SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 3
Descargar para leer sin conexión
Anna äänesi
EU-vaaleissa
Haluamme rakentaa hyvää
työelämää koko Eurooppaan
Miksi minun
pitäisi äänestää
eurovaaleissa?
Suomen Ammattiliittojen Keskus-
järjestö SAK on 17 ammattiliittoa
edustava palkansaajajärjestö.
Liittojen kautta jäseninämme on
noin 900 000 eri alojen työntekijää,
työnhakijaa, opiskelijaa ja eläkeläistä
– eli noin joka kuudes suomalainen.
Osallistumme työelämän
kehittämiseen ja vaikutamme
lainsäädäntötyössä.
Oikeus turvattuihin työsuhteisiin
kaikille työntekijöille. EU:n on puututtava
lainsäädännöllä nollatuntisopimusten ja
keikkatyön epäkohtiin.
Eurooppalainen yritysvastuulaki
varmistaa, että yritykset kantavat
vastuunsa toimintansa ihmisoikeus-
vaikutuksista. Yritysvastuulaista
hyötyvät erityisesti ne yritykset, jotka
jo nyt toimivat asiallisesti.
Yhtiöverojen eurooppalainen
vähimmäistaso pysäyttää kierteen,
jossa valtiot kilpailevat yritysten suo-
siosta julkista taloutta heikentävillä
veronalennuksilla. Yhdessä sovitut yhtiö-
verotuksen perusteet auttavat kaikkia EU-
maita uudistamaan verotustaan entistä
oikeudenmukaisemmaksi.
EU:n neuvottelemiin kauppasopimuksiin
on kirjattava, että jatkuvat perus-
oikeusrikkomukset johtavat kauppa-
etujen menetykseen. Globaalin kil-
pailun on perustuttava osaamiseen,
ei työntekijöiden oikeuksia rikkovaan
polkumyyntiin.
Kun annat äänesi ehdokkaalle, joka
edustaa sinua parhaiten, vaikutat
siihen, että EU:ssa tehtävät päätökset
vastaavat arvojasi. Vaikka EU tuntuu
suomalaisessa arjessa kaukaiselta,
on sen tekemillä päätöksillä yllättä-
vän paljon vaikutusta elämäämme.
• EU-vaaleissa äänestät
26. toukokuuta 2019.
• Ennakkoäänestys kotimaassa:
15.-21. toukokuuta.
• Ennakkoäänestys ulkomailla:
15.-18. toukokuuta.
Mikä on SAK?
SAK:n tavoitteita
eurooppalaisiksi
uudistuksiksi
Lue lisää SAK:n näkemyksistä
www.sak.fi/
euvaalit
EUvaalit
Anna äänesi
EU-vaaleissa
Haluamme rakentaa hyvää
työelämää koko Eurooppaan
Miksi minun
pitäisi äänestää
eurovaaleissa?
Suomen Ammattiliittojen Keskus-
järjestö SAK on 17 ammattiliittoa
edustava palkansaajajärjestö.
Liittojen kautta jäseninämme on
noin 900 000 eri alojen työntekijää,
työnhakijaa, opiskelijaa ja eläkeläistä
– eli noin joka kuudes suomalainen.
Osallistumme työelämän
kehittämiseen ja vaikutamme
lainsäädäntötyössä.
Oikeus turvattuihin työsuhteisiin
kaikille työntekijöille. EU:n on puututtava
lainsäädännöllä nollatuntisopimusten ja
keikkatyön epäkohtiin.
Eurooppalainen yritysvastuulaki
varmistaa, että yritykset kantavat
vastuunsa toimintansa ihmisoikeus-
vaikutuksista. Yritysvastuulaista
hyötyvät erityisesti ne yritykset, jotka
jo nyt toimivat asiallisesti.
Yhtiöverojen eurooppalainen
vähimmäistaso pysäyttää kierteen,
jossa valtiot kilpailevat yritysten suo-
siosta julkista taloutta heikentävillä
veronalennuksilla. Yhdessä sovitut yhtiö-
verotuksen perusteet auttavat kaikkia EU-
maita uudistamaan verotustaan entistä
oikeudenmukaisemmaksi.
EU:n neuvottelemiin kauppasopimuksiin
on kirjattava, että jatkuvat perus-
oikeusrikkomukset johtavat kauppa-
etujen menetykseen. Globaalin kil-
pailun on perustuttava osaamiseen,
ei työntekijöiden oikeuksia rikkovaan
polkumyyntiin.
Kun annat äänesi ehdokkaalle, joka
edustaa sinua parhaiten, vaikutat
siihen, että EU:ssa tehtävät päätökset
vastaavat arvojasi. Vaikka EU tuntuu
suomalaisessa arjessa kaukaiselta,
on sen tekemillä päätöksillä yllättä-
vän paljon vaikutusta elämäämme.
• EU-vaaleissa äänestät
26. toukokuuta 2019.
• Ennakkoäänestys kotimaassa:
15.-21. toukokuuta.
• Ennakkoäänestys ulkomailla:
15.-18. toukokuuta.
Mikä on SAK?
SAK:n tavoitteita
eurooppalaisiksi
uudistuksiksi
Lue lisää SAK:n näkemyksistä
www.sak.fi/
euvaalit
EUvaalit
Anna äänesi paremmalle työelämälle Euroopassa
Palkansaajaliikkeen tehtävä on
puolustaa hyvää työelämää koko
Euroopassa – EU on siihen hyvä
väylä vaikuttaa. Tule juurruttamaan
kanssamme luottamusta koko
Eurooppaan. Se onnistuu vain
yhteistyöllä ja yhdessä sopimalla.
EUROOPAN PARLAMENTTI
Jos Euroopan unionia ei olisi, se pitäisi keksiä.
Yhteistyö ja pelisääntöjen sopiminen on
toisinaan vaikeaa, mutta se on silti viisaampi
ja turvallisempi vaihtoehto kuin holtiton
kilpailu valtioiden välillä.
TYÖTURVALLISUUS
Työnteon on oltava aina turvallista. Suomen
työsuojelu uudistuu ja vahvistuu EU:n johdolla
– hyvässä yhteistyössä ammattiliittojen
kanssa. EU:ssa päätetään työturvallisuuden ja
työterveyden yhteisistä vähimmäissäännöistä.
TYÖNTEKIJÖIDEN LIIKKUVUUS
Työntekijöiden oikeus liikkua Euroopassa maasta
toiseen on hyvä asia, mutta se ei saa tarkoittaa
ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä
halpatyövoimana. Euroopan unionilla on selvä
periaate: kun samassa paikassa tehdään samaa
työtä, kaikille kuuluvat samat työehdot.
KAUPPA
EU neuvottelee koko Euroopan puolesta
kansainvälisen kaupan pelisäännöistä. Yksi
tärkeimmistä pelisäännöistä on, että Euroopan
kauppakumppani sitoutuu kunnioittamaan
työntekijöiden perusoikeuksia. Siitä on pidettävä
aina kiinni.
TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUDET
Työntekijöiden vähimmäisoikeudet on turvattava
kaikkialla Euroopassa. EU-lait suojelevat
työntekijöitä myös Suomessa esimerkiksi
ylipitkiltä työajoilta ja sukupuoleen tai työsuhteen
muotoon perustuvalta syrjinnältä. Työelämän
muuttuessa pelisääntöjen on elettävä mukana.
HARMAA TALOUS
Euroopasta on tehtävä reilun verotuksen
maanosa. EU rajoittaa jo nyt veronkiertoa ja
keinottelua, mutta asian eteen voisi tehdä
enemmänkin. Euroopalla on varaa kaikkien
hyvinvointiin, kunhan rikkaudet eivät katoa
veroparatiiseihin.

Más contenido relacionado

Más de Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK

Más de Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK (20)

Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloillaDigiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
Digiosaaminen ja teknologian muutos SAK:n aloilla
 
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdfluottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
luottamushenkilokysely-osaaminen-tyopaikoilla.pdf
 
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
Verianin ja SAK:n lakkokysely maaliskuussa 2024
 
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslistaPainava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
Painava syy -esite 2024 - Orpon-Purran hallituksen leikkauslista
 
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
Arbetslivets spelregler 2024 – En guide om rättigheterna och skyldigheterna i...
 
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
Bargoeallima njuolggadusat – Pargoeellim njuolgâdusah – Reâuggjieʹllem õhttsa...
 
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
Kysely poliittisista työtaisteluista 14.12.2023
 
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
SAK:n vero-ohjelma 2023–2027
 
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
Ilmastonmuutoksen huomiointi SAK:laisilla aloilla 2019 ja 2023
 
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdfkoyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
koyhyysriski-sak-aloilla-jasentutkimus-2023.pdf
 
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdfhaastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
haastattelututkimus-duunareiden-palkkakoyhyydesta.pdf
 
Occupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshellOccupational health care in a nutshell
Occupational health care in a nutshell
 
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdfluottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
luottamus-tyopaikan-supervoima.pdf
 
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cutsA catalogue of Orpo-Purra Government cuts
A catalogue of Orpo-Purra Government cuts
 
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
Regeringen Orpo-Purras lista över nedskärningar
 
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressaTyöterveyshuolto pähkinänkuoressa
Työterveyshuolto pähkinänkuoressa
 
Painava syy -esite
Painava syy -esitePainava syy -esite
Painava syy -esite
 
Pienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman laskuPienituloisten ostovoiman lasku
Pienituloisten ostovoiman lasku
 
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
SAK:n tilinpäätöstiedot 2022
 
SAK:n vuosikertomus 2022
SAK:n vuosikertomus 2022SAK:n vuosikertomus 2022
SAK:n vuosikertomus 2022
 

Anna äänesi EU-vaaleissa

  • 1. Anna äänesi EU-vaaleissa Haluamme rakentaa hyvää työelämää koko Eurooppaan Miksi minun pitäisi äänestää eurovaaleissa? Suomen Ammattiliittojen Keskus- järjestö SAK on 17 ammattiliittoa edustava palkansaajajärjestö. Liittojen kautta jäseninämme on noin 900 000 eri alojen työntekijää, työnhakijaa, opiskelijaa ja eläkeläistä – eli noin joka kuudes suomalainen. Osallistumme työelämän kehittämiseen ja vaikutamme lainsäädäntötyössä. Oikeus turvattuihin työsuhteisiin kaikille työntekijöille. EU:n on puututtava lainsäädännöllä nollatuntisopimusten ja keikkatyön epäkohtiin. Eurooppalainen yritysvastuulaki varmistaa, että yritykset kantavat vastuunsa toimintansa ihmisoikeus- vaikutuksista. Yritysvastuulaista hyötyvät erityisesti ne yritykset, jotka jo nyt toimivat asiallisesti. Yhtiöverojen eurooppalainen vähimmäistaso pysäyttää kierteen, jossa valtiot kilpailevat yritysten suo- siosta julkista taloutta heikentävillä veronalennuksilla. Yhdessä sovitut yhtiö- verotuksen perusteet auttavat kaikkia EU- maita uudistamaan verotustaan entistä oikeudenmukaisemmaksi. EU:n neuvottelemiin kauppasopimuksiin on kirjattava, että jatkuvat perus- oikeusrikkomukset johtavat kauppa- etujen menetykseen. Globaalin kil- pailun on perustuttava osaamiseen, ei työntekijöiden oikeuksia rikkovaan polkumyyntiin. Kun annat äänesi ehdokkaalle, joka edustaa sinua parhaiten, vaikutat siihen, että EU:ssa tehtävät päätökset vastaavat arvojasi. Vaikka EU tuntuu suomalaisessa arjessa kaukaiselta, on sen tekemillä päätöksillä yllättä- vän paljon vaikutusta elämäämme. • EU-vaaleissa äänestät 26. toukokuuta 2019. • Ennakkoäänestys kotimaassa: 15.-21. toukokuuta. • Ennakkoäänestys ulkomailla: 15.-18. toukokuuta. Mikä on SAK? SAK:n tavoitteita eurooppalaisiksi uudistuksiksi Lue lisää SAK:n näkemyksistä www.sak.fi/ euvaalit EUvaalit
  • 2. Anna äänesi EU-vaaleissa Haluamme rakentaa hyvää työelämää koko Eurooppaan Miksi minun pitäisi äänestää eurovaaleissa? Suomen Ammattiliittojen Keskus- järjestö SAK on 17 ammattiliittoa edustava palkansaajajärjestö. Liittojen kautta jäseninämme on noin 900 000 eri alojen työntekijää, työnhakijaa, opiskelijaa ja eläkeläistä – eli noin joka kuudes suomalainen. Osallistumme työelämän kehittämiseen ja vaikutamme lainsäädäntötyössä. Oikeus turvattuihin työsuhteisiin kaikille työntekijöille. EU:n on puututtava lainsäädännöllä nollatuntisopimusten ja keikkatyön epäkohtiin. Eurooppalainen yritysvastuulaki varmistaa, että yritykset kantavat vastuunsa toimintansa ihmisoikeus- vaikutuksista. Yritysvastuulaista hyötyvät erityisesti ne yritykset, jotka jo nyt toimivat asiallisesti. Yhtiöverojen eurooppalainen vähimmäistaso pysäyttää kierteen, jossa valtiot kilpailevat yritysten suo- siosta julkista taloutta heikentävillä veronalennuksilla. Yhdessä sovitut yhtiö- verotuksen perusteet auttavat kaikkia EU- maita uudistamaan verotustaan entistä oikeudenmukaisemmaksi. EU:n neuvottelemiin kauppasopimuksiin on kirjattava, että jatkuvat perus- oikeusrikkomukset johtavat kauppa- etujen menetykseen. Globaalin kil- pailun on perustuttava osaamiseen, ei työntekijöiden oikeuksia rikkovaan polkumyyntiin. Kun annat äänesi ehdokkaalle, joka edustaa sinua parhaiten, vaikutat siihen, että EU:ssa tehtävät päätökset vastaavat arvojasi. Vaikka EU tuntuu suomalaisessa arjessa kaukaiselta, on sen tekemillä päätöksillä yllättä- vän paljon vaikutusta elämäämme. • EU-vaaleissa äänestät 26. toukokuuta 2019. • Ennakkoäänestys kotimaassa: 15.-21. toukokuuta. • Ennakkoäänestys ulkomailla: 15.-18. toukokuuta. Mikä on SAK? SAK:n tavoitteita eurooppalaisiksi uudistuksiksi Lue lisää SAK:n näkemyksistä www.sak.fi/ euvaalit EUvaalit
  • 3. Anna äänesi paremmalle työelämälle Euroopassa Palkansaajaliikkeen tehtävä on puolustaa hyvää työelämää koko Euroopassa – EU on siihen hyvä väylä vaikuttaa. Tule juurruttamaan kanssamme luottamusta koko Eurooppaan. Se onnistuu vain yhteistyöllä ja yhdessä sopimalla. EUROOPAN PARLAMENTTI Jos Euroopan unionia ei olisi, se pitäisi keksiä. Yhteistyö ja pelisääntöjen sopiminen on toisinaan vaikeaa, mutta se on silti viisaampi ja turvallisempi vaihtoehto kuin holtiton kilpailu valtioiden välillä. TYÖTURVALLISUUS Työnteon on oltava aina turvallista. Suomen työsuojelu uudistuu ja vahvistuu EU:n johdolla – hyvässä yhteistyössä ammattiliittojen kanssa. EU:ssa päätetään työturvallisuuden ja työterveyden yhteisistä vähimmäissäännöistä. TYÖNTEKIJÖIDEN LIIKKUVUUS Työntekijöiden oikeus liikkua Euroopassa maasta toiseen on hyvä asia, mutta se ei saa tarkoittaa ulkomaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä halpatyövoimana. Euroopan unionilla on selvä periaate: kun samassa paikassa tehdään samaa työtä, kaikille kuuluvat samat työehdot. KAUPPA EU neuvottelee koko Euroopan puolesta kansainvälisen kaupan pelisäännöistä. Yksi tärkeimmistä pelisäännöistä on, että Euroopan kauppakumppani sitoutuu kunnioittamaan työntekijöiden perusoikeuksia. Siitä on pidettävä aina kiinni. TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUDET Työntekijöiden vähimmäisoikeudet on turvattava kaikkialla Euroopassa. EU-lait suojelevat työntekijöitä myös Suomessa esimerkiksi ylipitkiltä työajoilta ja sukupuoleen tai työsuhteen muotoon perustuvalta syrjinnältä. Työelämän muuttuessa pelisääntöjen on elettävä mukana. HARMAA TALOUS Euroopasta on tehtävä reilun verotuksen maanosa. EU rajoittaa jo nyt veronkiertoa ja keinottelua, mutta asian eteen voisi tehdä enemmänkin. Euroopalla on varaa kaikkien hyvinvointiin, kunhan rikkaudet eivät katoa veroparatiiseihin.