SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 7
Descargar para leer sin conexión
Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos (BOFIT), Suomen Pankki
Venäjän talouskriisi
Iikka Korhonen
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Ennennäkemätön pakotekokonaisuus
• Hyvin tiivis koordinaatio Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välillä – merkittävä osa
maailmantaloudesta mukana
• Ei mitään transaktioita keskuspankin kanssa; erittäin merkittävä osa valuuttavarannosta
jäädytetty (noin 2/3 jäädytetty, noin 1/5 kullassa)
• USD-transaktiot kiellettyjä isoimmilta valtionpankeilla
• Suurimmat pankit ulos SWIFT-verkostosta (merkittävimmät poikkeukset Sberbank ja
Gazprombank) – noin 80 % Venäjän pankkisektorista (taseella mitattuna) erilaisten
pakotteiden alaisena
• Rahoitus kielletty valtiolta, suurimmilta pankeilta (myös yksityinen Alfa Bank) sekä
monilta isoilta valtionyrityksiltä
• Vientikieltoja (korkeaa teknologiaa, kaksikäyttötuotteita, lentokoneet ja niiden osat)
• Ei venäläisiä lentokoneita EU-maiden jne. ilmatilassa – Venäjä kieltänyt vastavuoroisesti
osalta EU-mailta ylilennot alueellaan
• Keskuspankki on kieltänyt venäläisiä markkinaosapuolia ostamasta ulkomaalaisilta
venäläisiä arvopapereita (eli ulkomaalaiset sijoittajat ovat jumissa Venäjällä)
• Vastapakotteina tulossa lisää vienti- ja tuontikieltoja (Putinin ukaasi 8.3.2022)
11.3.2022 2
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Venäjän taloustilanne 11.3. I
• Finanssikriisi
• Sunnuntaina 27.2. alkoi merkittävä talletuspako, se on jatkunut, vaikkakin
vähäisempänä
• Ohjauskorko nostettiin 20 prosenttiin 28.2.
• Ruplan arvo heikkeni välittömästi noin 30 %, myöhemmin vielä lisää (11.3.
aamulla n. 135 RUB/USD, vuoden alussa 75 RUB/USD); keskuspankki on
asettanut vientiyrityksille määräyksen kotiuttaa vähintään 80 % vientituloista
• Keskuspankki kieltänyt yksityisiltä ihmisiltä valuutan vaihtamisen, omalta tililtä
saa valuuttaa nostaa
• EKP on lopettanut ruplan virallisen noteerauksen heikon markkinalikviditeetin
takia
• Erittäin monet ulkomaalaiset yritykset ovat ilmoittaneet lähtevänsä Venäjältä,
myös energiasektorilla - Tosin omaisuuden myynti ei juuri nyt onnistu
11.3.2022 3
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Venäjän taloustilanne 11.3. II
• Osakepörssi pysynyt kiinni kaksi viikkoa; esim. Sberbankin ja Gazpromin osakkeita
noteerataan muuallakin, hinnat laskivat 95-98 %!
• Finanssiministeriö ilmoitti, että Kansallisen hyvinvoinnin rahastosta käytetään 1000
mrd. ruplaa (nykykurssilla noin $9,5 mrd.) venäläisten osakkeiden ostamiseen
• Ulkomaisten velkakirjojen takaisinmaksu ruplilla ”ei-ystävällisille maille”; Fitchin
mukaan tämä olisi samaa kuin maksukyvyttömyys (ajankohtainen huhtikuun
puolivälissä)
• Venäjän BKT supistuu tänä vuonna erittäin selvästi (noin 10 %); merkittävästi
heikentyvä ruplan arvo ja kaupankäynnin vaikeutuminen merkitsevät sitä, että tuonnin
määrä supistuu vielä enemmän (noin 50 %)
• Kotitalouksien reaalitulot olivat jo ennen tätä kriisiä alla vuoden 2013 tason, nyt ne
tippuvat entisestään
• Inflaatio kiihtynyt jo nyt
• Venäjän suurin talouskriisi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen
11.3.2022 4
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Ruplan heikkenemisen hintavaikutukset vasta alkaneet
11.3.2022 5
-0,5
0
0,5
1
1,5
2
2,5
%
Kuluttajahintaindeksin muutos viikoittain
Lähteet: Rosstat ja Macrobond.
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Öljyn hinta ja ruplan kurssi
11.3.2022 6
20
40
60
80
100
120
140
0
20
40
60
80
100
120
2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022
Urals-öljyn hinta (vasen) RUB/USD (oikea)
USD/tynnyri RUB/USD (käännetty asteikko)
Lähde: Reuters.
| Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU
Mutta kaasu virtaa
11.3.2022 7
0
50
100
150
200
250
1.1.2017 1.7.2017 1.1.2018 1.7.2018 1.1.2019 1.7.2019 1.1.2020 1.7.2020 1.1.2021 1.7.2021 1.1.2022 1.7.2022
Kaasun tuonti Venäjältä EU:hun, miljoonaa kuutiometriä/päivä
Lähteet: Gazprom ja Macrobond.

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

Kypros kalvot sdp
Kypros kalvot sdpKypros kalvot sdp
Kypros kalvot sdp
SDP
 

La actualidad más candente (8)

Vanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen: Kiinan velka ja maailmantalous
Vanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen: Kiinan velka ja maailmantalousVanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen: Kiinan velka ja maailmantalous
Vanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen: Kiinan velka ja maailmantalous
 
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Talouspolitiikkaa poikkeusoloissa
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Talouspolitiikkaa poikkeusoloissaJohtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Talouspolitiikkaa poikkeusoloissa
Johtokunnan jäsen Tuomas Välimäki: Talouspolitiikkaa poikkeusoloissa
 
Maailmantaloudesta, rahapolitiikasta ja Suomesta
Maailmantaloudesta, rahapolitiikasta ja SuomestaMaailmantaloudesta, rahapolitiikasta ja Suomesta
Maailmantaloudesta, rahapolitiikasta ja Suomesta
 
Muutokset ravistelevat Kiinaa
Muutokset ravistelevat KiinaaMuutokset ravistelevat Kiinaa
Muutokset ravistelevat Kiinaa
 
Ennustepäällikkö Meri Obstbaum: Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua k...
Ennustepäällikkö Meri Obstbaum:  Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua k...Ennustepäällikkö Meri Obstbaum:  Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua k...
Ennustepäällikkö Meri Obstbaum: Suomen talouden ennuste: hidastuvaa kasvua k...
 
Pääjohtaja Rehn: Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?
Pääjohtaja Rehn: Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?Pääjohtaja Rehn: Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?
Pääjohtaja Rehn: Miten euro pärjää epävarmuuden maailmassa?
 
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Vakausarvio: Pandemia osoittaa r...
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Vakausarvio: Pandemia osoittaa r...Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Vakausarvio: Pandemia osoittaa r...
Johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen: Vakausarvio: Pandemia osoittaa r...
 
Kypros kalvot sdp
Kypros kalvot sdpKypros kalvot sdp
Kypros kalvot sdp
 

Más de Suomen Pankki

Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat RaijasTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpajaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti KuuselaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tuloksetTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Suomen Pankki
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: AloitusTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Suomen Pankki
 

Más de Suomen Pankki (20)

Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
Talousosaamisen toimijaverkoston verkostotilaisuus 23.4.2024
 
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraintGovernor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
Governor Olli Rehn: Dialling back monetary restraint
 
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
Osastopäällikkö Kilponen: Ajankohtaista euroalueen talouskehityksestä ja raha...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
Pääjohtaja Olli Rehn: Inflaatio hidastunut rahapolitiikan tuella –euroalue ta...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
Pääjohtaja Olli Rehn: Kasvua konfliktien varjossa? – Euroopan ja Suomen talou...
 
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikkaPääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
Pääjohtaja Olli Rehn: Euroopan ja Suomen talouden näkymät ja rahapolitiikka
 
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdfKotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
Kotitalouksien_velkaantuminen_Voutilainen_tieteiden_yo_20240125.pdf
 
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdfTekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
Tekstianalyysi_Haavio_tieteiden_yo_20240125.pdf
 
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdfRahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
Rahamuseon_opastus_tieteiden_yo_20240125.pdf
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat RaijasTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Loppusanat Raijas
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kokeilun toteutettavu...
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: KOHDENNA työskentelyl...
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpajaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Talousosaamisen työpaja
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Ajankohtaista talouso...
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti KuuselaTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Kuusela
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti PantzarTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Kommentti Pantzar
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tuloksetTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Vertailun tulokset
 
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: AloitusTalousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
Talousosaamisen strategian verkostotilaisuus 15.1.2024: Aloitus
 
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economyDeputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
Deputy Governor Marja Nykänen: A thriving Finland needs a robust economy
 
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
Toimistopäällikkö Meri Obstbaum: Talous taantumassa, toipuminen takkuaa. Euro...
 

Tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen: Venäjän talouskriisi

  • 1. Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos (BOFIT), Suomen Pankki Venäjän talouskriisi Iikka Korhonen
  • 2. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Ennennäkemätön pakotekokonaisuus • Hyvin tiivis koordinaatio Euroopan unionin ja Yhdysvaltain välillä – merkittävä osa maailmantaloudesta mukana • Ei mitään transaktioita keskuspankin kanssa; erittäin merkittävä osa valuuttavarannosta jäädytetty (noin 2/3 jäädytetty, noin 1/5 kullassa) • USD-transaktiot kiellettyjä isoimmilta valtionpankeilla • Suurimmat pankit ulos SWIFT-verkostosta (merkittävimmät poikkeukset Sberbank ja Gazprombank) – noin 80 % Venäjän pankkisektorista (taseella mitattuna) erilaisten pakotteiden alaisena • Rahoitus kielletty valtiolta, suurimmilta pankeilta (myös yksityinen Alfa Bank) sekä monilta isoilta valtionyrityksiltä • Vientikieltoja (korkeaa teknologiaa, kaksikäyttötuotteita, lentokoneet ja niiden osat) • Ei venäläisiä lentokoneita EU-maiden jne. ilmatilassa – Venäjä kieltänyt vastavuoroisesti osalta EU-mailta ylilennot alueellaan • Keskuspankki on kieltänyt venäläisiä markkinaosapuolia ostamasta ulkomaalaisilta venäläisiä arvopapereita (eli ulkomaalaiset sijoittajat ovat jumissa Venäjällä) • Vastapakotteina tulossa lisää vienti- ja tuontikieltoja (Putinin ukaasi 8.3.2022) 11.3.2022 2
  • 3. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Venäjän taloustilanne 11.3. I • Finanssikriisi • Sunnuntaina 27.2. alkoi merkittävä talletuspako, se on jatkunut, vaikkakin vähäisempänä • Ohjauskorko nostettiin 20 prosenttiin 28.2. • Ruplan arvo heikkeni välittömästi noin 30 %, myöhemmin vielä lisää (11.3. aamulla n. 135 RUB/USD, vuoden alussa 75 RUB/USD); keskuspankki on asettanut vientiyrityksille määräyksen kotiuttaa vähintään 80 % vientituloista • Keskuspankki kieltänyt yksityisiltä ihmisiltä valuutan vaihtamisen, omalta tililtä saa valuuttaa nostaa • EKP on lopettanut ruplan virallisen noteerauksen heikon markkinalikviditeetin takia • Erittäin monet ulkomaalaiset yritykset ovat ilmoittaneet lähtevänsä Venäjältä, myös energiasektorilla - Tosin omaisuuden myynti ei juuri nyt onnistu 11.3.2022 3
  • 4. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Venäjän taloustilanne 11.3. II • Osakepörssi pysynyt kiinni kaksi viikkoa; esim. Sberbankin ja Gazpromin osakkeita noteerataan muuallakin, hinnat laskivat 95-98 %! • Finanssiministeriö ilmoitti, että Kansallisen hyvinvoinnin rahastosta käytetään 1000 mrd. ruplaa (nykykurssilla noin $9,5 mrd.) venäläisten osakkeiden ostamiseen • Ulkomaisten velkakirjojen takaisinmaksu ruplilla ”ei-ystävällisille maille”; Fitchin mukaan tämä olisi samaa kuin maksukyvyttömyys (ajankohtainen huhtikuun puolivälissä) • Venäjän BKT supistuu tänä vuonna erittäin selvästi (noin 10 %); merkittävästi heikentyvä ruplan arvo ja kaupankäynnin vaikeutuminen merkitsevät sitä, että tuonnin määrä supistuu vielä enemmän (noin 50 %) • Kotitalouksien reaalitulot olivat jo ennen tätä kriisiä alla vuoden 2013 tason, nyt ne tippuvat entisestään • Inflaatio kiihtynyt jo nyt • Venäjän suurin talouskriisi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 11.3.2022 4
  • 5. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Ruplan heikkenemisen hintavaikutukset vasta alkaneet 11.3.2022 5 -0,5 0 0,5 1 1,5 2 2,5 % Kuluttajahintaindeksin muutos viikoittain Lähteet: Rosstat ja Macrobond.
  • 6. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Öljyn hinta ja ruplan kurssi 11.3.2022 6 20 40 60 80 100 120 140 0 20 40 60 80 100 120 2014 2015 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022 Urals-öljyn hinta (vasen) RUB/USD (oikea) USD/tynnyri RUB/USD (käännetty asteikko) Lähde: Reuters.
  • 7. | Julkinen | SP/FIVA-EI RAJOITETTU Mutta kaasu virtaa 11.3.2022 7 0 50 100 150 200 250 1.1.2017 1.7.2017 1.1.2018 1.7.2018 1.1.2019 1.7.2019 1.1.2020 1.7.2020 1.1.2021 1.7.2021 1.1.2022 1.7.2022 Kaasun tuonti Venäjältä EU:hun, miljoonaa kuutiometriä/päivä Lähteet: Gazprom ja Macrobond.