SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 9
Palvelun konseptointi Satu Miettinen Kuva: Reetta Kerola
Palvelukonsepti Palvelukonseptin avulla voidaan kuvata palvelutuokio, palvelupolku tai muita palvelun tuottamiseen liittyviä rakenteita.  Näitä kuvaamalla konkretisoidaan palvelun tuotantotapa, rakenne ja päävaiheet, vaikka palvelua ei ole vielä olemassa.  Konseptointikannattaa kytkeä innovaatioprosessiin ja yrityksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin.  Konsepti on hyvä väline esittää uusia palveluideoita yrityksen sisällä.
Konseptisuunnittelu Konseptisuunnittelu yhdistää useita näkökulmia: käyttäjäkeskeisen suunnittelun, laadullisen ja määrällisen tutkimustiedon, luonnokset, kuvat ja mallit.  Konsepti ei vielä kokonaisvaltaisesti määrittele palvelua, mutta esittää palvelun keskeiset ominaisuudet.  Konseptin avulla  kuvataan käyttäjien tarpeet ja tehdään niistä ymmärrettävä ja tuetaan yrityksen päätöksentekoa. Konseptoinninavulla voidaan laatia skenaarioita, ennakoida teknologista kehitystä ja tutkia tulevaisuutta.   Konseptien avulla tarkastellaan yrityksen brändiä ja tulevaa strategiaa. (Keinonen 2006)
Palvelukonseptien kehittäminen Tuote- ja palvelumuotoilussa konseptien kehittämisvaiheissa on samanlaisuuksia: asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen, konseptin kehittäminen ja valinta, testaus ja viimeistely.
Kuva: Anette Hiltunen
Vaiheet Kaksi iteratiivisista vaihetta  tutkimusvaihe: asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen, konseptin valinta ja testaaminen sekä  projektivaihe: ominaisuuksien määrittely, vaihtoehtoisten konseptien kehittäminen ja viimeisen määrittely.
Ramaswamy (1996)  a) palvelun muotoiluvaihe: suunnitteluominaisuuksien  määrittely, standardien ja suorituskyvyn mittarien määrittely, konseptien luominen ja arviointi, yksityiskohtien kehitys b) palvelun johtamisvaihe: soveltaminen ja lanseeraus, suorituskyvyn arviointi, tyytyväisyyden arviointi ja suorituskyvyn parantaminen.
Monikanavaisuus Konseptisuunnittelu  tapahtuu monikanavaisessa ympäristössä.  Näitä ovat asiakkaiden tarpeiden, toimintojen, ratkaisujen ja haittatekijöiden sekä monikanavaisten tarpeiden ja toimintojen sekä kilpailijoiden tarjoamien palveluiden ymmärtäminen.  Tämän lisäksi tarvitaan ymmärrys uuden palvelun tavoitteista, markkina-asemasta ja taloudellisista mahdollisuuksista.
Visualisointi Visualisoinnin menetelmät ovat tärkeitä palvelukonseptin esittämisessä. Palvelun suunnittelussa on mukana monialainen tiimi, joka ottaa kantaa konseptin kehittämiseen. Visualisoinnin avulla keskusteluun ja arviointiin voi osallistua laajempi tiimi.

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

ユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーション
ユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーションユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーション
ユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーション
Masanori Kado
 
Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?
Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?
Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?
EllunKanat
 

La actualidad más candente (20)

Palvelumuotoilun suunnittelusta johtamiseen
Palvelumuotoilun suunnittelusta   johtamiseenPalvelumuotoilun suunnittelusta   johtamiseen
Palvelumuotoilun suunnittelusta johtamiseen
 
Palvelusafari
PalvelusafariPalvelusafari
Palvelusafari
 
Palvelumuotoilu, palvelut ja innovaatiot
Palvelumuotoilu, palvelut ja innovaatiot Palvelumuotoilu, palvelut ja innovaatiot
Palvelumuotoilu, palvelut ja innovaatiot
 
Palvelujen tuotteistaminen (luento)
Palvelujen tuotteistaminen (luento)Palvelujen tuotteistaminen (luento)
Palvelujen tuotteistaminen (luento)
 
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-NebulaEdge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
Edge Computing 0204020, Telia Inmics-Nebula
 
Johdanto leaniin ja ketterään tietotyöhön
Johdanto leaniin ja ketterään tietotyöhönJohdanto leaniin ja ketterään tietotyöhön
Johdanto leaniin ja ketterään tietotyöhön
 
Laadunhallinta
LaadunhallintaLaadunhallinta
Laadunhallinta
 
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä - Heidi Keso
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä - Heidi KesoKestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä - Heidi Keso
Kestävä johtajuus tulevaisuuden menestystekijänä - Heidi Keso
 
Konseptointi
KonseptointiKonseptointi
Konseptointi
 
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteistaEsimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
Esimerkkejä Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelman projekteista
 
Sami Niemi-Ruuth ja Kanerva Medel: Oivalluksia työnantajayhteistyöstä
Sami Niemi-Ruuth ja Kanerva Medel: Oivalluksia työnantajayhteistyöstäSami Niemi-Ruuth ja Kanerva Medel: Oivalluksia työnantajayhteistyöstä
Sami Niemi-Ruuth ja Kanerva Medel: Oivalluksia työnantajayhteistyöstä
 
ユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーション
ユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーションユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーション
ユーザーストーリー:ファースト・ジェネレーション
 
Palvelumuotoilun juuret
Palvelumuotoilun juuretPalvelumuotoilun juuret
Palvelumuotoilun juuret
 
Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?
Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?
Kirsi Piha: Sisäinen viestintä - käärmettä pyssyyn?
 
Kohti onnistunutta opinnäytetekstiä
Kohti onnistunutta opinnäytetekstiäKohti onnistunutta opinnäytetekstiä
Kohti onnistunutta opinnäytetekstiä
 
Transnationaalinen osaaminen
Transnationaalinen osaaminenTransnationaalinen osaaminen
Transnationaalinen osaaminen
 
Leini Sinervo: Asiakasosallisuus
Leini Sinervo: AsiakasosallisuusLeini Sinervo: Asiakasosallisuus
Leini Sinervo: Asiakasosallisuus
 
Successfully establishing a SOA Center of Excellence
Successfully establishing a SOA Center of ExcellenceSuccessfully establishing a SOA Center of Excellence
Successfully establishing a SOA Center of Excellence
 
Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
Jaakko Harkko: Miksi tuetun työllistymisen työhönvalmennus ei ole juurtunut S...
 
IT Portfolio Management Using Enterprise Architecture and ITIL® Service Strategy
IT Portfolio Management Using Enterprise Architecture and ITIL® Service StrategyIT Portfolio Management Using Enterprise Architecture and ITIL® Service Strategy
IT Portfolio Management Using Enterprise Architecture and ITIL® Service Strategy
 

Similar a Palvelun konseptointi

Miettinen asiakaspalvelu 2012
Miettinen asiakaspalvelu 2012Miettinen asiakaspalvelu 2012
Miettinen asiakaspalvelu 2012
Satu Miettinen
 
Design donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiin
Design donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiinDesign donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiin
Design donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiin
Teemu Mäkitalo
 
Sosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera Oyj
Sosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera OyjSosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera Oyj
Sosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera Oyj
Jenni-Mari Karén
 
Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...
Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...
Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...
Sinikka Ahokas
 
Digitaalisen palvelun kehittäminen
Digitaalisen palvelun kehittäminenDigitaalisen palvelun kehittäminen
Digitaalisen palvelun kehittäminen
Mikko Eerola
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
onni orava
 
Langstrom_Mikael (1)
Langstrom_Mikael (1)Langstrom_Mikael (1)
Langstrom_Mikael (1)
Mikael L
 
Palvelumuotoilu työ final
Palvelumuotoilu työ finalPalvelumuotoilu työ final
Palvelumuotoilu työ final
Matti Leskinen
 

Similar a Palvelun konseptointi (20)

Laurea, YAMK, Palvelumuotoilun menetelmät 7.11.2015
Laurea, YAMK, Palvelumuotoilun menetelmät 7.11.2015Laurea, YAMK, Palvelumuotoilun menetelmät 7.11.2015
Laurea, YAMK, Palvelumuotoilun menetelmät 7.11.2015
 
Bm hki13
Bm hki13Bm hki13
Bm hki13
 
Miettinen asiakaspalvelu 2012
Miettinen asiakaspalvelu 2012Miettinen asiakaspalvelu 2012
Miettinen asiakaspalvelu 2012
 
Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21Lean 2015 10-21
Lean 2015 10-21
 
Design donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiin
Design donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiinDesign donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiin
Design donitsi ja muutama vinkki verkkopalvelu uudistuksiin
 
Bomba Camp esitys 1
Bomba Camp   esitys 1Bomba Camp   esitys 1
Bomba Camp esitys 1
 
Sosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera Oyj
Sosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera OyjSosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera Oyj
Sosiaalisen median palvelumalli, case TeliaSonera Oyj
 
Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...
Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...
Käyttäjäkeskeisten menetelmien hyödyntäminen julkisen sektorin liiketoimintap...
 
Avoin tarjous. #ohjelmistorobotikka #design - Petri Hakanen
Avoin tarjous. #ohjelmistorobotikka #design - Petri HakanenAvoin tarjous. #ohjelmistorobotikka #design - Petri Hakanen
Avoin tarjous. #ohjelmistorobotikka #design - Petri Hakanen
 
Sairanen Liideri
Sairanen LiideriSairanen Liideri
Sairanen Liideri
 
Jari Kallela: Kokonaisarkkitehtuurilla tavoitteisiin
Jari Kallela: Kokonaisarkkitehtuurilla tavoitteisiinJari Kallela: Kokonaisarkkitehtuurilla tavoitteisiin
Jari Kallela: Kokonaisarkkitehtuurilla tavoitteisiin
 
Digitaalisen palvelun kehittäminen
Digitaalisen palvelun kehittäminenDigitaalisen palvelun kehittäminen
Digitaalisen palvelun kehittäminen
 
Hymy loppuraportti 2010
Hymy loppuraportti 2010Hymy loppuraportti 2010
Hymy loppuraportti 2010
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
 
Langstrom_Mikael (1)
Langstrom_Mikael (1)Langstrom_Mikael (1)
Langstrom_Mikael (1)
 
Pamu Aalto-yliopisto
Pamu Aalto-yliopistoPamu Aalto-yliopisto
Pamu Aalto-yliopisto
 
Asiakaskokemus, data ja uudet palvelut B2B-liiketoiminnan kehittämisessä
Asiakaskokemus, data ja uudet palvelut B2B-liiketoiminnan kehittämisessäAsiakaskokemus, data ja uudet palvelut B2B-liiketoiminnan kehittämisessä
Asiakaskokemus, data ja uudet palvelut B2B-liiketoiminnan kehittämisessä
 
Palvelumuotoilu työ final
Palvelumuotoilu työ finalPalvelumuotoilu työ final
Palvelumuotoilu työ final
 
LEAN – Lisää arvoa ja hukkaa pois
LEAN – Lisää arvoa ja hukkaa poisLEAN – Lisää arvoa ja hukkaa pois
LEAN – Lisää arvoa ja hukkaa pois
 
Miten kuvaat ja kehität organisaation kokonaisarkkitehtuuria?
Miten kuvaat ja kehität organisaation kokonaisarkkitehtuuria?Miten kuvaat ja kehität organisaation kokonaisarkkitehtuuria?
Miten kuvaat ja kehität organisaation kokonaisarkkitehtuuria?
 

Más de Satu Miettinen

Sleep centric service design
Sleep centric service designSleep centric service design
Sleep centric service design
Satu Miettinen
 
Helsinki central library as a gateway to the city
Helsinki central library as a gateway to the cityHelsinki central library as a gateway to the city
Helsinki central library as a gateway to the city
Satu Miettinen
 
Palvelumuotoilun koulutusta
Palvelumuotoilun koulutustaPalvelumuotoilun koulutusta
Palvelumuotoilun koulutusta
Satu Miettinen
 
Palveluiden yhdessä tuottaminen
Palveluiden yhdessä tuottaminenPalveluiden yhdessä tuottaminen
Palveluiden yhdessä tuottaminen
Satu Miettinen
 
Palvelun prototypointi
Palvelun prototypointiPalvelun prototypointi
Palvelun prototypointi
Satu Miettinen
 

Más de Satu Miettinen (20)

My Dream World Presentation
My Dream World PresentationMy Dream World Presentation
My Dream World Presentation
 
Service design in practice
Service design in practiceService design in practice
Service design in practice
 
Muotoiluajattelu / design thinking
Muotoiluajattelu / design thinkingMuotoiluajattelu / design thinking
Muotoiluajattelu / design thinking
 
Trust / Wicked Problems in China
Trust / Wicked Problems in ChinaTrust / Wicked Problems in China
Trust / Wicked Problems in China
 
Civil service / Wicked problems in China
Civil service / Wicked problems in ChinaCivil service / Wicked problems in China
Civil service / Wicked problems in China
 
Service Design with Theory
Service Design with TheoryService Design with Theory
Service Design with Theory
 
Servicedesign methods
Servicedesign methodsServicedesign methods
Servicedesign methods
 
Sleep centric service design
Sleep centric service designSleep centric service design
Sleep centric service design
 
Helsinki central library as a gateway to the city
Helsinki central library as a gateway to the cityHelsinki central library as a gateway to the city
Helsinki central library as a gateway to the city
 
Service design and the arctic wellbeing
Service design and the arctic wellbeingService design and the arctic wellbeing
Service design and the arctic wellbeing
 
Palvelumuotoilun koulutusta
Palvelumuotoilun koulutustaPalvelumuotoilun koulutusta
Palvelumuotoilun koulutusta
 
Touchpoint article: Service Prototyping in Action! www.service-design-network...
Touchpoint article: Service Prototyping in Action! www.service-design-network...Touchpoint article: Service Prototyping in Action! www.service-design-network...
Touchpoint article: Service Prototyping in Action! www.service-design-network...
 
Kosketuspiste -kortti
Kosketuspiste -korttiKosketuspiste -kortti
Kosketuspiste -kortti
 
Draaman kaari
Draaman kaariDraaman kaari
Draaman kaari
 
Sidosryhmäkartta
SidosryhmäkarttaSidosryhmäkartta
Sidosryhmäkartta
 
Ideapuu
IdeapuuIdeapuu
Ideapuu
 
Palveluiden yhdessä tuottaminen
Palveluiden yhdessä tuottaminenPalveluiden yhdessä tuottaminen
Palveluiden yhdessä tuottaminen
 
Palvelun prototypointi
Palvelun prototypointiPalvelun prototypointi
Palvelun prototypointi
 
Palvelupolku kuvakäsikirjoituksen avulla: työpohja
Palvelupolku kuvakäsikirjoituksen avulla: työpohjaPalvelupolku kuvakäsikirjoituksen avulla: työpohja
Palvelupolku kuvakäsikirjoituksen avulla: työpohja
 
Profiilikortti
ProfiilikorttiProfiilikortti
Profiilikortti
 

Último

Immunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergia
Immunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergiaImmunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergia
Immunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergia
Pasi Vilpas
 

Último (9)

Jedhi Malee (just do it).pdf
Jedhi Malee             (just do it).pdfJedhi Malee             (just do it).pdf
Jedhi Malee (just do it).pdf
 
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutusAikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
Aikuiskoulutus, jatkuva oppiminen, elinikäinen oppiminen ja henkilöstökoulutus
 
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiotKoulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
Koulutuksen palkat ja kustannukset sekä koulutuksen ansiot
 
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitus
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitusTutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitus
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan rahoitus
 
Oppimateriaaleihin, menetelmiin ja sovelluksiin tutustuminen 2.5.24
Oppimateriaaleihin, menetelmiin ja sovelluksiin tutustuminen 2.5.24Oppimateriaaleihin, menetelmiin ja sovelluksiin tutustuminen 2.5.24
Oppimateriaaleihin, menetelmiin ja sovelluksiin tutustuminen 2.5.24
 
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen SuomessaKasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
Kasvatus, koulutus, opetus ja osaaminen Suomessa
 
Koulutuksen rahoitus, tulot, menot ja talous
Koulutuksen rahoitus, tulot, menot ja talousKoulutuksen rahoitus, tulot, menot ja talous
Koulutuksen rahoitus, tulot, menot ja talous
 
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnotKoululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
Koululaiset, opiskelija, oppijat ja lapset sekä tutkinnot
 
Immunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergia
Immunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergiaImmunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergia
Immunologian perusteet: valkosolutyyppien yhteistyö, elinsiirrot, allergia
 

Palvelun konseptointi

  • 1. Palvelun konseptointi Satu Miettinen Kuva: Reetta Kerola
  • 2. Palvelukonsepti Palvelukonseptin avulla voidaan kuvata palvelutuokio, palvelupolku tai muita palvelun tuottamiseen liittyviä rakenteita. Näitä kuvaamalla konkretisoidaan palvelun tuotantotapa, rakenne ja päävaiheet, vaikka palvelua ei ole vielä olemassa. Konseptointikannattaa kytkeä innovaatioprosessiin ja yrityksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin. Konsepti on hyvä väline esittää uusia palveluideoita yrityksen sisällä.
  • 3. Konseptisuunnittelu Konseptisuunnittelu yhdistää useita näkökulmia: käyttäjäkeskeisen suunnittelun, laadullisen ja määrällisen tutkimustiedon, luonnokset, kuvat ja mallit. Konsepti ei vielä kokonaisvaltaisesti määrittele palvelua, mutta esittää palvelun keskeiset ominaisuudet. Konseptin avulla kuvataan käyttäjien tarpeet ja tehdään niistä ymmärrettävä ja tuetaan yrityksen päätöksentekoa. Konseptoinninavulla voidaan laatia skenaarioita, ennakoida teknologista kehitystä ja tutkia tulevaisuutta. Konseptien avulla tarkastellaan yrityksen brändiä ja tulevaa strategiaa. (Keinonen 2006)
  • 4. Palvelukonseptien kehittäminen Tuote- ja palvelumuotoilussa konseptien kehittämisvaiheissa on samanlaisuuksia: asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen, konseptin kehittäminen ja valinta, testaus ja viimeistely.
  • 6. Vaiheet Kaksi iteratiivisista vaihetta tutkimusvaihe: asiakkaiden tarpeiden tunnistaminen, konseptin valinta ja testaaminen sekä projektivaihe: ominaisuuksien määrittely, vaihtoehtoisten konseptien kehittäminen ja viimeisen määrittely.
  • 7. Ramaswamy (1996) a) palvelun muotoiluvaihe: suunnitteluominaisuuksien määrittely, standardien ja suorituskyvyn mittarien määrittely, konseptien luominen ja arviointi, yksityiskohtien kehitys b) palvelun johtamisvaihe: soveltaminen ja lanseeraus, suorituskyvyn arviointi, tyytyväisyyden arviointi ja suorituskyvyn parantaminen.
  • 8. Monikanavaisuus Konseptisuunnittelu tapahtuu monikanavaisessa ympäristössä. Näitä ovat asiakkaiden tarpeiden, toimintojen, ratkaisujen ja haittatekijöiden sekä monikanavaisten tarpeiden ja toimintojen sekä kilpailijoiden tarjoamien palveluiden ymmärtäminen. Tämän lisäksi tarvitaan ymmärrys uuden palvelun tavoitteista, markkina-asemasta ja taloudellisista mahdollisuuksista.
  • 9. Visualisointi Visualisoinnin menetelmät ovat tärkeitä palvelukonseptin esittämisessä. Palvelun suunnittelussa on mukana monialainen tiimi, joka ottaa kantaa konseptin kehittämiseen. Visualisoinnin avulla keskusteluun ja arviointiin voi osallistua laajempi tiimi.