SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 16
Descargar para leer sin conexión
10.9.2018
Opintokeskus Sivis on valtakunnallinen aikuisoppilaitos, joka toteuttaa, tutkii,
kehittää, ohjaa ja tukee järjestöllistä koulutusta.
Tavoitteemme on aktiivisen kansalaistoiminnan edistäminen. Jäsenjärjestöihinne
kuuluu vapaaehtoistyötä ja muuta kansalaistoimintaa tekeviä järjestöjä.
Toimimme valtakunnallisesti. Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä. Lisäksi
Siviksellä on neljä aluetoimistoa, jotka sijaitsevat Turussa, Tampereella, Joensuussa
ja Oulussa.
Siviksen toimintaa ylläpitää Opintotoiminnan Keskusliitto ry, ja sitä valvovat Opetus-
ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus.
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 2
• Prosessi, jossa yksilö osoittaa osaamistaan näyttöjen
tai todisteiden avulla, sitä verrataan sovittuihin
kriteereihin ja dokumentoidaan.
• Osaamisesta voidaan myöntää esim. todistus tai
osaamismerkki.
• Osaamisen muodollinen tunnustaminen johtaa esim.
hyväksilukemiseen tutkinnossa, mutta
vapaaehtoistoiminnassa se voi olla myös
epämuodollisempaa.
10.9.2018 3
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 4
© Gerholz 2015, p. 2.
• Osaaminen tarkoittaa yksinkertaistaen kykyä
saada annetut tehtävät tehdyksi.
• Vapaaehtoistoiminnassa syntyy paljon merkittävää
osaamista, joka jää näkymättömäksi.
– Osaamista syntyy opiskelemalla, tekemällä, jakamalla
kokemuksia, ohjauksen avulla jne.
– Sitä voi tuoda esiin näytöillä, testeillä, ohjauksessa,
vertaisarvioinnin avulla ym.
10.9.2018 5
• Erityisesti ”siirrettävät” tai ”pehmeät” taidot (ryhmätyö,
ajan hallinta jne.) yhdistävät vapaaehtoisia
kaikenlaisissa organisaatioissa.
– Näitä opitaan erityisesti tekemällä
• Suomessa vapaaehtoiset kokevat oppivansa paljon
hallinnointitaitoja. Näin ei ehkä ole tulevaisuudessa!
• Järjestön tai muun vapaaehtoisorganisaation toimiala
vaikuttaa erityisosaamisen kertymiseen.
(mm. Fields 2005)
10.9.2018 6
• Koska vapaaehtoistoiminnassa syntyvä osaaminen on
usein tekemällä hankittua, kannattaa miettiä, miten sen
voi näyttää
– Koska tekemistä on paljon porukalla, esim. vertaisarviointi
voi olla hyvä keino
• Yksittäinen yhdistys voi hyvin dokumentoida
vapaaehtoisten osaamista
– Vaatii läpinäkyvyyttä, hyvät kriteerit ja sen, että tunnistetaan
aitoa osaamista -> luottamus yksilöön ja organissatioon
10.9.2018 7
• Todistukset
• Digitaaliset osaamismerkit (Open badges)
• Epämuodollisempia mm. taidon tunnustaminen
esim. LinkedInissä
• Erilaisia työkaluja
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 8
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 9
• 10 maan Erasmus+-hanke, jota rahoittaa
Opetushallitus
• Tavoitteena auttaa vapaaehtoisia ja järjestöjä
hallitsemaan tulevaisuutta ja tukea vapaaehtoisten
osaamisen tunnistamista ja tunnustamista
• Olemme yhdistäneet tietoa 10 maasta siitä, mitä
osaamista vapaaehtoiset tarvitsevat tulevaisuudessa ja
mitä taitoja vapaaehtoistyö kehittää tulevaisuudessa.
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 10
• 14 tulevaisuuden vapaaehtoistyössä tarvittavaa taitoa
• Jokainen on selitetty yhdellä dokumentoitavalla lauseella ja kuvauksella
vapaaehtoisen ohjaajalle, mitä käytännössä merkitsee, että
vapaaehtoisella on ko. taito
Esim. 7 – DIGITAALISET TAIDOT
Taidon kuvaus: Vapaaehtoinen kykenee käyttämään tehtävässään tieto- ja
viestintätekniikkaa varmasti ja kriittisesti tehtävän suorittamiseen ja viestintään.
Arviointiohje: Vapaaehtoinen kykenee osoittamaan digitaalisia taitoja joko STAR-
mallin avulla, suorittamalla alla olevan testin ja näyttämällä tulokset ohjaajalle
(sopikaa yhdessä 2-3 tehtävää alla olevalta listalta), tai muuten sovitulla tavalla.
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 11
1. Konfliktinratkaisu
2. Kunnioitus
3. Viestintä
4. Kriittinen ajattelu
5. Empatia
6. Monikulttuurisuus
7. Digitaidot
8. Joustavuus
9. Ryhmätyö
10.Oman osaamisen
tunnistaminen
11.Ajan hallinta
12.Ongelmanratkaisu
13.Aloitteellisuus
14.Organisointi
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 12
• Yksilölle:
– Myös esimerkiksi arkielämän taitojen näyttäminen; tunnustamisesta
seuraavat asiat itsetunnolle ja osallisuuden kokemiselle, opintojen
joustavoittaminen, työllistyminen
• Mesotaso:
– Järjestöille hyvää mainetta, myös yhdistysten välillä liikkuminen
helpottuu; oppilaitoksille joustoa, säästöjä, mahdollisuuksia
ohjaamiseen
• Makrotaso: säästöjä, joustoa mm. siirtymiin työelämään ym.
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 13
• Osallisuusnäkökulma on arvokas!
• Niiden ihmisten aktivointi, joita esim. oppilaitokset
eivät luontaisesti tavoita
• Ihmisten ohjaaminen vapaaehtoistoimintaan
• Muuten, miten?
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 14
• Kovaa osaamista harrastuksista ja vapaaehtoistoiminnasta: Partion kokemuksia
hyödynnettäväksi järjestöille osaamisen näkyväksi tekemiseen (2017):
https://media.sitra.fi/2017/08/21140510/Kovaa_osaamista_harrastuksista_ja_vapa
aehtoistoiminnasta.pdf
• Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (Sivis): https://www.ok-
sivis.fi/tunnista-ja-tunnusta-osaaminen/osaamisen-tunnustaminen.html
• Tietoa digitaalisista Open badges -osaamismerkeistä: http://openbadges.org/,
https://www.ok-sivis.fi/osaamismerkki.html
• Järjestöjen yhteiset osaamismerkit (Sivis):
http://sivis.kuvat.fi/kuvat/Osaamismerkit/J%C3%A4rjest%C3%B6jen+yhteiset+os
aamismerkit.pdf
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 15
Uudistuneilla verkkosivuillamme kerromme omasta tehtävästämme
järjestökoulutuksen edelläkävijänä, jaamme työkaluja ja vinkkejä yhdistys- ja
järjestötoiminnan kehittämiseksi sekä kerromme tulevista
järjestökoulutuksistamme:
https://www.ok-sivis.fi/
10.9.2018 Opintokeskus Sivis 16
https://www.facebook.com/OpintokeskusSivis/
https://twitter.com/SivisNYT
https://www.instagram.com/opintokeskussivis/
https://www.linkedin.com/company/10575814/

Más contenido relacionado

Similar a Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen vapaaehtoistyössä ja sen mahdollisuudet

ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukenaePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukenailoa_kaikkialla
 
ITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukenaITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukenaIlona Laakkonen
 
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Tiina Sarisalmi
 
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallintaAMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallintaTeemu Ylikoski
 
Työn nopea muutos ja uudistumiskyky
Työn nopea muutos ja uudistumiskykyTyön nopea muutos ja uudistumiskyky
Työn nopea muutos ja uudistumiskykyRatkaisu 100
 
OppilasAgentti toiminnan esittely
OppilasAgentti  toiminnan esittelyOppilasAgentti  toiminnan esittely
OppilasAgentti toiminnan esittelyOppilasAgentti
 
Kansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajana
Kansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajanaKansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajana
Kansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajanaTaivassalo Minna
 
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Sanna Lappalainen
 
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuriaSuomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuriaSuomen eOppimiskeskus ry
 
eOppiva yleisesittelyslidet_2019
eOppiva yleisesittelyslidet_2019eOppiva yleisesittelyslidet_2019
eOppiva yleisesittelyslidet_2019eOppiva
 
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaBossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaSuomen eOppimiskeskus ry
 
E-Portfolio Jyväskylän yliopistossa
E-Portfolio Jyväskylän yliopistossaE-Portfolio Jyväskylän yliopistossa
E-Portfolio Jyväskylän yliopistossaIlona Laakkonen
 
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Allianssi-risteily 2014
 
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminenDigitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminenVerke
 
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiäKokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiäKokeileva Suomi
 

Similar a Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen vapaaehtoistyössä ja sen mahdollisuudet (20)

SeOppi 2/2017
SeOppi 2/2017SeOppi 2/2017
SeOppi 2/2017
 
ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukenaePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
 
ITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukenaITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
ITK2014 Käyttäjät kehittämässä - ePortfolio asiantuntijaksi kasvamisen tukena
 
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
Mentoriohjelma koulutus-oph-07092012
 
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallintaAMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
AMK:n työelämän kumppanit ja asiakkuudenhallinta
 
SeOppi 1/2017
SeOppi 1/2017SeOppi 1/2017
SeOppi 1/2017
 
Jyväskylä - Häkkää Elämä
Jyväskylä - Häkkää ElämäJyväskylä - Häkkää Elämä
Jyväskylä - Häkkää Elämä
 
Työn nopea muutos ja uudistumiskyky
Työn nopea muutos ja uudistumiskykyTyön nopea muutos ja uudistumiskyky
Työn nopea muutos ja uudistumiskyky
 
OppilasAgentti toiminnan esittely
OppilasAgentti  toiminnan esittelyOppilasAgentti  toiminnan esittely
OppilasAgentti toiminnan esittely
 
Kansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajana
Kansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajanaKansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajana
Kansallinen tekoälyohjelma Aurora jatkuvan oppimisen mahdollistajana
 
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
Digillä duuniin! - Digitaaliset sovellukset nuorten työllisyyspalveluissa
 
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuriaSuomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
Suomen eOppimiskeskus ry edistää oppimisen uutta toimintakulttuuria
 
Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012
 
eOppiva yleisesittelyslidet_2019
eOppiva yleisesittelyslidet_2019eOppiva yleisesittelyslidet_2019
eOppiva yleisesittelyslidet_2019
 
Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittäminen
Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittäminenAmmatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittäminen
Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittäminen
 
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissaBossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
BossIT Hämeenlinna: suosituksia TVT-johtamiseen kouluissa
 
E-Portfolio Jyväskylän yliopistossa
E-Portfolio Jyväskylän yliopistossaE-Portfolio Jyväskylän yliopistossa
E-Portfolio Jyväskylän yliopistossa
 
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
 
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminenDigitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen
Digitaalisen nuorisotyön strateginen kehittäminen
 
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiäKokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
Kokeileva Suomi - kokeilukulttuuria ja digiä
 

Más de THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 

Más de THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen vapaaehtoistyössä ja sen mahdollisuudet

  • 2. Opintokeskus Sivis on valtakunnallinen aikuisoppilaitos, joka toteuttaa, tutkii, kehittää, ohjaa ja tukee järjestöllistä koulutusta. Tavoitteemme on aktiivisen kansalaistoiminnan edistäminen. Jäsenjärjestöihinne kuuluu vapaaehtoistyötä ja muuta kansalaistoimintaa tekeviä järjestöjä. Toimimme valtakunnallisesti. Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä. Lisäksi Siviksellä on neljä aluetoimistoa, jotka sijaitsevat Turussa, Tampereella, Joensuussa ja Oulussa. Siviksen toimintaa ylläpitää Opintotoiminnan Keskusliitto ry, ja sitä valvovat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus. 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 2
  • 3. • Prosessi, jossa yksilö osoittaa osaamistaan näyttöjen tai todisteiden avulla, sitä verrataan sovittuihin kriteereihin ja dokumentoidaan. • Osaamisesta voidaan myöntää esim. todistus tai osaamismerkki. • Osaamisen muodollinen tunnustaminen johtaa esim. hyväksilukemiseen tutkinnossa, mutta vapaaehtoistoiminnassa se voi olla myös epämuodollisempaa. 10.9.2018 3
  • 4. 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 4 © Gerholz 2015, p. 2.
  • 5. • Osaaminen tarkoittaa yksinkertaistaen kykyä saada annetut tehtävät tehdyksi. • Vapaaehtoistoiminnassa syntyy paljon merkittävää osaamista, joka jää näkymättömäksi. – Osaamista syntyy opiskelemalla, tekemällä, jakamalla kokemuksia, ohjauksen avulla jne. – Sitä voi tuoda esiin näytöillä, testeillä, ohjauksessa, vertaisarvioinnin avulla ym. 10.9.2018 5
  • 6. • Erityisesti ”siirrettävät” tai ”pehmeät” taidot (ryhmätyö, ajan hallinta jne.) yhdistävät vapaaehtoisia kaikenlaisissa organisaatioissa. – Näitä opitaan erityisesti tekemällä • Suomessa vapaaehtoiset kokevat oppivansa paljon hallinnointitaitoja. Näin ei ehkä ole tulevaisuudessa! • Järjestön tai muun vapaaehtoisorganisaation toimiala vaikuttaa erityisosaamisen kertymiseen. (mm. Fields 2005) 10.9.2018 6
  • 7. • Koska vapaaehtoistoiminnassa syntyvä osaaminen on usein tekemällä hankittua, kannattaa miettiä, miten sen voi näyttää – Koska tekemistä on paljon porukalla, esim. vertaisarviointi voi olla hyvä keino • Yksittäinen yhdistys voi hyvin dokumentoida vapaaehtoisten osaamista – Vaatii läpinäkyvyyttä, hyvät kriteerit ja sen, että tunnistetaan aitoa osaamista -> luottamus yksilöön ja organissatioon 10.9.2018 7
  • 8. • Todistukset • Digitaaliset osaamismerkit (Open badges) • Epämuodollisempia mm. taidon tunnustaminen esim. LinkedInissä • Erilaisia työkaluja 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 8
  • 10. • 10 maan Erasmus+-hanke, jota rahoittaa Opetushallitus • Tavoitteena auttaa vapaaehtoisia ja järjestöjä hallitsemaan tulevaisuutta ja tukea vapaaehtoisten osaamisen tunnistamista ja tunnustamista • Olemme yhdistäneet tietoa 10 maasta siitä, mitä osaamista vapaaehtoiset tarvitsevat tulevaisuudessa ja mitä taitoja vapaaehtoistyö kehittää tulevaisuudessa. 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 10
  • 11. • 14 tulevaisuuden vapaaehtoistyössä tarvittavaa taitoa • Jokainen on selitetty yhdellä dokumentoitavalla lauseella ja kuvauksella vapaaehtoisen ohjaajalle, mitä käytännössä merkitsee, että vapaaehtoisella on ko. taito Esim. 7 – DIGITAALISET TAIDOT Taidon kuvaus: Vapaaehtoinen kykenee käyttämään tehtävässään tieto- ja viestintätekniikkaa varmasti ja kriittisesti tehtävän suorittamiseen ja viestintään. Arviointiohje: Vapaaehtoinen kykenee osoittamaan digitaalisia taitoja joko STAR- mallin avulla, suorittamalla alla olevan testin ja näyttämällä tulokset ohjaajalle (sopikaa yhdessä 2-3 tehtävää alla olevalta listalta), tai muuten sovitulla tavalla. 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 11
  • 12. 1. Konfliktinratkaisu 2. Kunnioitus 3. Viestintä 4. Kriittinen ajattelu 5. Empatia 6. Monikulttuurisuus 7. Digitaidot 8. Joustavuus 9. Ryhmätyö 10.Oman osaamisen tunnistaminen 11.Ajan hallinta 12.Ongelmanratkaisu 13.Aloitteellisuus 14.Organisointi 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 12
  • 13. • Yksilölle: – Myös esimerkiksi arkielämän taitojen näyttäminen; tunnustamisesta seuraavat asiat itsetunnolle ja osallisuuden kokemiselle, opintojen joustavoittaminen, työllistyminen • Mesotaso: – Järjestöille hyvää mainetta, myös yhdistysten välillä liikkuminen helpottuu; oppilaitoksille joustoa, säästöjä, mahdollisuuksia ohjaamiseen • Makrotaso: säästöjä, joustoa mm. siirtymiin työelämään ym. 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 13
  • 14. • Osallisuusnäkökulma on arvokas! • Niiden ihmisten aktivointi, joita esim. oppilaitokset eivät luontaisesti tavoita • Ihmisten ohjaaminen vapaaehtoistoimintaan • Muuten, miten? 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 14
  • 15. • Kovaa osaamista harrastuksista ja vapaaehtoistoiminnasta: Partion kokemuksia hyödynnettäväksi järjestöille osaamisen näkyväksi tekemiseen (2017): https://media.sitra.fi/2017/08/21140510/Kovaa_osaamista_harrastuksista_ja_vapa aehtoistoiminnasta.pdf • Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen (Sivis): https://www.ok- sivis.fi/tunnista-ja-tunnusta-osaaminen/osaamisen-tunnustaminen.html • Tietoa digitaalisista Open badges -osaamismerkeistä: http://openbadges.org/, https://www.ok-sivis.fi/osaamismerkki.html • Järjestöjen yhteiset osaamismerkit (Sivis): http://sivis.kuvat.fi/kuvat/Osaamismerkit/J%C3%A4rjest%C3%B6jen+yhteiset+os aamismerkit.pdf 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 15
  • 16. Uudistuneilla verkkosivuillamme kerromme omasta tehtävästämme järjestökoulutuksen edelläkävijänä, jaamme työkaluja ja vinkkejä yhdistys- ja järjestötoiminnan kehittämiseksi sekä kerromme tulevista järjestökoulutuksistamme: https://www.ok-sivis.fi/ 10.9.2018 Opintokeskus Sivis 16 https://www.facebook.com/OpintokeskusSivis/ https://twitter.com/SivisNYT https://www.instagram.com/opintokeskussivis/ https://www.linkedin.com/company/10575814/