SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 6
#HYTEAIRO SEURANTA
Arviointimalli hyvinvointirobotiikan ja tekoälyn
tilanteeseen ja #HYTEAIRO-ohjelman etenemiseen
Tilanne: Työpaja 25.9.2018
#HYTEAIRO – TILANNEKUVA Q3/2018
Kokonaisuus
Arvioitavat tavoitteet
Tilannekuvaus
Yhteistyön toimintamallit
Eri osapuolien kansallisen yhteistyön toimivuus, toiminnan
haittatekijöiden poistaminen ja edellytysten luominen
Lainsäädännössä rajoitteita, mutta ei tiedetä missä
määrin.
Ei kansallisia suosituksia. Pirstaloitunutta kehitystä.
Rahoituskanavia on, mutta sote rahoitusmallit eivät
välttämättä tue vaikuttavankaan ratkaisun laajamittaista
käyttöönottoa.
Tietoisuus AiRon mahdollisuuksista
Kansalaisten ja ammattilaisten tietoisuus hyvinvoinnin
AiRo-ratkaisujen mahdollisuuksista. Alan osaaminen,
tutkimus ja koulutus.
Tiedon jakamisessa puutteita, ei selkeää omistajaa eikä
kanavaa.
Osaamisen kehittäminen pirstaleista, kuitenkin
henkilöillä tarve täydennyskoulutukseen.
Liiketoimintamahdollisuudet ja vienti
Kansalliset toimenpiteet liiketoimintamahdollisuuksien ja
viennin kehittämiseksi. Kotimarkkinoiden arvon ja viennin
kehitys.
Positiivista terveysteknologiavienti yleensä, Airo –alan
toimijat vasta tulossa. Kansalliset markkinat vasta
syntymässä yksittäisiä ratkaisuja lukuunottamatta.
Markkinoiden tai viennin kokoa ei tiedetä. Hardware
osaaminen vähäistä.
AiRon hyödyntämisen laajuus
Robotiikan ja tekoälyn hyödyntämisen laajuus
hyvinvointialan palveluissa ja palvelujärjestelmän osana.
Hyödyntämisen leviäminen ja kehitys.
Kuntouksessa ja logistiikassa jo valmiita ratkaisuja, joita
voitaisiin ottaa käyttöön, samoin lääkehuollossa.
Hyödyntäminen kodeissa vähäistä.
Tarvitaan faktatietoa hyödyntämisen laajuudesta.
Q3/18 Q1/19 Q1/20 Q1/21 Q1/22 Q1/23 Q1/24 Q/25
OHJELMAN
YHTEENVETO
#HYTEAIRO – YHTEISTYÖN
TOIMINTAMALLIT
3
Kokonaisuus
- Erikseen arvioitavat alakohdat
Tilannekuvaus
Lainsäädäntö • Lainsäädännössä on rajoitteita. Ei kuitenkaan tiedetä miten laajasti
näitä rajoitteita on alan lainsäädännössä.
• Toissijaisen tiedon käytön laki tulee mahdollistamaan datan
hyödyntämisen uudella tavalla.
Ratkaisujen arviointi • Yhteiskunnallisen ison vaikuttavuuden arviointi puuttuu.
• Yksittäisiä arviointeja tehty.
• Johdonmukainen toimintamalli ratkaisujen arviointiin puuttuu. Ei
tiedetä miten arviointeja pitäisi arvioida.
Suositusten toteutuminen • Usein edes pilottihankkeissa ei tehdä suosituksia – vieminen osaksi
normaalia toimintaa jää puuttumaan.
• Kansallisia suosituksia ei ole, eikä tahoa, joka niitä tekisi tekisi.
Rahoitustoimenpiteet • Rahoituskanavia on.
• Sote rahoitusmallit eivät välttämättä tue vaikuttavankaan ratkaisun
käyttöönottoa.
• Ei osata suunnitella/hyödyntää rahoitusta ekosysteeminä.
#HYTEAIRO – TIETOISUUS AIRON
MAHDOLLISUUKSISTA
4
Kokonaisuus
- Erikseen arvioitavat alakohdat
Tilannekuvaus
Viestintä • Tiedon jakamisessa selkeitä puutteita (siiloutuminen, minäi itse),
sattumanvaraisuus.
• Sopiva viestintäkanava puuttuu.
• Omistajuuden puute.
Opetus • Sirpaleisuus, ei valtakunnallisesti yhtenäistä/yhtenäisiä käytänteitä.
• Hyvien käytänteiden jakaminen.
• Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa.
Osaaminen • Ei riittävästi poikkitieteellistä korkeakoulutason osaamista.
• Henkilöillä tarve täydennyskoulutukseen.
• Uudenlaista osaamista omaavia henkilöitä toimialalle.
Tutkimus • Alalta tehtyjen julkaisujen määrä.
• Haettavan rahoituksen määrä – kansallinen/kv.
• Vaikuttavuus/merkittävyys kansainvälisesti.
#HYTEAIRO – LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET
JA VIENTI
5
Kokonaisuus
- Erikseen arvioitavat alakohdat
Tilannekuvaus
AiRo-palveluiden kansallinen konseptointi Kansalista konseptia (Suomen Airo-tuotteiden myyntiportfoliota) ei
ole. Meillä on kuitenkin hyviä yksittäisiä palvelu- ja
ratkaisukonsepteja sekä vientituotteita.
Yhteiset vienninedistämisen ponnistelut Vienninedistämiseen on olemassa toimiva (Business Finlandin)
prosessi. Yksittäiset toimijat ovat sitä käyttäneet, mutta kaikki alan
toivat eivät osaa sitä vielä hyödyntää. Kansallisen
palvelukonseptoinnin puuttuminen ja alan hajanaisuus
hankaloittavat toimintaa. Vientiä ei osata toteuttaa ekosysteeminä.
Kansallisten markkinoiden arvon kehitys Kansalliset Airo-markkinat alalla vielä yleisetsi pienet ja hajanaiset.
Markkinoilla lähinnä yksittäisiä ratkaisuja ja yksittäisiä pieniä
firmoja. Alan arviolta noin sadasta suomalaisesta yrityksestä n. 10
tekee core AI:ta, muut kehittävät palveluita. Ei ole tietoa kuinka
suuri osa näistä on sosiaali- ja terveysalla. Merkittävämmin
hyödynnetään lähinnä kohdennetuissa palveluissa
erikoissairaanhoidossa. Airo hardwarea ei tehdä Suomessa juuri
lainkaan.
Viennin kehitys Terveysteknologian vienti kokonaisuutena antaa hyvän pohjan
AiRo-ratkaisujen viennin kehittämiselle. AiRo-vienti on vielä
yksittäisiä ratkaisuja. Tilannekuvaa alan AiRo-viennin laajuudesta ei
tiedetä. Osaaminen on pirstaloitunut. Arvioidaan että noin sadasta
yrityksestä n. 10 tekee core AI:ta, muut kehittävät palveluita. ei
tietoa kuinka suuri osa näitä on hyteä. Keskittyy Suomeen.
#HYTEAIRO – AIRON HYÖDYNTÄMISEN
LAAJUUS
6
Kokonaisuus
- Erikseen arvioitavat alakohdat
Tilannekuvaus
Kotona • Erittäin vähäistä.
• Yksityismarkkinat puuttuvat.
Hyvinvointivalmennuksessa
Kuntoutuksessa • Kaikkia mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty.
• Kehittyvä alue (enemmän kuin kotona)
• Kappalehintojen kalleus esteenä (pienet markkinat)
• Investointiosaamisen puute.
Sairaaloissa • Leikkaus- ja logistiikkarobotit (lukumäärä) mittarit.
• Tekoälykokeilut (lukumäärä) (HUS, TAYS, TYKS)
• Terveyskylä.
Lääkehuollossa • Lääkehuoltorobotit (sairaalat, apteekit)
• Robottiannostelijat kotona.

Más contenido relacionado

Similar a hyteairo seuranta syyskuu 2018 päivitetty

Kuntapalvelustrategia
KuntapalvelustrategiaKuntapalvelustrategia
KuntapalvelustrategiaSDP
 
Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020
Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020
Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020Proof Advisory
 
Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnos
Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnosKiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnos
Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnosSitra / Ekologinen kestävyys
 
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Business Arena Oy
 
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointiMarika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointiTHL
 
Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin
Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin
Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin K2HEL
 
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...Maaseutupolitiikan verkosto
 
Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820
Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820
Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820THL
 
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineistoDigitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineistoTekes Programmes and Campaigns
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Tyoelama2020
 
Yhteistyöverkosto strat. 3.6. vata
Yhteistyöverkosto strat. 3.6. vataYhteistyöverkosto strat. 3.6. vata
Yhteistyöverkosto strat. 3.6. vataKLVL
 
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.Sitra Maamerkit
 
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013Business Arena Oy
 
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purkuLuovaVeto
 
Suomen Digimenestyjät 2014 - Magenta Advisory
Suomen Digimenestyjät 2014 - Magenta AdvisorySuomen Digimenestyjät 2014 - Magenta Advisory
Suomen Digimenestyjät 2014 - Magenta AdvisoryBearingPoint Finland
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoTyoelama2020
 
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015Uusi koulutus -foorumi
 

Similar a hyteairo seuranta syyskuu 2018 päivitetty (20)

Kuntapalvelustrategia
KuntapalvelustrategiaKuntapalvelustrategia
Kuntapalvelustrategia
 
Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020
Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020
Kaupallistamisen Tila 2019 ja 2020
 
Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnos
Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnosKiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnos
Kiertotalouden kansallinen toimintaohjelma - luonnos
 
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
Mistä lisää tehoja kehittämisyhtiöiden palveluihin?
 
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointiMarika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
Marika Kylänen: HYTE-toimintamallien vaikuttavuuden arviointi
 
Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin
Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin
Finnpartnershipin rahoitusinstrumentit kehitysmaihin
 
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
Jaana Lappi Yrittäjyysstrategian valmistelu, Nuorten polut yrittäjyyteen -min...
 
Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820
Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820
Temaararaha webinaari hankesuunnitelma Savolainen 130820
 
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineistoDigitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
Digitaalisen alustatalouden tiekartasto -esitysaineisto
 
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
Hakonen kunteko 2020 säätytalo 29102014
 
Missä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - KasvupalvelutMissä mennään - Kasvupalvelut
Missä mennään - Kasvupalvelut
 
Rohkeasti kasvumarkkinoille
Rohkeasti kasvumarkkinoilleRohkeasti kasvumarkkinoille
Rohkeasti kasvumarkkinoille
 
Yhteistyöverkosto strat. 3.6. vata
Yhteistyöverkosto strat. 3.6. vataYhteistyöverkosto strat. 3.6. vata
Yhteistyöverkosto strat. 3.6. vata
 
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
Lea Konttinen 18.1.2012: Innovaatioilla ja arvonluonnilla älykkääseen kasvuun.
 
Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21
 
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
Temaattiset Torstait - Kohti vaikuttavampaa hanketoimintaa, 13.11.2013
 
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
140519_kehittämisohjelma_työpajan_purku
 
Suomen Digimenestyjät 2014 - Magenta Advisory
Suomen Digimenestyjät 2014 - Magenta AdvisorySuomen Digimenestyjät 2014 - Magenta Advisory
Suomen Digimenestyjät 2014 - Magenta Advisory
 
Toimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kuntekoToimialaseminaari 180515 kunteko
Toimialaseminaari 180515 kunteko
 
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
Jaani Heinonen, TEM & Team Finland, Esitys Uusi koulutus -foorumissa 21.1.2015
 

Más de airoisland

Hyteairo 2018-2019 raportti.
Hyteairo 2018-2019 raportti.Hyteairo 2018-2019 raportti.
Hyteairo 2018-2019 raportti.airoisland
 
Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18
Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18
Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18airoisland
 
Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...
Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...
Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...airoisland
 
Hyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg Somnox
Hyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg SomnoxHyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg Somnox
Hyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg Somnoxairoisland
 
Hyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyyn
Hyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyynHyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyyn
Hyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyynairoisland
 
Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...
Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...
Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...airoisland
 
Anna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössä
Anna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössäAnna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössä
Anna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössäairoisland
 
Helinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukena
Helinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukenaHelinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukena
Helinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukenaairoisland
 
Marko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinä
Marko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinäMarko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinä
Marko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinäairoisland
 
#hyteairo ohjelman vaikuttavuus
#hyteairo ohjelman vaikuttavuus#hyteairo ohjelman vaikuttavuus
#hyteairo ohjelman vaikuttavuusairoisland
 

Más de airoisland (10)

Hyteairo 2018-2019 raportti.
Hyteairo 2018-2019 raportti.Hyteairo 2018-2019 raportti.
Hyteairo 2018-2019 raportti.
 
Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18
Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18
Hyteairo Kick-Off - Marketta Niemela VTT 20.11.18
 
Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...
Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...
Hyteairo Kick-off 20.11.28 Dr. Eduard Fosch Villaronga Iterative learning gov...
 
Hyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg Somnox
Hyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg SomnoxHyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg Somnox
Hyteairo kickoff 20.1118 Julian jagtenberg Somnox
 
Hyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyyn
Hyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyynHyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyyn
Hyteairo Kick-off 20.11.18 Tuomas Kaivola Näkökulmia datasääntelyyn
 
Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...
Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...
Pia Hytönen, FinFami Ry: Ihmisen ja robotin työnjako mielenterveyden lisäämis...
 
Anna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössä
Anna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössäAnna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössä
Anna-Liisa Lyytinen, Helsingin Kaupunki, Hyvinvointivalmennus vanhustyössä
 
Helinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukena
Helinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukenaHelinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukena
Helinä Melkas, LUT, Robotit hyvinvoinnin tukena
 
Marko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinä
Marko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinäMarko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinä
Marko Muukka, HUS, Etäpalveluiden merkitys hyvinvoinnin edistäjinä
 
#hyteairo ohjelman vaikuttavuus
#hyteairo ohjelman vaikuttavuus#hyteairo ohjelman vaikuttavuus
#hyteairo ohjelman vaikuttavuus
 

hyteairo seuranta syyskuu 2018 päivitetty

  • 1. #HYTEAIRO SEURANTA Arviointimalli hyvinvointirobotiikan ja tekoälyn tilanteeseen ja #HYTEAIRO-ohjelman etenemiseen Tilanne: Työpaja 25.9.2018
  • 2. #HYTEAIRO – TILANNEKUVA Q3/2018 Kokonaisuus Arvioitavat tavoitteet Tilannekuvaus Yhteistyön toimintamallit Eri osapuolien kansallisen yhteistyön toimivuus, toiminnan haittatekijöiden poistaminen ja edellytysten luominen Lainsäädännössä rajoitteita, mutta ei tiedetä missä määrin. Ei kansallisia suosituksia. Pirstaloitunutta kehitystä. Rahoituskanavia on, mutta sote rahoitusmallit eivät välttämättä tue vaikuttavankaan ratkaisun laajamittaista käyttöönottoa. Tietoisuus AiRon mahdollisuuksista Kansalaisten ja ammattilaisten tietoisuus hyvinvoinnin AiRo-ratkaisujen mahdollisuuksista. Alan osaaminen, tutkimus ja koulutus. Tiedon jakamisessa puutteita, ei selkeää omistajaa eikä kanavaa. Osaamisen kehittäminen pirstaleista, kuitenkin henkilöillä tarve täydennyskoulutukseen. Liiketoimintamahdollisuudet ja vienti Kansalliset toimenpiteet liiketoimintamahdollisuuksien ja viennin kehittämiseksi. Kotimarkkinoiden arvon ja viennin kehitys. Positiivista terveysteknologiavienti yleensä, Airo –alan toimijat vasta tulossa. Kansalliset markkinat vasta syntymässä yksittäisiä ratkaisuja lukuunottamatta. Markkinoiden tai viennin kokoa ei tiedetä. Hardware osaaminen vähäistä. AiRon hyödyntämisen laajuus Robotiikan ja tekoälyn hyödyntämisen laajuus hyvinvointialan palveluissa ja palvelujärjestelmän osana. Hyödyntämisen leviäminen ja kehitys. Kuntouksessa ja logistiikassa jo valmiita ratkaisuja, joita voitaisiin ottaa käyttöön, samoin lääkehuollossa. Hyödyntäminen kodeissa vähäistä. Tarvitaan faktatietoa hyödyntämisen laajuudesta. Q3/18 Q1/19 Q1/20 Q1/21 Q1/22 Q1/23 Q1/24 Q/25 OHJELMAN YHTEENVETO
  • 3. #HYTEAIRO – YHTEISTYÖN TOIMINTAMALLIT 3 Kokonaisuus - Erikseen arvioitavat alakohdat Tilannekuvaus Lainsäädäntö • Lainsäädännössä on rajoitteita. Ei kuitenkaan tiedetä miten laajasti näitä rajoitteita on alan lainsäädännössä. • Toissijaisen tiedon käytön laki tulee mahdollistamaan datan hyödyntämisen uudella tavalla. Ratkaisujen arviointi • Yhteiskunnallisen ison vaikuttavuuden arviointi puuttuu. • Yksittäisiä arviointeja tehty. • Johdonmukainen toimintamalli ratkaisujen arviointiin puuttuu. Ei tiedetä miten arviointeja pitäisi arvioida. Suositusten toteutuminen • Usein edes pilottihankkeissa ei tehdä suosituksia – vieminen osaksi normaalia toimintaa jää puuttumaan. • Kansallisia suosituksia ei ole, eikä tahoa, joka niitä tekisi tekisi. Rahoitustoimenpiteet • Rahoituskanavia on. • Sote rahoitusmallit eivät välttämättä tue vaikuttavankaan ratkaisun käyttöönottoa. • Ei osata suunnitella/hyödyntää rahoitusta ekosysteeminä.
  • 4. #HYTEAIRO – TIETOISUUS AIRON MAHDOLLISUUKSISTA 4 Kokonaisuus - Erikseen arvioitavat alakohdat Tilannekuvaus Viestintä • Tiedon jakamisessa selkeitä puutteita (siiloutuminen, minäi itse), sattumanvaraisuus. • Sopiva viestintäkanava puuttuu. • Omistajuuden puute. Opetus • Sirpaleisuus, ei valtakunnallisesti yhtenäistä/yhtenäisiä käytänteitä. • Hyvien käytänteiden jakaminen. • Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa. Osaaminen • Ei riittävästi poikkitieteellistä korkeakoulutason osaamista. • Henkilöillä tarve täydennyskoulutukseen. • Uudenlaista osaamista omaavia henkilöitä toimialalle. Tutkimus • Alalta tehtyjen julkaisujen määrä. • Haettavan rahoituksen määrä – kansallinen/kv. • Vaikuttavuus/merkittävyys kansainvälisesti.
  • 5. #HYTEAIRO – LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET JA VIENTI 5 Kokonaisuus - Erikseen arvioitavat alakohdat Tilannekuvaus AiRo-palveluiden kansallinen konseptointi Kansalista konseptia (Suomen Airo-tuotteiden myyntiportfoliota) ei ole. Meillä on kuitenkin hyviä yksittäisiä palvelu- ja ratkaisukonsepteja sekä vientituotteita. Yhteiset vienninedistämisen ponnistelut Vienninedistämiseen on olemassa toimiva (Business Finlandin) prosessi. Yksittäiset toimijat ovat sitä käyttäneet, mutta kaikki alan toivat eivät osaa sitä vielä hyödyntää. Kansallisen palvelukonseptoinnin puuttuminen ja alan hajanaisuus hankaloittavat toimintaa. Vientiä ei osata toteuttaa ekosysteeminä. Kansallisten markkinoiden arvon kehitys Kansalliset Airo-markkinat alalla vielä yleisetsi pienet ja hajanaiset. Markkinoilla lähinnä yksittäisiä ratkaisuja ja yksittäisiä pieniä firmoja. Alan arviolta noin sadasta suomalaisesta yrityksestä n. 10 tekee core AI:ta, muut kehittävät palveluita. Ei ole tietoa kuinka suuri osa näistä on sosiaali- ja terveysalla. Merkittävämmin hyödynnetään lähinnä kohdennetuissa palveluissa erikoissairaanhoidossa. Airo hardwarea ei tehdä Suomessa juuri lainkaan. Viennin kehitys Terveysteknologian vienti kokonaisuutena antaa hyvän pohjan AiRo-ratkaisujen viennin kehittämiselle. AiRo-vienti on vielä yksittäisiä ratkaisuja. Tilannekuvaa alan AiRo-viennin laajuudesta ei tiedetä. Osaaminen on pirstaloitunut. Arvioidaan että noin sadasta yrityksestä n. 10 tekee core AI:ta, muut kehittävät palveluita. ei tietoa kuinka suuri osa näitä on hyteä. Keskittyy Suomeen.
  • 6. #HYTEAIRO – AIRON HYÖDYNTÄMISEN LAAJUUS 6 Kokonaisuus - Erikseen arvioitavat alakohdat Tilannekuvaus Kotona • Erittäin vähäistä. • Yksityismarkkinat puuttuvat. Hyvinvointivalmennuksessa Kuntoutuksessa • Kaikkia mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty. • Kehittyvä alue (enemmän kuin kotona) • Kappalehintojen kalleus esteenä (pienet markkinat) • Investointiosaamisen puute. Sairaaloissa • Leikkaus- ja logistiikkarobotit (lukumäärä) mittarit. • Tekoälykokeilut (lukumäärä) (HUS, TAYS, TYKS) • Terveyskylä. Lääkehuollossa • Lääkehuoltorobotit (sairaalat, apteekit) • Robottiannostelijat kotona.