SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 14
Ruuti
- eli miten nuorten
kokemukset muuttuvat
poliittiseksi
asialistaksi?
Tommi Laitio
nuorisotoimenjohtaja, Helsingin kaupunki
Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.8.2013
Seinäjoki
Nuorten tavoittaminen
ja aktivointi vaikuttamiseen
on hankalaa.
Ei löydy yhtä työkalua, joka
sopisi moninaistuvalle
nuorisojoukolle.
Nuoresta tuntuu, että
on liian pieni saamaan
aikaan muutosta.
Oma erityisyys ei tule
kuulluksi.
Kaupunki talloo helposti pienetKaupunki talloo helposti pienet
porukat jalkoihinsa. Miten kaupunkiporukat jalkoihinsa. Miten kaupunki
on lempeä jättiläinen?on lempeä jättiläinen?
Spike Jonze: Hassut hurjat hirviöt
Hallinnon ja nuoren suhde on jumiutunut ajatukseen yksittäisestä yksilöstä, jolla
on oikeuksia. On katsottava toteutumia ja toimintamahdollisuuksia.
Järjestelmän kumppaniksi on yhä useammin tuotava ryhmät.
14.08.13
Miksi ryhmät?
Ryhmässä yhden ei tarvitse osata kaikkea.
Erilaisissa ryhmissä voi toteuttaa eri puolia
itsestään.
Ryhmässä voi erikoistua.
Hankalissa asioissa voi tukeutua muiden
kokemukseen.
Sosiaaliset suhteet vahvistavat koettua ja
objektiivista hyvinvointia.
(Assembly 2013)
14.08.13 Suunnittelija Inari Penttilä
on Helsingin nuorten
vaikuttamisjärjestelmä. Ruudissa
vaikuttaminen kaupunkiin lähtee
nuorten omasta tekemisestä,
yhdessä porukan kanssa.
14.08.13
1. Tukea nuorten kansalaisyhteiskunnalle
Tuetaan nuorten ehdoilla. Porukka voi tarvita
työntekijän sparrausta, kanootin, sata euroa, tilan tai
megafonin. Hallinnon tehtävä on joustaa ja hakea
oikeat tavat. Suunnittelija Inari Penttilä
(Granön leiripaikka)
2. osallistuva budjetointi
eli kahden Helsingin alueen nuoret
päättävät oman alueensa
toiminnasta.
14.08.13 Suunnittelija Inari Penttilä
(Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus(Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus
HapessaHapessa
Kuva: Katri Riikonen NK)Kuva: Katri Riikonen NK)
3. Päättäjätapaamiset
Tuodaan päättäjät ja erilaisia
nuoria yhteen keskustelemaan
nuorten valitsemista aiheista,
nuorten kokemuksen pohjalta.
4. Kouludemokratia
Ruuti on opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen johtama.
Koulujen oppilaskuntatoiminta ja toimintasuunnitelmatyö tuovat
Ruudin oppilaiden arkeen ja vetävät nuoret tapahtumiin.
(Roihuvuoren osallistuvan
budjetoinnin työpaja)
(Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus Hape(Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus Hape
Kuva: Katri Riikonen NK)Kuva: Katri Riikonen NK)
5. Nuoret tutkimuksen
kohteina, tiedon tuottajina ja
tulkitsijoina
Vuonna 2013 valmisteltava
Helsingin nuorten
hyvinvointiraportti kokoaa
yhteen vuosittain laadullista
ja määrällistä tietoa nuorista
ja työstää niistä yhdessä
nuorten ja päättäjien kanssa
toimenpide-ehdotuksia.
Tieto voi olla
kouluterveyskysely, GPS-
kartoitus, nuorisobarometri,
nuorisotalon kävijämäärät,
nuorisorikollisuus…
6. Nuoret osallistuvat
järjestelmän kehittämiseen
Tunnustetaan, että
järjestelmä ei ole valmis.
Vuosittain Helsingin 13-17-
vuotiaat valitsevat
sähköisissä vaaleissa
ydinryhmän, joka kehittää
järjestelmää ja aktivoi muita
mukaan. Ydinryhmän työtä
tukee nuoriso-ohjaaja.
(Kuva: Helsingin kaupungin
tietokeskus)
(Ruudin päättäjämiitti / Katri Riikonen NK)(Ruudin päättäjämiitti / Katri Riikonen NK)
Meidän on erityisesti vahvistettava
muita kuin edustuksellisia
politiikan muotoja.
Edustuksellisuus rajaa politiikan
”toisten jutuksi”, vieraannuttaa
kielen elämästä, vahvistaa ajatusta
yksilön kansalaiskuluttajuudesta,
suosii kantasuomalaisia ja niitä
joita on kannustettu kotona.
Mopomiitti
Assembly
KiasmaWall
Tommi Laitio
nuorisotoimenjohtaja
Helsingin kaupunki, nuorisoasiainkeskus
Hietaniemenkatu 9B
PL 5000, 00099 Helsingin kaupunki
(09) 310 89045
tommi.laitio (a) hel.fi
tommilaitio.munstadi.fi
ruuti.net
twitter: tommilaitio

Más contenido relacionado

Similar a Ruuti eli nuorten kokemukset politiikaksi Laitio

Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Allianssi-risteily 2014
 
Nuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategiaNuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategiaTommi Laitio
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Nuoret koulun rakentajina
Nuoret koulun rakentajinaNuoret koulun rakentajina
Nuoret koulun rakentajinaTommi Laitio
 
Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012
Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012
Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012Nuorten Palvelu ry
 
Pöysä 10.1.2013 plain
Pöysä 10.1.2013 plainPöysä 10.1.2013 plain
Pöysä 10.1.2013 plainNUORI2013
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaTHL
 
Jyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmat
Jyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmatJyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmat
Jyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmatSitra the Finnish Innovation Fund
 
Lasten oikeudet kunnissa: osallisuus
Lasten oikeudet kunnissa: osallisuusLasten oikeudet kunnissa: osallisuus
Lasten oikeudet kunnissa: osallisuusTomi Kiilakoski
 
Jälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen LaitioJälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen LaitioTommi Laitio
 

Similar a Ruuti eli nuorten kokemukset politiikaksi Laitio (20)

Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014Onnistunut nuorisotakuu  -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
Onnistunut nuorisotakuu -hankkeen tuloksia Suvi Ervamaa Allianssi 16.4.2014
 
Nuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategiaNuorisoasiainkeskus strategia
Nuorisoasiainkeskus strategia
 
Timo hamalainen paneeli
Timo hamalainen   paneeliTimo hamalainen   paneeli
Timo hamalainen paneeli
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
 
17.8. Nuorisotyön tulevaisuus
17.8. Nuorisotyön tulevaisuus17.8. Nuorisotyön tulevaisuus
17.8. Nuorisotyön tulevaisuus
 
Jälkimoderni julkinen johtaminen
Jälkimoderni julkinen johtaminenJälkimoderni julkinen johtaminen
Jälkimoderni julkinen johtaminen
 
Nuorisotyö Helsingissä
Nuorisotyö HelsingissäNuorisotyö Helsingissä
Nuorisotyö Helsingissä
 
Nuoret koulun rakentajina
Nuoret koulun rakentajinaNuoret koulun rakentajina
Nuoret koulun rakentajina
 
äNPeen Sanomat 1/2013
äNPeen Sanomat 1/2013äNPeen Sanomat 1/2013
äNPeen Sanomat 1/2013
 
Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012
Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012
Nuorten Palvelu ry: Toimintasuunnitelma 2012
 
Pöysä 10.1.2013 plain
Pöysä 10.1.2013 plainPöysä 10.1.2013 plain
Pöysä 10.1.2013 plain
 
Koordinaatti.fi- Humak: Nuorten tieto- ja neuvontatyö .. MP/16092013
Koordinaatti.fi- Humak: Nuorten tieto- ja neuvontatyö .. MP/16092013  Koordinaatti.fi- Humak: Nuorten tieto- ja neuvontatyö .. MP/16092013
Koordinaatti.fi- Humak: Nuorten tieto- ja neuvontatyö .. MP/16092013
 
Soste lahti 2012
Soste lahti 2012Soste lahti 2012
Soste lahti 2012
 
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloistaLeimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
Leimio, Susanna: Yhteisen ymmärryksen rakentaminen päihdeoloista
 
Jyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmat
Jyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmatJyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmat
Jyväskylän innovaatioprosessien tulokset ja jatkosuunnitelmat
 
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
Koordinaatti.fi - Humak: nuorten tieto- ja neuvontatyön päämäärät / JF 16.9.13
 
Espoo 27.3.
Espoo 27.3.Espoo 27.3.
Espoo 27.3.
 
Lasten oikeudet kunnissa: osallisuus
Lasten oikeudet kunnissa: osallisuusLasten oikeudet kunnissa: osallisuus
Lasten oikeudet kunnissa: osallisuus
 
Nt suomiintro
Nt suomiintroNt suomiintro
Nt suomiintro
 
Jälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen LaitioJälkimoderni Johtaminen Laitio
Jälkimoderni Johtaminen Laitio
 

Más de Tommi Laitio

Osallisuus, laatu ja kansanvalta
Osallisuus, laatu ja kansanvaltaOsallisuus, laatu ja kansanvalta
Osallisuus, laatu ja kansanvaltaTommi Laitio
 
Osallisuuden tulevaisuus
Osallisuuden tulevaisuusOsallisuuden tulevaisuus
Osallisuuden tulevaisuusTommi Laitio
 
People Perform Better When They Can Be Themselves
People Perform Better When They Can Be ThemselvesPeople Perform Better When They Can Be Themselves
People Perform Better When They Can Be ThemselvesTommi Laitio
 
Osallistumisen uudet muodot
Osallistumisen uudet muodotOsallistumisen uudet muodot
Osallistumisen uudet muodotTommi Laitio
 
Muutosmatka kaupunkiorganisaatiossa
Muutosmatka kaupunkiorganisaatiossaMuutosmatka kaupunkiorganisaatiossa
Muutosmatka kaupunkiorganisaatiossaTommi Laitio
 
Helsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialalla
Helsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialallaHelsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialalla
Helsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialallaTommi Laitio
 
Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606
Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606
Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606Tommi Laitio
 
10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiin
10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiin10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiin
10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiinTommi Laitio
 
Polku johtajuuteen
Polku johtajuuteenPolku johtajuuteen
Polku johtajuuteenTommi Laitio
 
Kansalainen muutoksessa
Kansalainen muutoksessaKansalainen muutoksessa
Kansalainen muutoksessaTommi Laitio
 
Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?
Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?
Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?Tommi Laitio
 
Kolme periaatetta osallisuudesta
Kolme periaatetta osallisuudestaKolme periaatetta osallisuudesta
Kolme periaatetta osallisuudestaTommi Laitio
 
Helsinki muutoksessa
Helsinki muutoksessaHelsinki muutoksessa
Helsinki muutoksessaTommi Laitio
 
Kulttuurin Helsinki
Kulttuurin HelsinkiKulttuurin Helsinki
Kulttuurin HelsinkiTommi Laitio
 
Helsingin nuorisotyön kevättodistus
Helsingin nuorisotyön kevättodistusHelsingin nuorisotyön kevättodistus
Helsingin nuorisotyön kevättodistusTommi Laitio
 
Participation in Helsinki
Participation in HelsinkiParticipation in Helsinki
Participation in HelsinkiTommi Laitio
 
What do civil servants need citizens for?
What do civil servants need citizens for?What do civil servants need citizens for?
What do civil servants need citizens for?Tommi Laitio
 

Más de Tommi Laitio (20)

Queer Stadi
Queer StadiQueer Stadi
Queer Stadi
 
Osallisuus, laatu ja kansanvalta
Osallisuus, laatu ja kansanvaltaOsallisuus, laatu ja kansanvalta
Osallisuus, laatu ja kansanvalta
 
Osallisuuden tulevaisuus
Osallisuuden tulevaisuusOsallisuuden tulevaisuus
Osallisuuden tulevaisuus
 
People Perform Better When They Can Be Themselves
People Perform Better When They Can Be ThemselvesPeople Perform Better When They Can Be Themselves
People Perform Better When They Can Be Themselves
 
Osallistumisen uudet muodot
Osallistumisen uudet muodotOsallistumisen uudet muodot
Osallistumisen uudet muodot
 
Muutosmatka kaupunkiorganisaatiossa
Muutosmatka kaupunkiorganisaatiossaMuutosmatka kaupunkiorganisaatiossa
Muutosmatka kaupunkiorganisaatiossa
 
Helsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialalla
Helsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialallaHelsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialalla
Helsingin strategia kulttuurin ja vapaa ajan toimialalla
 
Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606
Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606
Olosuhteiden suunnitteluperiaatteet esittely 20190606
 
10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiin
10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiin10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiin
10 keinoa kansanvaltaisempaan kaupunkiin
 
Malttia matkaan
Malttia matkaanMalttia matkaan
Malttia matkaan
 
Polku johtajuuteen
Polku johtajuuteenPolku johtajuuteen
Polku johtajuuteen
 
Kansalainen muutoksessa
Kansalainen muutoksessaKansalainen muutoksessa
Kansalainen muutoksessa
 
Helsinki 3D Model
Helsinki 3D ModelHelsinki 3D Model
Helsinki 3D Model
 
Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?
Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?
Helsingin osallisuusmalli - missä ollaan ja minne mennään?
 
Kolme periaatetta osallisuudesta
Kolme periaatetta osallisuudestaKolme periaatetta osallisuudesta
Kolme periaatetta osallisuudesta
 
Helsinki muutoksessa
Helsinki muutoksessaHelsinki muutoksessa
Helsinki muutoksessa
 
Kulttuurin Helsinki
Kulttuurin HelsinkiKulttuurin Helsinki
Kulttuurin Helsinki
 
Helsingin nuorisotyön kevättodistus
Helsingin nuorisotyön kevättodistusHelsingin nuorisotyön kevättodistus
Helsingin nuorisotyön kevättodistus
 
Participation in Helsinki
Participation in HelsinkiParticipation in Helsinki
Participation in Helsinki
 
What do civil servants need citizens for?
What do civil servants need citizens for?What do civil servants need citizens for?
What do civil servants need citizens for?
 

Ruuti eli nuorten kokemukset politiikaksi Laitio

  • 1. Ruuti - eli miten nuorten kokemukset muuttuvat poliittiseksi asialistaksi? Tommi Laitio nuorisotoimenjohtaja, Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.8.2013 Seinäjoki
  • 2. Nuorten tavoittaminen ja aktivointi vaikuttamiseen on hankalaa. Ei löydy yhtä työkalua, joka sopisi moninaistuvalle nuorisojoukolle. Nuoresta tuntuu, että on liian pieni saamaan aikaan muutosta. Oma erityisyys ei tule kuulluksi.
  • 3. Kaupunki talloo helposti pienetKaupunki talloo helposti pienet porukat jalkoihinsa. Miten kaupunkiporukat jalkoihinsa. Miten kaupunki on lempeä jättiläinen?on lempeä jättiläinen? Spike Jonze: Hassut hurjat hirviöt
  • 4. Hallinnon ja nuoren suhde on jumiutunut ajatukseen yksittäisestä yksilöstä, jolla on oikeuksia. On katsottava toteutumia ja toimintamahdollisuuksia. Järjestelmän kumppaniksi on yhä useammin tuotava ryhmät.
  • 5. 14.08.13 Miksi ryhmät? Ryhmässä yhden ei tarvitse osata kaikkea. Erilaisissa ryhmissä voi toteuttaa eri puolia itsestään. Ryhmässä voi erikoistua. Hankalissa asioissa voi tukeutua muiden kokemukseen. Sosiaaliset suhteet vahvistavat koettua ja objektiivista hyvinvointia. (Assembly 2013)
  • 6. 14.08.13 Suunnittelija Inari Penttilä on Helsingin nuorten vaikuttamisjärjestelmä. Ruudissa vaikuttaminen kaupunkiin lähtee nuorten omasta tekemisestä, yhdessä porukan kanssa.
  • 7. 14.08.13 1. Tukea nuorten kansalaisyhteiskunnalle Tuetaan nuorten ehdoilla. Porukka voi tarvita työntekijän sparrausta, kanootin, sata euroa, tilan tai megafonin. Hallinnon tehtävä on joustaa ja hakea oikeat tavat. Suunnittelija Inari Penttilä (Granön leiripaikka)
  • 8. 2. osallistuva budjetointi eli kahden Helsingin alueen nuoret päättävät oman alueensa toiminnasta. 14.08.13 Suunnittelija Inari Penttilä
  • 9. (Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus(Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus HapessaHapessa Kuva: Katri Riikonen NK)Kuva: Katri Riikonen NK) 3. Päättäjätapaamiset Tuodaan päättäjät ja erilaisia nuoria yhteen keskustelemaan nuorten valitsemista aiheista, nuorten kokemuksen pohjalta.
  • 10. 4. Kouludemokratia Ruuti on opetusviraston ja nuorisoasiainkeskuksen johtama. Koulujen oppilaskuntatoiminta ja toimintasuunnitelmatyö tuovat Ruudin oppilaiden arkeen ja vetävät nuoret tapahtumiin. (Roihuvuoren osallistuvan budjetoinnin työpaja)
  • 11. (Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus Hape(Ruudin päättäjämiitti toimintakeskus Hape Kuva: Katri Riikonen NK)Kuva: Katri Riikonen NK) 5. Nuoret tutkimuksen kohteina, tiedon tuottajina ja tulkitsijoina Vuonna 2013 valmisteltava Helsingin nuorten hyvinvointiraportti kokoaa yhteen vuosittain laadullista ja määrällistä tietoa nuorista ja työstää niistä yhdessä nuorten ja päättäjien kanssa toimenpide-ehdotuksia. Tieto voi olla kouluterveyskysely, GPS- kartoitus, nuorisobarometri, nuorisotalon kävijämäärät, nuorisorikollisuus…
  • 12. 6. Nuoret osallistuvat järjestelmän kehittämiseen Tunnustetaan, että järjestelmä ei ole valmis. Vuosittain Helsingin 13-17- vuotiaat valitsevat sähköisissä vaaleissa ydinryhmän, joka kehittää järjestelmää ja aktivoi muita mukaan. Ydinryhmän työtä tukee nuoriso-ohjaaja. (Kuva: Helsingin kaupungin tietokeskus)
  • 13. (Ruudin päättäjämiitti / Katri Riikonen NK)(Ruudin päättäjämiitti / Katri Riikonen NK) Meidän on erityisesti vahvistettava muita kuin edustuksellisia politiikan muotoja. Edustuksellisuus rajaa politiikan ”toisten jutuksi”, vieraannuttaa kielen elämästä, vahvistaa ajatusta yksilön kansalaiskuluttajuudesta, suosii kantasuomalaisia ja niitä joita on kannustettu kotona. Mopomiitti Assembly KiasmaWall
  • 14. Tommi Laitio nuorisotoimenjohtaja Helsingin kaupunki, nuorisoasiainkeskus Hietaniemenkatu 9B PL 5000, 00099 Helsingin kaupunki (09) 310 89045 tommi.laitio (a) hel.fi tommilaitio.munstadi.fi ruuti.net twitter: tommilaitio