SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 13
MITÄ KOULUJEN
KANSAINVÄLISYYDELLÄ
TARKOITETAAN?
KansainväliSYYSpäivät
Tampere 25.11.2015
Tiina Sarisalmi
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
Kontekstina 2000-luku:
Globaali on osa arkipäivän elämää ja päivittäiset yhteydet eri
puolille maapalloa ovat sosiaalisia, kulttuurisia, taloudellisia,
ympäristöön liittyviä ja poliittisia
Tekijöitä jotka edellyttävät kansain-
välisyyden ja globaalikasvatuksen
lisäämistä kouluissa
1. Median kasvava vaikutus
2. Globaalit verkostot
3. Kulttuurinen moninaistuminen
4. Monimutkaiset globaalit ongelmat vaativat
nopeita ratkaisuja
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ
Perusopetuksen globaalikasvatus luo osaltaan edellytyksiä
oikeudenmukaiselle ja kestävälle kehitykselle YK:n asettamien
kehitystavoitteiden suuntaisesti. Työtä tehdään
mahdollisuuksien mukaan yhdessä muissa maissa toimivien
koulujen ja opetuksen kehittäjien kanssa. pops s. 16
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
TOIMINTAKULTTUURI
Koulu oppivana yhteisönä on osa kulttuurisesti muuntuvaa ja
monimuotoista yhteiskuntaa, jossa paikallinen ja globaali limittyvät.
Erilaiset identiteetit, kielet, uskonnot ja katsomukset elävät
rinnakkain ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. pops s. 26
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian
käyttämisestä vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten
toimijoiden kanssa myös kansainvälisissä yhteyksissä.
s.166
Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia
verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa
myös eri puolilla maailmaa.. s. 243
KANSAINÄLINEN
YHTEISTYÖ
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
Kunnioitusta ja luottamusta muita ihmisryhmiä ja kansoja
kohtaan vahvistetaan kaikessa toiminnassa, myös
kansainvälistä yhteistyötä tehden. s. 19
Kv-yh-
teistyö:
kielet ja
tvt
Monitie-
teinen ajat-
telu (lops)
Tutkiva
työskentely
ja tekno-
logia (lops)
Luonto ja
ympäristö
Viestintä ja
vuoro-
vaikutus
Kulttuuri-
perintö
Terveys,
ruoka,
liikunta
Yrittäjyys ja
yhteiskunta
Osaaminen
arjessa
(lops)
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
MAAILMANKANSALAISEN ARVOT JA
ASENTEET
• Avoimuus uusille ideoille, näkökulmille ja
tavoille ajatella
• Tietoisuus ja ymmärrys omasta identiteetistä ja
kulttuurista sekä herkkyys ja kunnioitus erilaisia
ihmisiä ja kulttuureita kohtaan
• Empatia ja erilaisten näkökulmien arvostus
• Moniselitteisyyden, outojen tilanteiden ja
vieraiden kulttuurien hyväksyminen ja
kunnioitus
• Halu tehdä hyvää, auttaa muita ja
• parantaa maailmaa
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
© Liisa Jääskelainen
PAIKALLINEN OPS-TYÖ KANSAINVÄLISYYDEN
JA GLOBAALIKASVATUKSEN NÄKÖKULMASTA
1. Kulttuurinen moninaisuus ja globaali vastuu
paikallisessa arvoperustassa ja
toimintakulttuurissa
2. Laaja-alainen osaaminen ja
maailmankansalaisen taidot
3. Globaalikasvatuksen teemat oppiainerajat
ylittävinä opetuksen eheyttäjinä
4. Yhteistyö paikallisten järjestöjen ja muiden
sidosryhmien kanssa
5. Globaalikasvatus oppiaineitten sisältöihin –
paikalliset sovellukset ja painotukset
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
Hyvä kv-kehittämishanke
 Tuottaa ”hyviä käytäntöjä” ja esimerkkejä miten
toteuttaa käytännössä uutta opsia
 Tuottaa uusia toimintamalleja, jotka jäävät
osaksi koulun arkipäivää
 Toimintamalli on skaalattavissa erilaisille
oppilaitoksille sovellettavaksi
 Tukee oppilaitten osallisuutta ja aktiivisuutta
 Laajenee koko koulun hankkeeksi 
paikallinen  seudullinen …
 Rikkoo rajoja: oppiaineiden, luokka-asteitten,
koulujen, maiden, instituutioiden…
 Toimii verkostoissa ja näkyy somessa
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
KIITOS!
25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
Kansainvälisyys, globaalikasvatus ja OPS
Schools going global
Kansainvälisyys ja globaalikasvatus kouluissa -
facebook-ryhmä
http://tiinasarisalmi.wikispaces.com/
http://www.slideshare.net/tiinsari
KIITOS!

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

Kansainvälisyyden mentoriseminaariohjelma
Kansainvälisyyden mentoriseminaariohjelmaKansainvälisyyden mentoriseminaariohjelma
Kansainvälisyyden mentoriseminaariohjelmaTiina Sarisalmi
 
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_oph
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_ophYhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_oph
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_ophReima Orvasto
 
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016Tiina Sarisalmi
 
Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja OPS-2016
Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja  OPS-2016Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja  OPS-2016
Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja OPS-2016Tiina Sarisalmi
 
Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016
Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016
Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016Aki Luostarinen
 
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyysOpetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyysTiina Sarisalmi
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aki Luostarinen
 
eTwinning yleisesittely
eTwinning yleisesittely eTwinning yleisesittely
eTwinning yleisesittely Tiina Sarisalmi
 
Ops 2016 ja globaalikasvatus
Ops 2016 ja globaalikasvatusOps 2016 ja globaalikasvatus
Ops 2016 ja globaalikasvatusTiina Sarisalmi
 
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaaOppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaaTiina Airaksinen
 
Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...
Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...
Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...Tiina Sarisalmi
 

La actualidad más candente (12)

Kansainvälisyyden mentoriseminaariohjelma
Kansainvälisyyden mentoriseminaariohjelmaKansainvälisyyden mentoriseminaariohjelma
Kansainvälisyyden mentoriseminaariohjelma
 
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_oph
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_ophYhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_oph
Yhtenäiskoulupäivät 2011 kv-paja_oph
 
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
Kulttuurinen moninaisuus, globaalikasvatus, kansainvälisyys ja ops2016
 
Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja OPS-2016
Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja  OPS-2016Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja  OPS-2016
Kansainvälisyysstrategia 2.0 ja OPS-2016
 
Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016
Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016
Ilmiöpohjaisuus ja OPS2016 -webinaari | TOPIK, Opettaja luotsina 22.2.2016
 
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyysOpetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
Opetussuunnitelma, kielikasvatus ja kansainvälisyys
 
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
Aikuisten LOPS2015: mikä keskeistä? (Karkun opisto 24.2.2016)
 
Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012Kv mentoriohjelma-2012
Kv mentoriohjelma-2012
 
eTwinning yleisesittely
eTwinning yleisesittely eTwinning yleisesittely
eTwinning yleisesittely
 
Ops 2016 ja globaalikasvatus
Ops 2016 ja globaalikasvatusOps 2016 ja globaalikasvatus
Ops 2016 ja globaalikasvatus
 
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaaOppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
Oppimisen tulevaisuus 2016-2030, Koko koulu ohjaa
 
Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...
Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...
Opetussuunnitelmauudistukset ja agenda 2030 – miten koulujen kansainvälisyys ...
 

Destacado

Le web20-autumn-2010-blogs
Le web20-autumn-2010-blogsLe web20-autumn-2010-blogs
Le web20-autumn-2010-blogsTiina Sarisalmi
 
International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011
International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011
International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011Tiina Sarisalmi
 
eTwinning PDW Helsinki 2010
eTwinning PDW Helsinki 2010eTwinning PDW Helsinki 2010
eTwinning PDW Helsinki 2010Tiina Sarisalmi
 
Siatista in Kozani Region
Siatista in Kozani RegionSiatista in Kozani Region
Siatista in Kozani RegionTiina Sarisalmi
 
Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...
Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...
Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...Tiina Sarisalmi
 
How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale
How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale
How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale Tiina Sarisalmi
 
OPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksia
OPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksiaOPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksia
OPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksiaTiina Sarisalmi
 
Easter Menus from Buckie
Easter Menus from BuckieEaster Menus from Buckie
Easter Menus from BuckieTiina Sarisalmi
 
School Presentation Marsh Hill Primary
School Presentation Marsh Hill PrimarySchool Presentation Marsh Hill Primary
School Presentation Marsh Hill PrimaryTiina Sarisalmi
 
Keskuskoulun joulukerhot 2010
Keskuskoulun joulukerhot 2010Keskuskoulun joulukerhot 2010
Keskuskoulun joulukerhot 2010Tiina Sarisalmi
 
Comenius week activities by class 2
Comenius week activities by class 2Comenius week activities by class 2
Comenius week activities by class 2Tiina Sarisalmi
 
Comenius fairy tales by class 2b
Comenius fairy tales by class 2bComenius fairy tales by class 2b
Comenius fairy tales by class 2bTiina Sarisalmi
 
Dream jobs by classes 1a and 1b
Dream jobs by classes 1a and 1bDream jobs by classes 1a and 1b
Dream jobs by classes 1a and 1bTiina Sarisalmi
 

Destacado (20)

Askartelukerho 2011
Askartelukerho 2011Askartelukerho 2011
Askartelukerho 2011
 
Le web20-autumn-2010-blogs
Le web20-autumn-2010-blogsLe web20-autumn-2010-blogs
Le web20-autumn-2010-blogs
 
International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011
International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011
International Day in Oriveden Keskuskoulu in 2011
 
Persephone's Nigthmare
Persephone's NigthmarePersephone's Nigthmare
Persephone's Nigthmare
 
eTwinning PDW Helsinki 2010
eTwinning PDW Helsinki 2010eTwinning PDW Helsinki 2010
eTwinning PDW Helsinki 2010
 
Siatista in Kozani Region
Siatista in Kozani RegionSiatista in Kozani Region
Siatista in Kozani Region
 
Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...
Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...
Globaalikasvatus ja kansainvälisyys perusopetuksen opetussuunnitelman peruste...
 
How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale
How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale
How to Get Light into the Cottage - A Finnish Folktale
 
OPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksia
OPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksiaOPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksia
OPS 2016 vanhempainillan Kahoot kyselyn tuloksia
 
Easter Menus from Buckie
Easter Menus from BuckieEaster Menus from Buckie
Easter Menus from Buckie
 
Sapinaa sahkolla
Sapinaa sahkollaSapinaa sahkolla
Sapinaa sahkolla
 
School Presentation Marsh Hill Primary
School Presentation Marsh Hill PrimarySchool Presentation Marsh Hill Primary
School Presentation Marsh Hill Primary
 
Keskuskoulun joulukerhot 2010
Keskuskoulun joulukerhot 2010Keskuskoulun joulukerhot 2010
Keskuskoulun joulukerhot 2010
 
Comenius week activities by class 2
Comenius week activities by class 2Comenius week activities by class 2
Comenius week activities by class 2
 
Comenius fairy tales by class 2b
Comenius fairy tales by class 2bComenius fairy tales by class 2b
Comenius fairy tales by class 2b
 
Our School Rok Class3
Our School Rok Class3Our School Rok Class3
Our School Rok Class3
 
Dream jobs by classes 1a and 1b
Dream jobs by classes 1a and 1bDream jobs by classes 1a and 1b
Dream jobs by classes 1a and 1b
 
Our School Czech
Our School CzechOur School Czech
Our School Czech
 
Koko koulu suunnittelee
Koko koulu suunnitteleeKoko koulu suunnittelee
Koko koulu suunnittelee
 
eLearning 2.0
eLearning 2.0eLearning 2.0
eLearning 2.0
 

Similar a Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?

Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteenKanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteenTiina Sarisalmi
 
Ops-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatus
Ops-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatusOps-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatus
Ops-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatusTiina Sarisalmi
 
eTwinning - lyhyt esittely
eTwinning - lyhyt esittelyeTwinning - lyhyt esittely
eTwinning - lyhyt esittelyTiina Sarisalmi
 
Ops 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminen
Ops 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminenOps 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminen
Ops 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminenTiina Sarisalmi
 
Raija Perttunen 04052011
Raija Perttunen 04052011Raija Perttunen 04052011
Raija Perttunen 04052011Pyhäjoen lukio
 
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Minna Riikka Järvinen
 
Kansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassa
Kansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassaKansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassa
Kansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassaHämeenlinna
 
Globaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuria
Globaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuriaGlobaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuria
Globaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuriaKestäväelamantapa.fi
 
Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017
Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017
Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017KuPeKasvatus
 
Kansainvälisyys opetuksen eheyttäjänä
Kansainvälisyys opetuksen eheyttäjänäKansainvälisyys opetuksen eheyttäjänä
Kansainvälisyys opetuksen eheyttäjänäTiina Sarisalmi
 
Muutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissa
Muutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissaMuutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissa
Muutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissaLastensuojelun Keskusliitto
 
Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela
Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela
Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela KuPeKasvatus
 
Monikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmasta
Monikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmastaMonikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmasta
Monikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmastaFinnish Society on Media Education
 
Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015
Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015
Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015KuPeKasvatus
 
Eurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinning
Eurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinningEurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinning
Eurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinningTiina Sarisalmi
 
Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...
Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...
Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...KuPeKasvatus
 

Similar a Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan? (20)

Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteenKanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
Kanna kaikki oppilaat kansainvälisyyteen
 
Globaalikasvatus
Globaalikasvatus Globaalikasvatus
Globaalikasvatus
 
Ops-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatus
Ops-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatusOps-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatus
Ops-2016, kansainvalisyys ja globaalikasvatus
 
eTwinning - lyhyt esittely
eTwinning - lyhyt esittelyeTwinning - lyhyt esittely
eTwinning - lyhyt esittely
 
Ops 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminen
Ops 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminenOps 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminen
Ops 2016, kansainvälisyys, globaalikasvatus ja opetuksen eheyttäminen
 
Raija Perttunen 04052011
Raija Perttunen 04052011Raija Perttunen 04052011
Raija Perttunen 04052011
 
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
Yhteenveto työpajasta 4.12.2014
 
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
Kehittämiskeskus OPINKIRJO, tätä me teemme!
 
Kansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassa
Kansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassaKansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassa
Kansainvälisyyskasvatus hämeenlinnassa
 
Globaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuria
Globaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuriaGlobaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuria
Globaalikasvatus osana koulun toimintakulttuuria
 
Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017
Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017
Maailmanperintöopetuksen mahdollisuudet opseissa 5.5. 2017
 
Matti Rimpelä: Quo vadis, nuorisotyö?
Matti Rimpelä: Quo vadis, nuorisotyö?Matti Rimpelä: Quo vadis, nuorisotyö?
Matti Rimpelä: Quo vadis, nuorisotyö?
 
Kansainvälisyys opetuksen eheyttäjänä
Kansainvälisyys opetuksen eheyttäjänäKansainvälisyys opetuksen eheyttäjänä
Kansainvälisyys opetuksen eheyttäjänä
 
Muutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissa
Muutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissaMuutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissa
Muutos yhdessä tekemisessä, tulos toimintakulttuurissa
 
Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela
Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela
Kulttuurikasvatussuunnitelma/ Tammela
 
Monikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmasta
Monikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmastaMonikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmasta
Monikielisyys ja monilukutaito kansainvälisestä näkökulmasta
 
Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015
Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015
Kulttuurivoltti-hankkeen esittely 4.3.2015
 
Uuden koulutuksen ideapaja
Uuden koulutuksen ideapajaUuden koulutuksen ideapaja
Uuden koulutuksen ideapaja
 
Eurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinning
Eurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinningEurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinning
Eurooppalainen verkosto OPS:n resurssina – esimerkkinä eTwinning
 
Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...
Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...
Kulttuurikasvatussuunnitelma: Suunnitelmallisuutta, yhdessä tekemistä, tasa-a...
 

Más de Tiina Sarisalmi

Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2Tiina Sarisalmi
 
Global Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in FinlandGlobal Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in FinlandTiina Sarisalmi
 
"I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy...""I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy..."Tiina Sarisalmi
 
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessaEurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessaTiina Sarisalmi
 
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhönTyökalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhönTiina Sarisalmi
 
Futures of Education -raportti
Futures of Education -raporttiFutures of Education -raportti
Futures of Education -raporttiTiina Sarisalmi
 
Futures of Education report
Futures of Education reportFutures of Education report
Futures of Education reportTiina Sarisalmi
 
Ystäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka EuroopastaYstäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka EuroopastaTiina Sarisalmi
 
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittelyLuokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittelyTiina Sarisalmi
 
Agenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpakettiAgenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpakettiTiina Sarisalmi
 
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2Tiina Sarisalmi
 
Kielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessaKielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessaTiina Sarisalmi
 
Kielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessaKielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessaTiina Sarisalmi
 
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukenaOpetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukenaTiina Sarisalmi
 
Englantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - OpettajanopasTiina Sarisalmi
 
Englantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - OpettajanopasTiina Sarisalmi
 
eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2Tiina Sarisalmi
 
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuuneTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuunTiina Sarisalmi
 

Más de Tiina Sarisalmi (20)

Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
Eurooppalaista yhteistyötä verkossa: eTwinningia aloittelijalle - osa 2
 
Global Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in FinlandGlobal Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
Global Citizenship Education in the Core Curricula in Finland
 
"I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy...""I read the news today, oh boy..."
"I read the news today, oh boy..."
 
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessaEurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
Eurooppalaista yhteistyötä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa
 
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhönTyökalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
Työkalupakki virtuaaliseen kv-yhteistyöhön
 
Futures of Education -raportti
Futures of Education -raporttiFutures of Education -raportti
Futures of Education -raportti
 
Futures of Education report
Futures of Education reportFutures of Education report
Futures of Education report
 
Ystäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka EuroopastaYstäväluokka Euroopasta
Ystäväluokka Euroopasta
 
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittelyLuokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
Luokkahuoneena Eurooppa - eTwinning yleisesittely
 
Agenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpakettiAgenda 2030 tehtäväpaketti
Agenda 2030 tehtäväpaketti
 
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
Varhainen kielenopetus vuosiluokilla 1-2
 
Kielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessaKielenopetus muutoksessa
Kielenopetus muutoksessa
 
Storyline infograafi
Storyline infograafiStoryline infograafi
Storyline infograafi
 
Kielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessaKielirikasteisuus opetuksessa
Kielirikasteisuus opetuksessa
 
Kielikasvatus
KielikasvatusKielikasvatus
Kielikasvatus
 
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukenaOpetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
Opetuksen eheyttäminen ja kielirikasteisuus kielenopetuksen tukena
 
Englantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 2. luokkalaisille - Opettajanopas
 
Englantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - OpettajanopasEnglantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
Englantia 1. luokkalaisille - Opettajanopas
 
eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2eTwinningiä aloittelijalle - 2
eTwinningiä aloittelijalle - 2
 
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuuneTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
eTwinningiä aloittelijalle - 1- Näin pääset alkuun
 

Mitä koulujen kansainvälisyydellä tarkoitetaan?

  • 2. Kontekstina 2000-luku: Globaali on osa arkipäivän elämää ja päivittäiset yhteydet eri puolille maapalloa ovat sosiaalisia, kulttuurisia, taloudellisia, ympäristöön liittyviä ja poliittisia Tekijöitä jotka edellyttävät kansain- välisyyden ja globaalikasvatuksen lisäämistä kouluissa 1. Median kasvava vaikutus 2. Globaalit verkostot 3. Kulttuurinen moninaistuminen 4. Monimutkaiset globaalit ongelmat vaativat nopeita ratkaisuja 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
  • 3. PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄ Perusopetuksen globaalikasvatus luo osaltaan edellytyksiä oikeudenmukaiselle ja kestävälle kehitykselle YK:n asettamien kehitystavoitteiden suuntaisesti. Työtä tehdään mahdollisuuksien mukaan yhdessä muissa maissa toimivien koulujen ja opetuksen kehittäjien kanssa. pops s. 16 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
  • 4. TOIMINTAKULTTUURI Koulu oppivana yhteisönä on osa kulttuurisesti muuntuvaa ja monimuotoista yhteiskuntaa, jossa paikallinen ja globaali limittyvät. Erilaiset identiteetit, kielet, uskonnot ja katsomukset elävät rinnakkain ja ovat vuorovaikutuksessa keskenään. pops s. 26 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
  • 6. Oppilaat saavat kokemuksia tieto- ja viestintäteknologian käyttämisestä vuorovaikutuksessa koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa myös kansainvälisissä yhteyksissä. s.166 Oppilaille ja oppilasryhmille luodaan mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteydenpitoon ihmisten kanssa myös eri puolilla maailmaa.. s. 243 KANSAINÄLINEN YHTEISTYÖ 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi Kunnioitusta ja luottamusta muita ihmisryhmiä ja kansoja kohtaan vahvistetaan kaikessa toiminnassa, myös kansainvälistä yhteistyötä tehden. s. 19
  • 7. Kv-yh- teistyö: kielet ja tvt Monitie- teinen ajat- telu (lops) Tutkiva työskentely ja tekno- logia (lops) Luonto ja ympäristö Viestintä ja vuoro- vaikutus Kulttuuri- perintö Terveys, ruoka, liikunta Yrittäjyys ja yhteiskunta Osaaminen arjessa (lops) 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
  • 9. MAAILMANKANSALAISEN ARVOT JA ASENTEET • Avoimuus uusille ideoille, näkökulmille ja tavoille ajatella • Tietoisuus ja ymmärrys omasta identiteetistä ja kulttuurista sekä herkkyys ja kunnioitus erilaisia ihmisiä ja kulttuureita kohtaan • Empatia ja erilaisten näkökulmien arvostus • Moniselitteisyyden, outojen tilanteiden ja vieraiden kulttuurien hyväksyminen ja kunnioitus • Halu tehdä hyvää, auttaa muita ja • parantaa maailmaa 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi © Liisa Jääskelainen
  • 10. PAIKALLINEN OPS-TYÖ KANSAINVÄLISYYDEN JA GLOBAALIKASVATUKSEN NÄKÖKULMASTA 1. Kulttuurinen moninaisuus ja globaali vastuu paikallisessa arvoperustassa ja toimintakulttuurissa 2. Laaja-alainen osaaminen ja maailmankansalaisen taidot 3. Globaalikasvatuksen teemat oppiainerajat ylittävinä opetuksen eheyttäjinä 4. Yhteistyö paikallisten järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa 5. Globaalikasvatus oppiaineitten sisältöihin – paikalliset sovellukset ja painotukset 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
  • 12. Hyvä kv-kehittämishanke  Tuottaa ”hyviä käytäntöjä” ja esimerkkejä miten toteuttaa käytännössä uutta opsia  Tuottaa uusia toimintamalleja, jotka jäävät osaksi koulun arkipäivää  Toimintamalli on skaalattavissa erilaisille oppilaitoksille sovellettavaksi  Tukee oppilaitten osallisuutta ja aktiivisuutta  Laajenee koko koulun hankkeeksi  paikallinen  seudullinen …  Rikkoo rajoja: oppiaineiden, luokka-asteitten, koulujen, maiden, instituutioiden…  Toimii verkostoissa ja näkyy somessa 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi
  • 13. KIITOS! 25.11.2015 Tampere Tiina Sarisalmi Kansainvälisyys, globaalikasvatus ja OPS Schools going global Kansainvälisyys ja globaalikasvatus kouluissa - facebook-ryhmä http://tiinasarisalmi.wikispaces.com/ http://www.slideshare.net/tiinsari KIITOS!