SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 13
Ikääntyneet teknologian
käyttäjinä – huolia vai hyvän
elämän mahdollisuuksia?
Eveliina Saari, johtava tutkija
QAVAD: Teknologia muuttaa hoivatyötä -koulutuspilotti
Ikäihmiset digitalisaatiossa – korona-aika on lisännyt
verkossa asioimista ja yhteyksienpitoa
• 93 prosenttia 16–89-vuotiaista suomalaisista
käytti internetiä ja 82 prosenttia käytti useasti
päivässä
• Vuonna 2021 sähköpostia käyttäneiden osuus
kasvoi 75–89-vuotiailla 9 prosenttiyksikköä 48
prosenttiin ja 65–74-vuotiailla 5
prosenttiyksikköä 81 prosenttiin.
• Myös pikaviestintä matkapuhelimella yleistyi
näissä ikäryhmissä vuonna 2021.
• Edellisinä vuosina suosiotaan kasvattanut
internet- ja videopuheluiden soittaminen yleistyi
vuonna 2021 vain 75–89-vuotiaiden parissa.
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 2
Internetin käytön ja eräiden käyttötarkoitusten
yleisyys 2021, %-osuus väestöstä
Ikäryhmä
Käyttänyt
internetiä
Käyttänyt
internetiä
useita kertoja
päivässä
Verkosta
ostaminen
Ostanut ruoka-
annoksia
verkosta
kuljetuspalvelun
kautta
Nähnyt epätosia
tai epäilyttäviä
tietoja tai sisältöjä
uutissivustoilla tai
sosiaalisessa
mediassa
Pitänyt
Koronavilkun
käytössä
säännöllisesti
65-74 85 66 33 4 46 40
75-89 57 27 11 0 21 16
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 3
Lähde: Tilastokeskus Tilastokeskus - Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2021 (stat.fi)
Digisyrjäytymisen uhka
• Digitalisaatio on tuonut paljon hyvää ikäihmisten arkeen
• Mutta se voi näyttäytyä myös eriarvoistavana tekijänä haavoittuvassa asemassa
oleville
• Lisääntyvä palveluiden siirtyminen verkkoon voi uhata ikääntyvien kuulumisen ja
osallisuuden tunnetta, tunnetta olemisesta toimija suhteessa toisiin ihmisiin,
palveluiden saamiseen ja teknologiaan
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 4
Digitaalinen toimijuus
Ihmisen kyky ja mahdollisuus hallita ja sopeutua digitaaliseen maailmaan. Digitaalinen
toimijuus on kaikille kansalaisille tärkeää, koska demokraattisen yhteiskunnan tulisi taata
kaikille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan.
Kolme osa-aluetta:
• Digitaalinen osaaminen - digitaidot, medialukutaito; miten hyvin, tehokkaasti ja
turvallisesti osaat navigoida digimaailmassa?
• Digitaalinen itsevarmuus - oletko passiivinen kuluttaja vai varma monessa alustassa
aktiivinen, varma itseohjautuva toimija?
• Digitaalinen vastuullisuus - ymmärrätkö eettiset ja yksityissuojaan liittyvät näkökulmat,
osaat toimia tietoturvallisesti, ymmärrät verkossa toimimisen seuraukset?
Passey, D., Shonfeld, M., Appleby, L., Judge, M., Saito, T. & Smits, A. (2018) Digital Agency: Empowering Equity in and through
Education. Technology, Knowledge and Learning 23 (3), 425–439.
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 5
Toimijuus on kokemuksesta ja tilanteesta kiinni
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 6
toimijuus
kyetä
täytyä
voida
tuntea
haluta
osata
Jyrkämä, J. 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä
– hahmottelua teoreettis-metodologiseksi
viitekehykseksi. Gerontologia 4/2008, 190-203.
Onko minulla fyysiset ja kognitiiviset edellytykset
käyttää teknologiaa?
Onko minulla laitteet ja ohjelmat ja
onko minulla niihin varaa?
Onko minun pakko käyttää?
Haluanko käyttää?
Osaanko käyttää?
Tuntuuko hyvältä käyttää?
Digitukeen hakeutuneiden ikäihmisten näkökulma:
Mitä muuta haluat kertoa verkkopalveluihin ja niiden yleistymiseen liittyen? -
avovastausten tunnesävyt digituen arviointikyselyssä viidellä alueella.
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 7
Kielteisiä Myönteisiä
Neutraaleja tai
parannusehdotuksia
2018 36 23 26
2019 17 11 10
Yhteensä 53 34 36
Lähde: Korjonen-Kuusipuro, K & Saari, E. 2021. Huolta, ärsyyntymistä, pelkoa ja ahdistusta. Ikääntyvien kielteiset tunteet
digitalisaatiossa. Yhteiskuntapolitiikka 86 (4), 371-382.
Huolta, ärsytystä, pelkoa, tunne pakottamisesta
Huoli omasta kyvyistä ja yhteiskunnasta putoamisesta
• ”Koko ajan pelottaa milloin tippuu kärryiltä kokonaan eikä pysty enää omia asioita
hoitamaan” (Avovastaukset)
Nopea muutos ärsyttää
• ”Kaikki muuttuu, termit, grafiikka, toimintojen paikat, toimintalogiikka. Vaikka yhteen
asiaan on saanut neuvontaa, seuraavalla kerralla se ei enää pädekään” (Avovastaukset).
Pakottamisen tunne
• ”Digitalisaatio aiheuttaa ahdistusta, ihan semmoista fyysistä sairautta, että tulee ahdistus.
Kun radiostakin kuuntelee niitä juttuja, niin aamusta jo aloitetaan että nyt taas
digitalisoidaan sitä ja tätä ja loppuu semmoiset tavalliset palvelut ja muuta. Niin mulla
ihan sydän alkaa hakata ja sit mä panen radion kiinni.” (Haastattelu 5).
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 8
Ikäihmisten digitalisaatiota koskevat
tunnekokemukset ja niiden kohteet
3.6.2022 9
Tunnekokemus tutkimusaineistossa
(TUNTEA ja HALUTA)
Tunteen ilmenemisen pääasiallisin konteksti ja kohde
Pelko ja häpeä ettei opi tai muista oppimaansa, ahdistus jatkuvan
oppimisen vaadetta kohtaan ja oppimisen epämielekkyys,
kohtuuttoman nopeilta tuntuvat muutokset, ja turhautuneisuus arjen
monimutkaistumiseen.
IHMISEN OMA KYVYKKYYS (KYETÄ) Oppiminen ja muisti, tuen
saaminen, oman arjen muutos, ikääntymiseen liittyvät muutokset
Huoli laitteiden ylläpidosta ja pelko turvallisuudesta (tietoturva),
taloudelliset vaikeudet hankkia laitteita, pelko vääränlaisten
laitteiden hankinnasta, ärsyyntyminen ja kiukku toimimattomia
laitteita kohtaan.
Ärsytys ja harmitus, kun palvelu ei toimi tai on hankala käyttää,
käytön opettelun vaikeus, asiakaslähtöisyyden puutteen tunne,
huijatuksi tulemisen pelko, ahdistus palvelujen jatkuvasta
muutoksesta.
LAITTEIDEN HALLINTA (VOIDA) Laitteiden hankinta, taloudellinen
niukkuus, tietoturva ja yksityisyyden menetys, hankalasti käytettävät,
liian monimutkaiset laitteet
PALVELUIDEN KÄYTTÖ (OSATA) Digitaalisten palveluiden pulmat ja
asiakaslähtöisyyden puute, palvelujen turvallisuus
Eriarvoisuuden, syrjäytymisen ja turvattomuuden tunteet, yksin
jäämisen pelko, tunne ettei saa apua, epätoivo, pakotetuksi
tulemisen tunne ja ahdistus.
YHTEISKUNTAAN KUULUMINEN (TÄYTYÄ) Palvelujärjestelmän
ylhäältä ohjattu muutos, kasvokkaisten palvelujen ja sitä kautta
sosiaalisten kontaktien vähentyminen ja ihmisen joutuminen
yhteiskunnan ulkopuolelle, ikäihmisiä syrjivät diskurssit.
Lähde:
Korjonen-Kuusipuro,
K
&
Saari,
E.
Ryhmäporina
1. Millaisia myönteisiä kokemuksia teknologian
käytöstä olette kohdanneet ikäihmisten
parissa?
2. Millä tavoin ikäihmisten hoitaja voi luoda
myönteistä teknologiakuvaa ikäihmisille?
3. Millainen rooli kotona-asuvien ja
hoivakodissa asuvien ikäihmisten
teknologian opastajana hoitajalla voisi olla?
Mitä eroja tunnistatte?
Kysymyksiä pohdittavaksi
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 11
Lähteet
Jyrkämä, J. 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä – hahmottelua teoreettis-
metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4/2008, 190-203.
Korjonen-Kuusipuro, K & Saari, E. 2021. Huolta, ärsyyntymistä, pelkoa ja ahdistusta.
Ikääntyvien kielteiset tunteet digitalisaatiossa. Yhteiskuntapolitiikka 86 (4), 371-382.
Passey, D., Shonfeld, M., Appleby, L., Judge, M., Saito, T. & Smits, A. (2018) Digital
Agency: Empowering Equity in and through Education. Technology, Knowledge and
Learning 23 (3), 425–439.
Tilastokeskus - Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2021 (stat.fi) (haettu
30.1.2022)
3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 12
@tyoterveys
@fioh
Tyoterveyslaitos
tyoterveys
ttl.fi tyoterveyslaitos
Kiitos!
@EveliinaSaari

Más contenido relacionado

Similar a Ikääntyneet teknologian käyttäjinä

Byod ja luokan toimintakulttuurin muutos
Byod ja luokan toimintakulttuurin muutosByod ja luokan toimintakulttuurin muutos
Byod ja luokan toimintakulttuurin muutos
Matleena Laakso
 
Eilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissä
Eilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissäEilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissä
Eilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissä
Niina Nurmi
 

Similar a Ikääntyneet teknologian käyttäjinä (20)

Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeitaTiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
Tiedosta 1/2021 Ajankohtaisia hankkeita
 
SenioriVerkko - tablettipilotti
SenioriVerkko - tablettipilottiSenioriVerkko - tablettipilotti
SenioriVerkko - tablettipilotti
 
20151112 Taina Kokko, Terveysalan innovaatiot
20151112   Taina Kokko, Terveysalan innovaatiot20151112   Taina Kokko, Terveysalan innovaatiot
20151112 Taina Kokko, Terveysalan innovaatiot
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
 
Digitaitomerkistö_2023.pptx
Digitaitomerkistö_2023.pptxDigitaitomerkistö_2023.pptx
Digitaitomerkistö_2023.pptx
 
Digiosaava suomi tänään ja huomenna
Digiosaava suomi tänään ja huomennaDigiosaava suomi tänään ja huomenna
Digiosaava suomi tänään ja huomenna
 
Paavo Viirkorpi 24.11.2015 Ikäteknologia-seminaari
Paavo Viirkorpi 24.11.2015 Ikäteknologia-seminaariPaavo Viirkorpi 24.11.2015 Ikäteknologia-seminaari
Paavo Viirkorpi 24.11.2015 Ikäteknologia-seminaari
 
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
Tulevaisuuden työnteko ja työhyvinvointi - teknologisten ratkaisujen hyödyntä...
 
Paljonko digiosaamista on tarpeeksi?
Paljonko digiosaamista on tarpeeksi?Paljonko digiosaamista on tarpeeksi?
Paljonko digiosaamista on tarpeeksi?
 
Turvallisesti somessa 10.3.21
Turvallisesti somessa 10.3.21Turvallisesti somessa 10.3.21
Turvallisesti somessa 10.3.21
 
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteenTIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
TIEKE 40 vuotta – Matkaeväitä digitaaliseen tulevaisuuteen
 
Webinaari 14.9.2015: Koulutus ja digitalisaatio 2030 – näkymiä Suomesta ja Yh...
Webinaari 14.9.2015: Koulutus ja digitalisaatio 2030 – näkymiä Suomesta ja Yh...Webinaari 14.9.2015: Koulutus ja digitalisaatio 2030 – näkymiä Suomesta ja Yh...
Webinaari 14.9.2015: Koulutus ja digitalisaatio 2030 – näkymiä Suomesta ja Yh...
 
Byod ja luokan toimintakulttuurin muutos
Byod ja luokan toimintakulttuurin muutosByod ja luokan toimintakulttuurin muutos
Byod ja luokan toimintakulttuurin muutos
 
MoveOn ikääntyneiden hyvinvoinnin etävalmennus
MoveOn ikääntyneiden hyvinvoinnin etävalmennusMoveOn ikääntyneiden hyvinvoinnin etävalmennus
MoveOn ikääntyneiden hyvinvoinnin etävalmennus
 
Eilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissä
Eilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissäEilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissä
Eilisen keinot tappavat tulevaisuuden tiedon - Koulutus teknologian pyörteissä
 
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
eHealth Suomessa ja maailmalla - missä mennään?
 
Tutkimusmatka tulevaisuuteen
Tutkimusmatka tulevaisuuteenTutkimusmatka tulevaisuuteen
Tutkimusmatka tulevaisuuteen
 
20110419 senioreiden teknologiapelko
20110419   senioreiden teknologiapelko20110419   senioreiden teknologiapelko
20110419 senioreiden teknologiapelko
 
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit: koko pakka
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit: koko pakkaStrategisen tutkimuksen ratkaisukortit: koko pakka
Strategisen tutkimuksen ratkaisukortit: koko pakka
 
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkistoValtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
Valtakunnallinen digitaitojen osaamismerkisto
 

Más de Työterveyslaitos

Más de Työterveyslaitos (20)

TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimusTYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
TYÖOTE-toimintamallilla tuottavuutta: TYÖOTE-toimintamallin vaikuttavuustutkimus
 
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
Allergisen reaktion selvittelyt – modernein näkökulma?
 
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissaPelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
Pelastusalan työntekijöiden soveltuvuus työhön keuhkosairauksissa
 
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
Virtaa elämään! Masennuksen neuromodulaatiohoitojen nykytila, käyttö ja tulev...
 
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projektiPerjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
Perjantai-meeting: Työelämän muutosnäkymät, HELP-projekti
 
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
Työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisyn mahdollisuudet työterveyshuollossa t...
 
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessaTyöperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
Työperäiset kemikaaliriskit kiertotaloudessa
 
Työturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutoksetTyöturvallisuuslain muutokset
Työturvallisuuslain muutokset
 
Kvartsialtistuminen
KvartsialtistuminenKvartsialtistuminen
Kvartsialtistuminen
 
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
Perustietoa työeläketurvasta – Mitä tarkoittaa maksuluokkamalli? Entä työkyvy...
 
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoitoKaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön tunnistaminen ja hoito
 
Unettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoitoUnettomuuden diagnostiikka ja hoito
Unettomuuden diagnostiikka ja hoito
 
Tekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyöTekoäly ja asiantuntijatyö
Tekoäly ja asiantuntijatyö
 
Sotilasilmailulääketiede
SotilasilmailulääketiedeSotilasilmailulääketiede
Sotilasilmailulääketiede
 
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutusTyöhön kytkeytyvä kuntoutus
Työhön kytkeytyvä kuntoutus
 
Mielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikallaMielenterveyden tuki työpaikalla
Mielenterveyden tuki työpaikalla
 
Uniapnea ja työkyky
Uniapnea ja työkykyUniapnea ja työkyky
Uniapnea ja työkyky
 
Työhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossaTyöhygienia työterveyshuollossa
Työhygienia työterveyshuollossa
 
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalallaTuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
Tuberkuloosin terveystarkastukset sote- ja varhaiskasvatusalalla
 
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolleÄrsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
Ärsytysastman ehkäisy ja tunnistaminen – toimintamalli työterveyshuollolle
 

Ikääntyneet teknologian käyttäjinä

  • 1. Ikääntyneet teknologian käyttäjinä – huolia vai hyvän elämän mahdollisuuksia? Eveliina Saari, johtava tutkija QAVAD: Teknologia muuttaa hoivatyötä -koulutuspilotti
  • 2. Ikäihmiset digitalisaatiossa – korona-aika on lisännyt verkossa asioimista ja yhteyksienpitoa • 93 prosenttia 16–89-vuotiaista suomalaisista käytti internetiä ja 82 prosenttia käytti useasti päivässä • Vuonna 2021 sähköpostia käyttäneiden osuus kasvoi 75–89-vuotiailla 9 prosenttiyksikköä 48 prosenttiin ja 65–74-vuotiailla 5 prosenttiyksikköä 81 prosenttiin. • Myös pikaviestintä matkapuhelimella yleistyi näissä ikäryhmissä vuonna 2021. • Edellisinä vuosina suosiotaan kasvattanut internet- ja videopuheluiden soittaminen yleistyi vuonna 2021 vain 75–89-vuotiaiden parissa. 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 2
  • 3. Internetin käytön ja eräiden käyttötarkoitusten yleisyys 2021, %-osuus väestöstä Ikäryhmä Käyttänyt internetiä Käyttänyt internetiä useita kertoja päivässä Verkosta ostaminen Ostanut ruoka- annoksia verkosta kuljetuspalvelun kautta Nähnyt epätosia tai epäilyttäviä tietoja tai sisältöjä uutissivustoilla tai sosiaalisessa mediassa Pitänyt Koronavilkun käytössä säännöllisesti 65-74 85 66 33 4 46 40 75-89 57 27 11 0 21 16 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 3 Lähde: Tilastokeskus Tilastokeskus - Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2021 (stat.fi)
  • 4. Digisyrjäytymisen uhka • Digitalisaatio on tuonut paljon hyvää ikäihmisten arkeen • Mutta se voi näyttäytyä myös eriarvoistavana tekijänä haavoittuvassa asemassa oleville • Lisääntyvä palveluiden siirtyminen verkkoon voi uhata ikääntyvien kuulumisen ja osallisuuden tunnetta, tunnetta olemisesta toimija suhteessa toisiin ihmisiin, palveluiden saamiseen ja teknologiaan 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 4
  • 5. Digitaalinen toimijuus Ihmisen kyky ja mahdollisuus hallita ja sopeutua digitaaliseen maailmaan. Digitaalinen toimijuus on kaikille kansalaisille tärkeää, koska demokraattisen yhteiskunnan tulisi taata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet osallistua yhteiskuntaan. Kolme osa-aluetta: • Digitaalinen osaaminen - digitaidot, medialukutaito; miten hyvin, tehokkaasti ja turvallisesti osaat navigoida digimaailmassa? • Digitaalinen itsevarmuus - oletko passiivinen kuluttaja vai varma monessa alustassa aktiivinen, varma itseohjautuva toimija? • Digitaalinen vastuullisuus - ymmärrätkö eettiset ja yksityissuojaan liittyvät näkökulmat, osaat toimia tietoturvallisesti, ymmärrät verkossa toimimisen seuraukset? Passey, D., Shonfeld, M., Appleby, L., Judge, M., Saito, T. & Smits, A. (2018) Digital Agency: Empowering Equity in and through Education. Technology, Knowledge and Learning 23 (3), 425–439. 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 5
  • 6. Toimijuus on kokemuksesta ja tilanteesta kiinni 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 6 toimijuus kyetä täytyä voida tuntea haluta osata Jyrkämä, J. 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä – hahmottelua teoreettis-metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4/2008, 190-203. Onko minulla fyysiset ja kognitiiviset edellytykset käyttää teknologiaa? Onko minulla laitteet ja ohjelmat ja onko minulla niihin varaa? Onko minun pakko käyttää? Haluanko käyttää? Osaanko käyttää? Tuntuuko hyvältä käyttää?
  • 7. Digitukeen hakeutuneiden ikäihmisten näkökulma: Mitä muuta haluat kertoa verkkopalveluihin ja niiden yleistymiseen liittyen? - avovastausten tunnesävyt digituen arviointikyselyssä viidellä alueella. 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 7 Kielteisiä Myönteisiä Neutraaleja tai parannusehdotuksia 2018 36 23 26 2019 17 11 10 Yhteensä 53 34 36 Lähde: Korjonen-Kuusipuro, K & Saari, E. 2021. Huolta, ärsyyntymistä, pelkoa ja ahdistusta. Ikääntyvien kielteiset tunteet digitalisaatiossa. Yhteiskuntapolitiikka 86 (4), 371-382.
  • 8. Huolta, ärsytystä, pelkoa, tunne pakottamisesta Huoli omasta kyvyistä ja yhteiskunnasta putoamisesta • ”Koko ajan pelottaa milloin tippuu kärryiltä kokonaan eikä pysty enää omia asioita hoitamaan” (Avovastaukset) Nopea muutos ärsyttää • ”Kaikki muuttuu, termit, grafiikka, toimintojen paikat, toimintalogiikka. Vaikka yhteen asiaan on saanut neuvontaa, seuraavalla kerralla se ei enää pädekään” (Avovastaukset). Pakottamisen tunne • ”Digitalisaatio aiheuttaa ahdistusta, ihan semmoista fyysistä sairautta, että tulee ahdistus. Kun radiostakin kuuntelee niitä juttuja, niin aamusta jo aloitetaan että nyt taas digitalisoidaan sitä ja tätä ja loppuu semmoiset tavalliset palvelut ja muuta. Niin mulla ihan sydän alkaa hakata ja sit mä panen radion kiinni.” (Haastattelu 5). 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 8
  • 9. Ikäihmisten digitalisaatiota koskevat tunnekokemukset ja niiden kohteet 3.6.2022 9 Tunnekokemus tutkimusaineistossa (TUNTEA ja HALUTA) Tunteen ilmenemisen pääasiallisin konteksti ja kohde Pelko ja häpeä ettei opi tai muista oppimaansa, ahdistus jatkuvan oppimisen vaadetta kohtaan ja oppimisen epämielekkyys, kohtuuttoman nopeilta tuntuvat muutokset, ja turhautuneisuus arjen monimutkaistumiseen. IHMISEN OMA KYVYKKYYS (KYETÄ) Oppiminen ja muisti, tuen saaminen, oman arjen muutos, ikääntymiseen liittyvät muutokset Huoli laitteiden ylläpidosta ja pelko turvallisuudesta (tietoturva), taloudelliset vaikeudet hankkia laitteita, pelko vääränlaisten laitteiden hankinnasta, ärsyyntyminen ja kiukku toimimattomia laitteita kohtaan. Ärsytys ja harmitus, kun palvelu ei toimi tai on hankala käyttää, käytön opettelun vaikeus, asiakaslähtöisyyden puutteen tunne, huijatuksi tulemisen pelko, ahdistus palvelujen jatkuvasta muutoksesta. LAITTEIDEN HALLINTA (VOIDA) Laitteiden hankinta, taloudellinen niukkuus, tietoturva ja yksityisyyden menetys, hankalasti käytettävät, liian monimutkaiset laitteet PALVELUIDEN KÄYTTÖ (OSATA) Digitaalisten palveluiden pulmat ja asiakaslähtöisyyden puute, palvelujen turvallisuus Eriarvoisuuden, syrjäytymisen ja turvattomuuden tunteet, yksin jäämisen pelko, tunne ettei saa apua, epätoivo, pakotetuksi tulemisen tunne ja ahdistus. YHTEISKUNTAAN KUULUMINEN (TÄYTYÄ) Palvelujärjestelmän ylhäältä ohjattu muutos, kasvokkaisten palvelujen ja sitä kautta sosiaalisten kontaktien vähentyminen ja ihmisen joutuminen yhteiskunnan ulkopuolelle, ikäihmisiä syrjivät diskurssit. Lähde: Korjonen-Kuusipuro, K & Saari, E.
  • 11. 1. Millaisia myönteisiä kokemuksia teknologian käytöstä olette kohdanneet ikäihmisten parissa? 2. Millä tavoin ikäihmisten hoitaja voi luoda myönteistä teknologiakuvaa ikäihmisille? 3. Millainen rooli kotona-asuvien ja hoivakodissa asuvien ikäihmisten teknologian opastajana hoitajalla voisi olla? Mitä eroja tunnistatte? Kysymyksiä pohdittavaksi 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 11
  • 12. Lähteet Jyrkämä, J. 2008. Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä – hahmottelua teoreettis- metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4/2008, 190-203. Korjonen-Kuusipuro, K & Saari, E. 2021. Huolta, ärsyyntymistä, pelkoa ja ahdistusta. Ikääntyvien kielteiset tunteet digitalisaatiossa. Yhteiskuntapolitiikka 86 (4), 371-382. Passey, D., Shonfeld, M., Appleby, L., Judge, M., Saito, T. & Smits, A. (2018) Digital Agency: Empowering Equity in and through Education. Technology, Knowledge and Learning 23 (3), 425–439. Tilastokeskus - Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö 2021 (stat.fi) (haettu 30.1.2022) 3.6.2022 ©TYÖTERVEYSLAITOS 12

Notas del editor

  1. Painopisteen ollessa yksilössä tai yksilöissä olennaisia peruskysymyksiä ovat ennen kaikkea, mitä ihminen osaa, kykenee, haluaa, tuntee ja mitä hänen kulloisessakin tilanteessa täytyy tehdä tai olla tekemättä ja mitä juuri tämä tilanne mahdollistaa.