2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus

YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINTOJEN KARTOITUS 1
YLIOPISTOJEN
OPISKELIJAVALINTOJEN
KARTOITUS
IDA MIELITYINEN, SIRPA MOITUS (TOIM.)
KORKEAKOULUJEN ARVIOINTINEUVOSTO
OPISKELIJAJÄRJESSTÖJEN TUTKIMUSSÄÄTIÄ OTUS RS

2 YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINTOJEN KARTOITUS

SISÄLLYS
1. KARTOITUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS 5
2. OPISKELIJAVALINTAKESKUSTELUN HISTORIASTA 7
2.1. Opiskelijavalinta koulutuspolitiikan näkökulmasta 1980-luvulla 7
2.2. Ylioppilastulvasta sumaan 8
2.3. Opiskelemaan valikoituminen ja opiskelupaikan valitseminen 10
2.4. 1990-luvun koulutuspolitiikan trendejä 14
3. OPISKELIJAVALINTOIHIN LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ 17
4. SUOMALAISTEN YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINNAT
KOULUTUSALOITTAIN VUONNA 2001 19
4.1. Farmasian koulutusala 22
4.2. Humanistinen koulutusala 23
4.2.1. Historiatieteet 24
4.2.2. Kielet ja kielitieteet 26
4.2.3. Muut humanistiset tieteet 28
4.3. Kasvatustieteellinen koulutusala 29
4.3.1. Kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede 30
4.3.2. Luokanopettajien koulutus 31
4.3.3. Lastentarhanopettajakoulutus 34
4.3.4. Kotitalous- ja käsityönopettajakoulutus 35
4.3.5. Erityispedagogiikan ja erityisopettajan koulutus 36
4.4. Kauppatieteellinen koulutusala 38
4.5. Liikuntatieteellinen koulutusala 40
4.6. Luonnontieteellinen koulutusala 41
4.6.1. Matematiikka, fysiikka ja kemia 42
4.6.2. Bio- ja ympäristötieteet 44
4.6.3. Maantiede ja geotieteet 44
4.6.4. Tietojenkäsittelytieteet 45
4.7. Lääketieteelliset koulutusalat 46
4.8. Maatalous-metsätieteellinen koulutusala 47
4.9. Oikeustieteellinen koulutusala 49
4.10. Psykologia 49
4.11. Taidealat 51
4.11.1. Kuvataide 51
4.11.2. Musiikki 52
4.11.3. Taideteollinen koulutusala 53

4.11.4. Teatteri- ja tanssiala 54
4.12. Teknillistieteellinenkoulutusala 55
4.13. Teologinen koulutusala 56
4.14. Terveystieteiden koulutusala 57
4.15. Viestintätieteet 59
4.16. Yhteiskuntatieteellinen koulutusala 60
5. YHTEENVETO YLIOPISTOJEN OPISKELIJAVALINNOISTA
VUONNA 2001 63
5.1. Valintojen tavoitteet eri näkökulmista 63
5.1.1. Koulutusjärjestelmä 63
5.1.2.Yliopistot 65
5.1.3. Hakija 66
5.2. Valintojen organisointi 68
5.2.1. Päävalinnat 68
5.2.2. Erillisvalinnat 69
5.2.3. Valintayhteistyö 71
5.2.4. Yhden paikan säännös ja hakija- ja opinto-oikeusjärjestelmä 74
5.3. Valintaperusteet 76
5.3.1.Ylioppilastutkintotodistus, lukionpäättötodistusjamuutalkupisteet 78
5.3.2. Valintakokeet 81
5.4. Hakijat ja hyväksytyt 84
5.4.1. Hakijatilanteen koulutusalakohtaista vertailua 85
5.4.2. Uudet ylioppilaat 89
5.4.3. Erillisvalinnoissa hyväksytyt 93
5.4.4. Peräkkäisen haun problematiikka 95
5.4.5. Useamman tutkinnon suorittajat yliopistossa 97
5.5. Opintojen keskeyttäminen ja/tai alan vaihtaminen 100
5.6. Opintojenkeskimääräinensuoritusaikajavalmistumisikäkoulutusaloittain 102
6. VAIHTOEHTOISIA OPISKELIJAVALINTAMENETTELYITÄ 105
6.1. Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmä 105
6.2. Kansainvälisiä opiskelijavalintamenettelyitä 107
6.2.1. Valintamenettelyjen luokittelu 107
6.2.2.Valintojen organisointi 109
6.2.3. Korkeakoulukelpoisuus ja valintaperusteet 110
6.2.4.Ajankohtaista keskustelua valinnoista 112
7. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ 115
LÄHDELUETTELO 117

1. KARTOITUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS
Tämä yliopistojen opiskelijavalintajärjestelmien kartoitus on tehty opetus-
ministeriön toimeksiannosta. Opetusministeriö myönsi Opiskelijajärjestö-
jen tutkimussäätiö Otus rs:lle 26.2.2001 määrärahan kartoitukseen, jonka
tavoitteena oli tuottaa tausta-aineistoa Korkeakoulujen arviointineuvoston
yliopistojen opiskelijavalintojen arviointiprojektin suunnittelua ja toteutusta
varten. Opetusministeriö, Korkeakoulujen arviointineuvosto ja
Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs. sopivat, että kartoitus koostuu
neljästä osasta:
1. Kartoitetaan jo tehdyt suomalaiset tutkimukset ja selvitykset korkea-
koulujen opiskelijavalinnoista ja niiden toimivuudesta. Kartoituksen
kohteena ovat tutkijoiden yms. näkemykset valintojen toimivuudesta,
mahdollisista ongelmista ja vahvuuksista.
2. Kartoitetaan,minkälaisiaerityyppisiävalintamenettelyitäsuomalaisissa
yliopistoissa on käytössä vuonna 2001.
3. Tarkastellaanvalintojentoimivuuttaolemassaoleviatilastotietoja(OPH,
OPM, Tilastokeskus) ja tilastojulkaisuja hyväksikäyttäen.
4. Kartoitetaan, minkälaisia valintamenettelyitä on käytössä muissa Eu-
roopan maissa. Samalla kartoitetaan, minkälaisena nämä valinta-
menettelyt nähdään em. maissa.
Kartoituksessa päätettiin keskittyä yliopistojen valintamenettelyihin, koska
Korkeakoulujen arviointineuvoston arviointiprojektikin kohdistuu yliopisto-
sektorin opiskelijavalintoihin. Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalinta-
järjestelmää esitellään luvussa 6, mutta varsinaista vertailua yliopistosektorin
valintamenettelyiden kanssa ei tehdä.
Valintajärjestelmiä koskeva aineistonkeruu toteutettiin kesän-syksyn
2001 aikana.Yhteenvetoluku ja johtopäätökset kirjoitettiin tammikuussa ja
ulkomaisia valintajärjestelmiä koskeva osuus toukokuussa 2002. Kartoitusta
tehtäessä pyrittiin säilyttämään läheinen kytkentä käynnissä olevaan yli-
opistojen opiskelijavalintojen arviointiprojektin suunnitteluun. Tämä toteu-
tettiin siten, että Otus rs:n edustaja osallistui arviointiprojektin johtoryhmän
kokouksiin ja sai siltä ohjeistusta kartoituksen laadintaan.

Työn toteutusta ja jatkuvuutta haittasivat lukuisat henkilövaihdokset
Otus rs:ssa, jolloin vastuu työn toteutuksesta siirtyi aina uudelle henkilölle.
Vastuu kartoituksen eri osista on jakautunut seuraavasti:
Luku 2: Opiskelijavalintakeskustelun historiasta
Tutkija Minna Heikka, Otus rs.
Luku 3: Opiskelijavalintoihinliittyviäkäsitteitä
Tutkija Minna Heikka ja tutkija Markus Kinkku, Otus rs.
Luku 4: Suomalaisten yliopistojen opiskelijavalinnat vuonna 2001
Tutkija Markus Kinkku, Otus rs.
Luku 5: Yhteenveto yliopistojen opiskelijavalinnoista vuonna 2001
Tutkija Ida Mielityinen, Otus rs. ja projektisuunnittelija
Sirpa Moitus, KKA (tekstit) sekä toiminnanjohtaja
Jouni Lounasmaa, Otus rs. (taulukot)
Luku 6: Vaihtoehtoisia opiskelijavalintamenettelyitä
Projektisuunnittelija Sirpa Moitus
Luku 7: Johtopäätöksiä
Tutkija Ida Mielityinen ja projektisuunnittelija Sirpa Moitus

2. OPISKELIJAVALINTAKESKUSTELUN
HISTORIASTA
2.1. OPISKELIJAVALINTA KOULUTUSPOLITIIKAN
NÄKÖKULMASTA 1980-LUVULLA
Lukuisat toimikunnat ovat parin viime vuosikymmenen pohtineet korkea-
koulujen opiskelijavalintajärjestelmien kehittämistä. Ne ovat keskittyneet
johonkin yksittäiseen kysymykseen (esimerkiksi valinnoista tiedottaminen,
ylioppilassuma, opistoasteen tutkintojen tuottama korkeakoulukelpoisuus
korkeakouluopintoihin sijoittumisen väylänä) tai sitten niissä on keskitytty
yleisemmällä tasolla tunnistamaan valintajärjestelmien ongelmia ja kehittä-
mistarpeita muuttuneessa (koulutus)poliittisessa tilanteessa. Selvitysten
runsaus kertoo siitä, etteivät korkeakoulujen opiskelijavalinnat ole toimi-
neet tarkoituksenmukaisesti koulutusjärjestelmän näkökulmasta.
Korkeakoulujenopiskelijavalintatoimikunnanmietinnöstä(KM1986:8)
on luettavissa 16 vuoden takainen koulutuspoliittinen näkemys valinta-
järjestelmistä ja niiden toimivuudesta. Toimikunnan mukaan suurimmat
muutokset1960-luvulta1980-luvunpuoliväliintultaessaolivatvalintakokeiden
yleistyminen, korkeakoulujen välisen yhteistyön lisääntyminen, kiintiöiden
yleistyminen sekä opiskelijoiksi aikovien oikeusturvan paraneminen (emt.,
58). Samassa mietinnössä kuitenkin luonnehdittiin Suomen korkeakoulujen
opiskelijavalintajärjestelmää monimutkaiseksi ja organisatorisesti hajanai-
seksi. Valintaorganisaatiot olivat kirjavia vaihdellen yhteishausta
koulutusohjelmakohtaisesti eriytyneeseen valintaan. Vaikka valtakunnalli-
nen yhteistyö olikin lisääntynyt, sen laajuus vaihteli suuresti koulutusaloittain
(emt., 51-52).
Työryhmä jakoi korkeakoulutukseen valikoitumisen kolmeen osaan:
valikoitumiseen ennen pyrkimistä korkeakouluihin, pyrkimisvaiheen karsin-
taan sekä sisäänpääsyn jälkeiseen karsintaan. Monissa Euroopan maissa
suuri osa ikäluokasta ei saanut korkeakoulukelpoisuutta, jolloin korkeakou-
luihin pyrittäessä ei enää tarvittu huomattavia karsintatoimenpiteitä. Sisään-
pääsyvaiheessa käytettiin monenlaisia karsintakeinoja, joiden enemmistö
sijoittui ”vapaan” ja ”rajoitetun” sisäänpääsyn väliin. OECD-maista korkea-
koulutuksen pyrkimisvaiheen rajoitusten vuoksi äärimmäisinä esimerkkeinä
1980-luvulla pidettiin Kreikkaa, Turkkia ja Suomea, joissa koulutuksen
kysyntä on jatkuvasti ylittänyt paikkojen tarjonnan. (KM 1986: 8, 20-21.)

Vuoden 1986 mietinnössä (emt.) määritettiin kaksi valintajärjestelmien
keskeistä ongelmaa: korkeakoulujen aloituspaikkoja on vähän suhteessa
lukiokoulutuksen laajuuteen ja korkeakouluihin valitaan vähemmän ihmisiä
kuin niihin pyrkii. Lääkkeeksi tarjottiin lukiokoulutuksen vetovoimaisuuden
vähentämistä, muun koulutuksen houkuttelevuuden lisäämistä ja korkea-
koulujenopiskelupaikkojenlisäämistä.Päällekkäishakutuottiongelmiauudis-
tetulla keskiasteella: suuri määrä ylioppilaita haki “varalta“ keskiasteelle,
mutta perui opiskelupaikkansa jo ennen aloittamista tai keskeytti opintonsa.
Toisaalta keskiasteen tutkinnot eivät toimineet suunnitellulla tavalla korkea-
kouluopintoihin johtavana väylänä. Todettiin korkeakoulujen valintajärjes-
telmän kyvyttömyys sijoittaa pyrkijöitä soveltuvuuden ja motivaation mukai-
sesti, mistä aiheutui opiskelijoiden “vaellus“ koulutusyksiköstä ja -alalta toi-
selle sekä aloituspaikkojen meneminen yhä useammin jo koulutuksessa
oleville. (emt., 32-34.) Toisin sanoen, opiskelijavalinta ei päättynyt sisään-
pääsyyn, vaan jatkui vuosia. Tuona aikana sopiva paikka löytyi – tai sitten
ei.
2.2. YLIOPPILASTULVASTA SUMAAN
Korkeakoulutus on Suomessa määrällisesti laajentunut koko itsenäisyyden
ajan. Jo 1930-luvulla puhuttiin ylioppilastulvasta, mikä koettiin negatiivisena
ilmiönä.1960-luvultalähtientulva-termikuvastikoulutuksenkysynnänlisään-
tymistä,mikäoliyhteiskunnankehityksenkannaltatoivottuilmiö.(Lempinen
2001a.) 1980-luvun jälkipuolella ilmiö määritettiin ylioppilassumaksi, mikä
kuvasti koulutuksen kysynnän ja tarjonnan vastaamattomuutta (OPM
1986:18, 1988:11). Opiskelijavalinta oli vain yksi osa yliopistokoulutuksessa
1980-luvulla havaittua kriisiä. Opintojen pitkittyminen ja keskeyttäminen
nousivat samaan aikaan merkittäväksi korkeakoulupoliittiseksi ongelmaksi.
Samaan aikaan, kun sisäänpääsy yliopistoihin nähtiin opetusministeriössä
ongelmaksi, heräsi huoli siitä, että sisään päässeet eivät valmistuneet ja
siirtyneet yliopiston ulkopuolelle työelämään. (Lempinen 2001b.)
Osastopäällikkö Markku Linnan ja osastopäällikkö Leevi Melametsän
muodostamaYlioppilaiden jatkokoulutustyöryhmä (OPM 1986:18) selvitti
syitäsille,ettäkoulutuspaikkojenkysyntäylittireilustijatkokoulutuspaikkojen
tarjonnan,vaikkaylioppilaspohjaistenjatkokoulutuspaikkojenmäärääolilisät-
ty reilusti 1980-luvulla. Vuonna 1984 oli tarjolla 1,25 paikkaa ylioppilasta
kohti. Ongelman dynamiikan nähtiin toimivan seuraavasti: valtaosa uusista

ylioppilaista tähtäsi korkeakouluopintoihin, mutta vain joka seitsemäs pääsi
niissäaloittamaanvalmistumisvuotenaan.Tämäoliomiaanlisäämäänmonin-
kertaista koulutusta, kun korkeakouluihin pääsemättömät ylioppilaat
kansoittivat keskiasteen (myös peruskoulupohjaiset opintolinjat) ja jatkoivat
pyrkimistäänopistoasteelletaikorkeakouluihin.Lisäksiniinsanottuanuoriso-
astetta kuormittivat aikuisopiskelijat. Halu kouluttautumiseen osoittautui
tarkastelussaalasidonnaiseksi:terveydenhuoltoalallesekäkaupanjahallinnon
koulutusalalle halukkaita oli paljon enemmän kuin aloituspaikkoja, ja kar-
siutuneet hakivat usein samaa paikkaa uudelleen.
Jatkokoulutustyöryhmä (OPM 1986:18, 17-21) ehdotti, että suman
helpottamiseksi jatkokoulutuspaikkoja olisi varattava niin, että niiden määrä
olisi 1,23 kertaa pohjakoulutuksen päättävä ikäluokka. Lisää paikkoja toivot-
tiin suosituille aloille (esim. sosiaali- ja terveysala) ja aloille, joilla oli huo-
mattava koulutustarve sekä korkea keskeyttämisaste ja opiskelu usein osa-
aikaista. Samalla kokoonpanolla toteutettuYlioppilassumatyöryhmä (OPM
1988:11) arvioi muistiossaan ehdotusten toteutumista ja vaikutuksia pari
vuotta myöhemmin. Muistiossa todetaan, että ehdotukset oli pääosin toteute-
ttu, ja niiden mukaiset tavoitteet etenkin korkeakoulujen aloituspaikka-
määrien kohdalla jopa ylitetty (emt., 5). Yli puolen ikäluokasta todettiin
edelleen siirtyvän lukiokoulutukseen. Lukiopohjaisen koulutuksen lisäyk-
sestä huolimatta jatkokoulutustilanteen todettiin edelleen vaikeutuneen,
minkä nähtiin johtuvan edelleen mm. kysynnän ja tarjonnan yhteensopi-
mattomuudesta, moninkertaisen koulutuksen lisääntymisestä sekä aikai-
sempien vuosien ylioppilaiden mukanaolosta hauissa. Korkeakoulut veti-
vät edelleen ylioppilaita puoleensa, mihin lukion katsottiin epärealistisen
voimakkaasti kannustavan (emt., 13). Tällä kertaa työryhmä ehdotti uusi-
en ylioppilaiden suosimista korkeakouluvalinnoissa, avoimen korkeakoulu-
opetuksen laajentamista ja täydennyskoulutuksen lisäämistä, ylioppilas-
pohjaisen ammatillisen koulutuksen tarjonnan lisäämistä sekä sukupuoli-
kiintiöitä (emt., 18-20). Työryhmä totesi kuitenkin, että ylioppilassuma on
ilmeisesti ”oire syvällisemmästä, yhteiskunnallisiin arvostuksiin ja ylioppi-
laiden asenteisiin perustuvista syysuhteista”, mistä johtuen pelkästään jat-
kokoulutuksen lisääminen ei asiantilaa ratkaisevasti muuta (emt., 21).
Opetusministeriö kutsui Matti Halosen (1994) selvittämään mahdolli-
suuksia määritellä opinto-oikeus uudelleen ”opiskelijoiden liikkuvuuden
helpottamiseksi ja koulutuspaikkojen käytön tehostamiseksi”. Korkeakoulu-

jen opiskelijavalintoihin liittyen Halonen ehdotti muun muassa yliopistot ja
mahdollisesti myös ammattikorkeakoulut kattavaan yhteishakuun siirtymistä
sekä päällekkäishyväksymisen estämistä. Selvitysmies Matti Jussila (1996)
puolestaan tarkasteli korkeakoulujen opiskelijavalintojen ongelmia ja teki
ehdotuksia valintojen uudelleen organisoimiseksi.
Havaitut ongelmat olivat pitkälti samoja kuin mitä aikaisemmissa selvi-
tyksissä oli tuotu esiin liittyen koulutuspaikkojen mitoitukseen, moninkertai-
seen ja päällekkäiseen koulutukseen, ylioppilaiden hitaaseen sijoittumiseen
jatko-opintoihin, päällekkäishakemiseen ja –hyväksymiseen eri koulutus-
alojen ja –asteiden välillä, koulutuspaikkojen vajaakäyttöön sekä valintojen
monimutkaisuuteen (emt., 25). Jälleen kerran tulee todetuksi, että ongelmat
ovat kovin erinäköisiä näkökulmasta riippuen ja että valintoihin vaikuttavat
muutkin tekijät kuin itse valintajärjestelmä.
Halosen (1994) ja Jussilan (1996) esittämät kehittämisehdotukset yhte-
nevät pitkälti kymmenen vuotta aiemmin toimineen työryhmän ehdotusten
kanssa muilta osin, mutta silmiinpistävä ero on ehdotus määrällisen sääntelyn
kehittämisestä siten, että opiskelija voi kirjoittautua samana vuonna vain
yhteen korkeakouluun (emt., 46-47).Aiempien mietintöjen tapaan kehittä-
misen varaa on selvitysmiesten mukaan yliopistojen valintayhteistyössä,
valintojen sisällöissä (esim. valintaperusteet) ja ajoittamisessa, hakija- ja
opiskelijatietojen rekisteröinnissä, tiedottamisessa sekä valintoja koskevassa
tutkimustoiminnassa.
2.3. OPISKELEMAAN VALIKOITUMINEN JA
OPISKELUPAIKAN VALITSEMINEN
Liikkuvuudella tarkoitetaan yleensä nimenomaan opiskelijavirtojen kulkua
korkeakoulujärjestelmän sisällä. Liikkuvuuteen liittyviä ilmiöitä ovat opinto-
oikeuksien kasaantuminen/kasaaminen, opintojen keskeyttäminen, koulutus-
alan ja -yksikön vaihtaminen, joustava sivuaineopinto-oikeus ja niin edel-
leen. Liikkuvuus voi olla siis hyödyllistä tai haitallista, mutta käsitteellä vii-
tataan yleensä toivottuun opiskelijavirtojen kulkuun.
Opiskelijoiden sivuainevalintoja joustavoittamalla on pyritty helpotta-
maan liikkuvuutta. Yliopistojen sisäisillä ja välisillä järjestelyillä ja niiden
välisillä sopimuksilla on pyritty helpottamaan monenlaisten opinto-
kokonaisuuksien suorittamista ilman, että opiskelijat hankkivat uusia tutkin-
non suoritusoikeuksia yhä uudelleen pääsykokeen kautta. Samalla useam-

pien tutkinnon suoritusoikeuksien keräämistä ja samanaikaista kirjoillaoloa
eri yliopistoissa on rajoitettu ja niiden seurantaa helpotettu (Yhden opiske-
lupaikan säännös; HAREK; AMKOREK).
Jatko-opiskelupaikan valintaprosessi alkaa lukioaikana tai jo aiemmin,
kun oppilaat tekevät ainevalintojaan ja menestyvät eri tavoin. Vaikka yliop-
pilastutkinto antaakin yleisen korkeakoulukelpoisuuden noin 60 %:lle ikä-
luokasta, joillakin aloilla edellyttää tosiasiallinen kelpoisuus riittäviä kurssi-
valintoja ja ylioppilastutkinnon arvosanoja. Myös esimerkiksi kouluaikaiset
harrastuksetjatiedekilpailuihinosallistuminenvaikuttavatniinkelpoisuuteen
tietyillä koulutusaloilla kuin potentiaalisen opiskelijan alanvalintaan. Lukion
jälkeen seuraa korkeakoulutukseen hakeutuminen ja lopulta pääseminen.
Uusista ylioppilaista huomattava osa ei pääse tai hakeudu korkeakouluihin
heti. Välivuosia pidetään myös perustutkinto-opiskelijana odotellen parem-
paan paikkaan pääsyä (perusopinnot valmennuskursseina). Se, että noin
15 % opiskelupaikan saaneista vaihtaa koulutusalaa ja/tai -paikkaa kertoo,
että valintaprosessi jatkuu vielä yliopistolaitoksen sisällä. Häyrysen (1970,
12)mukaanopiskelijoidenvirtaamisessayliopistoonvoidaanerottaayhtäältä
opiskelijan tekemä spontaani uravalinta ja toisaalta institutionaalisesti ta-
pahtuva oppilasvalinta. Tosin yksilön tekemään valintaan vaikuttaa erilai-
sia institutionaalisia voimia, jotka liittyvät esimerkiksi sosiaaliseen ympäris-
töön. Jalkanen (1977, II) näkee opiskelijoiden tulemisen korkeakoulutukseen
pitkittäisprosessina, joka ohjautuu sen perusteella, mitä opintoaloja opiske-
lijat valitsevat ja miten korkeakoulut valitsevat ja karsivat opiskelijoita omi-
en valintaperusteidensa mukaisesti. Koulutukseen tulemista on tarkastel-
tava ainakin opiskelijan itsensä, koulutusyksikön ja koko koulutusjärjestel-
män toiminnan kannalta.
Korkeakouluihin valikoitumista on tutkittu 1970-luvulta lähtien. Run-
sasta kiinnostusta näkökulmaa kohtaan saattaa osaltaan selittää se, että
koulutus — etenkin korkeakoulutus — on merkittävä sosiaalisen kohoami-
sen väylä, ja siten erilaisten intressiryhmien mielenkiinnon kohteena. Kou-
lutukseen valikoitumista tarkasteltaessa on kiinnitetty huomiota muun mu-
assa hakijoiden sosiaaliseen taustaan, sukupuoleen, koulumenestykseen,
alueellisiin tekijöihin ja koulutusalojen välisiin statuseroihin.Valikoitumisen
yhteydessäonmyöstarkasteltumotivaatiotekijöitäjaopintoihinkiinnittymistä,
jasitäkauttavalintakriteerientoimivuutta(esim.Panhelainen&Malin1983).
1970-luvulla tutkijoita kiinnosti esimerkiksi se, onko opiskelijoiden

rekrytointipohjaniinlaaja,ettäkorkeakoulutusonmuodostunuttaimuodostu-
massa varteenotettavaksi resurssitekijäksi väestön elintason kohottamisessa.
Toisaalta esillä oli kysymys, onko korkeakoululaitoksen alueellisen laajene-
misen myötä tapahtunut opiskelijoiden alueellisen rekrytointipohjan muuttu-
minen merkinnyt myös sosiaalisen rekrytointipohjan laajenemista ja tasoit-
tumista.Antikaisen (1974a) vastaus molempiin kysymyksiin oli myönteinen,
vaikka tutkija painotti ylempien yhteiskuntakerrosten jälkeläisten olevan
yliedustettuna ja työväestön jälkeläisten aliedustettuina (Antikainen 1974b,
38). Oulun ja Tampereen yliopistoja sekä Vaasan ja Joensuun korkeakou-
luja koskeneessa tutkimuksessaAntikainen (1974a) havaitsi tarjolla olevien
opiskelumahdollisuuksien ohjaavan korkeakoulun valintaa ja opiskelemaan
valikoitumista. Tutkimus osoitti, että opiskelijoiden enemmistö oli kotoisin
korkeakoulun sijainti- tai naapuriläänistä (Antikainen 1974b, 40). Mahdolli-
suus opiskella haluamaansa ammattiin oli jälkikäteen arvioiden merkittävin
valintaan vaikuttanut motivaatiotekijä, vaikka korkeakoulun läheisyys oli
Oulussa ja Joensuussa merkittävä tekijä (emt., 42-43). 1970-luvun alussa
puolet korkea-asteen koulutuksen suorittaneesta väestöstä asui Uudella-
maalla (emt., 51-52).
Antikaisen (1974a) aineistossa työnantajien, yksityisyrittäjien ja toimi-
henkilöiden jälkeläiset olivat korkeakouluopiskelijoista väestöön verrattuna
yliedustettuina ja työntekijöiden jälkeläiset aliedustettuina. Myös maanvil-
jelijäväestönlapsetolivatvalikoituneetsiten,ettätaloudellisestihyvissälähtö-
asemissaolevatolivatväestöönverrattunayliedustettuina(Antikainen1974b,
27, 30).
Myös 1990-luvulla on oltu kiinnostuneita koulutuksen sosiaalisesta
määräytymisestä. Kivinen ja Rinne (1995) käsittelivät tilastoaineistoon pe-
rustuvassa tutkimuksessaan muun muassa vanhempien koulutuksen ja toi-
saalta ammatin yhteyttä lasten koulutusreitteihin. Heidän tulkintansa mu-
kaan ylempi toimihenkilötausta tarjosi 1990-luvun alussakin vankat lähtö-
kohdat edetä korkeakoulututkintoon ja akateemisesti koulutettujen lasten
todennäköisyys korkeakouluopiskeluun oli yli kymmenkertainen koulutta-
mattoman työväestön lapsiin verrattuna (emt., 48 ja 89-93). Nevalan (1999)
mukaan ylin sosiaaliryhmä — ylemmät toimihenkilöt ja heitä vastaavat yrit-
täjät — on ollut väestöosuuteensa nähden yliopisto-opiskelijoista yli-
edustettuna kaikissa lääneissä ja kaikkina vuosina, vaikkakin yliedustus oli
kaventunut 1990-luvun puoliväliin tultaessa. Koulutuserojen tasoittuminen

on ollut Nevalan mukaan vähäistä 1970-luvun alun jälkeen. Suurimpia ryh-
mien väliset koulutuserot ovat olleet Uudellamaalla, ja pienimpiä Mikkelin,
Pohjois-Karjalan, Kuopion ja Vaasan lääneissä. (emt., 184-187.)
Korkeakoulutukseen hakeutumisen yhteydessä puhutaan myös eri
koulutusalojen, yliopistojen ja kahden koulutussektorin erilaisista arvostuk-
sista. Yhteiskunnassa arvostetut koulutus- ja ammattialat (eläinlääketie-
teellinen, kauppatieteellinen, lääketieteellinen, oikeustieteellinen ja teknillis-
tieteellinen) löytyvät lähinnä pääkaupunkiseudun vanhoista yliopistoista.
(Lempinen & Tiilikainen 2001, 27.) Nevala (1999) on määritellyt kyseiset
alat statusaloiksi erotuksena suuraloista, kasvatustieteestä ja pienaloista.
Jaottelun perusteena on käytetty pääsykarsintojen yleistymistä, karsinnan
tiukkuutta, opiskelijamäärien kehitystä, uralla etenemistä, alan yhteiskun-
nallista statusta sekä opiskelijakunnan sosioekonomista rakennetta (emt.,
117). Samantyyppisiä korkeakoulujen ja koulutusalojen luokituksia löytyy
myös muista tutkimuksista (esim. Liljander 1996; Kivinen & Rinne 1995).
Määriteltäessä korkeakoulujen ja koulutusalojen elitistisyyttä, kansan-
omaisuutta tai statuksia on syytä huomioida myös oppilaitosten sijainti-
alueiden väestön koulutustaso. Pääkaupunkiseudun yliopistojen opiskeli-
joista merkittävin osa tulee Uudeltamaalta, missä väestö on koulutetumpaa
kuin muualla maassa. Maakunnissa, joissa väestön koulutustaso on alhainen,
yliopistoilla on merkittävä tehtävä ensimmäisen akateemisen sukupolven
kouluttajina. Status-luokitteluissa on painotettu enemmän yliopistoihin
valikoituvien ja niistä valmistuvien sosioekonomista taustaa kuin valmistu-
mista ja työmarkkinoille sijoittumista: esimerkiksi pääkaupunkiseudun yli-
opistoistaopintonsaaloittaneistavalmistuuharvempikuinmuuallaSuomessa
sijaitsevista yliopistoista. Myös äidin sosioekonomiseen asemaan on naisten
koulutustason kasvaessa syytä kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huo-
miota. (Lempinen & Tiilikainen 2001, 27-28.)
Korkeakoulutuksen sosiaalinen määräytyminen, korkeakoulutuksen
periytyvyys ja korkeakoulutuksen merkitys sosiaalisen kohoamisen väylänä
jäänevät aiempaa vähemmälle huomiolle tilanteessa, jossa suurelle enem-
mistölleikäluokastaannetaankorkeakoulututkintoonjohtavaopiskelupaikka.
Korkeakoulujen opiskelijavalintoja voidaan tarkastella osana yksilön
koko koulu- sekä työuraa, yksilön itsensä tai jonkun muun intressitahon
näkökulmasta. Kansantalouden kannalta katsottuna opiskelijavalintojen
voidaan nähdä kytkeytyvän esimerkiksi seuraavaan prosessiin: yliopisto-

opinnot Suomessa aloitetaan keskimäärin 21 vuoden iässä, kun ylioppilas-
tutkinto suoritetaan keskimäärin 19 vuoden iässä. Vuonna 1998 uusista yli-
opisto-opiskelijoista 18 % oli 26-vuotiaita tai sitä vanhempia. (Tilastokeskus
1999:6) Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaminen kesti keskimäärin
seitsemän vuotta, mutta valmistumisaikojen mediaanit ja koulutuksen läpäisy
vaihtelevat suuresti koulutusaloittain ja yliopistoittain (KOTA; Pajala &
Lempinen 2001). Kansantalouden näkökulmasta hidasta siirtymistä lukion
jälkeisiinjatko-opintoihinjasieltäedelleentyöelämäänonpidettyongelmana.
Tähän liittyy alhaisena pidetty eläkkeelle jäämisen ikä, 58 vuotta. Opiskelu-
aikojen venymistä arvioitaessa on kuitenkin huomioitava, että yliopistoissa
pitkään kirjoilla olevat ja/tai opiskelevat ovat yleensä kiinnittyneet työelä-
mään (Kärkkäinen 1997; Lempinen 1997). Lisäksi yliopistotutkinnot ovat
Suomessa verraten laajoja.
Hitaaseen ja myöhäiseen yliopisto-opintoihin siirtymiseen liittyvät
monet asiat.Yksi keskeinen tekijä on myöhäinen koulun aloitusikä suhteessa
moneen muuhun maahan. Samaan suuntaan vaikuttaa miesten yleinen ase-
velvollisuus (tai siviilipalvelus tai totaalikieltäytymisestä johtuva vankeus-
rangaistus) ja naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelus. Toisaalta ase-
velvollisuuden tai siviilipalveluksen suorittaminen on suoranainen edellytys
joillekin aloille pääsemiseksi, kun taas eräät alat antavat näiden suorittami-
sesta alkupisteitä hakijalle.
2.4. 1990-LUVUN KOULUTUSPOLITIIKAN TRENDEJÄ
1990-luvulla toteutettiin muutoksia, joilla on mahdollisesti ollut vaikutusta
opiskelijoiden korkea-asteen jatkokoulutukseen hakeutumiseen ja pääsyyn.
Ammattikorkeakoulujen perustamisen ja vakiinnuttamisen ohella tällaisia
ovat mahdollisesti olleet yliopistojen aloittajamäärätavoitteiden, opintotuen
ja työmarkkinatuen muutokset sekä yhden korkeakoulututkintoon johtavan
opiskelupaikan säännöksen käyttöönotto.
Raamit yliopistokoulutuksen mitoitukselle määrittelee valtioneuvosto
joka neljäs vuosi hyväksyttävässä kehittämissuunnitelmassa.Yliopistojen
ja opetusministeriön välisissä tulossopimuksissa sovitaan tutkintojen mää-
ristä.Yliopistojenaloituspaikoistapäättävätyliopistolainperusteellayliopistot.
Koulutuksen ja korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämis-
suunnitelmista käy ilmi, että yksi 1990-luvun koulutuspolitiikan tavoite oli
yliopistojen aloittajamäärien lisääminen. Vuosien 1991-1996 kehittämis-

suunnitelmassa (VNp 20.11.1991) asetettiin tavoitteeksi 16 000 – 17 000
uuden yliopisto-opiskelijan määrä, kun toteutuma oli ollut 15 500 vuonna
1990, 14 200 vuonna 1987 ja 12 500 vuonna 1985. Suunnitelmaa tarkistettiin
(VNp18.6.1993),jolloinnuoruusikäistenaloittajatavoitteeksikirjattiin16 000
vuodelle 1996 ja 15 000 vuodelle 2000.Aikuisväestön tavoitteeksi arvioitiin
4000-5000.Seuraavienkehityssuunnitelmien(VNp21.12.1995,29.12.1999)
aloittajatavoitteet yliopistoissa olivat samaa kokoluokkaa (yhteensä noin
19 000). 1990-luvun alussa aloituspaikkojen lisäystä kaavailtiin kutakuinkin
tasaisestikaikillekoulutusaloille.Vuosituhannenvaihteessakoulutustarjontaa
suunniteltiinlisättäväksiennenkaikkeatietoteollisuudenaloillasekäkaupalli-
sella ja opettajankoulutusalalla sillä periaatteella, että kaikkien aloitus-
paikkojen kokonaismäärä ei olennaisesti kasva. Tavoitteeksi asetettiin tur-
vata maksuton, tutkintoon johtava koulutuspaikka mahdollisimman monelle.
Kehittämissuunnitelmanlisäksiopiskelijavalinnatovatesillämyöstasa-
vallan hallituksen ohjelmassa, jossa korostetaan kansalaisten yhtäläisiä
koulutusmahdollisuuksia (Pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen oh-
jelma 15.4.1999).
Nykymuotoinen opintotukijärjestelmä on peräisin 1990-luvun alusta.
Yliopisto-opintojen aloittamista harkitsevien nuorten ratkaisuihin on saat-
tanut vaikuttaa erityisesti se, että alle 20-vuotiaiden opintorahan suuruus
oli huomattavasti pienempi kuin 20 vuotta täyttäneiden sekä se, että alle
20-vuotiaille myönnetyn opintorahan suuruuteen vaikutti vanhempien tulo-
jen perusteella suoritettu tarveharkinta. Täysimääräinen opintoraha ulotet-
tiin 19-vuotiaisiin vuonna 1997 ja 18-vuotiaisiin vuonna 1998. Täysimääräi-
senäkin opintorahan suuruus on alle niin sanotun toimeentulominimin, mikä
yhdistettynä opintolainan vieroksuntaan voi vaikuttaa opiskelun aloittamisen
houkuttelevuuteen. Tämä tullee esiin etenkin noususuhdanteiden aikana,
kun töitä on tarjolla myös pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneille (vrt. esim.
Lempinen &Tiilikainen 2001).
Nuortenjatkokoulutukseenhakeutumiseenonmahdollisestivaikuttanut
työmarkkinatuesta annetun lain muutos (1705/1995), jota alettiin soveltaa
vuoden 1997 alusta lukien. Säännön mukaan 17-vuotias henkilö ei saa työ-
markkinatukea, jos hän ei ole valmistunut ammattiin oppilaitoksesta tai suo-
rittanut ammatillista tutkintoa. 18-19-vuotiaan mahdollisuus työmarkkina-
tukeen evätään vastaavasti, jos hän on ilman hyväksyttävää syytä kieltäy-
tynyt tarjotusta työstä tai koulutuksesta, työharjoittelusta, työkokeilusta tai

kuntoutuksesta taikka kieltäytynyt, eronnut tai jättänyt hakeutumatta hänelle
soveltuvaan ammatilliseen koulutukseen.
1990-luvun loppupuoliskolla alettiin valmistella selvitysmies Jussilan
(1996) esittämää käytäntöä, jonka mukaan opiskelija voi kirjoittautua sa-
mana vuonna uutena opiskelijana vain yhteen korkeakouluun sekä valta-
kunnallista hakijarekisteriä. Asiaa varten kokoontunut Hakija- ja opinto-
oikeusjärjestelmätyöryhmä (OPM 1996:4) ehdotti molempien uudistusten
toteuttamista. Työryhmä perusteli kantaansa Jussilan mietinnöstä annetuilla,
muutosta puoltavilla lausunnoilla sekä vuosien 1995-2000
kehittämissuunnitelmassa esitetyillä ja tulossopimuksissa 1997-2000
tarkennetuilla tavoitteilla. Lisäksi työryhmä ehdotti, että luotava hakija- ja
opinto-oikeusjärjestelmä sovitetaan yhteen ammattikorkeakoulujen
yhteishakujärjestelmän kanssa. Yhden opiskelupaikan säännöksen osalta
jätettiin yksi eriävä mielipide. Loppuraportissaan (OPM 1997:20) työryh-
mä keskittyi suunnittelemaan ehdotusten toteuttamista käytännössä.
Yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan säännöstä
sovellettiinensimmäistäkertaalukuvuoden1999-2000opiskelijavalinnoissa.
Säännöksen mukaan opiskelija voi samana lukuvuonna ottaa vastaan vain
yhdenkorkeakoulututkintoonjohtavanopiskelupaikan(yliopistolaki645/1997;
laki ammattikorkeakouluopinnoista annetun lain 15 ja 29 §:n muuttamisesta
1060/1998). Myös ammattikorkeakoulujen jatkotutkinnot tulivat säännöksen
piiriinkesällä2001(lakiammattikorkeakoulunjatkotutkinnonkokeilusta645/
2001). Säännöksen toteutumista seurataan Opetushallituksen ylläpitämien
yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusrekisterin (HAREK) sekä ammatti-
korkeakoulujenhakija-jaopiskelupaikkarekisterin(AMKOREK)avulla(laki
opiskelijavalintarekisteristä ja ylioppilastutkintorekisteristä 1058/1998).
Yhden opiskelupaikan säännöksen tavoitteena on estää yhtä useamman
koulutuspaikan vastaanottaminen samana lukuvuonna, jolloin mahdollisim-
man moni opiskelija pääsisi opiskelemaan korkeakouluun. Säännöstä so-
vellettiin lukuvuoden 2001-2002 valinnoissa vasta kolmatta kertaa.
Mielekkäiden tutkintojen näkökulmasta on ensisijaisen tärkeää panostaa
edelleen mahdollisuuteen opiskella joustavasti sivuaineita, jotta opiskelijoi-
den ei tarvitse jatkuvasti tavoitella uusia opiskelupaikkoja.

3. OPISKELIJAVALINTOIHIN LIITTYVIÄ
KÄSITTEITÄ
Yliopistoilla tarkoitetaan yliopistolaissa (645/1997) mainittuja monitieteisiä
yliopistoja sekä tiede- ja taidekorkeakouluja, joita on yhteensä 20. Korkea-
kouluilla tarkoitetaan yliopistoja sekä ammattikorkeakouluja.
Korkeakoulukelpoisella tarkoitetaan henkilöä, jolla on oikeus pyr-
kiäyliopistoon.Yliopistoasetuksen(115/1998)mukaankelpoinenopiskelijaksi
korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on henkilö, joka on suorittanut
ylioppilastutkintoasetuksessa(1000/1994)tarkoitetuntutkinnon.International
Baccalaureate- eli IB-tutkinto, Reifeprüfung-tutkinto ja Eurooppa-koulu-
jen eurooppalainen ylioppilastutkinto eli EB-tutkinto tuottavat samat oikeu-
det kuin suomalaisen ylioppilastutkinnon suorittaminen.
Korkeakoulukelpoisuuden voi saavuttaa muullakin tavalla kuin suorit-
tamalla ylioppilastutkinnon. Em. yliopistoasetuksen mukaan ”..opiskelijaksi
on kelpoinen myös henkilö, joka on suorittanut ammattikorkeakoulun, am-
matillisen korkea-asteen, ammatillisen opistoasteen tai vähintään kolmi-
vuotisen ammatillisen tutkinnon taikka saanut ulkomaisen koulutuksen, joka
asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopin-
toihin”. Korkeakoulukelpoinen on myös ”henkilö, joka on suorittanut yli-
opiston edellyttämät avoimen yliopisto-opetuksen opinnot tai jolla yliopisto
toteaa muutoin olevan opintoja varten riittävät tiedot ja valmiudet”.
Yliopistolainmukaanyliopistoottaaopiskelijatjayliopistollaonoikeus
rajoittaa opiskelijoiden määrää. Oleellista on se, että ”silloin kun yliopisto
opiskelijoiden määrän rajoittamisen vuoksi ei voi ottaa koulutukseen kaik-
kia hakijoita, heihin on sovellettava yhdenmukaisia valintaperusteita”.
Yliopistolakisalliirajoitetunpoikkeamisenyhdenmukaisistavalintaperusteista
ainoastaan ”jonkin kieliryhmän koulutustarpeen turvaamiseksi”.
Yliopistoissa haetaan valintayksikköön, joka voi olla yliopisto, tiede-
kunta, tutkinto, koulutusohjelma, koulutusohjelmaryhmä, suuntautumis-
vaihtoehto, pääaine tai oppiaine (Tilastokeskus 2000:1, 13). Tilastokeskus
on suosittanut, että valintayksikkö korvataan käsitteellä hakukohde. Tässä
kartoituksessa valintayksiköllä ja hakukohteella tarkoitetaan samaa asiaa.
Opiskelijavalinnalla, valintajärjestelmällä, valintamenettelyllä ja
valintakäytännöillä tarkoitetaan yleensä samaa asiaa; sananvalinta riippuu
siitä, mitä korostetaan. Käsitteillä on mietinnöissä (esim. KM 1986:8) ja

viimeaikaisissa keskusteluissa viitattu ennen kaikkea yliopistojen aktiivisiin
valintatoimiin, valinnan teknisiin ja organisatorisiin puoliin sekä valinta-
kriteereihin (vrt. emt., 104). Valintajärjestelmä -käsitteellä voidaan lisäksi
viitata sekä yksittäisissä yliopistoissa käytettyihin valintamenettelyihin että
koko yliopistolaitoksen valintajärjestelmään.
Valintaperusteet eli valintakriteerit jaetaan yleensä neljään osaan:
1. tutkintotodistukset, 2. valintakoe (käytössä useita erilaisia), 3. muut ansiot
(esim. harrastuspisteet, tiedekilpailut, työkokemus) ja 4. kiintiöt (useita eri-
laisia kiintiöinnin perusteita).

4. SUOMALAISTEN YLIOPISTOJEN
OPISKELIJAVALINNAT KOULUTUSALOITTAIN
VUONNA 2001
Tässä kappaleessa käsitellään suomalaisten yliopistojen opiskelijavalinta-
perusteita ja valintamenetelmiä koulutusaloittain vuonna 2001. Kartoitus
koskee oppilaitoksia, joihin sovelletaan yliopistolakia (645/1997). Maan-
puolustuskorkeakoulun opiskelijavalinta on rajattu tarkastelun ulkopuolelle.
On tärkeää huomata, että valintaperusteet ja -menettelyt vaihtelevat vuo-
sittain, joten tässä kartoituksessa kyse on yhden vuoden poikkileikkauksesta.
Koulutusalakohtaisten valintamenettelyiden tarkastelussa etsittiin vas-
tauksia seuraaviin kysymyksiin:
1. Valinnan organisointi
- osallistuminen valintayhteistyöhön
2. Korkeakoulukelpoisten hakijoiden tasavertainen ja oikeuden-
mukainen kohtelu
-erityisenhuomionkohteenaovaterilaisetkiintiöt,joillarajataanopintoi-
hin pääsyä sekä kotimaisen tai kansainvälisen ylioppilastutkinnon ja
vähintäänkolmivuotisenammatillisentutkinnonsuorittaneidenkohtelu
3. Valintaperusteet
- selvitetään, mistä hakija saa alkupisteitä (tai taustapisteitä): tutkinto-
todistukset (yo-todistus ja lukion päättötodistus, IB-, EB-, Reife-
prüfung- ja muut tutkinnot), harrastuspisteet, kilpailut (SuomenAka-
temian, yliopistojen lukiolaisille järjestämät alueelliset kilpailut, Mate-
maattistenAineiden Opettajien Liiton MAOL:n kilpailut) sekä ensi-
sijaisuuspisteet, joita voi saada sen valintayksikön valinnassa, joka on
hakemuksessa asetettu ensimmäiselle sijalle (esim. tiedekunnan sisällä
tai yhteistyössä olevien yksiköiden kesken)
- tyypitellään erilaisia valintakoemuotoja (esim. teostentti, aineisto-
koe, soveltuvuuskoe tai haastattelu) ja sitä, mihin aineistoihin ne pe-
rustuvat (lukion oppimäärään vai johonkin muuhun).
4. Erillisväylät
- selvitetään, käykö valintaoppaista ilmi, mitä erillisväyliä pitkin koulu-
tukseen voi päästä (avoimen yliopiston opintojen perusteella, suora-
valintana tiettyjen suoritusten tai tutkintojen perusteella).

Kartoituksen lähteinä on käytetty yliopistojen tai tiedekuntien vuotta 2001
koskeviavalintaoppaitajaOpetushallituksenjulkaisemaaYliopistojenvalinta-
opas – Universitetens urval 2001 -teosta. Osa yliopistoista tarkisti omia
valintamenettelyitään koskevat tiedot1)
.
Tässä kartoituksessa koulutusalaluokittelussa on käytetty jonkin ver-
ran normaalista poikkeavaa ratkaisua. Hakukohteet luokittelussa käyte-
tään perinteisesti 21-kohtaista tutkintoasetusten mukaista koulutusala-
luokittelua, joka käy ilmi mm. Yliopistojen valintaoppaasta (2001). Tässä
kartoituksessa valintajärjestelmiä haluttiin tarkastella erityisesti hakijan nä-
kökulmasta, ja siksi oppiaineryhmiä ryhmiteltiin hakijan kannalta mielek-
käiksi kokonaisuuksiksi.
Käytännössä tämä ratkaisu näkyy kartoituksessa kolmella tavalla.
Ensinnäkin kun saman pääaineen, kuten esimerkiksi filosofian tai sosiaali-
psykologian koulutusta annetaan eri yliopistoissa eri tiedekunnissa, kuten
humanistisessa, yhteiskuntatieteellisessä tai matemaattis-luonnontieteelli-
sessä tiedekunnassa, tässä kartoituksessa saman oppiaineen valintamenette-
lyitä tarkastellaan aina samassa luvussa yhtenä kokonaisuutena. Näin
mukaillaan sitä ajatusta, että moni hakija todennäköisesti vertailee saman
oppiaineen valintamenettelyitä eri yliopistoissa tiedekuntajaosta riippumatta.
Toiseksi, eräiden isojen alojen luokittelua on kartoitusta varten jonkin
verran kehitelty. Esimerkiksi humanistinen ala, joka koostuu hyvin erilaisista
oppiaineryhmistä, on kartoituksessa jaettu kolmeen osa-alueeseen: historia-
tieteisiin,kieliinjakielitieteisiinsekämuihinhumanistisiintieteisiin.Toisaalta
lääketieteellisten alojen opiskelijavalinnat ja taidealojen opiskelijavalinnat
on tässä koottu yhteisten pääotsikoiden alle.
Kolmanneksi, koulutusalaluokitteluun on lisätty yksi uusi ala, joka on
viestinnän koulutus. Sitä tarkastellaan omana kokonaisuutenaan luvussa
4.15, vaikka se sijoittuukin eri yliopistoissa eri tiedekuntien yhteyteen.
Tämä luokittelu tuottaa sen lopputuloksen, että kartoituksen sisältämien
taulukoiden ja Tilastokeskuksen tuottamien tilastojen luvut eivät ole täysin
vertailukelpoisia, koska hakukohteiden määrissä on koulutusaloittain eroja.
1) Kartoitus oli jaossa tammikuussa 2001 Korkeakoulujen arviointineuvoston järjestämässä yliopistojen
opiskelijavalintojen arviointiprojektin käynnistysseminaarissa, ja yliopistoille tarjottiin mahdollisuutta
tarkistaa omia valintamenettelyitään koskevat tiedot. Muutama yliopisto käytti tätä mahdollisuutta
hyväkseen ja toimitti korjauksia tekstiin. Varsinaista tarkistuskierrosta ei tehty, koska kartoituksessa
lähdettiin siitä ajatuksesta, että suuri osa hakijoista tekee ratkaisunsa valintaoppaista saamansa tiedon
varassa. Näin ollen tähän lukuun on myös kirjattu näkyviin niitä asioita, jotka eivät selviä valintaoppaiden
perusteella.

Lisäksi tässä kartoituksessa hakukohteeksi on laskettu vain sellainen
hakukohde, johon opiskelijat valitaan suoraan pääaineeseen tai koulutus-
ohjelmaan ja joilla on valintaoppaissa on hakua koskeva informaatio. Toisin
sanoen niitä hakukohteita, joissa opiskelijat valitaan ensin johonkin pää-
aine- tai oppiaineryhmään ja joissa he valikoituvat tiettyyn pääaineeseen
vasta opintojensa kuluessa, ei ole laskettu erilliseksi hakukohteeksi. Näin
ollen hakukohteiden yhteismäärä tässä kartoituksessa on 450, kun se Tilasto-
keskuksen tilastoissa on 539. Seuraavassa taulukossa vertaillaan, mitä tämä
luokittelueromerkitseeesimerkiksiliikuntatieteellisenkoulutusalankannalta.
Taulukko 1. Valintaoppaiden ja Tilastokeskuksen hakukohdetietojen vertailu
VALINTAOPAS TILASTOKESKUS
Yli- Haku- Aloitus- Yli- Haku- Aloitus-
opis- kohde paikkojen opis- kohde paikkojen
to lkm to lkm
JY Liikuntatieteet: JY Liikuntapedagogiikka 51
opettajat 61 JY Liikuntasosiologiatailiikunta-
JY Liikuntatieteet: suunnittelu ja -hallinto 12
liikuntabiologia 21 JY Biomekaniikka 7
JY Liikuntatieteet: JY Valmennus ja testausoppi 7
liikuntahallinto 14 JY Liikuntafysiologia 7
Yht. 3 96 Yht. 5 84
Oheinen esimerkkivertailu esittää liikuntatieteellistä koulutusalaa koskevat
tiedot hakukohteista ja aloituspaikoista vuonna 2001 Jyväskylän yliopiston
valintaoppaan mukaan ja Tilastokeskuksen mukaan.2)
Tilastokeskus kerää
tietonsa yliopistoilta. Biomekaniikka, valmennus ja testausoppi ja liikunta-
fysiologia ovat toisena vuonna valittavia pääaineita. Johtopäätöksenä tästä
voi todeta, että valintaoppaiden perusteella saa kuvaa suunnitelluista aloitus-
paikkamääristä ja Tilastokeskuksen tilastojen avulla saa tietoa valintojen
toteutumisesta.
2) Tilastokeskus. 2002. Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001. Koulutus 2002:1. s. 22.

4.1. FARMASIAN KOULUTUSALA
Farmasian aineryhmässä on mahdollista suorittaa farmaseutin (alempi
korkeakoulututkinto) ja proviisorin (ylempi korkeakoulututkinto) tutkinnot.
Farmaseutin koulutusta antavat Helsingin ja Kuopion yliopistot sekä Åbo
Akademijaproviisorinkoulutustakaksiensinmainittua.Farmaseutinaloitus-
paikkamäärä Helsingin ja Kuopion yliopistoissa oli vuonna 2001 yhteensä
2573)
ja proviisorien yhteensä 87.
Taulukko 2. Farmasian koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001
Koulutus- Haku- Yliopiston Hakemuksia Opisk.paikan Uudet Aloitus-
ala koh- suunn. aloi- yht. aloitus- vast.ottaneet ylioppi- ikä
teita tuspaikka- paikkoja (% hyväk- laat keski-
määrä kohti sytyistä) % määrin*)
Farmasia 5 372 1186 3,2 91,2 36 21,3
*) syksyn 2001päävalinnoissa hyväksyttyjen mediaani
Lähteet: Korkeakouluihin hakeneet ja hyväksytyt 2001. Tilastokeskus. Koulutus 2002:1.
Yliopistojen hakija- ja opinto-oikeusrekisteri HAREK, opetushallitus.
HelsinginjaKuopionyliopistojenfarmaseutinjaproviisorinkoulutusohjelmiin
oli yhteisvalinta: valintakokeet olivat yhteiset sekä yliopistojen että tutkinto-
jen kesken. Hakija voi hakea pelkästään proviisorin tai farmaseutin koulutus-
ohjelmaan tai samanaikaisesti ensisijaisesti proviisorin ja toissijaisesti
farmaseutin koulutusohjelmaan. Hakijan oli kuitenkin ilmoitettava etukä-
teen, hakeeko hän Helsinkiin vai Kuopioon.
Helsingin ja Kuopion yliopistoihin voi päästä opiskelemaan farma-
seutiksi ja proviisoriksi sekä ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen
yhteispisteiden että pelkästään valintakokeen perusteella.
Uudet ylioppilaat saivat pisteitä ylioppilastutkinnon äidinkielen, ensim-
mäisen vieraan kielen, matematiikan ja reaalin (biologia, kemia, fysiikka ja
psykologia) arvosanoista. ÅboAkademissa huomioitiin Helsingin ja Kuopi-
onyliopistoistapoiketenylioppilastutkinnonäidinkieli,toinenkotimainenkieli,
pitkä vieras kieli, matematiikka ja reaali. Kaikki kolme yliopistoa ottivat
huomioon kansainväliset ylioppilastutkinnot ja ns. muut pisteet alkupisteissä.
Muita pisteitä sai esim. apteekissa tapahtuneesta ennakkoharjoittelusta. Sen
sijaan lukion päättötodistuksesta ei saanut alkupisteitä.
3) Åbo Akademin farmaseuttien aloituspaikkamääriä ei ole ilmoitettu valintaoppaassa.

Kiintiöillä oli merkittävä osuus farmasian alan valintojen toteutukses-
sa. Pääosa farmaseutin opiskelupaikoista oli varattu uusille tai vanhoille
ylioppilaille,muttamyöslääketyöntekijöilleoliomakiintiönsä.Proviisorikoulu-
tuksessa vastaavasti farmaseuteille oli oma kiintiönsä. Lisäksi avoimen yli-
opiston väylä oli käytössä ainakin Kuopion yliopiston farmaseuttivalinnassa.
Helsingin farmaseutti- ja proviisorikoulutukseen voitiin valita suoraan
SuomenAkatemian tiedekilpailujen viisi parasta.
HelsinginjaKuopionyliopistoissafarmaseutti-japroviisorikoulutuksen
valintakokeidensisällöissäoliyhteneviäpiirteitä.4)
Farmaseuttien valinnassa
testattiin kemiaa. Proviisorien valinnassa hakijat vastasivat kemian lisäksi
fysiikantaipsykologiankysymyksiin.Kysymyksetperustuivatainakinosittain
lukion oppikirjoihin. Farmaseutti- ja proviisorivalinnassa oli käytössä myös
aineistokoe.
ÅboAkademin farmaseuttien valintakoe perustui muuhun kuin lukion
oppimäärään. Sen paremmin aineistokoetta kuin soveltuvuuskoetta ei käy-
tetty.Valintaperustuiyhteispisteisiin.Se,voikovalituksitullapelkillävalinta-
koepisteillä,jäivalintaoppaanperusteellaepäselväksi.Pelkillätodistuspisteillä
opiskelupaikkaa ei voinut saada.
Kuopion yliopistossa farmasian alalle (käytännössä proviisorin koulu-
tusohjelmaan)hyväksyttiinsuoraanhakemuksestahenkilö,jokaolisijoittunut
MAOL:n vuosina 1998-2000 järjestämän kansallisen lukion matematiikan,
fysiikan,kemiantaitietotekniikankilpailunavoimessajaSuomenAkatemian
lukiolaisille järjestämässä tiedekilpailussa kymmenen parhaan joukkoon
sijoittunutylioppilas.
Yhteisvalinnasta johtuen Helsingin ja Kuopion yliopistojen farmasian
alan valintakokeet järjestettiin vuonna 2001 samana päivänä toukokuun
lopussa, ÅboAkademin valintakokeet viittä päivää myöhemmin.
4.2. HUMANISTINEN KOULUTUSALA
Tässä kartoituksessa humanistisen koulutusalan opiskelijavalintoja tarkas-
tellaan kolmessa ryhmässä: historiatieteet, kieliaineet ja muut humanistisen
alan koulutukset. Psykologian opiskelijavalintoja käsitellään luvussa 5.10.
4) Poikkeuksena on kuitenkin Kuopion yliopiston proviisorin koulutusohjelman farmaseuttikiintiö, jolla
on oma valintakoe ja erilliset kirjat.

Taulukko 3. Humanistisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001
Historiatieteet 17 343 3888 11,3 85,4
Kielet 89 1721 11084 6,4 73,9
Muut huma-
nistiset tieteet 43 519 5335 10,3 85,5
Humanistinen ala 149 2583 20307 7,9 77,5 32 20,5
4.2.1. HISTORIATIETEET
Tässa kartoituksessa historiatieteisiin on luettu aate- ja oppihistoria, kult-
tuurihistoria, Suomen historia, Pohjoismaiden historia, poliittinen historia5)
,
taloushistoria ja yleinen historia. Taidehistorian opiskelijavalintoja käsitel-
lään muiden humanististen alojen opiskelijavalintoja (ks. luku 5.2.3).
Historiatieteiden opiskelijavalinnoissa oli käytössä sekä yksivaiheinen
että monivaiheinen valintamenettely: osa valintayksiköistä valitsi opiskelijat
suoraan pääaineeseen ja osa aineryhmään, jolloin valikoituminen pääainee-
seen tapahtuu myöhemmin opintojen kuluessa. Mielenkiintoisena poikkeuk-
senaoliTurunyliopistonkulttuurihistoria,jonkaopiskelijavalinnoissaolikäy-
tössä sekä yksi- että monivaiheinen valinta. Hakija voi siis päästä koulutuk-
seen kahta reittiä: joko hakeutumalla koulutukseen suoraan kulttuurihistori-
an omassa valinnassa tai hakemalla kulttuurihistorian, Suomen historian ja
yleisen historian oppiaineryhmään.
Historiatieteiden opiskelijavalinnoille – niinkuin humanististen alojen
opiskelijavalinnoille yleensäkin – oli tyypillistä se, että hakijat asetetaan
kahteen tai useampaan valintajonoon (l. hakijaryhmään) ja kullekin hakija-
ryhmälle oli omat valintaperusteensa. Näitä hakijaryhmiä voivat olla yli-
oppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen perusteella valittavat, pelkän
valintakokeen perusteella valittavat sekä erikoistapaukset ja ylimääräiset
5) Poliittinen historia luetaan normaalisti yhteiskuntatieteisiin, mutta tässä kartoituksessa se on luettu
historiatieteisiin.

opiskelijat. Ei-ylioppilas voi tulla valituksi kaikkiin historiatieteen valinta-
yksiköihin.
Åbo Akademin historian valinta poikkesi historiatieteiden muista
valinnoista siten, että hakija, jolla oli vähintään 15 opintoviikkoa historiaa
suoritettuna, voitiin vapauttaa valintakokeesta. Muutoin Åbo Akademin
historiatieteisiin ei voinut tulla valituksi pelkillä todistuspisteillä.
Osa valintayksiköistä antoi uusille ylioppilaille lisäpisteitä. Osa valinta-
yksiköistä (ainakin Joensuun yliopiston Suomen historia ja yleinen historia
sekä Tampereen yliopiston Suomen historia ja yleinen historia) antoivat
erikseen pisteitä ylioppilastutkinnon reaalin historian ja yhteiskuntaopin
vastauksista. Kolme historiatieteen valintayksikköä (Jyväskylän yliopiston
Suomen historia, taloushistoria ja yleinen historia, Turun yliopiston kulttuu-
rihistoria, Suomen historia ja yleinen historia sekä Turun yliopiston kulttuu-
rihistorian oma valinta) antoivat alkupisteitä lukion päättötodistuksen histo-
rian arvosanasta.
Muita alkupisteitä historian valintayksiköt eivät antaneet, paitsi Åbo
Akademinhistoria,jokaantoihakijallelisäpisteitäensisijaiseksihakukohteeksi
valitsemisesta. Kaikki valintayksiköt antoivat alkupisteitä IB-, EB- ja
Reifeprüfung –tutkinnoista suomalaisesta ylioppilastutkinnon tavoin paitsi
Jyväskylän yliopisto, joka antoi pisteitä vain IB–tutkinnosta.Ammatillisen
korkea-asteen tai opistoasteen tutkinnoista ei saanut pisteitä yhdessäkään
historian valintayksikössä.
Lisäksi avoimien yliopisto-opintojen perusteella voi saada perustutkin-
non suoritusoikeuden jokaisessa historiatieteen valintayksikössä. Opintoja
tuli olla tällöin suoritettuna 30-60 opintoviikkoa.Tiedekilpailun perusteella
hyväksyminen oli harvinaista.
Eri valintayksiköiden valintakokeiden sisällöissä oli yhteneviä piirteitä.
Useimmiten valintakoe perustui lukion oppimäärän ulkopuoliseen kirjalli-
suuteen, josta vastattiin esseekysymyksiin. Ainoastaan Joensuun yliopis-
ton Suomen historian ja yleisen historian valintakokeet perustuivat lukion
oppimäärään. Toisaalta osa valintayksiköistä mainitsi valintaoppaissa, että
kokeessa tarvitaan lukion oppimäärän hallintaa.
Muutamissa tapauksissa valintakoekirjallisuutta ei ilmoitettu ollenkaan
valintaoppaissa, vaan todettiin ainoastaan se, että koulukurssitietojen lisäk-
sisyytätutustuamyösmuuhunkirjallisuuteen.Tällöinkirjallisuudenvalikointi
jäi hakijoiden tehtäväksi. Näin oli esimerkiksi Helsingin yliopiston ruotsin-

kielisen historian, Suomen historian ja Pohjoismaiden historian sekä yleisen
historian kohdalla.
Aineistokoe oli historiatieteissä erittäin harvinainen, eikä erillistä sovel-
tuvuuskoetta ollut käytössä. Suurin osa historiatieteiden valintakokeista
ajoittui vuonna 2001 porrastetusti kesäkuun alkuun.
4.2.2. KIELET JA KIELITIETEET
Kieliaineisiin luettiin tässä kartoituksessa eri kielten filologiat, kielet ja kult-
tuurit sekä kääntäminen ja tulkkaus. Kielitieteisiin taas katsottiin kuuluvak-
si fonetiikka, kieliteknologia, yleinen kielitiede ja logopedia. Helsingin ja
Jyväskylän yliopistojen englannin ja saksan kielissä opiskelijat valittiin suo-
raan kielten opettajien koulutusohjelmiin, mutta pääsääntöisesti kielten opet-
tajien valinta tapahtui opintomenestyksen ja soveltuvuuskokeiden perus-
teella vasta opintojen kuluessa.
Englannin kielen valinta järjestettiin yhteisvalintana6)
, johon osallistui
viisi yksikköä: Joensuun yliopiston vieraiden kielen laitos ja kansainvälisen
viestinnänlaitos(Savonlinnassa),Jyväskylänyliopistonenglanninkielenlaitos
sekäTampereen yliopiston englannin kielen filologia ja käännöstieteen laitos.
Hakija voi suorittaa kokeen missä tahansa näistä neljästä. Halutessaan hän
voi pyrkiä samalla valintakokeella kahteen tai useampaan yksikköön toivo-
massaan järjestyksessä. Valintayhteistyön ulkopuolella olivat Helsingin,
Oulun, Turun ja Vaasan yliopistot sekä Åbo Akademi.
Saksan kielen valinta järjestettiin yhteisvalintana, johon osallistui viisi
yksikköä: Joensuun yliopiston kansainvälisen viestinnän laitos, Jyväskylän
yliopiston saksan kielen laitos,Tampereen yliopiston germaaninen filologia,
Turun yliopiston saksan kieli ja kulttuuri sekä saksan kielen kääntäminen ja
tulkkaus. Valintamenettely oli samanlainen kuin englannin kielen kohdalla.
Valintayhteistyön ulkopuolella olivat Helsingin yliopisto, Joensuun yliopis-
ton saksan kieli, Oulun yliopisto, Tampereen yliopiston saksan kielen kään-
täminen ja tulkkaus, Vaasan yliopiston saksan kieli ja kirjallisuus sekä Åbo
Akademi.
Venäjän kielen yhteisvalintaan osallistui kolme yhdeksästä valintayksi-
köstä eli Joensuun yliopiston kansainvälisen viestinnän laitos, Jyväskylän
yliopistonvenäjänkielenlaitosjaTampereenyliopistonslaavilainenfilologia.
6) Valintayhteistyöstä valtakunnallisena ilmiönä puhutaan tarkemmin luvussa 5.2.3.

Kielten valintaperusteiden perusteella valintayksiköt voidaan luokitella
kahteen pääryhmään: 1. Valintayksiköt, jotka valitsivat opiskelijat pelkillä
valintakoepisteillä sekä valintakoepisteiden ja alkupisteiden yhteispisteillä.
2. Valintayksiköt, jotka valitsivat opiskelijat pelkästään valintakoepisteiden
ja alkupisteiden yhteispisteillä.
Opiskelupaikan saaminen pelkillä alkupisteillä oli erittäin harvinaista.
Tällaisia poikkeuksia olivat esimerkiksi Vaasan yliopiston ruotsin kielen
opiskelijavalinnat ja Oulun yliopiston saamen kieli ja saamelaiskulttuuri.
Vaasan yliopiston hakukohteisiin “Modern finska som det andra inhemska
språket” ja “Modersmålet svenska” opiskelijat valittiin pääsääntöisesti
ylioppilastutkintotodistuksesta annettavien pisteiden perusteella. Ei-yliop-
pilaille ja karsintarajat alittaville ylioppilashakijoille järjestettiin kuitenkin
valintakoe. Oulun yliopiston saamen kieleen ja saamelaiskulttuuriin hake-
van ei tarvinnut osallistua valintakokeeseen, mikäli hän oli suorittanut saa-
men kielen lukion äidinkielen oppimääränä.
Suuri osa kieliaineista antoi pisteitä vuonna 1999 suoritetusta tai sitä
uudemmasta ylioppilastutkintotodistuksesta. Sen sijaan lukion päättötodis-
tuksen kielten arvosanoista eikä ns. muista ansioista annettu lisäpisteitä
Åbo Akademita lukuunottamatta. Myöskään ammatillisen korkea-asteen
tai opistoasteen tutkinnoista ei saanut lisäpisteitä.Avoimen yliopiston väylä
oli merkittävä väylä päästä opiskelemaan kieliaineita. Sisäänottomäärä jäi
kuitenkinvalintaoppaissauseinmainitsematta,jahakijoiltavaadittavatopinto-
viikkomäärät vaihtelivat.
Osassa kielten valintayksiköistä valintakoekysymykset perustuivat
lukion oppimäärään, mutta tavallisempaa oli, että valintakokeessa oli kysy-
myksiä myös muusta kuin lukion oppimäärään kuuluvasta kirjallisuudesta.
Valintakokeidenmuodotvaihtelivat.Käytössäolierilaisiakielitaitoatestaavia
monivalinta- ja käännöstehtäviä, aineistokokeita sekä teoreettiseen kirjalli-
suuteen perustuvia esseitä. Paikoin oli käytössä myös soveltuvuushaastat-
teluita,joillatestattiinmotivoituneisuuttajasoveltuvuuttaalalletaikielitaitoa.
Kielitieteisiin voi tulla valituksi sekä pelkillä valintakoepisteillä että
alkupisteidenjavalintakoepisteidenyhteispisteillä.Yhdessävalintayksikössä
valinta oli mahdollista pelkillä yhteispisteillä ja yhdessä valintayksikössä
pelkillävalintakoepisteillä.
Kielitieteet eivät antaneet alkupisteitä lukion päättötodistuksesta,
muista ansioista eivätkä ammatillisista tutkinnoista. Ylioppilastutkinto-

todistuksesta sai alkupisteitä niissä valintayksiköissä, joissa oli käytössä
yhteispistevalinta. Uusia ylioppilaita suosittiin kahdella tavalla: yksi valinta-
yksikkö antoi ylimääräisiä pisteitä vuonna 2000 ja 2001 suoritetusta tutkin-
nosta.Toisaalta neljä valintayksikköä ei antanut alkupisteitä ollenkaan vuotta
1999 aiemmin suoritetuista tutkinnoista. Ei-ylioppilaat ja ylioppilaat, jotka
eivät saaneet alkupisteitä, huomioitiin varmuudella niissä valintayksiköissä,
joissaolimahdollisuussaadaopiskelupaikkapelkällävalintakokeella.Lisäksi
pelkän valintakokeen perusteella voi luonnollisesti päästä opiskelijaksi alku-
pisteitä saava ylioppilas, joka ei ollut päässyt opiskelijaksi yhteispisteillä.
Avoimen yliopiston opintojen perusteella voi saada opiskelupaikan kaikissa
valintayksiköissä. Lukumäärä kerrottiin harvoin ja vaatimukset vaihtelivat.
Tiedekilpailuväylää ei ollut käytössä.
Valintakoe perustui useimmiten muuhun kuin lukion oppimäärään.
Aineistokoe samoin kuin soveltuvuuskoe oli erittäin harvinainen.
4.2.3. MUUT HUMANISTISET TIETEET
Tässä kartoituksessa historiatieteiden ja kielten lisäksi muiksi humanisti-
siksi tieteiksi on luettu uskontotiede, informaatiotutkimus, arkeologia, folklo-
ristiikka, etnologia, etnomusikologia, estetiikka, kansatiede, kirjallisuus,
kirjallisuustiede, perinteentutkimus, taidehistoria, taidetieteet ja kulttuuri-
tuotanto.
Historiatieteidentavoinmyösmuidenhumanististentieteidenopiskelija-
valinnoille oli tyypillistä, että valinta tapahtuu ns. kahden valintajonon kautta:
sekä ylioppilastutkintotodistuksen ja valintakokeen yhteispisteiden että
pelkästään valintakokeen pisteiden perusteella.Vain yhteen valintayksikköön
eli Tampereen yliopiston etnomusikologiaan valintaperusteena oli pelkkä
valintakoe.Muihinvalintayksiköihineivoinuttullavalituksipelkillätodistus-
pisteillä.
Ei-ylioppilailla oli pääsääntöisesti mahdollisuus tulla valituksi huma-
nististentieteidenvalintayksiköihin.PoikkeuksenaoliTurunyliopistonuskon-
totiede, johon voi tulla valituksi vain ylioppilastutkintotodistuksen ja valinta-
kokeen yhteispisteillä.
Vain ÅboAkademin litteraturvetenskap ja konstvetenskap antoi pisteitä
lukion päättötodistuksesta. Myös ns. muut pisteet olivat harvinaisia lukuun-
ottamatta ÅboAkademita, joka antoi lisäpisteitä ensimmäiselle sijalle aset-
tamisesta ja Joensuun yliopiston kirjallisuutta/perinteentutkimusta, joka antoi

pisteitä aiemmista opinnoista, opetuskokemuksesta kulttuuriaineissa sekä
harrastustoiminnasta ja työkokemuksesta. Kansainvälisistä ylioppilastutkin-
noista sai alkupisteitä suomalaisen ylioppilastutkinnon tavoin kaikkien mui-
den yliopistojen humanistisen alan valintayksiköissä paitsi Jyväskylän yli-
opistossa, jossa vain IB–tutkinnosta sai alkupisteitä.Ammatilliset tutkinnot
rinnastuvat ylioppilastutkintoon alkupisteissä vain Tampereen yliopiston
etnomusikologiassa.
Avoimenyliopistonopintojenperusteellavoitullavalituksilähtökohtai-
sesti kaikkiin humanistisiin tieteisiin. Opintoviikkovaatimukset vaihtelivat
perusopinnoista 60 opintoviikkoon. Sisäänottomääriä ei aina ilmoitettu. Åbo
Akademin humanististen tieteiden valintayksiköissä oli tyypillistä se, että
hakija, jolla oli suoritettuna hakukohteen alaa vähintään 15 opintoviikkoa,
voitiin vapauttaa kokeesta. Pienessä osassa valintayksikköjä opiskelupai-
kan voi saada tiedekilpailuissa menestymällä.
Humanistisen alan valintayksiköiden valintakoe perustui yleensä muu-
hun kirjallisuuteen kuin lukion oppimäärään. Valintakokeet olivat tavalli-
sesti esseetyyppisiä, mutta joissakin valintayksiköissä oli käytössä myös
aineistokoe. Erillinen soveltuvuuskoe oli harvinainen muualla paitsi ÅA:n
konstvetenskap’issa, jossa koko valintakoe perustui soveltuvuuskokeeseen.
4.3. KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA
Kasvatustieteellisen koulutusalan opiskelijavalintajärjestelmien tarkastelu
jaettiin tässä kartoituksessa kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen, luokan-
opettajien, lastentarhanopettajien, kotitalous- ja käsityönopettajien sekä
erityispedagogiikan ja erityisopettajien opiskelijavalintaan. Musiikkikasva-
tuksen, liikunnanopettajan, terveystieteenopettajan, hoitotyön opettajan,
fysioterapiaopettajanjaaineenopettajakoulutuksenopiskelijavalintojaeitässä
kartoituksessa luettu kasvatustieteelliseen koulutusalaan, vaan niiden
opiskelijavalintoja tarkastellaan aina osana asianomaista koulutusalaa.

Taulukko 4. Kasvatustieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001
Kasvatustiede ja
aikuiskasvatustiede 19 363 2961 8,2 81,0
Luokanopettaja 12 693 13579 19,6 92,0
Lastentarhan-
opettaja 11 454 5401 11,9 79,0
Kotitalous- ja
käsityön opettaja 10 172 889 5,2 83,8
Erityispedagogiikka
ja erityisopettaja 7 109 1346 12,3 88,6
Kasvatustieteen ala 59 1791 24176 13,5 85,3 14 21,7
4.3.1. KASVATUSTIEDE JA AIKUISKASVATUSTIEDE
Kasvatustieteeseen ja aikuiskasvatukseen voi tulla valituksi ylioppilastut-
kinnon ja valintakokeen yhteispisteillä tai pelkän valintakokeen pisteillä.
Poikkeuksena oli ÅboAkademin kasvatustiede, johon voi tulla valituksi vain
ylioppilastutkinnon ja valintakokeen (=suullinen soveltuvuuskoe) yhteis-
pisteillä. Yhteenkään kasvatustieteen tai aikuiskasvatustieteen valintayksi-
köistä ei voinut päästä pelkillä todistuspisteillä.
Ylioppilastutkintotodistuksesta sai pisteitä 4-6 aineesta, mutta ainei-
den määrittely vaihteli. Lisäksi ainakin Joensuun yliopiston kasvatustiede
antoi vuoden 2000 ja 2001 ylioppilaille ylimääräisen pisteen. IB-, EB- ja
Reifeprüfung–tutkinnoista sai alkupisteitä suomalaisen ylioppilastutkinnon
tavoin muualla paitsi Jyväskylän kasvatustieteessä ja aikuiskasvatustieteessä.
Opiskelijaksi voi päästä pääsääntöisesti myös ei-ylioppilas.
Ainoastaan Jyväskylän yliopiston ja Åbo Akademin kasvatustieteet
antoivat alkupisteitä lukion päättötodistuksesta. Vain Jyväskylän yliopiston
kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede antoivat ns. muita pisteitä yliopistolli-
sista arvosanoista, opintokokonaisuuksista tai aikaisemmista tutkinnoista.
Kasvatustiedettä ja aikuiskasvatustiedettä voi päästä opiskelemaan

avoimen yliopiston opintojen perusteella. Kaikissa tapauksissa valittavien
lukumäärääeiilmoitettu.Useissatapauksissaavoimenväylääpitkinhakeville
järjestettiin erillinen valintakoe. Tiedekilpailussa menestymisen perusteella
opiskelupaikan voi saada vain ÅboAkademin kasvatustieteessä. Helsingin
yliopiston kasvatustieteessä ja aikuiskasvatustieteessä vuonna 2001 tiede-
kilpailussa palkitut saivat lisäpisteitä.
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen valintakokeet olivat pääsään-
töisesti kirjallisuuskokeita – vain Oulun yliopiston kasvatustieteessä ja Åbo
Akademin kasvatustieteessä ei ollut kirjallisuuteen perustuvaa valintakoetta
vaan soveltuvuushaastattelu. Valintakoekirjallisuus oli muuta kuin lukion
oppimäärään perustuvaa kirjallisuutta. Valintakokeen kysymykset olivat
useimmiten monivalinta- ja/tai esseeluonteisia.
Aineistokoe oli käytössä viidessä valintayksikössä: Oulun yliopiston
kasvatustieteessä, Turun yliopiston kasvatustieteessä ja aikuiskasvatus-
tieteessä sekä Lapin yliopiston kasvatustieteessä ja aikuiskasvatustieteessä.
Oulun yliopiston kasvatustieteen valintamenettelyn erityispiirteenä oli
myös sen kaksivaiheisuus. Valintakokeen ensimmäisen vaiheen muodos-
taa aineistokoe, johon osallistuvien oli perehdyttävä etukäteen tiettyyn kir-
jallisuuteen ja vastattava esseekysymyksiin.Aineistokokeen, alkupisteiden
ja aineistokokeen yhteispisteiden sekä avoimien yliopisto-opintojen perus-
teella kutsuttiin pyrkijöitä valintojen toiseen vaiheeseen eli valintahaastat-
teluun.Haastattelunpohja-aineistonaolivatpyrkijöidenlaatimatopintoansio-
kertomukset. Oulun yliopiston kasvatustieteen lisäksi soveltuvuuskoe oli
käytössä Åbo Akademin kasvatustieteissä.
4.3.2. LUOKANOPETTAJIEN KOULUTUS
Luokanopettajien koulutuksen opiskelijavalinta tapahtui kahdessa vaiheessa.
Ensimmäinen vaihe eli esivalinta toteutettiin suomenkielisten opettajan-
koulutusyksiköiden välisenä valtakunnallisena yhteisvalintana.Yhteisvalin-
taan osallistui kymmenen valintayksikköä.
Hakija jätti vain yhden hakulomakkeen, jolla voi hakea yhtä aikaa 1-3
opettajankoulutusyksikköön. Hakija voitiin kutsua valintakokeisiin vain
yhteen opettajankoulutusyksikköön.Valintakokeet vaihtelivat eri yksiköissä.
Opettajankoulutusyksikkö voi kutsua valintakokeisiin sellaisia ensisijaisesti
hakeneita, joita ei oltu kutsuttu muun opettajankoulutusyksikön valinta-
kokeisiin.

Opiskelupaikkaa ei voinut saada pelkillä todistuspisteillä tai pelkillä
valintakoepisteillä,vaanopiskelijavalintaperustuiainaesivalintaanjavalinta-
kokeisiin. Osa valintayksiköistä oli maininnut valintaoppaissa ei-ylioppilaille
varatun kiintiön.
Esivalinnassa sai pisteitä ylioppilastutkinnon viidestä kokeesta (äidin-
kieli,toinenkotimainenkieli,ensimmäinenvieraskieli,reaalijamatematiikka)
sekä lisäansioista. Lisäansioita eli ns. muita pisteitä sai opettajakokemuk-
sesta, kouluavustajana toimimisesta, varusmies-/siviilipalveluksesta ja
tietyistä opintosuorituksista, kuten ylioppilastutkinnon ylimääräiset kielet ja
laajamatematiikkasekäyliopistollisetopintokokonaisuudet.Sensijaanlukion
päättötodistuksesta eikä ammatillisista tutkinnoista saanut pisteitä. IB-, EB-
ja Reifeprüfung –tutkinnoista sai alkupisteitä samalla tavoin kuin suomalai-
sesta ylioppilastutkinnosta.
Valtakunnallisessa esivalinnassa mukana olevien opettajankoulutus-
yksiköiden valintakokeissa oli yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.Yhdenkään
valintayksikön valintakoe ei perustunut suoranaisesti lukion oppimäärään,
vaan muuhun kirjallisuuteen. Valintakokeet olivat yleensä esseetyyppisiä.
Aineistokoe oli käytössä vain Helsingin yliopiston ja Joensuun yliopiston
Joensuun luokanopettajankoulutuksen opiskelijavalinnassa, mutta ei Savon-
linnan luokanopettajakoulutuksessa. Kirjakuulustelun lisäksi kaikissa haku-
kohteissa oli käytössä soveltuvuuskoe, joka koostui useimmiten yhteistyö-
taitoja arvioivasta kokeesta, yksilöhaastattelusta ja vapaaehtoisesta taito-
ja taidenäytteestä.
Oulun yliopistossa on perinteisen luokanopettajakoulutuksen lisäksi
kaksi valintayksikköä, joiden soveltamat valintaperusteet erosivat perintei-
sestä luokanopettajakoulutuksesta. Ensimmäinen näistä on Oulun yliopis-
ton teknologiapainotteinen luokanopettajakoulutus, joka antoi pisteitä mm.
lukion päättötodistuksen matemaattis-luonnontieteellisistä arvosanoista sekä
tekniikan koulu- ja opistotutkinnoista, teknisen työn valinnaisista kursseista
peruskoulussa/lukiossa ja teknologisesta harrastuneisuudesta. Toinen on
Oulunyliopistonruotsinkielinenkielikylpyluokanopettajakoulutus,jossapai-
notettiin ruotsin kielen osaamista.
Valintakokeissa oli erilaisia painotuksia, jotka heijastelivat kyseisen
luokanopettajayksikön profiilia. Joensuun yliopiston Savonlinnan luokan-
opettajakoulutuksen valintakokeeseen kuului näyte kuvataiteesta, musiikista,
tekstiilityöstä, teknologiaperustaisen oppimisympäristön suunnittelusta tai

teknisestä työstä. Jyväskylän yliopiston luokanopettajakoulutuksen valinta-
kokeessa oli yksi vapaaehtoinen tehtävä luonnontieteestä/teknologiasta,
musiikista, kuvallisesta viestinnästä tai liikunnasta. Oulun yliopiston
luokanopettajakoulutuksen Oulun valintakokeessa oli vapaaehtoinen taide-
ja taitonäyte. Oulun yliopiston luokanopettajakoulutuksen Kajaanin valinta-
kokeessaolivapaaehtoinenliikuntanäyte,vapaaehtoinenmatematiikannäyte
tai vapaaehtoinen äidinkielen näyte.Turun yliopistonTurun luokanopettaja-
koulutuksen valintakokeessa arvioitiin matemaattis-luonnontieteellistä
päättelykykyä, kun esimerkiksi Rauman luokanopettajavalinnoissa tällaista
elementtiä ei ollut.
Osa valtakunnallisessa esivalinnassa mukana olevista opettajankoulu-
tusyksiköistä antoi myös muuta opettajankoulutusta kiintiöidyille erityis-
ryhmille. Esimerkiksi Jyväskylän yliopisto antaa viittomakielistä luokan-
opettajakoulutusta, johon hakeutuvien edellytettiin olevan ensi- tai äidinkie-
leltäänviittomakielisiä.Lapinyliopistossaonerillinenvalintamediakasvatus-
painotteiseen luokanopettajakoulutukseen, jossa alkupisteitä sai media-
kasvatukseen suuntautuneista opinnoista. Oulun yliopistossa on englannin-
kielinen Master of Education, International Programme –koulutusohjelma,
joka tuottaa luokanopettajan kelpoisuuden ja on tarkoitettu ulkomaalaisille,
ei-Suomen kansalaisille.
Avoimen yliopiston väylä oli harvoin auki perustutkinto-opiskelijaksi:
seolimahdollinenvainTurunyliopistossa.Samakoskitiedekilpailuja.Tiede-
kilpailuissavuonna2001palkitutvoivatsaadasuoraankutsunvalintakokeisiin
ohi esivalinnan ainoastaan Helsingin yliopistossa.
Ruotsinkielinen luokanopettajakoulutus ei ollut mukana valtakunnalli-
sessa luokanopettajakoulutuksen esivalinnassa. Koulutusta annettiin Åbo
Akademissa (Österbottens Högskolan) Vaasassa. 10 % valituista voi olla
ei-ylioppilaita.Uudetylioppilaatsaivatviidestäylioppilastutkintotodistuksen
aineesta lisäpisteitä.Toisin kuin suomenkielisessä luokanopettajavalinnassa,
ruotsinkielisessä luokanopettajavalinnoissa alkupisteitä sai lukion päättö-
todistuksesta ja ammatillisen koulutuksen todistuksesta.Ammatillisen kou-
lutuksen todistuspisteiden ehtona oli se, että henkilö suorittaa ns. yhdistelmä-
tutkinnon.Pisteitäsaimyöstyökokemuksesta,varusmies-/siviilipalveluksesta
ja aiemmista opinnoista. IB-, EB- ja Reifeprüfung –tutkinnoista sai pisteitä
samalla tavoin kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta.
Ruotsinkielisen luokanopettajakoulutuksen valintakoe koostui suulli-

sesta soveltuvuuskokeesta ja kirjallisesta kielikokeesta niille, joiden äidin-
kielen arvosana oli huonompi kuin cum laude approbatur.
4.3.3. LASTENTARHANOPETTAJAKOULUTUS
Lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijavalinnassa oli käytössä valtakun-
nallinen esivalinta, joka muistuttaa pitkälti luokanopettajakoulutuksen
esivalintaa. Myös ylioppilastutkintotodistuksen, lukion päättötodistuksen, ns.
muiden pisteiden, kansainvälisten ylioppilastutkintojen ja ammatillisten tut-
kintojen pisteityksessä noudatettiin samoja periaatteita kuin luokanopettaja-
koulutuksen opiskelijavalinnoissa. Lastentarhanopettajakoulutuksen opiske-
lijavalinta oli sisäisesti varsin homogeeninen. Ainoastaan Åbo Akademin
opiskelijavalinta poikkesi valtakunnallisesta esivalinnasta.
Pelkillätodistuspisteillätaipelkillävalintakoepisteilläeiopiskelupaikkaa
voinut saada, vaan lastentarhanopettajien opiskelijavalinta perustui aina
esivalintaan ja valintakokeisiin. Joissain valintayksiköissä oli mainittu ei-
ylioppilaiden kiintiö, toisissa tämä kiintiö puuttui.
Soveltuvuuskoe oli tavallisin valintakokeen muoto, joka oli käytössä
kaikissa valintayksiköissä. Lisäksi Oulun yliopiston Oulun lastentarhan-
opettajankoulutuksenvalinnassaolimyöskirjallinensoveltuvuuskoe.Aineisto-
koeolikäytössäylipuolessakaikistalastentarhanopettajakoulutuksenvalinta-
yksiköistä. Osa valintayksiköistä käytti myös muuhun kirjallisuuteen kuin
lukion oppimäärään perustuvaa esseetyyppistä valintakoetta.
Joensuun yliopiston Savonlinnan lastentarhanopettajankoulutuksen
opiskelijavalinnassa hakijat antoivat lisäksi näytteen kuvataiteesta, musii-
kista, tekstiilityöstä, teknologiaperustaisen oppimisympäristön suunnittelusta
ja tai teknisestä työstä. Oulun yliopiston Kajaanin lastentarhanopettaja-
koulutuksenopiskelijavalinnassaolikäytössävapaaehtoinenliikunnan,mate-
matiikan tai äidinkielen näyte.
Avoimen yliopiston väylä ei ollut käytössä lastentarhanopettaja-
koulutuksen opiskelijavalinnassa. Sama koski tiedekilpailuissa palkittuja;
väylää ei oltu virallistettu, vaikka Helsingin yliopistossa avoimen yliopiston
väylän kautta hakevat voivat saada kutsun valintakokeisiin.
Ruotsinkielisen lastentarhanopettajakoulutuksen opiskelijavalinta ei
poikennut vastaavasta luokanopettajakoulutuksesta muutoin kuin koulutus-
paikan suhteen: Åbo Akademin lastentarhanopettajakoulutusta annetaan
Jakobstadissa.

4.3.4. KOTITALOUS- JA KÄSITYÖNOPETTAJAKOULUTUS
Kotitalous- ja käsityönopettajankoulutuksen opiskelijavalinta poikkesi luo-
kan- ja lastentarhanopettajankoulutuksen opiskelijavalinnoista siten, että
käytössä ei ole valtakunnallista esivalintaa.
Helsingin yliopiston kotitalous- ja käsityönopettajan ja ÅboAkademin
Vaasan yksikön kotitalousopettajan koulutuksissa valinta toteutettiin
kaksivaiheisestisiten,ettähakijoitakutsuttiinalkupisteidenperusteellavalinta-
kokeisiin, jotka voivat koostua ennakkotehtävästä, aineistotehtävästä ja
haastattelusta. Ennakkotehtävä voi olla käsityötuotteen suunnittelu ja val-
mistus.
Kotitalousopettajan valintaperusteista eniten yhteistä oli Helsingin että
Joensuunyliopistoilla.Molemmissayksiköissäuudestaylioppilastutkinnosta
sai enemmän pisteitä kuin vanhasta. Molemmissa yksiköissä sai samoista
ylioppilastutkinnon aineista pisteitä. Kummassakaan ei saanut pisteitä lukion
päättötodistuksesta, kun taas Joensuussa pisteitä sai lukiodiplomista. IB-,
EB- ja Reifeprüfung- tutkinnoista sai pisteitä samoin kuin suomalaisesta
ylioppilastutkinnosta. Molempiin yksiköihin voi tulla valituksi ei-ylioppilas.
Joensuussa ammatillisista tutkinnoista ei saanut tässä yhteydessä pis-
teitä, mutta Helsingissä näitä pisteitä saivat sellaiset valintakokeisiin kutsut-
tavat ei-ylioppilaat, joilla on vähintään opistotutkinto. Tällöin etusija annet-
tiin kotitalous-, tekstiili/vaatetusalan tutkinnon suorittaneille. Helsingissä
valintakoekoostuikirjallisestajasuullisestasoveltuvuusosiostajaJoensuussa
kirjallisuuskokeesta ja suullisesta soveltuvuusosiosta. Valinta tapahtui Hel-
singissä yhteispisteillä ja Joensuussa yhteispisteillä paitsi yhden valittavan
ei-ylioppilaan kohdalla.Avoimen yliopiston väylää ei ollut käytössä.
Joensuun kotitalousopettajakoulutuksen opiskelijavalinnassa testattiin
myös englantia. Mikäli hakijalla oli suoritettuna englannin perusopinnot, tätä
ei enää erikseen testattu, mutta muut osallistuivat muuhun kirjallisuuteen
perustuva kuin lukion oppimäärään englannin monivalintakokeeseen. Li-
säksi valinnassa huomioitiin yo-tutkinnon ja lukion päättötodistuksen mate-
matiikan arvosana.Vaihtoehtoisesti hakijan oli suoritettava valintakokeessa
lukion oppimäärään perustuva osio. Englanti tai matematiikka painottuivat
valinnassa, koska kotitalousopettajakoulutuksessa opiskelevalla on oltava
sivuaineenaan jompi kumpi niistä.
Joensuun kotitalousopettajakoulutukseen oli lisäksi erillinen kiintiö
kotitaloudenopistoasteen,ammatillisenkorkea-asteen,ammattikorkeakoulu-

tutkinnon tai vastaavan tutkinnon suorittaneille. Tätä kautta tulevat saivat
yhden opetettavan aineen tutkinnon.Valinta perustui kirjallisuuskuulusteluun
sekä suulliseen soveltuvuusosioon.
Åbo Akademin Österbottens högskolan toteutti ruotsinkielisen koti-
talousopettajankoulutuksen valinnan samalla tavalla kuin ruotsinkielisen
luokanopettajankoulutuksen opiskelijavalinnan.
Käsityönopettajakoulutukseen valittiin opiskelijoita Helsingin yliopis-
toon (tekstiilityö), Joensuun yliopiston Savonlinnan yksikköön (tekstiilityö),
ÅboAkademiinjaTurunyliopistonRaumanyksikköön(tekninentyö).Lisäksi
käsityötiedettä voi opiskella Helsingin yliopistossa pääaineenaan ilman, että
saa opettajan kelpoisuuden.
Käsityönopettajakoulutuksen opiskelijavalinta erosi kotitalousopettaja-
koulutuksen opiskelijavalinnasta lähinnä siten, että käsityönopettajakou-
lutuksen valinnassa oli käytössä lähes aina käsityötuotteen suunnittelu ja
valmistus. Muutoin käsintyönopettajankoulutuksen valintaperusteet olivat
pääasiassa samat kuin kotitalousopettajan.
EsimerkiksiSavonlinnankäsityönopettajankoulutuksenvalintanoudatti
samoja periaatteita kuin kotitalousopettajakoulutuksen valinta: sivuaineena
oli oltava joko englanti tai matematiikka, pisteitä sai samalla tavalla, valinta-
koe oli samanlainen ja ammatillista väylää tuleville oli oma erillinen kiintiö.
Raumanteknisentyönopiskelijavalintapoikkesiedellämainituistasiten,
että valinta perustui kirjatenttiin, teknisen työn näytteeseen, haastatteluun
ja lukion käsityödiplomiin. Ylioppilastutkintotodistuksesta ei saanut alku-
pisteitä.
4.3.5. ERITYISPEDAGOGIIKAN JA ERITYISOPETTAJAN
KOULUTUS
Erityispedagogiikan pääainevalinnassa oli seitsemän valintayksikön välillä
vain vähän yhdistäviä piirteitä.Yhteistä oli lähinnä se, että opiskelupaikkaa
ei voinut saada pelkillä todistuspisteillä. Joensuun yliopistossa opiskelupai-
kan voi saada vain pelkillä valintakoepisteillä. Jyväskylän yliopistossa va-
linta perustui alkupisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteisiin.Turun yli-
opistossaosaopiskelijoistavalittiinpelkillävalintakoepisteilläjaosatodistus-
pisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteillä.
Vain Joensuun yliopistossa ylioppilastutkinnosta sai alkupisteitä.Vain
Jyväskylässä sai pisteitä lukion päättötodistuksesta tai muita alkupisteitä.

Vain Jyväskylässä IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkintoihin ei suhtauduttu
samalla tavalla kuin suomalaiseen ylioppilastutkintoon. Vain Joensuussa
ammatillisiin tutkintoihin suhtauduttiin samalla tavalla kuin ylioppilastutkin-
toon.
Valintakoe perustui jokaisessa kolmessa muuhun kirjallisuuteen kuin
lukion oppimäärä. Aineistokoe oli käytössä vain Turun yliopistossa. Vain
Jyväskylänyliopistossaolierillinensoveltuvuuskoe.Avoimenyliopistonväylä
oli käytössä Turun ja Jyväskylän yliopistoissa. Tiedekilpailuväylä ei ollut
käytössä. Erityispedagogiikan pääainevalinnassa voi osaan aloituspaikoista
tulla valituksi ei-ylioppilas.
Erityisopettajan ja erityisluokanopettajan koulutusta annetaan Joen-
suun yliopistossa. Jyväskylän yliopistossa annetaan erityisopettajan ja
varhaiserityisopettajan koulutusta ja Åbo Akademissa annetaan erityis-
opettajan koulutusta.
JoensuunjaJyväskylänyliopistoihinvalituksivoitullamyösei-ylioppilas.
Åbo Akademin kohdalla tämä jäi valintaoppaan perusteella epäselväksi.
Kaikissa kolmessa yliopistossa ylioppilastutkintotodistuksesta ja ns. muista
ansioista sai alkupisteitä. Vain Joensuun yliopisto suosi alkupisteitä antaes-
saan uusia ylioppilaita. Jyväskylässä ja Åbo Akademissa alkupisteitä sai
lukion päättötodistuksesta. Vain Jyväskylässä ei saanut alkupisteitä IB-,
EB- ja Reifeprüfung-tutkinnoista.Ammatillisista tutkinnoista alkupisteitä
antoi vain ÅboAkademi, joka otti huomioon ns. yhdistelmätutkinnot.
Joensuussa ja Jyväskylässä oli käytössä kirjallisuuteen perustuva
valintakoe. ÅboAkademi järjesti kirjallisen kielikokeen (aineistokoe) niille,
joiden yo-todistuksen äidinkielen arvosana oli cum laude approbatur tai
huonompi. Erillinen soveltuvuusosio oli käytössä kaikissa kolmessa yliopis-
tossa. Kaikissa kolmessa paikassa valintaperusteena käytettiin alkupisteitä
ja valintakoetta.
Avoimen yliopiston väylää tai tiedekilpailuväylää ei ollut käytössä.
Joensuun yliopisto valitsi opiskelijoita myös opinto-ohjaajan pääaine-
opintoihin. Tämä valinta noudatti samoja periaatteita kuin Joensuun yli-
opiston erityisopettajan ja erityisluokanopettajan valinta.Ainoana erona oli
se, että opinto-ohjaajan opiskelijavalinnassa oli käytössä aineistokoe.

4.4. KAUPPATIETEELLINEN KOULUTUSALA
KauppatieteellistäkoulutustaantavatHelsinginkauppakorkeakoulu,Svenska
Handelshögskolan,Turun kauppakorkeakoulu,Vaasan yliopisto, Jyväskylän,
Joensuun, Kuopion, Lapin, Oulun ja Tampereen yliopistot sekä Åbo Aka-
demi ja Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu. Pääaineisiin kuuluvat mm.
kansantaloustiede, laskentatoimi, johtaminen ja markkinointi.
Taulukko 5. Kauppatieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001
Kauppa-
tieteellinen ala 24 1841 10345 5,6 92,0 25 20,9
Helsingin kauppakorkeakoulu, Turun kauppakorkeakoulu, Vaasan yliopis-
to, Oulun yliopiston ja Lapin yliopiston taloustieteiden tiedekunnan muodos-
tama verkostoyliopisto,Tampereen yliopiston taloudellis-hallinnollinen tie-
dekunta sekä Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun kauppatieteiden osas-
ton, Kuopion yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan ja Joensuun yli-
opiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan muodostama verkostoyliopisto oli-
vat valintakoeyhteistyössä.Yliopistoilla oli yhteinen valintakoe, mutta omat
valintaperusteet ja hakulomakkeet. Pääsääntöisesti hakija voi pyrkiä kauppa-
tieteelliseen koulutukseen vain yhteen näistä yliopistoista. Poikkeuksena
olivat Helsingin ja Turun kauppakorkeakoulut, joissa toiseen näistä valinta-
kokeen kautta hakeva voi valintakokeen avulla voi pyrkiä myös toiseen.
Hakija voi kuitenkin tulla hyväksytyksi vain toiseen näistä yliopistoista.
Valintojen jaksottamisen näkökulmasta kauppatieteellisen alan valinta-
yksiköt sovelsivat kahta käytäntöä: osa valitsi opiskelijat suoraan pääainee-
seen ja osassa valikoituminen pääaineeseen tapahtuu opintojen kuluessa
yhteisten opintojen jälkeen.
Kauppatieteissä oli käytössä tavallisimmin kaksi valintaperustetta:
valintaylioppilastutkinnonjavalintakokeidenyhteispisteilläjavalintavalinta-

kokeen perusteella. Muutamissa poikkeustapauksia oli kuitenkin käytössä
vain toinen näistä valintaperusteista tai valinta todistus- tai muiden pisteiden
perusteella. Esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen liike-
toiminnanjalogistiikankoulutusohjelmaanvoitullavalituksivainylioppilas-
tutkinnonjavalintakokeenyhteispisteillä.ÅboAkademinkauppatieteelliseen
koulutukseen voi tulla valituksi joko todistus- ja muilla pisteillä (opintoja
työpisteet) tai valintakokeella. Jyväskylän yliopiston kauppatieteen tieto-
järjestelmätieteeseen valittiin suoraan kaikki, jotka olivat asettaneet ko.
pääaineen ensisijaiseksi hakukohteeksi ja joilla oli tietyt pisteet ylioppilas-
tutkinnosta.
Ei-ylioppilaat voivat tulla valituiksi jokaiseen kauppatieteellistä koulu-
tusta antavaan suomalaiseen yliopistoon. Tosin joihinkin valintayksiköihin,
kuten esimerkiksi Turun kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoimin-
nan ja logistiikan koulutusohjelma ja Vaasan yliopiston kauppatieteiden
laskentatoimen todistusvalinta, valittiin vain ylioppilaita.
Valintayksiköt antoivat alkupisteitä yleensä enintään viisi vuotta
vanhasta ylioppilastutkintotodistuksesta. Lisäksi osa valintayksiköistä antoi
lisäpisteitä uusille ylioppilaille. Vaasan yliopiston kauppatieteen laskenta-
toimen todistusvalinnassa ei voinut tulla valituksi, jos oli kirjoittanut ylioppi-
laaksi vuonna 1998 tai sitä ennen. Kaikki kauppatieteellisen alan valinta-
yksikötantoivatalkupisteitäkansainvälisistäylioppilastutkinnoistasaisamoin
kuin suomalaisesta ylioppilastutkinnosta paitsi Jyväskylän yliopisto.
Lukion päättötodistuksesta ei pääsääntöisesti saanut pisteitä. Poikkeuk-
sena tästä olivat Jyväskylän yliopisto, jossa pisteitä sai vuoden 1996 ja sitä
vanhemmasta keskiarvosta, ja Vaasan yliopiston kaupallisteknisen tiede-
kunnan tietotekniikan ja tuotantotalouden valinta, jossa kemian ja fysiikan
numeroista sai pisteitä. Muista ansioista sai harvoin alkupisteitä. Tällaisia
pisteitä antoivat kuitenkin Helsingin kauppakorkeakoulu ja Turun kauppa-
korkeakoulu ensisijaisuuspisteinä ja ÅboAkademi opintoja työkokemus-
pisteinä. Alkupisteitä ammatillisista tutkinnoista antoivat vain Svenska
handelshögskolanissa (vähemmän kuin ylioppilastutkinnosta, lisäksi esimer-
kiksi ammattikorkeakoulututkinnosta sai enemmän pisteitä kuin kolmivuo-
tisesta ammatillisesta tutkinnosta) ja ÅboAkademi (ammatillisia tutkintoja
verrattiin keskenään, ei ylioppilastutkintoon).
Yhdenkään kauppatieteellisen valintayksikön valintakoe ei perustunut
lukion oppimäärään. Useimmiten valintakoe perustui muuhun luettavaan

kirjallisuuteen, ja valintakoetehtävät olivat luonteeltaan monivalinta-
kysymyksiä paitsi Jyväskylän yliopistossa. Svenska handelshögskolanissa
ja Åbo Akademissa oli esseekysymyksiä muusta kirjallisuudesta, paitsi
Tampereen yliopiston kauppatieteen markkinoinnin valintakokeessa.
Aineistokoe oli kauppatieteissä harvinainen.Aineistokokeeseen perus-
tuvia monivalintakysymyksiä oliTampereen yliopiston kauppatieteen mark-
kinoinninvalintakokeessa.Myössoveltuvuuskokeetolivatharvinaisia.Turun
kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan ja logistiikan koulutus-
ohjelmassa oli kuitenkin käytössä suullinen soveltuvuuskoe ja Jyväskylän
yliopistonkauppatieteenyrityksentaloustieteenpääaineryhmässäolierillinen
soveltuvuuskoe, jonka luonnetta ei oltu tarkemmin eritelty valintaoppaassa.
Osaan kauppatieteiden valintayksiköistä voi pyrkiä avoimen yliopiston
opintojen väylää pitkin. Hakijoilta vaadittavat opintoviikkomäärät ja sisään-
ottomäärät vaihtelivat. Myös tiedekilpailussa menestyneiden sisäänotto-
käytännöt ja -määrät vaihtelivat.
4.5. LIIKUNTATIETEELLINEN KOULUTUSALA
Liikuntatieteitä voi opiskella pääaineena Jyväskylän yliopistossa, jossa on
kolme valintayksikköä: liikuntapedagogiikka (opettajat), liikuntabiologinen
aineryhmä ja liikuntahallinnon koulutusohjelma.
Taulukko 6. Liikuntatieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001
Liikuntatieteellinen 5 84 1380 16,4 97,9% 11% 21,6
Opiskelupaikan saaminen oli mahdollista todistuspisteiden, lisäpisteiden ja
valintakokeen kokonaisuuden perusteella. Liikuntatieteellinen oli ainoa
koulutusala, jossa opiskelupaikkaa ei voinut saada pelkän valintakokeen
perusteella.
Valinta toteuttiin kaksivaiheisesti. Valinnan ensimmäisessä vaiheessa

ylioppilastutkinnon (max 7 ainetta), lukion päättötodistuksen (liikunta ja
terveystieto) ja lisäpisteiden eli muiden pisteiden (korkeakouluopinnot ja
lukion liikuntadiplomi) kutsuttiin tiedekunnan ennalta hyväksymä määrä
hakijoita valintakokeisiin. Valintakokeet koostuivat kirjallisesta kokeesta,
liikuntakokeista ja opetustuokiosta.
Liikuntatieteissä oli lisäksi käytössä erityisiä karsintaperusteita, joissa
ala poikkesi muista valintayksiköistä. Liikuntapedagogiikan pääaineeseen
pyrkivistä karsittiin pois liikuntakokeiden yhteispisteissä pienimmän piste-
määrän saanut neljännes. Ruotsinkielisistä hakijoista taas karsittiin valinta-
koepistemäärässä alempaan puolikkaaseen sijoittuneet hakijat.
Liikuntatieteisiinvoitullavalituksimyösei-ylioppilas,muttaheillevarat-
tujenpaikkojenmäärääeioltumainittuvalintaoppaassa.Ammatillisenkoulu-
tuksen tutkinnoista ei saanut pisteitä ylioppilastutkinnon tai lukion päättö-
todistuksen tavoin, mutta valintakokeisiin kutsuttiin ammatillisen tutkinnon
suorittaneita tutkintotodistuksen keskiarvon perusteella. Kansainvälisistä
ylioppilastutkinnoista ei saanut alkupisteitä suomalaisen ylioppilastutkinnon
tavoin, mutta kansainvälisen ylioppilastutkinnon (IB-, EB- ja Reifeprüfung-
tutkinnot)suorittaneetkutsuttiinvalintakokeisiin.Liikuntapedagogiikankoulu-
tuksessa oli lisäksi käytössä sukupuoli-, kieli- ja vammaiskiintiö. Liikunta-
hallinnon koulutuksessa oli käytössä vammaiskiintiö.
Avoimen yliopiston opintojen perusteella tai tiedekilpailun perusteella
opiskelupaikan saamisesta liikuntatieteiden koulutuksessa ei ollut tietoa
Jyväskylän yliopiston opinto-oppaan liikuntatieteiden osassa.
Valintakokeenkirjallinenosioperustuimuuhunkuinlukionoppimäärään
(liikuntabiologisen aineryhmän valintakoe perustuu mitä ilmeisimmin myös
lukion oppimäärään).Aineistokoetta ei ollut käytössä.
4.6. LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA
Tässä kartoituksessa luonnontieteelliseen koulutusalaan laskettiin kuulu-
vaksi matematiikka, osa tilastotieteestä ja filosofiasta, fysiikka, kemia, bio-
logia(myösesim.kalabiologia),biokemia,biotieteet,ympäristötieteet,maan-
tiede, geologia, geotieteet, tietojenkäsittelytiede, tietotekniikka, informaa-
tiotekniikka ja soveltava biotekniikka.
Tarkastelun helpottamiseksi luonnontieteellinen ala jaettiin neljään osa-
alueeseen: 1. matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan, 2. bio- ja ympäristö-
tieteisiin, 3. maantieteeseen ja geotieteisiin ja 4. tietojenkäsittelytieteisiin.

Taulukko 7. Luonnontieteellisen koulutusalan hakukohteet ja hakijat 2001
Matematiikka,
fysiikka,kemia 21 1416 8372 5,9 35,8
Biologia, ympäristö 19 537 7713 14,4 70,3
Maantiede, geotieteet 8 206 1768 8,6 83,9
Tietojenkäsittely 10 769 4112 5,3 69,3
Luonnontieteellinen 58 2928 21965 7,5 49,1 44 20,2
4.6.1. MATEMATIIKKA, FYSIIKKA JA KEMIA
Matematiikan, fysiikan ja kemian koulutusta antavat Helsingin, Joensuun,
Jyväskylän, Oulun ja Turun yliopistot ja Åbo Akademi. Lisäksi Kuopion
yliopistonantaafysiikanjaTampereenyliopistomatetiikankoulutusta.Näistä
kuudesta neljällä yliopistolla eli Helsingin, Jyväskylän, Turun ja Oulun yli-
opistoilla oli kevään 2001 haussa yhteinen matematiikan, fysiikan ja kemian
valintakoe, mutta kullakin omat valintaperusteensa. Jos hakija halusi hakea
samanaikaisesti näihin kaikkiin neljään yliopistoon, hänen tuli hakea kunkin
yliopiston matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan niiden omalla
hakulomakkeella. Osa valintayksiköistä järjesti toisen haun marraskuussa.
Useisiin matematiikan, fysiikan ja kemian valintayksiköihin voi tulla
valituksikahdellataikolmellavalintaperusteella:pelkilläalkupisteillä,pelkillä
valintakoepisteillä tai alkupisteiden ja valintakokeiden yhteispisteillä.
Yleisimpinä valintaperusteina olivat kaksi ensin mainittua.
Lisäksi valintayksiköillä oli vaihtelevia käytäntöjä sen suhteen, miten
hakeudutaan aineenopettajakoulutukseen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston
valintayksikkö valitsi opiskelijat suoraan aineenopettajakoulutukseen alku-
pisteiden ja valintakokeen perusteella. Muissa yliopistoissa aineenopettaja-
koulutukseen haetaan opintojen kuluessa. Lisäksi Turun yliopistossa oli
vuonna2001varattuerityinenviidenopiskelijankiintiöniilleluokanopettajan-

koulutuksen yhteisvalintaan osallistuneille, jotka eivät tulleet valituksi
luokanopettajankoulutukseen.
Pelkillä alkupisteillä eli ylioppilastutkinnon matematiikan, fysiikan ja
kemian pisteillä ja lukion päättötodistuksen arvosanoilla voi tulla valituksi
kaikkiin ko. valintayksiköihin lukuunottamatta Oulun yliopiston kemiaa. On
kuitenkinhuomattava,ettävalintapelkkienalkupisteidenperusteellaoliusein
mahdollinen vain uusille ylioppilaille, koska ylioppilastutkintopisteitä anne-
taanvainenintäänkolmevuottavanhalleylioppilastutkinnolle.Lisäksivalinta-
yksiköiden välillä oli eroja alkupisteiden laskemisessa ja eri aineiden arvo-
sanojen painotuksissa.
Useimpiin valintayksiköihin oli mahdollista päästä pelkillä valintakoe-
pisteillä,osaanmyösalkupisteidenjavalintakoepisteidenyhteispisteillä.Näitä
valintareittejä pitkin ns. vanhan ylioppilaan oli mahdollista päästä koulutuk-
seen. Ei-ylioppilaalle taas valintakoe oli ainoa reitti. Valintakokeeseen
osallistuminen ei ollut useinkaan pakollista. Tällöin valintayksikkö otti auto-
maattisesti huomioon hakijan kannalta paremman tai ainoan vaihtoehdon.
Todistuspisteiden lisäksi valintayksiköt antoivat usein alkupisteitä ns.
muista ansioista, kuten menestyksestä kansallisissa tai paikallisissa fysiikka-
kilpailuissa. Matemaattisten Aineiden Opettajien Liiton MAOL:n kilpai-
luissa 10-20 parhaan joukkoon sijoittuneilla sekä SuomenAkatemianViksu-
kilpailuissa menestyneillä olikin erinomaiset mahdollisuudet päästä
perustutkinto-opiskelijoiksi suoraan hakemuksen perusteella. Luonnontie-
teellisen alan valintayksiköille oli lisäksi tyypillistä se, että lähes kaikissa
valintayksiköissäannettiinalkupisteitäkansainvälisistäylioppilastutkinnoista
(IB-, EB- ja Reifeprüfung-tutkintotodistukset) suomalaisen ylioppilastut-
kinnon tavoin ja se, että yhdessäkään valintayksikössä ei annettu alku-
pisteitä ammattikorkeakoulu-, opisto- tai vähintään kolmivuotisesta amma-
tillisesta tutkinnosta.
Valintakokeet koostuivat pääsääntöisesti lukion oppimäärään perus-
tuvista tehtävistä. Oulun yliopiston valintayksiköissä oli mahdollista korvata
koepisteet 15/35 opintoviikon kokonaisuudella. Suullinen soveltuvuuskoe
haastatteluineen oli käytössä kahdessa valintayksikössä.
Avoimen yliopiston opintojen perusteella opiskelupaikan saaminen jäi
valintaoppaiden perusteella paikoin epäselväksi. Usein väylän perusteella
otettavien lukumäärä määriteltiin tiedekuntakohtaisesti.

4.6.2. BIO- JA YMPÄRISTÖTIETEET
Biologian koulutusohjelman suomenkielinen valinta järjestettiin valtakun-
nallisena yhteisvalintana. Yhteisellä hakulomakkeella ja valintakokeella
hakea Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Oulun jaTurun yliopistoihin. Hakija
ilmoittihakulomakkeessayliopistojensuosituimmuusjärjestyksen.Biologian
valtakunnallisen yhteisvalinnan yhteydessä pyrittiin myös Helsingin yliopis-
ton ympäristöekologian laitokselle Lahteen.
Bio- ja ympäristötieteisiin voi päästä tavallisesti kahdella valintaperus-
teella: pelkkien valintakoepisteiden sekä alkupisteiden ja valintakoepisteiden
yhteispisteiden perusteella. Biologian yhteisvalinnassa valintaperusteena oli
yleensä valintakokeesta ja ylioppilastutkinnosta laskettu yhteispistemäärä.
Poikkeuksia oli muutamia. Kuopion ja Turun yliopistojen biokemiaan sekä
Kuopion yliopiston soveltavassa biotekniikkaan ja ympäristötieteisiin oli
mahdollista päästä myös pelkillä alkupisteillä. Selkeimmin valintaperuste-
iltaan erottui ÅboAkademi, johon kyseisiä oppiaineita voi päästä opiskele-
maan vain yhteispisteiden perusteella. Biologian yhteisvalinnoissa Jyväs-
kylän yliopisto antoi alkupisteitä myös biologian alaan liittyvästä laboratorio-
tai kenttäharjoittelusta. Sen sijaan lukion päättötodistuksesta sai erittäin
harvoin alkupisteitä.
Valintakokeet perustuivat lukion oppimäärään ja/tai muuhun kirjalli-
suuteen.Aineistokoe oli harvinainen.Valtaosassa valintayksiköitä oli varattu
ei-ylioppilaille oma kiintiönsä.Avoimen yliopiston väylää koskevat samat
huomiot kuin luonnontieteellistä alaa ylipäänsäkin.
4.6.3. MAANTIEDE JA GEOTIETEET
Kaikkiin maantieteen ja geotieteen valintayksiköihin voi tulla valituksi alku-
pisteiden ja valintakoepisteiden yhteispisteiden perusteella. Pelkillä valinta-
koepisteillä voi tulla valituksi kaikkiin muihin valintayksiköihin paitsi Åbo
Akademin geologiaan. Pelkillä alkupisteillä ei voinut saada opiskelupaikkaa
muualta kuin Oulun yliopiston geotieteistä.
Lukion päättötodistuksen ja ns. muiden ansioiden huomioiminen alku-
pisteissä vaihteli valintayksiköiden kesken. Osa valintayksiköistä antoi alku-
pisteitä myös ylioppilastutkintotodistuksen perusteella.
Valintakoe perustui joko lukion oppimäärään tai muuhun kirjallisuu-
teen.Aineistokoetta ja erillistä soveltuvuuskoetta ei ollut käytössä.

2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus

2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus

Recomendados

Recomendados

Más contenido relacionado

Similar a 2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus

Similar a 2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus (20)

Más de Research Foundation for Studies and Education Otus

Más de Research Foundation for Studies and Education Otus (20)

2001 yliopistojen opiskelijavalintojen kartoitus