SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 12
Descargar para leer sin conexión
Koronaepidemian vaikutukset kodin ulkopuolelle
sijoitettujen lasten hyvinvointiin, mielenterveyteen
ja palvelujen saatavuuteen
Webinaarisarja
koronaepidemiaan
liittyvistä
tutkimuksista
#koronanvaikutukset
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Tutkimuksen tavoite ja toteutus
• Tavoitteena oli selvittää, miten koronapandemia vaikuttaa kodin
ulkopuolelle sijoitettujen lasten oikeuksien toteutumiseen, heidän
suhteisiinsa, hyvinvointiinsa, mielenterveyteensä ja tarpeen
mukaisten palvelujen saatavuuteen sekä mitä vaikutuksia sillä on
sijaishuollon palvelujärjestelmään ja toimintaan
• Tutkimus toteutettiin monimenetel
• mällisesti hyödyntäen sekä muiden THL:n hankkeiden yhteydessä
kerättyjä aineistoja (Kysy ja kuuntele; Lastensuojelun 24/7 yksiköt;
Kouluterveyskysely) että yhteistyökumppanien (Itla, LSKL) kanssa
tehtyjä kuntakyselyaineistoja, lastensuojelun ja sijaishuollon
ammattilaisten sekä kokemusasiantuntijoiden ryhmähaastatteluja ja
kokousmuistioita.
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Tuloksia. Vaikutukset sijoitettujen lasten
suhteissa rakentuvaan hyvinvointiin
• Sijoitus kodin ulkopuolelle itsessään muuttaa lapsen arjen, luo uusia ja katkoo
vanhoja suhteita. Oikeus turvallisiin ja tarpeisiin vastaaviin suhteisiin heikkeni.
• Merkityksellisten suhteiden ylläpitoon tuli uusia pulmia
• Vertais- ja kaverisuhteet joutuivat katkolle harrastusten rajoittumisen ja
etäkoulun myötä
• Lapset eivät voineet entiseen tapaan tavata läheisiään, ja tapaamisten
peruuntuminen tuotti pettymystä.
• Etäyhteydenpito läheisiin lisääntyi.
• Koronaepidemia aiheutti sijoitettujen lasten keskuudessa paljon levottomuutta,
huolta läheisten hyvinvoinnista, pelkoa, yksinäisyyttä ja ahdistusta.
• Lasten ja vanhempien mielenterveysongelmat lisääntyivät.
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Tuloksia. Vaikutukset palvelujärjestelmän
toimintaan 1/2
• Koronaepidemia kuormitti palvelujärjestelmää, palveluita supistettiin, mikä
heikensi sekä sijaishuollossa olevien lasten tarvitsemien palvelujen saatavuutta
että johti kiireellisten sijoitusten lisääntymiseen
• Samalla kun mielenterveyden ongelmat lisääntyivät, mielenterveyspalveluiden
saatavuus heikkeni, välttämättömiinkin terapiasuhteisiin tuli katkoksia.
• Sosiaalityöntekijöiden tapaamisia vähennettiin ja lasten oikeus tavata kahden
kesken omaa sosiaalityöntekijää vaarantui
• Ammattilaisten ja lastensuojelun johdon huoli sosiaalityöntekijöiden,
sijaisvanhempien ja laitosten ohjaajien jaksamisesta lisääntyi
• Lasten tapaamiset ammattilaisten kanssa toteutuivat usein etäyhteyksin.
• Yhtäältä etäyhteyksien myötä vuorovaikutus oheni ja ongelmia jäi piiloon.
• Toisaalta kehittyi uusia työtapoja.
• Moniammatillinen työ helpottui.
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Tuloksia. Vaikutukset palvelujärjestelmän
toimintaan 2/2
• Keväällä 2020 etäkoulu lisäsi ja nosti näkyviin koulunkäyntiin liittyviä haasteita,
aiheutti yksinäisyyttä ja vähensi mahdollisuuksia saada tukea oppimiseen. Osalle
etäkoulu sopi jopa paremmin kuin lähiopetus.
• Perhehoitajilla ja laitosten työntekijöillä ei riittävää pedagogista osaamista
• Uudet tehtävät ja uuden arjen organisointi kuormittivat sijaishuoltopaikkoja
• Joillain paikkakunnilla koulu järjesti hyvin erityisopetuksen
• Etäopinnoissa välttämättömien laitteiden ja nettiyhteyden saatavuus ja laatu
vaihteli; eriarvoisuus korostui
• Lapsen oikeus yksityisyyteen vaarantui, kun yhteydenpitoa toteutettiin
etäyhteyksien välityksellä
• Lapsen oikeus saada tietoa tilanteestaan heikkeni
• Havaittiin ratkaisua odottavia tietosuojakysymyksiä
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Take home message
• Koronakriisi on tuonut näkyviin jo ennen koronaa palvelujärjestelmässä olleita
puutteita ja haasteita.
• Tulevien hyvinvointialueiden on syytä varautua lastensuojelutarpeen kasvuun ja
pätevien työntekijöiden saatavuuteen/pysyvyyteen
• Geneeriset strategiat eivät tavoita erityisryhmiä. Tarvitaan kohdennettua
positiivista diskriminaatiota, ”ohituskaistoja”.
• Koronan jälkihoidossa on erityisesti huomioitava haavoittuvassa asemassa olevat
lapsiryhmät sekä sijaishuollosta jälkihuoltoon siirtyvät nuoret, joihin pandemian
vaikutus on ollut suuri.
• Valtion ja hyvinvointialueiden tulisi valmistella yleisen lapsistrategian rinnalla
sijoitettujen lasten yhdenvertaisuuden vahvistamisen strategia ja ohjelma.
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
THL:n tutkijatiimi
• tutkimusprofessori Tarja Heino,
• erikoistutkija Pia Eriksson,
• tutkija Siiri Utriainen,
• tutkija Heikki Ranta (TUNI),
• tutkimusassistentti Niina Weckroth,
• tutkimusassistentti Seija Maijala,
• tutkimusassistentti Lotta Saariluoma
Nettisivut, jossa linkit kaikkiin julkaisuihin:
https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/koronaepidemian-vaikutukset-
kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-hyvinvointiin-mielenterveyteen-ja-palvelujen-saatavuuteen
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Tähän mennessä julkaistut tutkimukset
• Heino Tarja, Weckroth Niina & Ranta Heikki 2020: Koronan vaikutukset
lastensuojelun 24/7-yksiköiden toimintaan : palveluntuottajien ja
toimintayksiköiden näkökulma. Tutkimuksesta tiiviisti. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos.
• Tiili Anna, Paasivirta Annukka, Kuokkanen Julia, Eriksson Pia & Nelimarkka Siiri
2020: Koronan vaikutukset lastensuojeluun. Tutkimuksesta tiiviisti. Terveyden ja
hyvinvoinnin laitos.
• Eriksson Pia, Nelimarkka Siiri, Paasivirta Annukka, Tiili Anna & Yliruka Laura
(2021)Koronan vaikutukset lastensuojeluun: osa 2. Tutkimuksesta tiiviisti.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
• Nelimarkka Siiri, Maijala Seija, Eriksson Pia & Heino Tarja 2021: Koronapandemian
vaikutuksia lastensuojelun palveluihin ja asiakkaiden hyvinvointiin vuonna 2020.
Tutkimuskatsaus. Työpaperi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Webinaarisarja
koronaepidemiaan
liittyvistä
tutkimuksista
#koronanvaikutukset
COVID-19 ja muutokset mielenterveyden
ongelmissa
20.9.2021
#koronanvaikutukset #tttv21
Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian
tutkimuskeskuksen tutkimushankkeet
• COVID-19 aiheuttanut haasteita mielenterveydelle
• Aikaisempaan empiiriseen tietoon liittyy huomattavaa
epävarmuutta tutkimusasetelmien ja menetelmien
vaihtelusta johtuen
• Seuraavalla dialla esitetyillä tutkimuksilla saadaan tärkeää
tietoa yhteiskunnassamme tapahtuneiden muutosten ja
erityisesti COVID-19 pandemian vaikutuksesta lasten ja
nuorten psyykkiseen hyvinvointiin
23.9.2021
Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus: David Gyllenberg, Kaisa Mishina, Lotta Lempinen 10
23.9.2021
LAPSET-tutkimus
5 poikkileikkaustutkimusta 8-vuotiaille vuosina 1989,
1999, 2005, 2013 ja 2019. N=4831.
COVID-19
Uusi aineisto kevät 2021
ROSA-nuorisotutkimus
4 poikkileikkaustutkimusta 13-15 -vuotiaille vuosina 1998,
2008, 2014 ja 2018. N=9408.
Uusi aineisto kevät 2022
Kutsuntakysely
2 poikkileikkaustutkimusta 18-vuotiaille miehille vuosina
1999 ja 2009. N=6383.
Uusi aineisto syksy 2021
Rekisteritutkimus
Mielenterveyspalveluiden käyttö ja kodin ulkopuolelle
sijoitettujen 0-18-vuotiaiden palveluiden käytön määrä
vuosina 2014-2019. N=1314866.
Päivitetty aineisto syksy
2021
Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
2 kirjallisuuskatsausta mielenterveysongelmista ja
palveluiden käytöstä. Tutkimus on rekisteröity
PROSPEROon.
Kirjallisuuskatsaus
aiheeseen liittyvistä
artikkeleista, joissa
mittaukset ennen covidia
ja covidin jälkeen/aikana.
Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus: David Gyllenberg, Kaisa Mishina, Lotta Lempinen
11
Yhteystiedot
• https://www.utu.fi/fi/yliopisto/laaketieteellinen-
tiedekunta/lastenpsykiatrian-tutkimuskeskus/tutkimus
• Yhteystiedot:
• Professori Andre Sourander
• Apulaisprofessori David Gyllenberg: etunimi.sukunimi@utu.fi
• Erikoistutkija Kaisa Mishina: etunimi.sukunimi@utu.fi
• Projektitutkija Lotta Lempinen: etunimi.sukunimi@utu.fi
23.9.2021
Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus: David Gyllenberg, Kaisa Mishina, Lotta Lempinen
12

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...
Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...
Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...THL
 
Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...
Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...
Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...THL
 
Marja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteiset
Marja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteisetMarja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteiset
Marja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteisetTHL
 
Timo Harrikari, Lapin yliopisto: Sosiaalipalvelut
Timo Harrikari, Lapin yliopisto: SosiaalipalvelutTimo Harrikari, Lapin yliopisto: Sosiaalipalvelut
Timo Harrikari, Lapin yliopisto: SosiaalipalvelutTHL
 
Sini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat
Sini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevatSini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat
Sini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevatTHL
 
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuus
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuusKoronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuus
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuusTHL
 
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinäHanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinäTHL
 
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Mielenterveys
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: MielenterveysKoronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Mielenterveys
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: MielenterveysTHL
 
Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvo
Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvoPerhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvo
Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvoTHL
 
Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...
Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...
Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...Kela
 
Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020
Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020
Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020THL
 
Anniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret
Anniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoretAnniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret
Anniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoretTHL
 
Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...
Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...
Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...THL
 
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021THL
 
Lasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneet
Lasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneetLasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneet
Lasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneetTHL
 
Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...
Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...
Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...THL
 
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyNuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyKristian Wahlbeck
 
Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...
Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...
Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...Kelan tutkimus / Research at Kela
 
Kohti influenssakautta 2021-2022
Kohti influenssakautta 2021-2022Kohti influenssakautta 2021-2022
Kohti influenssakautta 2021-2022THL
 

La actualidad más candente (20)

Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...
Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...
Laura Huhtinen-Hildén, Metropolia & Anna-Maria Isola, THL: Kulttuuri ja yhtei...
 
Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...
Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...
Jari Pirhonen, Helsingin yliopisto: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat, Sos...
 
Marja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteiset
Marja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteisetMarja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteiset
Marja Holm ja Anna Väre, THL: Vammaiset ja toimintarajoitteiset
 
Timo Harrikari, Lapin yliopisto: Sosiaalipalvelut
Timo Harrikari, Lapin yliopisto: SosiaalipalvelutTimo Harrikari, Lapin yliopisto: Sosiaalipalvelut
Timo Harrikari, Lapin yliopisto: Sosiaalipalvelut
 
Sini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat
Sini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevatSini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat
Sini Siltanen, THL: Ikääntyneet ja laitoshoidossa olevat
 
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuus
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuusKoronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuus
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Työolot ja työturvallisuus
 
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinäHanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
Hanna Heikkilä: Lähiyhteisöt voimavaroina ja toimintakenttinä
 
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Mielenterveys
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: MielenterveysKoronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Mielenterveys
Koronan yhteiskunnalliset vaikutukset: Mielenterveys
 
Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvo
Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvoPerhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvo
Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa arvo
 
Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...
Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...
Kuumat perunat 30.1.2018. Anneli Miettinen: Perhevapaat ja niiden käyttö Suom...
 
Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020
Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020
Vauvaperheiden hyvinvointi – FinLapset-kyselytutkimus 2020
 
Anniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret
Anniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoretAnniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret
Anniina Kaittila, Turun yliopisto: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret
 
Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...
Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...
Terveystarkastusten ja muiden käyntien toteumat äitiys- ja lastenneuvolassa v...
 
Kotihoidon tuen vaikutus lapsiin
Kotihoidon tuen  vaikutus lapsiinKotihoidon tuen  vaikutus lapsiin
Kotihoidon tuen vaikutus lapsiin
 
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
 
Lasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneet
Lasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneetLasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneet
Lasten rokotuskattavuus: 2018 syntyneet
 
Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...
Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...
Luotettavat kattavuusluvut nojaavat rokotusten oikeaan kirjaamiseen ja tiedon...
 
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisyNuorten syrjäytymisen ehkäisy
Nuorten syrjäytymisen ehkäisy
 
Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...
Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...
Kaisa Kauppinen: Omaishoitajat, arjen uurastajat – työssäkäynnin ja omaishoiv...
 
Kohti influenssakautta 2021-2022
Kohti influenssakautta 2021-2022Kohti influenssakautta 2021-2022
Kohti influenssakautta 2021-2022
 

Similar a Tarja Heino, THL: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret

Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...THL
 
Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?
Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?
Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?Lastensuojelun Keskusliitto
 
Indikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna Lahtela
Indikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna LahtelaIndikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna Lahtela
Indikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna LahtelaTilastokeskus
 
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?Matti Heikkinen
 
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...THL
 
Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittely
Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittelyLasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittely
Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittelyTHL
 
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan koulu
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan kouluLapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan koulu
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan kouluPauliina Mäkelä
 
Syrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesitykset
Syrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesityksetSyrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesitykset
Syrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesityksetStrateginen tutkimus
 
Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...
Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...
Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...THL
 
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...Tilastokeskus
 
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hankeMinna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hankeTHL
 
Kokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotista
Kokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotistaKokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotista
Kokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotistaTHL
 
Yhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessa
Yhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessaYhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessa
Yhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessaMatti Heikkinen
 
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta THL
 
Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021
Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021
Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021EHYT
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaTHL
 
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi? 9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi? Tilastokeskus
 
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...Pauliina Mäkelä
 

Similar a Tarja Heino, THL: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret (20)

Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
Hietanen_Peltola_Jahnukainen_Miten_opiskeluhuoltopalvelut_tukevat_hyvinvointi...
 
Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?
Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?
Lapset ja perheet Siunsotessa - Rajoilla ja ytimessä?
 
Indikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna Lahtela
Indikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna LahtelaIndikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna Lahtela
Indikaattorit lasten hyvinvoinnin mittareina, Anna Pärnänen ja Johanna Lahtela
 
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
Kainuun lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma?
 
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
Päivi Lindberg: Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä on Suomessa m...
 
Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittely
Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittelyLasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittely
Lasten terveys, hyvinvointi ja palvelut eli LTH-tutkimuksen esittely
 
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan koulu
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan kouluLapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan koulu
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Mutalan koulu
 
Syrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesitykset
Syrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesityksetSyrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesitykset
Syrjäytymisen ehkäiseminen varhaislapsuudessa -diaesitykset
 
Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...
Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...
Miten tietojärjestelmät palvelevat terveydenhuollon ammattilaisten työtä? Vai...
 
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
Kansallinen lapsistrategia, pääsihteeri Johanna Laisaari, Valtioneuvoston kan...
 
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hankeMinna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
Minna Huisman ja Emmi Hakala, TOP-hanke
 
Kokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotista
Kokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotistaKokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotista
Kokemuksia ja alustavia tuloksia 3-4 kk pilotista
 
Lapsen kaksi kotia – entä etuudet ja palvelut?
Lapsen kaksi kotia – entä etuudet ja palvelut?Lapsen kaksi kotia – entä etuudet ja palvelut?
Lapsen kaksi kotia – entä etuudet ja palvelut?
 
Yhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessa
Yhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessaYhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessa
Yhteistyötä mahdollistavat toimintatavat ja rakenteet Kainuun sotessa
 
Lape esittely lyhyt
Lape esittely lyhytLape esittely lyhyt
Lape esittely lyhyt
 
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
Neuvolapäivät 2016 Pienin kokeiluin kohti perhekeskusta
 
Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021
Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021
Tauko ohjelma alix helfer paihdepaivat 2021
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
 
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi? 9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
9.6.2022 Miltä näyttää lasten Suomi?
 
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...
Lapset ja nuoret netissä sekä WhatsAppin ja Instagramin käyttö Kuusan koulun ...
 

Más de THL

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021THL
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfTHL
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfTHL
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfTHL
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfTHL
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfTHL
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfTHL
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022THL
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoTHL
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeTHL
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021THL
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022THL
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfTHL
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerTHL
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerTHL
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...THL
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluTHL
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022THL
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTHL
 
Rokotteiden säilyttäminen
Rokotteiden säilyttäminenRokotteiden säilyttäminen
Rokotteiden säilyttäminenTHL
 

Más de THL (20)

Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
Somaattinen erikoissairaanhoito 2021
 
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdfNiiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
Niiranen_Jalkautuvan_nuorisotyon_vaikutusten_ennakkoarviointi_27092022.pdf
 
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdfYlitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
Ylitalo_EPT_vaikutusten_ennakkoarviointi_tulevaisuudessa_27092022.pdf
 
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdfNieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
Nieminen_Niemi_Kuntaliitto_Mita_on_paatosten_EVA_Tyokalu_tutuksi_27092022.pdf
 
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdfRaitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
Raitasalo_Nuorten_paihteidenkayton_yleiskuva_10102022.pdf
 
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdfLansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
Lansikallio_Paihdekasvatus_EPT_oppilaitoksissa_10102022.pdf
 
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdfMarkkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
Markkula_Vaikuttava ehkaiseva paihdetyo_10102022.pdf
 
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
Erikoissairaanhoidon hoitoonpääsy 31.08.2022
 
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilastoRikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
Rikos- ja riita-asioiden sovittelu 2021 -tilasto
 
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in EuropeSynthetic Opioid Preparedness in Europe
Synthetic Opioid Preparedness in Europe
 
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
Sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2021
 
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
Hoitoonpääsy perusterveydenhuollossa keväällä 2022
 
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdfAktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
Aktuellt om coronavaccinationer - vaccinering under sommaren.pdf
 
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationerKort information och aktuella frågor om vaccinationer
Kort information och aktuella frågor om vaccinationer
 
Förvaring av vacciner
Förvaring av vaccinerFörvaring av vacciner
Förvaring av vacciner
 
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
Johannes Kohal: Henkilöstömitoituksen seurantaan tarvittavat tiedot ja tiedon...
 
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikatauluHanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
Hanna Alastalo: Henkilöstömitoituksen seurannan kehitys ja aikataulu
 
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
Ajankohtaista koronarokotuksista 2.6.2022
 
Tietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteistaTietoisku eri rokotteista
Tietoisku eri rokotteista
 
Rokotteiden säilyttäminen
Rokotteiden säilyttäminenRokotteiden säilyttäminen
Rokotteiden säilyttäminen
 

Tarja Heino, THL: Heikoimmassa asemassa olevat lapset ja nuoret

  • 1. Koronaepidemian vaikutukset kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hyvinvointiin, mielenterveyteen ja palvelujen saatavuuteen Webinaarisarja koronaepidemiaan liittyvistä tutkimuksista #koronanvaikutukset 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 2. Tutkimuksen tavoite ja toteutus • Tavoitteena oli selvittää, miten koronapandemia vaikuttaa kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten oikeuksien toteutumiseen, heidän suhteisiinsa, hyvinvointiinsa, mielenterveyteensä ja tarpeen mukaisten palvelujen saatavuuteen sekä mitä vaikutuksia sillä on sijaishuollon palvelujärjestelmään ja toimintaan • Tutkimus toteutettiin monimenetel • mällisesti hyödyntäen sekä muiden THL:n hankkeiden yhteydessä kerättyjä aineistoja (Kysy ja kuuntele; Lastensuojelun 24/7 yksiköt; Kouluterveyskysely) että yhteistyökumppanien (Itla, LSKL) kanssa tehtyjä kuntakyselyaineistoja, lastensuojelun ja sijaishuollon ammattilaisten sekä kokemusasiantuntijoiden ryhmähaastatteluja ja kokousmuistioita. 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 3. Tuloksia. Vaikutukset sijoitettujen lasten suhteissa rakentuvaan hyvinvointiin • Sijoitus kodin ulkopuolelle itsessään muuttaa lapsen arjen, luo uusia ja katkoo vanhoja suhteita. Oikeus turvallisiin ja tarpeisiin vastaaviin suhteisiin heikkeni. • Merkityksellisten suhteiden ylläpitoon tuli uusia pulmia • Vertais- ja kaverisuhteet joutuivat katkolle harrastusten rajoittumisen ja etäkoulun myötä • Lapset eivät voineet entiseen tapaan tavata läheisiään, ja tapaamisten peruuntuminen tuotti pettymystä. • Etäyhteydenpito läheisiin lisääntyi. • Koronaepidemia aiheutti sijoitettujen lasten keskuudessa paljon levottomuutta, huolta läheisten hyvinvoinnista, pelkoa, yksinäisyyttä ja ahdistusta. • Lasten ja vanhempien mielenterveysongelmat lisääntyivät. 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 4. Tuloksia. Vaikutukset palvelujärjestelmän toimintaan 1/2 • Koronaepidemia kuormitti palvelujärjestelmää, palveluita supistettiin, mikä heikensi sekä sijaishuollossa olevien lasten tarvitsemien palvelujen saatavuutta että johti kiireellisten sijoitusten lisääntymiseen • Samalla kun mielenterveyden ongelmat lisääntyivät, mielenterveyspalveluiden saatavuus heikkeni, välttämättömiinkin terapiasuhteisiin tuli katkoksia. • Sosiaalityöntekijöiden tapaamisia vähennettiin ja lasten oikeus tavata kahden kesken omaa sosiaalityöntekijää vaarantui • Ammattilaisten ja lastensuojelun johdon huoli sosiaalityöntekijöiden, sijaisvanhempien ja laitosten ohjaajien jaksamisesta lisääntyi • Lasten tapaamiset ammattilaisten kanssa toteutuivat usein etäyhteyksin. • Yhtäältä etäyhteyksien myötä vuorovaikutus oheni ja ongelmia jäi piiloon. • Toisaalta kehittyi uusia työtapoja. • Moniammatillinen työ helpottui. 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 5. Tuloksia. Vaikutukset palvelujärjestelmän toimintaan 2/2 • Keväällä 2020 etäkoulu lisäsi ja nosti näkyviin koulunkäyntiin liittyviä haasteita, aiheutti yksinäisyyttä ja vähensi mahdollisuuksia saada tukea oppimiseen. Osalle etäkoulu sopi jopa paremmin kuin lähiopetus. • Perhehoitajilla ja laitosten työntekijöillä ei riittävää pedagogista osaamista • Uudet tehtävät ja uuden arjen organisointi kuormittivat sijaishuoltopaikkoja • Joillain paikkakunnilla koulu järjesti hyvin erityisopetuksen • Etäopinnoissa välttämättömien laitteiden ja nettiyhteyden saatavuus ja laatu vaihteli; eriarvoisuus korostui • Lapsen oikeus yksityisyyteen vaarantui, kun yhteydenpitoa toteutettiin etäyhteyksien välityksellä • Lapsen oikeus saada tietoa tilanteestaan heikkeni • Havaittiin ratkaisua odottavia tietosuojakysymyksiä 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 6. Take home message • Koronakriisi on tuonut näkyviin jo ennen koronaa palvelujärjestelmässä olleita puutteita ja haasteita. • Tulevien hyvinvointialueiden on syytä varautua lastensuojelutarpeen kasvuun ja pätevien työntekijöiden saatavuuteen/pysyvyyteen • Geneeriset strategiat eivät tavoita erityisryhmiä. Tarvitaan kohdennettua positiivista diskriminaatiota, ”ohituskaistoja”. • Koronan jälkihoidossa on erityisesti huomioitava haavoittuvassa asemassa olevat lapsiryhmät sekä sijaishuollosta jälkihuoltoon siirtyvät nuoret, joihin pandemian vaikutus on ollut suuri. • Valtion ja hyvinvointialueiden tulisi valmistella yleisen lapsistrategian rinnalla sijoitettujen lasten yhdenvertaisuuden vahvistamisen strategia ja ohjelma. 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 7. THL:n tutkijatiimi • tutkimusprofessori Tarja Heino, • erikoistutkija Pia Eriksson, • tutkija Siiri Utriainen, • tutkija Heikki Ranta (TUNI), • tutkimusassistentti Niina Weckroth, • tutkimusassistentti Seija Maijala, • tutkimusassistentti Lotta Saariluoma Nettisivut, jossa linkit kaikkiin julkaisuihin: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/koronaepidemian-vaikutukset- kodin-ulkopuolelle-sijoitettujen-lasten-hyvinvointiin-mielenterveyteen-ja-palvelujen-saatavuuteen 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 8. Tähän mennessä julkaistut tutkimukset • Heino Tarja, Weckroth Niina & Ranta Heikki 2020: Koronan vaikutukset lastensuojelun 24/7-yksiköiden toimintaan : palveluntuottajien ja toimintayksiköiden näkökulma. Tutkimuksesta tiiviisti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. • Tiili Anna, Paasivirta Annukka, Kuokkanen Julia, Eriksson Pia & Nelimarkka Siiri 2020: Koronan vaikutukset lastensuojeluun. Tutkimuksesta tiiviisti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. • Eriksson Pia, Nelimarkka Siiri, Paasivirta Annukka, Tiili Anna & Yliruka Laura (2021)Koronan vaikutukset lastensuojeluun: osa 2. Tutkimuksesta tiiviisti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. • Nelimarkka Siiri, Maijala Seija, Eriksson Pia & Heino Tarja 2021: Koronapandemian vaikutuksia lastensuojelun palveluihin ja asiakkaiden hyvinvointiin vuonna 2020. Tutkimuskatsaus. Työpaperi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 9. Webinaarisarja koronaepidemiaan liittyvistä tutkimuksista #koronanvaikutukset COVID-19 ja muutokset mielenterveyden ongelmissa 20.9.2021 #koronanvaikutukset #tttv21
  • 10. Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimushankkeet • COVID-19 aiheuttanut haasteita mielenterveydelle • Aikaisempaan empiiriseen tietoon liittyy huomattavaa epävarmuutta tutkimusasetelmien ja menetelmien vaihtelusta johtuen • Seuraavalla dialla esitetyillä tutkimuksilla saadaan tärkeää tietoa yhteiskunnassamme tapahtuneiden muutosten ja erityisesti COVID-19 pandemian vaikutuksesta lasten ja nuorten psyykkiseen hyvinvointiin 23.9.2021 Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus: David Gyllenberg, Kaisa Mishina, Lotta Lempinen 10
  • 11. 23.9.2021 LAPSET-tutkimus 5 poikkileikkaustutkimusta 8-vuotiaille vuosina 1989, 1999, 2005, 2013 ja 2019. N=4831. COVID-19 Uusi aineisto kevät 2021 ROSA-nuorisotutkimus 4 poikkileikkaustutkimusta 13-15 -vuotiaille vuosina 1998, 2008, 2014 ja 2018. N=9408. Uusi aineisto kevät 2022 Kutsuntakysely 2 poikkileikkaustutkimusta 18-vuotiaille miehille vuosina 1999 ja 2009. N=6383. Uusi aineisto syksy 2021 Rekisteritutkimus Mielenterveyspalveluiden käyttö ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen 0-18-vuotiaiden palveluiden käytön määrä vuosina 2014-2019. N=1314866. Päivitetty aineisto syksy 2021 Systemaattinen kirjallisuuskatsaus 2 kirjallisuuskatsausta mielenterveysongelmista ja palveluiden käytöstä. Tutkimus on rekisteröity PROSPEROon. Kirjallisuuskatsaus aiheeseen liittyvistä artikkeleista, joissa mittaukset ennen covidia ja covidin jälkeen/aikana. Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus: David Gyllenberg, Kaisa Mishina, Lotta Lempinen 11
  • 12. Yhteystiedot • https://www.utu.fi/fi/yliopisto/laaketieteellinen- tiedekunta/lastenpsykiatrian-tutkimuskeskus/tutkimus • Yhteystiedot: • Professori Andre Sourander • Apulaisprofessori David Gyllenberg: etunimi.sukunimi@utu.fi • Erikoistutkija Kaisa Mishina: etunimi.sukunimi@utu.fi • Projektitutkija Lotta Lempinen: etunimi.sukunimi@utu.fi 23.9.2021 Turun yliopisto, Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus: David Gyllenberg, Kaisa Mishina, Lotta Lempinen 12