemassa oleviin mahdollisuuk- siin ja purkaa esteitä nuorten työllistä- misen tieltä. Ajattelemisen aihetta antaa myös nuor- ten yhteiskuntatakuu esitystä valmis- telleen työryhmän teettämä kyselytut- kimus. Tutkimuksen mukaan nuorten työelämävalmiudet ovat heikot: vain harvoilla on käsitys siitä, mitä työelä- mä on ja harvat osaavat esimerkiksi hakea töitä. Tilanne vaatii panostuksia kou- lutusjärjestelmältämme ja työnantajilta. Paras tapa saada oppia työelämästä on päästä tekemään töitä käytännössä. Ensimmäisen työpaikan merkitys on ratkaiseva myöhemmän uran kannalta. Kaikilla meillä – yrityksillä, järjestöillä, julkisilla organisaatioilla ja yksittäisillä ihmisillä sekä nuorilla itsellään – on yhteisvastuu. Me uskomme, että tämä yhteisvastuu toteutuu parhaiten perinteiset rajat ylittävällä yhteistyöllä. Tämä raportti kertoo yhdestä tavasta rikkoa perinteisiä raja-aitoja: istuttamalla saman pöydän ääreen erilaisia tahoja, joille kaikille nuorten asia on tärkeä. Toivomme, että raportti in- nostaa mukaan talkoisiin nuorisotakuun toteuttamiseksi. Nuorissa on tulevaisuus. Helsingissä 26. kesäkuuta 2013 Heli Ryhänen Maarit Latvala Viestintäjohtaja Henkilöstö- ja koulutusjohtaja McDonald’s McDonald’s A l k u s a n a t 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Kaikilla meillä – yrityksillä, järjestöillä, julkisilla organi- saatioilla ja yksittäisillä ihmisillä sekä nuorilla – on yhteisvastuu.
  • 4. Työministeri Lauri Ihalainen: ” N u o r e t o d o t t a v a t mahdoll isuutta” 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Yritykset nuorisotakuun puolesta -työpa- jan aluksi puhuneen työministeri Lauri Iha- laisen mukaan nuorisotakuu vaatii toteu- tuakseen kansallisia talkoita. Ensimmäisen askeleen talkoissa voi ottaa tarjoamalla yksinkertaisesti mahdollisuuden nuorelle. – On paljon nuoria, jotka odottavat jonkin- laista mahdollisuutta, Ihalainen korosti. Yksi nuorisotakuun elementti on Sanssi-kortti eli nuorten palkkatuki, jota työnantaja saa, jos palkkaa nuoren. Sanssi-kortti mahdollis- taa joko kokoaikaisen, osa-aikaisen tai mää- räaikaisen työn. Ministeri totesi, että yhteis- kunta tarjoaa sen kautta merkittävän työkalun nuorten työllistämiseen ja toivoi, että yrityk- sissä siihen tartuttaisiin. Ministerillä oli myös hyviä kokemuksia etsivästä nuorisotyöstä ja työpajatoiminnasta, jotka ovat olleet hänen mukaansa tärkeitä etappeja matkalla työelä- mään niiden piiriin päässeille. Erityisen kriittinen ajanjakso nuorten työllis- tymisessä on peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen väliin jäävä taitekohta, Ihalainen korosti. Nyt noin 40 000 alle 30-vuotiasta nuorta on pelkän perusasteen varassa ja työn ja koulutuksen ulkopuolella. Nuorisotakuun eri painopisteillä pyritään takaamaan, että peruskoulun käyneet nuoret jatkavat toisen asteen koulutukseen tai pääsevät esimerkiksi oppisopimuksen piiriin, Ihalainen totesi. Puheenvuoronsa lopuksi ministeri Ihalainen peräänkuulutti alueellista henkeä nuorisota- kuun eteenpäin viemiseksi. – Monella paikkakunnalla ihmisten saaminen saman pöydän ääreen nuorisotakuun toteu- tumiseksi on ensimmäinen askel. Parhaat tulokset on saatu myös siten, että on jalkau- duttu yrityksiin ja kysytty, löytyisikö jotakin muotoa, joka olisi juuri teille sopiva nuorten työllistämisessä, Ihalainen totesi. ”Ihmisten saaminen saman pöydän ääreen on ensimmäinen askel.” Työministeri Lauri Ihalainen taustoitti nuorten koulutus- ja työllisyystilannetta työpajan aluksi.
  • 5. Suomessa toimivilta yrityksiltä löytyy tahtoa tarttua nuorisotakuuseen ja osallistua talkoi- siin nuorten työllistämiseksi. Toukokuussa 2013 järjestetty Yritykset nuorisotakuun puo- lesta -työpaja veti suuren joukon yritysedus- tajia ja asiantuntijoita eri yhteiskunnan aloilta saman pöydän ääreen pohtimaan konkreet- tisia toimia nuorisotakuun toteutumiseksi ja nuorten työllisyystilanteen parantamiseksi. Kaikkiaan tilaisuudessa oli edustettuna va- jaat 30 yritysmaailman organisaatiota sekä noin 40 asiantuntijaa yhteiskunnan eri aloilta nuorista poliittisiin päättäjiin. Työpajassa käsiteltiin ensin konkreettisia esteitä nuorten työllistymisen tiellä. Niiden kautta siirryttiin keskustelemaan mahdolli- suuksista ja tulevaisuuden yhteistyön pai- koista. Tilaisuudessa oltiin yritysten edustajien ja asiantuntijoiden kesken yhdestä asiasta erityisen yksimielisiä: keskustelua ja tiedon- vaihtoa tulee työpajan jälkeen jatkaa, jotta nuorten työllistämisteot konkretisoituvat ja nuoret saadaan joko töihin tai kouluun. Tä- hän julkaisuun on koottu työpajan keskeisiä johtopäätöksiä jatkokeskustelun pohjaksi ja ideoiden jalostusta varten. Y r i t y k s e t n u o r i s o t a k u u n puolesta Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuu tarjoaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työtömäksi ilmoittautumisesta. Nuorisotakuuseen kuuluu myös koulutustakuu, joka takaa jokaiselle juuri peruskoulunsa päättäneelle koulutuspaikan. Nuorisotakuulla tavoitellaan nuorten työllisyyden edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Nuorisotakuu kuuluu hallitusohjelman kärkihankkeena hallituksen erityisen panostuksen ja seurannan piiriin. Viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja nuorten yhteisvastuu on välttämätöntä nuorisotakuun täydelle onnistumiselle. Alle 25-vuotiaita työttömiä nuoria oli maaliskuussa 2013 Suomessa yhteensä 37 023. Nuorten syrjäytymisen kustannukset maksavat yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. (Lähde: työ- ja elinkeinoministeriö) 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
  • 6. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 T E K O J A N U O R T E N TYÖLLISTYMISEKSI
  • 7. Esteitä purettavaksi Asenteet pitää tarkistaa – molemmin puolin Sekä nuorten työnhakijoiden että työnan- tajien pitää tarkastaa asenteensa toisiaan kohtaan. Työantaja voi osoittaa arvostusta nuoria kohtaan yksinkertaisilla teoilla, kuten vastaamalla työhakemuksiin, vaikka nuori ei tulisikaan valituksi työhön. Myös nuorten kiel- teisiä ennakkoasenteita työtä kohtaan voi- daan purkaa, esimerkiksi kouluihin tehtävillä yritysvierailuilla. Nuoret kokevat yritykset nyt kasvottomiksi, ja siksi vaikeasti lähestyttäviksi. Omaa osaamista ei tunnisteta Nuoret eivät tunnista omia vahvuuksiaan ja osaamistaan, eivätkä siksi välttämättä osaa markkinoida itseään parhaimmalla mahdol- lisella tavalla työnantajille. Kannustinloukuista vapaaksi Työn tekemisen pitää olla aina kannattavam- paa kuin erilaisten tukien vastaanottamisen. Nyt näin ei kaikissa tilanteissa ole. Osa-aikainen työskentely helpoksi Osa-aikatyö on monelle ainoa elämäntilan- teeseen sopiva vaihtoehto ja samalla helppo portti työelämään. Nyt sen tekeminen ei ole kuitenkaan riittävän selkeä vaihtoehto tai tar- jontaa on liian vähän. Peruskouluissa ei opeteta työelämää Peruskoulussa ei tunneta työelämää, eikä siellä opeteta työelämävalmiuksia. Työelä- mään tutustuttava peruskoulun TET-jakso on melko lyhyt, eikä riitä perehdytykseksi. Myöskään yritykset eivät vielä panosta sii- hen riittävästi. Pitkäaikainen sitoutuminen oppisopimuskoulutukseen ongelmallista Varsinkin pienempien työnantajien voi ollahan- kalaa sitoutua yli kahden vuoden mittaiseen oppisopimuskoulutukseen. Työtehtäviä ja uutta opittavaa ei välttämättä riitä koko ajalle. Turha byrokratia purkuun Merkittävä este nuorten työllistämisen tiellä on työnantajien näkökulmasta byrokratia. Erilaisten palkkatukien käyttö kannustaa kyllä työllistämään, mutta liika paperisota lannis- taa. Varsinkin pienet yritykset ovat paperiso- dan kanssa usein pulassa, sillä heillä ei ole erillistä henkilöstöhallintoa, joka voisi siihen keskittyä. Hyvä tahto ja halu ottaa esimerkiksi työssäoppijoita kaatuu prosessin hankaluu- teen. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 McDonald’s Oy:n toimitusjohtaja Srdjan Krumpak ja viestintäjohtaja Heli Ryhänen toivottivat ministeri Ihalaisen tervetulleeksi työpajaan. Puente – Bueno Homma -hankkeen projektipäällikkö Pasi Paksuniemi (keskellä) kertoi työpajan osallistujille siitä, miten nuorten syrjäytymistä voidaan ehkäistä.
  • 8. Tieto puuttuu tai se ei kohtaa On olemassa erilaisia mahdollisuuksia työl- listää nuoria, mutta näitä mahdollisuuksia ei tunneta. Tieto tietyistä kohdennetuista ohjel- mista ei myöskään löydä vastaanottajaansa. Työnantajasta tuntuu siltä, että on liikaa eri- laisia hankkeita ja ohjelmia. Todellisuudessa harkitumpi tiedonjako ja selkeämpi kieli aut- taisi oikean ihmisen oikean hankkeen ääreen. Työssä oppimista ei hyödynnetä tarpeeksi Monet ovat tekemällä, eivät lukemalla oppi- joita. Suomessa ollaan erittäin tutkinto-orien- toituneita, vaikka joillekin olisi sopivampaa oppia käytännön työn kautta. Koulutusjärjes- telmämme tarvitsee lisää monipuolisuutta ja erilaisten oppijoiden huomioimista. Työssä oppiminen pitää saada paremmin toden- netuksi, muutenkin kuin oppisopimuksen kautta. ”Nuorilla esteinä ovat huonot kokemukset töiden hakemisesta. Nuoret katkeroituvat, on ennakkoluuloja. Varsinkin, jos työpai- kasta tai sen saamises- ta ei tule mitään ilmoi- tusta.” Sebastian Falk, Stara-projekti ”Oppisopimuksen ja työharjoittelun seka- va byrokratia, ja nii- den vaatimat resurssit johtavat siihen, että vain isoilla yrityksillä on mahdollisuuksia ottaa työssäoppijoita. Tilanne on kuitenkin yleisesti tällä hetkellä sellainen, että uudet työpaikat syntyvät lähinnä pieniin yrityksiin.” Rauno Vanhanen, Suomen Yrittäjät 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 McDonald’s Oy:n henkilöstö- ja koulutusjohtaja Maarit Latvala sekä OSKU ry:n Vesa Kauppinen keskustelivat koulujen ja yritysten yhteistyöstä nuorten työllisyyden edistämiseksi. Työpajassa paikannettiin esteitä, joita tulisi purkaa nuorten työllistymisen tieltä ja mahdollisuuksia, joihin tulisi tarttua nuorten työllistymiseksi.
  • 9. Asennemuutos: arvostetaan kaikkea työtä Työn arvostus tuntuu kokeneen inflaation. Kaikkien – niin vaikuttajien, yritysten kuin tavallisten ihmistenkin – tehtävänä on pitää huolta siitä, että kaikkea työtä arvostetaan yhteiskunnassamme. Tunnistetaan etsivä nuorisotyön tärkeys Etsivä nuorisotyön tarkoituksena on löytää ja auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Nuorisotakuun viitekehyksessä toiminnan tärkeys korostuu entisestään. Ennaltaehkäisy on kaiken A ja O. Etsivä nuorisotyön kautta nuoret voidaan ohjata kohti työharjoittelua ja työtä. Yritysten yhteistyö nuorten työpajojen kanssa on tärkeää. Kehitetään epäkohtien siepparijärjestelmä tarttumaan ongelmakohtiin Työministeriön yhteyteen tai TE-toimistojen alaisuuteen pitäisi perustaa epäkohtien siep- parijärjestelmä, jonne nuorten työllistämi- seen liittyviä käytännön ongelmia kootaan ratkottavaksi. Mikään ongelma ei ratkea en- nen kuin siihen tartutaan. Panostetaan enemmän oppilaanohjaukseen Lisäämällä oppilaanohjauksen resursseja mahdollistetaan parempi ohjaus kriittisessä iässä oleville nuorille. Tuki, mentorointi ja työ- elämätaitojen oppiminen on tärkeää aloittaa jo koulussa. Tuetaan ”Mestari ja kisälli” -suhteen muodostumista Oppisopimus-nuori saisi oppaakseen työelä- män loppupuolella olevan ”mestarin”. Näin hiljainen tieto siirtyisi nykyistä paremmin uu- delle työntekijälle ja vanhemmat työntekijät voitaisiin esimerkiksi vaativilla aloilla siirtää tehtävään, jossa rasite ei fyysisesti ole niin kova. M a h d o l l i s u u k s i a t a r t u t t a v a k s i ”Jos tahtoa löytyy, löydämme varmasti myös keinot nuorisota- kuun toteutumiseksi. ” Tomi Hurme, McDonald’s 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Yritykset nuorisotakuun puolesta -työpajaan osallistui kaikkiaan noin 30 yritysedustajaa ja 40 asiantuntijaa. Veikko Juutilainen Inspis-hankkeesta kertoi yritysten edustajille nuorten työllistämisestä.
  • 10. Perustetaan nuoria työelämään kannustava pilvipalvelu Rakennetaan nuoria työelämään kannustava alusta, esimerkiksi virtuaalinen pilvipalvelu, josta nuoret voivat lukea jo työelämässä ole- vien työelämäonnistumisista ja -poluista ja saada sitä kautta motivaatiota työnhakuun. Tehdään oppisopimuskoulutus aidoksi vaihtoehdoksi Oppisopimuskoulutuksessa piilee merkittävä mahdollisuus, joka sekä kouluttaa että työl- listää nuoria. Oppisopimusjärjestelmää pitää kuitenkin uudistaa niin, että se on todellinen vaihtoehto myös heti peruskoulunsa päättä- neille nuorille. Otetaan useamman työnantajan malli käyttöön oppisopimuksessa Useamman työnantajan malli on Keski-Eu- roopassa kehitetty käytäntö, joka mahdol- listaa sen, että myös pienet ja keskisuuret yritykset voivat osallistua oppisopimuskoulu- tuksen järjestämiseen. Malli vastaa moneen olemassa olevaan ongelmaan, esimerkiksi pitkän aikavälin sitoutumiseen. Oppisopi- muskoulutus on yrityksille helpompi vaih- toehto, kun koulutusvastuuta jaetaan usean toimijan välillä. Se helpottaa myös mielekkäi- den ja vaihtelevien työtehtävien tarjoamista nuorelle. Otetaan yrittäjyys mukaan osaksi oppimista Tarjotaan nuorille mahdollisuutta tehdä töitä yrittäjänä ja suorittaa sitä kautta työharjoit- telu. Sanssi-tuki, joka muutoin menisi nuo- ren työnantajalle, voitaisiin vaihtoehtoisesti käyttää nuoren yrittäjän ottaman riskin vä- hentämiseen. Panostetaan ohjaukseen myös varusmies- ja siviili- palveluksen yhteydessä Varusmies- ja siviilipalveluksen aikana on mahdollisuus tavoittaa iso osa ikäluokasta. Järjestetään jokaiselle keskustelumahdol- lisuus TE-toimiston työntekijän kanssa ja kartoitetaan, onko nuorella jo suunnitelmia tulevaisuudelle. Mikäli suunnitelma puuttuu, voidaan tässä kohtaa tarjota lisäohjausta ja tukea oman suunnan löytämiseksi. ”Olisi tärkeää, että oppilaitokset ja yritykset tekisivät yhteistyötä perus- koulutasolta lähtien.” Sari Sarkomaa, kansanedustaja ”Uskomukset siitä, että työpaikoilla ei arvosteta nuoria, täytyy rikkoa.” Pia Rautio, Finnkino 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Oppisopimusasiantuntija ja filosofian tohtori Kari Viinisalo valotti osallistujille oppisopi- muskoulutuksen mahdollisuuksista.
  • 11. Annetaan positiivista palautetta nuorelle työnhakijalle Työnantajan on hyvä antaa positiivista palau- tetta nuorelle työnhakijalle, vaikka tämä ei tulisikaan valituksi hakemaansa työhön. Pa- laute tukee nuoren itsetuntoa ja on tärkeää antia, jotta nuori jaksaa sitkeästi etsiä työtä jatkossa. Nuoret eivät välttämättä ensimmäi- sillä työnhakukerroilla tunnista omia vahvuuk- siaan, joten kokeneempien palautteesta on aitoa höytyä. Tehdään työnantajan ja nuorten kohtaaminen luontevaksi Luodaan uusia ja hyödynnetään jo olemassa olevia paikkoja, joissa nuoret ja työnantajat voivat luontevalla tavalla kohdata: sosiaali- sessa mediassa, messuilla ja muualla. Paik- kojen tulee tarjota mahdollisuuksia luonteviin kohtaamisiin ja keskusteluun, ja niitä tulee olla riittävästi. Taataan tuki ja valmennus työsuhteen alussa Työvoimakoulutus saattaa olla hyvin inten- siivistä ja ryhmätyöpainotteista. Suhde kou- luttajiin katkeaa seinään työttömän nuoren saatua työpaikan. Samalla työelämän kiire saattaa tulla nuorelle yllätyksenä. On hyvä, jos nuori pääsisi puhumaan vielä ensimmäis- ten työkuukausien ajan henkilökohtaisen val- mentajan kanssa häntä työssä askarruttavista asioista. Työvoimatoimiston valmentaja ta- paisi nuorta esimerkiksi parin viikon välein, ja olisi tukemassa tätä vaikeimman vaiheen yli, jottei nuori keskeytä työtään. Työkokeilun siirtomahdollisuus: yhdellä sopimuksella useampi työnantaja Työkokeilun tarkoituksena on selvittää hen- kilön ammatinvalinta- ja uravaihtoehtoja tai tukea paluuta työmarkkinoille. Työkokeilun siirrolla nuorille mahdollistettaisiin monipuo- lisemman ja laajemman työkokemuksen kar- tuttaminen. Tähän tarvittaisiin kolmas koor- dinoiva taho, esimerkiksi TE-toimisto, joka hoitaisi sopimukset siirto-tilanteissa, ettei vetovastuu kaadu vain yrityksille. Työnhakukurssi pakolliseksi peruskoululaisille Miten haet töitä -kurssi nuorille riittävän var- haisessa iässä peruskoulussa. Kurssilla ope- tettaisiin työnhakuun ja työntekoon liittyviä konkreettisia asioita: miten tehdä ansioluet- telo, miten pukeutua työhaastatteluun, mikä on työelämän näkökulma ja miten tuoda it- sestä parhaat puolet työnhaussa ja työssä esiin. Lisätään yritysten ja koulujen välistä yhteistyötä Yrityksiltä lisää valmennusta koululaisille ja opiskelijoille: luentoja käytännön työelämäs- tä ja yritysedustajien vierailuja kouluissa. Yri- tysten edustajat toisivat kouluun kokemuksia suoraan kentältä ja konkreettista ymmärrystä työstä. Tällaisen yhteistyön toteuttamiseksi tarvitaan koulujen oppilaanohjaajien aktii- visuutta, mutta sitä voitaisiin edistää myös yritysten yhteisenä hankkeena. ”Imatra on esimerkki paikkakunnasta, joka on ottanut vastuun siitä, että jokainen nuori saa työkokemusta.” Joona Räsänen, Demarinuoret ”Byrokratia on tehty vaikeaksi, kaivataan yhden luukun periaatetta.” Riitta Jantunen, Unilever 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
  • 12. Ideoita siihen, miten yhteistyötä jatketaan Järjestetään alueellisia törmäytyksiä Alueelliset työpajat, joissa työnantajat ja muut sidosryhmät kohtaavat, samaan ta- paan kuin Yritykset nuorisotakuun puolesta -työpajassa. Alueellisten työpajojen mallia kaivattaisiin ympäri Suomen, jotta tietoisuus nuorisotakuusta ja sen keinoista lisääntyisi. Luodaan alueellisesti päätöksentekokykyisiä elimiä Tarvitaan yksi taho jokaiselle alueelle, joka mahdollistaa yhteistyön elinkeinoelämän, vaikuttajien ja hallinnon kesken. Otetaan yritykset mukaan työllistämishankkeisiin Tällä hetkellä erilaisten työllistämishankkei- den ja yritysten toiminta ei kohtaa. Yritykset voivat hakea aktiivisemmin työvoimaa työl- listämishankkeiden kautta, ja toisaalta niiden pitäisi päästä tuomaan hankkeisiin omaa tie- totaitoaan siitä, mitä alalla halutaan ja miten sinne kannattaa hakea töihin. Työnhakuprosessista saatu palaute höytykäyttöön Usein työnantajat voivat palkata vain yhden työntekijän, vaikka haastatteluissa on useita hyviä tarjolla. Työnantaja voisikin antaa haas- tattelemalleen nuorelle työnhakijalle rohkai- sevaa palautetta (kirjata esimerkiksi kolme tämän vahvuutta), vaikka tämä ei saisikaan työtä. Nuori voisi hyödyntää kirjallisesti saa- dun palautteen jatkaessaan työnhakua. Pa- laute olisi erityisen arvokasta, mikäli aiempaa työkokemusta ei ole. Palautteenannosta voisi mahdollisuuksien mukaan tehdä jopa valta- kunnallisen toimintamallin. Järjestetään valtakunnallinen nuorison vuosi Näkyvä keskustelunavaus nuorisotyöttömyy- den esille tuomiseksi sekä nuorten opinto- asioiden kehittämiseksi. Tavoitteena luoda laajaa vuoropuhelua. Jatketaan keskustelua Eri tahojen – sekä julkisten että yksityisten – välistä keskustelua tarvitaan lisää, ja sitä tulee jatkaa. ”Voisin kuvitella, että tämän pöydän ääressä on yrityksiä jotka ovat sitoutuneita nuoriso- takuuseen, mutta mikä on yleisesti tietoisuus takuusta yritysten keskuudessa?” Antti Kaikkonen, kansanedustaja 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Svensk Ungdom -järjestön Niklas Mannfolk ja kansanedustaja Sari Sarkomaa ideoivat tekoja nuorten työllistämiseksi.
  • 13. ABB Apu Aseman Lapset Demarinuoret Edupoli Elinkeinoelämän keskusliitto EK Espoon kaupunki Finnkino HAVI Logistics Helsingin kaupunki Helsingin yliopisto Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY HOK-Elanto IKEA Inspis-hanke ITV Studios Nordic Eduskunta Kaupunginvaltuusto, Helsinki Kauppalehti Kesko K-kauppiasliitto Kipinä Laatukeskus Lassila & Tikanoja Lemminkäinen Lukiolaisten liitto LähiTapiola Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa McDonald’s MERCURIA, Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Nuorten Akatemia Orton Invalidisäätiö OSKU ry Palmia Palvelualojen ammattiliitto PAM Puente-hanke, Helsingin Diakonia-opisto R-kioski SeaLife Sinebrychoff Skanska Sovinto ry Spring House Stadin ammattiopisto StaffPoint Stara-projekti Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI Suomen Kuvalehti Suomen Rakennuslogistiikka Rakennustuote Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL Suomen Yrittäjät Svensk Ungdom The Pop-Up Company Unilever VMP Yle Yritykset ja asiantuntijat n u o r i s o t a k u u n p u o l e s t a , k i i t o s ! Lämmin kiitos kaikille 20. toukokuuta 2013 järjestettyyn työpajaan osallistuneille ak- tiivisille keskustelijoille, jotka toivat työpa- japöytiin oman asiantuntemuksensa, näke- myksensä ja viisautensa. Työpajapöytiä tilaisuudessa vetivät Lukio- laisten liiton puheenjohtaja Daniel Sa- zonov, Suomen ylioppilaskuntien lii- ton työelämäasioiden asiantuntija Joel Kuuva, Stadin ammattiopiston toimi- alarehtori Hanna Laurila, Helsingin ylio- piston tutkija Jaana Lähteenmaa, oppisopi- musasiantuntija, filosofian tohtori Kari Viinisalo sekä Puente – Bueno Homma -hankkeen projektipäällikkö Pasi Paksuniemi. Erityiskiitos heille! Työpajaan osallistui edustajia ja asiantuntijoita seuraavista organisaatioista: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14
  • 14. Srdjan Krumpak Toimitusjohtaja, McDonald’s Oy ja Suomen McDonald’s-yrittäjät Meidän kokemuksemme mukaan nuoret Suomessa ovat ahkeria, fiksuja, kohteliaita, kunnianhimoisia, täsmällisiä ja oma-aloitteisia. Ja voimme väittää, että kokemuksemme on kohtuullisen kattava, sillä olemme työllistäneet lähes 40 000 lähinnä nuorta ihmistä sinä aikana, kun olemme Suomessa toimineet. Hattu nousee nuorisolle. Höpöhöpö. Suomen parhaat työpaikat Finland 2013