SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 6
Descargar para leer sin conexión
• Suomalaisten kuluttajien mietojen alkoholi‐ ja 
virvoitusjuomien osto‐ ja kulutuskäyttäytyminen sekä 
alkoholiasenteet
• Panimo‐ ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
JOHDANTO
•Tutkimuksen taustaa ja tarkoitus
• Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen Panimo‐ ja virvoitusjuomateollisuusliiton 
toimeksiannosta. 
• Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisten kuluttajien mietojen alkoholi‐ ja virvoitusjuomien 
ostamiseen sekä kuluttamiseen liittyviä päätöksentekokriteereitä ja tottumuksia sekä alkoholijuomiin liittyviä 
asenteita.
•Tutkimuksen kohderyhmä ja toteutus
• Tutkimuksen kohderyhmänä on 18‐70 –vuotiaat suomalaiset. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen 
Internet‐paneelissa 20.‐25.5.2015 välisenä aikana. Tutkimuskutsu lähetettiin 6433 henkilölle ja tutkimukseen 
vastasi hyväksytysti ennen tiedonkeruun päättämistä 1162 henkilöä. Tutkimuksen vastausprosentiksi 
muodostui 18. Tutkimustulokset on painotettu vastaamaan Suomen aikuisväestöä iän, sukupuolen ja 
suuralueen mukaan.
• Taloustutkimuksen Internet‐paneeli on perustettu vuonna 1997 ja se on pisimpään Suomessa toiminut 
valtakunnallinen Internet‐paneeli. Taloustutkimuksen Internet‐paneeli koostuu nykyisin noin 50 000 
suomalaisesta internetin käyttäjästä ja uusia jäseniä rekrytoidaan jatkuvasti. Internet‐paneelin jäsenten 
rekrytointi tapahtuu kokonaisuudessaan Taloustutkimuksen valtakunnallisesti edustavien tutkimusten 
yhteydessä tai erillisen väestötietojärjestelmästä tehdyn satunnaisotoksen avulla, mikä takaa tutkimusten 
edustavuuden, luotettavuuden ja korkean vastausprosentin. 
• Internet‐paneelitutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan siten, että ensin Internet‐paneelista poimitaan 
käytettävissä olevien taustatietojen perusteella tutkimukseen sopiva kohderyhmä, jonka jälkeen valitulle 
kohderyhmälle lähetetään tutkimuskutsut sähköpostitse. Tutkimukseen suostuvat voivat osallistua 
tutkimukseen internetin välityksellä, käyttäjätunnuksin ja salasanoin suojatussa ympäristössä. 
Tutkimusvastaukset tallentuvat suoraan Taloustutkimuksen palvelimelle, josta ne ovat edelleen 
analysoitavissa.
En osaa sanoa
Virvoitusjuomat
Lonkero
Siideri
Olut
Kivennäisvesi
0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100
%
33
29
12
11
11
3
Kaikki vastaajat, n=1162
Mikä on mielestäsi paras kesäinen panimojuoma?
En osaa sanoa
Virvoitusjuomat
Lonkero
Siideri
Olut
Kivennäisvesi
0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100
%
33
29
12
11
11
3
Kaikki vastaajat, n=1162
Sukupuoli
Mies, n=619
Nainen, n=543
Mikä on mielestäsi paras kesäinen panimojuoma?
Kaikki vastaajat, n=1162
En osaa sanoa
Virvoitusjuomat
Lonkero
Siideri
Olut
Kivennäisvesi
0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100
%
33
29
12
11
11
3
Kaikki vastaajat, n=1162
Ikäryhmä
18‐24 vuotta, n=75
25‐34 vuotta, n=190
35‐49 vuotta, n=232
50‐70 vuotta, n=665
Mikä on mielestäsi paras kesäinen panimojuoma?
Kaikki vastaajat, n=1162
Muu
En osaa sanoa
Palautusjuomana urheilu‐
suorituksen jälkeen
Janojuomana
Rentoutuakseni
Ruokajuomana
Seurustelujuomana
Saunajuomana
0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100
%
63
48
37
20
6
1
7
3
Kaikki vastaajat, n=1162
Oluen sopivuus nautittavaksi eri tilanteissa

Más contenido relacionado

Destacado (6)

ForgeAndFashion-2015
ForgeAndFashion-2015ForgeAndFashion-2015
ForgeAndFashion-2015
 
Masked (media)
Masked (media)Masked (media)
Masked (media)
 
Builders in Spartanburg
Builders in SpartanburgBuilders in Spartanburg
Builders in Spartanburg
 
Backstabber book
Backstabber bookBackstabber book
Backstabber book
 
European perspective on the Validation of non-formal and informal learning
European perspective on the Validation of non-formal and informal learningEuropean perspective on the Validation of non-formal and informal learning
European perspective on the Validation of non-formal and informal learning
 
Karate Lessons Pelham
Karate Lessons PelhamKarate Lessons Pelham
Karate Lessons Pelham
 

Más de Panimoliitto

Virvoitusjuomavero 7 pointtia
Virvoitusjuomavero 7 pointtiaVirvoitusjuomavero 7 pointtia
Virvoitusjuomavero 7 pointtia
Panimoliitto
 

Más de Panimoliitto (20)

Ajankohtaiset maaliskuu 2018
Ajankohtaiset maaliskuu 2018Ajankohtaiset maaliskuu 2018
Ajankohtaiset maaliskuu 2018
 
Ajankohtaiset panimoasiat 01/2018
Ajankohtaiset panimoasiat 01/2018Ajankohtaiset panimoasiat 01/2018
Ajankohtaiset panimoasiat 01/2018
 
Kohtuus kaikessa. Veroissakin.
Kohtuus kaikessa. Veroissakin.Kohtuus kaikessa. Veroissakin.
Kohtuus kaikessa. Veroissakin.
 
Ajankohtaista asiaa toukokuu 2017
Ajankohtaista asiaa toukokuu 2017Ajankohtaista asiaa toukokuu 2017
Ajankohtaista asiaa toukokuu 2017
 
Ajankohtaiset asiat huhtikuu 2017
Ajankohtaiset asiat huhtikuu 2017 Ajankohtaiset asiat huhtikuu 2017
Ajankohtaiset asiat huhtikuu 2017
 
Olutvero - taustafaktat
Olutvero - taustafaktatOlutvero - taustafaktat
Olutvero - taustafaktat
 
Alkoholiverotus ja olutvero
Alkoholiverotus ja olutveroAlkoholiverotus ja olutvero
Alkoholiverotus ja olutvero
 
Suomessa juotu >4,7 %til olut hankittu valtaosin Virosta
Suomessa juotu >4,7 %til olut hankittu valtaosin VirostaSuomessa juotu >4,7 %til olut hankittu valtaosin Virosta
Suomessa juotu >4,7 %til olut hankittu valtaosin Virosta
 
Alkoholipolitiikan uudet tuulet
Alkoholipolitiikan uudet tuuletAlkoholipolitiikan uudet tuulet
Alkoholipolitiikan uudet tuulet
 
Etikettimerkinnät panimoteollisuudessa
Etikettimerkinnät panimoteollisuudessaEtikettimerkinnät panimoteollisuudessa
Etikettimerkinnät panimoteollisuudessa
 
Miksi pullotetusta vedestä maksetaan virvoitusjuomaveroa?
Miksi pullotetusta vedestä maksetaan virvoitusjuomaveroa?Miksi pullotetusta vedestä maksetaan virvoitusjuomaveroa?
Miksi pullotetusta vedestä maksetaan virvoitusjuomaveroa?
 
Virvoitusjuomavero 7 pointtia
Virvoitusjuomavero 7 pointtiaVirvoitusjuomavero 7 pointtia
Virvoitusjuomavero 7 pointtia
 
Alkoholijuomien matkustajatuonti ennätyskorkealla - syy veropolitiikassa
Alkoholijuomien matkustajatuonti ennätyskorkealla - syy veropolitiikassaAlkoholijuomien matkustajatuonti ennätyskorkealla - syy veropolitiikassa
Alkoholijuomien matkustajatuonti ennätyskorkealla - syy veropolitiikassa
 
Markkinointi osana yrityksen kasvua
Markkinointi osana yrityksen kasvuaMarkkinointi osana yrityksen kasvua
Markkinointi osana yrityksen kasvua
 
Markkinoinnin itsesääntely Panimoliitossa
Markkinoinnin itsesääntely PanimoliitossaMarkkinoinnin itsesääntely Panimoliitossa
Markkinoinnin itsesääntely Panimoliitossa
 
Ajankohtaiset asiat tammikuu 2017
Ajankohtaiset asiat tammikuu 2017Ajankohtaiset asiat tammikuu 2017
Ajankohtaiset asiat tammikuu 2017
 
Alkoholilaki - muutos on mahdollisuus!
Alkoholilaki - muutos on mahdollisuus!Alkoholilaki - muutos on mahdollisuus!
Alkoholilaki - muutos on mahdollisuus!
 
Mieluummin olutta kuin väkeviä
Mieluummin olutta kuin väkeviäMieluummin olutta kuin väkeviä
Mieluummin olutta kuin väkeviä
 
Uusi alkoholilaki luo toivoa paremmasta
Uusi alkoholilaki luo toivoa paremmastaUusi alkoholilaki luo toivoa paremmasta
Uusi alkoholilaki luo toivoa paremmasta
 
Lonkeron hinta Alkossa ja Tallinnan satamassa
Lonkeron hinta Alkossa ja Tallinnan satamassaLonkeron hinta Alkossa ja Tallinnan satamassa
Lonkeron hinta Alkossa ja Tallinnan satamassa
 

Kivennäisvesi on kesän suosituin panimojuoma

  • 1. • Suomalaisten kuluttajien mietojen alkoholi‐ ja  virvoitusjuomien osto‐ ja kulutuskäyttäytyminen sekä  alkoholiasenteet • Panimo‐ ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry
  • 2. JOHDANTO •Tutkimuksen taustaa ja tarkoitus • Taloustutkimus on toteuttanut tämän tutkimuksen Panimo‐ ja virvoitusjuomateollisuusliiton  toimeksiannosta.  • Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää suomalaisten kuluttajien mietojen alkoholi‐ ja virvoitusjuomien  ostamiseen sekä kuluttamiseen liittyviä päätöksentekokriteereitä ja tottumuksia sekä alkoholijuomiin liittyviä  asenteita. •Tutkimuksen kohderyhmä ja toteutus • Tutkimuksen kohderyhmänä on 18‐70 –vuotiaat suomalaiset. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen  Internet‐paneelissa 20.‐25.5.2015 välisenä aikana. Tutkimuskutsu lähetettiin 6433 henkilölle ja tutkimukseen  vastasi hyväksytysti ennen tiedonkeruun päättämistä 1162 henkilöä. Tutkimuksen vastausprosentiksi  muodostui 18. Tutkimustulokset on painotettu vastaamaan Suomen aikuisväestöä iän, sukupuolen ja  suuralueen mukaan. • Taloustutkimuksen Internet‐paneeli on perustettu vuonna 1997 ja se on pisimpään Suomessa toiminut  valtakunnallinen Internet‐paneeli. Taloustutkimuksen Internet‐paneeli koostuu nykyisin noin 50 000  suomalaisesta internetin käyttäjästä ja uusia jäseniä rekrytoidaan jatkuvasti. Internet‐paneelin jäsenten  rekrytointi tapahtuu kokonaisuudessaan Taloustutkimuksen valtakunnallisesti edustavien tutkimusten  yhteydessä tai erillisen väestötietojärjestelmästä tehdyn satunnaisotoksen avulla, mikä takaa tutkimusten  edustavuuden, luotettavuuden ja korkean vastausprosentin.  • Internet‐paneelitutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan siten, että ensin Internet‐paneelista poimitaan  käytettävissä olevien taustatietojen perusteella tutkimukseen sopiva kohderyhmä, jonka jälkeen valitulle  kohderyhmälle lähetetään tutkimuskutsut sähköpostitse. Tutkimukseen suostuvat voivat osallistua  tutkimukseen internetin välityksellä, käyttäjätunnuksin ja salasanoin suojatussa ympäristössä.  Tutkimusvastaukset tallentuvat suoraan Taloustutkimuksen palvelimelle, josta ne ovat edelleen  analysoitavissa.
  • 3. En osaa sanoa Virvoitusjuomat Lonkero Siideri Olut Kivennäisvesi 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 33 29 12 11 11 3 Kaikki vastaajat, n=1162 Mikä on mielestäsi paras kesäinen panimojuoma?
  • 4. En osaa sanoa Virvoitusjuomat Lonkero Siideri Olut Kivennäisvesi 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 33 29 12 11 11 3 Kaikki vastaajat, n=1162 Sukupuoli Mies, n=619 Nainen, n=543 Mikä on mielestäsi paras kesäinen panimojuoma? Kaikki vastaajat, n=1162
  • 5. En osaa sanoa Virvoitusjuomat Lonkero Siideri Olut Kivennäisvesi 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 33 29 12 11 11 3 Kaikki vastaajat, n=1162 Ikäryhmä 18‐24 vuotta, n=75 25‐34 vuotta, n=190 35‐49 vuotta, n=232 50‐70 vuotta, n=665 Mikä on mielestäsi paras kesäinen panimojuoma? Kaikki vastaajat, n=1162
  • 6. Muu En osaa sanoa Palautusjuomana urheilu‐ suorituksen jälkeen Janojuomana Rentoutuakseni Ruokajuomana Seurustelujuomana Saunajuomana 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 % 63 48 37 20 6 1 7 3 Kaikki vastaajat, n=1162 Oluen sopivuus nautittavaksi eri tilanteissa