SlideShare una empresa de Scribd logo
1 de 22
Descargar para leer sin conexión
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
2014
KANSALLINEN
REKRYTOINTITUTKIMUS ™
VER 1.3
lataa vuoden 2015 tulokset osoitteesta rekrytointitutkimus.fi
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Skyhood Oy toteutti maaliskuussa 2014 kansallisen kyselytutkimuksen
suomalaisten yritysten rekrytoinnista. Kyselyn tavoitteena oli selvittää
rekrytoinnin nykytila ja trendit. Vastaajia pyydettiin vastaamaan
kysymyksiin asiantuntija- ja esimiesrekrytointien näkökulmasta.
Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella ja siihen vastasi
142 rekrytoinnista ja henkilöstöasioista vastaavaa henkilöä. Kyselyssä
vastaajilta kysyttiin perustietojen lisäksi muun muassa mielipiteitä
suorahausta, rekrytointiprosessista ja ilmoituskanavista. Lisäksi
vastaajat saivat pohtia rekrytoinnin tulevaisuutta.
Tutkimuksen toteutus
Kysely suunnattiin kaikille toimialoille. Eniten vastaajia oli
teollisuudesta, tukku- ja vähittäiskaupasta sekä informaatioalalta.
Lähes puolet (49%) vastaajista työskentelee 50 – 199 henkilön
yrityksissä ja noin viidesosa 200 – 499 henkilön yrityksissä.  10
prosenttia vastaajista työskentelee yli 1 000 hengen organisaatiossa.
36 prosentilla vastaajayrityksistä liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa
vuodessa. 38 prosenttia työskentelee yrityksessä, jonka liikevaihto on
10 - 50 miljoonaa vuodessa. Liikevaihdoltaan yli 50 miljoonan euron
yrityksiä oli 26 prosenttia.
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
yli 500
200-499
100-199
50-99
5-49
Vastaajayritysten henkilöstömäärä
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Rekrytointinäkymät
0 %
10 %
20 %
30 %
40 %
50 %
0 1-5 6-10 11-20 21-50 yli 50
Rekrytointien määrä 2013
Rekrytointien arvioitu määrä 2014
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Kumppanien hyödyntäminen rekrytoinnissa
49%
34%
“Pääosin organisaation
rekrytointiyksikössä”
“Käytämme
kumppaneita
rekrytoinnissa”
18%
Miten rekrytointiprosessinne
yleensä hoidetaan?
13 %
Rekrytoinneista osa
ulkoistetaan yhdelle
kumppanille
1 %
Rekrytointimme hoitaa
pääosin ulkopuolinen
kumppani
“Pääosin palkkaavan
esimiehen yksikössä”
4 %
Rekrytoinneista osa
ulkoistetaan usealle
kumppanille
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Soveltuvuusarvioinnit
Ehdokkaiden alkukarsinta
Ehdokkaiden identifiointi
Ehdokkaiden valinta (3 - 5 parasta)
Ehdokkaiden haastattelut
Rekrytointikonsultointi 3 %
10 %
12 %
18 %
22 %
34 %
Kumppanien hyödyntäminen rekrytoinnissa
Mihin kumppaneita käytetään, jos rekrytointia ulkoistetaan?
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Alle 10 10 – 19 20 – 49 50 – 99 100 – 199 Yli 200
1 %4 %
17 %
43 %
19 %16 %
Työhakemusten määrä
Lähes puolet
vastaanottaa 20 - 49
hakemusta yhtä
rekrytointia kohden
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Kuinka moni hakijoista on päteviä tehtävään?
Alle neljännes 25 - 50% 50 - 75% Yli 75%
14 %17 %
27 %
42 %
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
2 viikkoa 1 kk 2 kk 3 kk
12 %
46 %
33 %
8 %
Rekrytoinnin keskimääräinen läpimenoaika
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Rekrytointiin kuluva työaika organisaatiossa
2 päivää 5 päivää 2 viikkoa 4 viikkoa
1 %
15 %
57 %
26 %
Yli puolet vastaajista
käyttää yhteen rekrytointiin
keskimäärin 5 kokonaista
työpäivää
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Kuinka moni haastatelluista sopii
persoonallisuuspiirteidensä puolesta tiimiin?
Alle 10% 10 - 25% 25 - 50% 50-75% Yli 75%
5 %
21 %
35 %
29 %
10 %
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Motivaatio
Aikaisempi työkokemus
Persoonallisuuden sopivuus tiimiin
Luonteenpiirteisiin liittyvät vahvuudet
Koulutus
Profiilin sopiminen työyhteisöön
Edellinen työtehtävä
Edellisten työsuhteiden päättymisen syy
Aukot työhistoriassa
Erityistaidot
Referenssit
Psykologisen testaajan mielipide
Rekrytointiasiantuntijan mielipide
Ikä
Sukupuoli
25 % 50 % 75 % 100 %
Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä
Mitä mieltä olet seuraavista kandidaattiin
liittyvistä tiedoista rekrytointipäätöksen kannalta?
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Sisäinen haku
Omat www-sivut
TE-palvelut
Henkilöstön kontaktit
Monster
Päivälehdet
Oikotie
Muut työpaikkasivut
Ammattilehdet
LinkedIn
Uranus
Facebook
Twitter
Radio
Televisio
20 % 40 % 60 % 80 % 100 %
Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä
Kuinka tärkeitä seuraavat kanavat ovat
rekrytoinnissanne?
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Vain ilmaiskanavia Alle 500€ 500€ - 1000€ 1000€ - 3000€ 3000€ - 5000€ 5000€ - 10 000€ Ei käytä mediakanavia
5 %4 %
10 %
18 %
32 %
18 %
13 %
Keskimäärin mediakanaviin käytetty
summa rekrytointia kohden
Yleisin rekrytointi-
ilmoitukseen käytettävä
rahamäärä on 500€ - 1 000€
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Suorahaku rekrytoinnissa
KYLLÄ
32%EI
68%
Oletko käyttänyt suorahakua
viimeisen 12 kk:n aikana?
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Passiivisten kandidaattien tavoittaminen
Luottamuksellisuus
Vaivattomuus
Ajalliset resurssit
Johdon tai hallituksen vaatimus
Tilanteen vaatimus
Markkinatietoa kandidaattien reaktioista
Status- tai brändimerkitys
20 % 40 % 60 % 80 % 100 %
38 %
17 %
28 %
27 %
8 %
9 %
9 %
5 %
33 %
28 %
19 %
22 %
19 %
12 %
10 %
3 %
20 %
30 %
21 %
16 %
30 %
31 %
31 %
12 %
8 %
23 %
22 %
23 %
32 %
25 %
27 %
41 %
1 %
2 %
9 %
12 %
11 %
22 %
23 %
38 %
Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä
Miksi suorahakua käytetään
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Kustannukset
Tietämättömyys hyvistä vaihtoehdoista
Prosessin epäavoimuus
Aikataulukysymykset
Ehdokkaiden laatu
Organisaation tai johdon vastustus
Ehdokkaiden määrä
Muu 10 %
3 %
4 %
5 %
7 %
10 %
12 %
20 %
29 %
Miksi suorahakua ei käytetä?
Ulkopuolisen tahon puutteellinen
ymmärrys liiketoiminnastamme
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Toimiston ymmärrys tarpeistamme
Ehdokkaiden laatu ja monipuolisuus
Suorahakuyrityksen maine
Konsultin ominaisuudet
Toimiston joustavuus
Toimeksiannon hinta
Nopeus
Suorahakuyrityksen koko
25 % 50 % 75 % 100 %
Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä
Tärkeimmät kriteerit suorahakutoimiston
valinnalle
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Monsterin CV-pankki
Oikotien Profiili
Skillnet
LinkedIn Recruiter
Duunitori.fi
Recruitby.net
Joberate
Laura
Saimanet
Grand Eleven
Rekrysoft.fi
Heebo
Duunio
Muu 11 %
0 %
0 %
1 %
2 %
4 %
4 %
6 %
6 %
6 %
7 %
8 %
21 %
23 %
Uusia työnhaku- ja rekrytointipalveluita
90 %
10 %
EN
Oletko käyttänyt maksullista
LinkedIn-palvelua?
Mitä seuraavista palveluista / järjestelmistä olet käyttänyt?
KYLLÄ
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Hakijan personallisuudella suurempi merkitys kuin ennen
Perinteinen CV ja hakemus välttämättömiä hyvässä rekrytoinnissa
Internet tehostaa rekrytointia merkittävästi
Sosiaalinen media muuttaa merkittävästi työnhakua ja rekrytointia
Perinteisen median rooli rekrytoinnissa pienentynyt
Rekrytointiprosessi ei tule merkittävästi muuttumaan
Tulevaisuudessa osaajat löytyvät internet-palveluiden kautta
Työpaikkailmoituksilla löytyy parhaiten sopivia hakijoita
Mobiilissa tehtävä työnhaku yleistyy 5 vuoden aikana
Suurin osa työhaastatteluista tehdään videolla 10 v. päästä
Suorahaku ei yleisty, koska se on liian kallista
LinkedIn-palvelun vaikutus rekrytointiin on mullistava 12 %
10 %
13 %
5 %
3 %
4 %
4 %
7 %
7 %
3 %
1 %
4 %
17 %
26 %
25 %
17 %
40 %
16 %
51 %
13 %
12 %
11 %
15 %
9 %
46 %
34 %
33 %
28 %
19 %
21 %
10 %
15 %
13 %
15 %
9 %
15 %
25 %
29 %
26 %
45 %
32 %
53 %
26 %
53 %
54 %
52 %
56 %
51 %
1 %
1 %
4 %
5 %
6 %
6 %
10 %
12 %
14 %
18 %
20 %
21 %
Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä En osaa sanoa Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä
Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Rekrytoinnin tulevaisuus: kommentteja
“Yhä enemmän ratkaisevat personallisuus ja
muut henkilöön liittyvät tekijät. sosiaalisen
median mukaantulo rekrytoinnissa antaa uusia
ulottovuuksia ja mahdollisuuksia.”
“Hyviä henkilöitä on yhä vaikemapi löytää ja sen myötä
onnistuneen rekrytointiprosessin merkitys tulee kasvamaan.”
“Edelleen ongelmana on se kuinka
tavoitetaan ne parhaat työntekijät, jotka
ovat passiivisia työnhakijoita. Eli miten
näihin saataisiin yhteys - he, kun eivät lue
työpaikkailmoituksia.”
“Erilaiset sähköiset välineet vääristävät
kommunikaatiota ja tunnetta, joka valitsijalla
syntyy kun hän tapaa työntekijäehdokkaan
henkilökohtaisesti.”
“Sosiaalinen media on vain yksi tekninen kanava.”
“Rekrytoinneista on yhä enemmän tulossa strategista työtä.”
KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
Rekrytointitutkimus toteutettiin maaliskuun aikana vuonna
2014. Kysely suunnattiin suomalaisten yritysten rekrytointi-
ja HR-asioista päättäville henkilöille. Kyselyyn vastasi
yhteensä 142 henkilöä. Kysely tehtiin verkossa ja siihen
pystyi vastaamaan julkisen linkin kautta.
Kyselytutkimuksen tulokset ovat saatavilla ainoastaan
kootussa muodossa. Jos olette kiinnostuneet saamaan
lisätietoa kyselystä ja sen tuloksista, olkaa hyvä ja ottakaa
yhteyttä info@skyhood.com.
Lisätietoja Skyhoodista:
Thomas Grönholm Martti Kuusanmäki
CEO & Co-founder COO & Co-founder
+358 40 544 4523 +358 50 413 7667
thomas@skyhood.com martti@skyhood.com
Seuraa:
www.twitter.com/skyhood_ltd
www.facebook.com/SkyhoodHelsinki
www.linkedin.com/company/skyhood
SKYHOOD Oy / www.skyhood.com / on vuonna 2010 perustettu
helsinkiläinen yritys, joka kehittää palveluita rekrytointialalle. Skyhood
tarjoaa työkaluja ja palveluja, joiden avulla suorahakutoimisto,
rekrytointiyritys tai organisaation sisäinen rekrytointitiimi löytää
tehokkaasti ja luottamuksellisesti päteviä työntekijöitä johto- ja
asiantuntijatehtäviin.
Duunitori.fi / www.duunitori.fi / on vuonna 2010 julkaistu Suomen
suurin työnhakukone – uusi työelämään keskittynyt media – joka
tavoittaa tulevaisuuden osaajat ja työelämästä kiinnostuneet
tehokkaasti. Duunitori.fi yhdistelee yksityisistä ja julkisista lähteistä
kerättyjä avoimia työpaikkailmoituksia, tuo ne kartalle ja jakaa edelleen
muun muassa sosiaaliseen mediaan. Duunitori kerää työpaikkoja
esimerkiksi seuraavista palveluista: Mol.fi, Uranus, Aarresaari ja Oikotien
työpaikat. Duunitorilla on työpaikkoja yli 15 000 koko Suomesta ja uusia
ilmestyy monta kertaa päivässä. Duunitorilla on Suomen suurin
sosiaalisen median työnhakuverkosto; Verkosto koostuu yli 500:stä
työpaikkasivusta ja yli 120 000 tykkääjästä Facebookissa.
Grand Eleven / www.grandeleven.com / on suorahakuun kehitetty
verkkopohjainen profilointi- ja kutsupalvelu. Grand Eleven toimii
suorahakutoimiston ja kandidaatin välisenä yhteyskanavana, jossa
kandidaatti antaa uraansa liittyviä tietoja sekä ilmaisee kiinnostuksen
uudesta positiosta – luottamuksellisesti. Grand Eleven toimii yhteistyössä
johtavien suomalaisten suorahakuyritysten sekä rekrytointiammat-
tilaisten kanssa.
Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
© Skyhood Oy 2015
Duunitori
2015
KANSALLINEN
REKRYTOINTITUTKIMUS ™
lataa vuoden 2015 tulokset osoitteesta
www.rekrytointitutkimus.fi

Más contenido relacionado

La actualidad más candente

La actualidad más candente (13)

Missä mennään? Sosiaalinen media työnhaussa / Thomas Grönholm, Duunitori.fi /...
Missä mennään? Sosiaalinen media työnhaussa / Thomas Grönholm, Duunitori.fi /...Missä mennään? Sosiaalinen media työnhaussa / Thomas Grönholm, Duunitori.fi /...
Missä mennään? Sosiaalinen media työnhaussa / Thomas Grönholm, Duunitori.fi /...
 
Suomi elää yrittäjyydestä
Suomi elää yrittäjyydestäSuomi elää yrittäjyydestä
Suomi elää yrittäjyydestä
 
Pirkanmaan startup-tutkimus
Pirkanmaan startup-tutkimusPirkanmaan startup-tutkimus
Pirkanmaan startup-tutkimus
 
Työnantajamielikuvatutkimus 2009
Työnantajamielikuvatutkimus 2009Työnantajamielikuvatutkimus 2009
Työnantajamielikuvatutkimus 2009
 
Työssäoppiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Työssäoppiminen SAK:laisilla työpaikoillaTyössäoppiminen SAK:laisilla työpaikoilla
Työssäoppiminen SAK:laisilla työpaikoilla
 
EK:n Pk-toimintaympäristökyselyn tulokset
EK:n Pk-toimintaympäristökyselyn tuloksetEK:n Pk-toimintaympäristökyselyn tulokset
EK:n Pk-toimintaympäristökyselyn tulokset
 
Pk- ja startup-yritysten yhteistyö
Pk- ja startup-yritysten yhteistyöPk- ja startup-yritysten yhteistyö
Pk- ja startup-yritysten yhteistyö
 
SAK:n luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
SAK:n  luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018SAK:n  luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
SAK:n luottamushenkilöpaneeli helmikuu 2018
 
Yrittäjäprofiili 2013
Yrittäjäprofiili 2013Yrittäjäprofiili 2013
Yrittäjäprofiili 2013
 
SAK:n työolobarometri 2016 – Palkkio rohkaisee kehittämään
SAK:n työolobarometri 2016 – Palkkio rohkaisee kehittämäänSAK:n työolobarometri 2016 – Palkkio rohkaisee kehittämään
SAK:n työolobarometri 2016 – Palkkio rohkaisee kehittämään
 
Työehdoista sopiminen marraskuu 2020
Työehdoista sopiminen marraskuu 2020Työehdoista sopiminen marraskuu 2020
Työehdoista sopiminen marraskuu 2020
 
2015 05-28 voittajatiimin rakentaminen, kaijala markku
2015 05-28 voittajatiimin rakentaminen, kaijala markku2015 05-28 voittajatiimin rakentaminen, kaijala markku
2015 05-28 voittajatiimin rakentaminen, kaijala markku
 
Hyvän työn mittari 2018
Hyvän työn mittari 2018Hyvän työn mittari 2018
Hyvän työn mittari 2018
 

Similar a Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014

Kansallinen rekrytointitutkimus 2013
Kansallinen rekrytointitutkimus 2013Kansallinen rekrytointitutkimus 2013
Kansallinen rekrytointitutkimus 2013Thomas Grönholm
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2LAURA Rekrytointi Oy
 
Celkee Insight Case Sovelto Oy strategy deployment
Celkee Insight Case Sovelto Oy strategy deploymentCelkee Insight Case Sovelto Oy strategy deployment
Celkee Insight Case Sovelto Oy strategy deploymentCelkee Oy
 
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014Hele Lonka
 
Project-IT Oy vuosikertomus 2014
Project-IT Oy vuosikertomus 2014Project-IT Oy vuosikertomus 2014
Project-IT Oy vuosikertomus 2014Project-IT
 
Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013
Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013
Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013Fonecta
 
Heikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassa
Heikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassaHeikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassa
Heikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassaTyö- ja elinkeinoministeriö
 
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?Questback_Fin
 
TEK Opiskelijatutkimus 2015 tulokset
TEK Opiskelijatutkimus 2015 tuloksetTEK Opiskelijatutkimus 2015 tulokset
TEK Opiskelijatutkimus 2015 tuloksetArttu Piri
 
CEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksista
CEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksistaCEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksista
CEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksistaPwC Suomi
 
Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014
Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014
Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014Suomen Ekonomit
 
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Hanna P. Korhonen
 
Tilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne Keyriläinen
Tilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne KeyriläinenTilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne Keyriläinen
Tilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne KeyriläinenTilastokeskus
 

Similar a Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014 (20)

Kansallinen rekrytointitutkimus 2013
Kansallinen rekrytointitutkimus 2013Kansallinen rekrytointitutkimus 2013
Kansallinen rekrytointitutkimus 2013
 
Vuokrajohtajatutkimus 2014
Vuokrajohtajatutkimus 2014Vuokrajohtajatutkimus 2014
Vuokrajohtajatutkimus 2014
 
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
Uranus Oy:n rekrytointijulkaisu - Nostetta nro 2
 
Suorahakuopas
SuorahakuopasSuorahakuopas
Suorahakuopas
 
Celkee Insight Case Sovelto Oy strategy deployment
Celkee Insight Case Sovelto Oy strategy deploymentCelkee Insight Case Sovelto Oy strategy deployment
Celkee Insight Case Sovelto Oy strategy deployment
 
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
Asiakaskokemus kilpailutekijana door_09102014
 
Project-IT Oy vuosikertomus 2014
Project-IT Oy vuosikertomus 2014Project-IT Oy vuosikertomus 2014
Project-IT Oy vuosikertomus 2014
 
Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013
Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013
Suomalaisten pienyritysten palvelutaso 2013
 
Heikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassa
Heikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassaHeikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassa
Heikki Räisäsen esitys Sihteeri- ja assistentti 2014 -tapahtumassa
 
Lauri Ihalainen: Työmarkkinoiden ja työelämän kehitysnäkymiä
Lauri Ihalainen: Työmarkkinoiden ja työelämän kehitysnäkymiäLauri Ihalainen: Työmarkkinoiden ja työelämän kehitysnäkymiä
Lauri Ihalainen: Työmarkkinoiden ja työelämän kehitysnäkymiä
 
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
Sitouttaa ja sitoutua - kuinka pitää talentit talossa?
 
Osaamisen kehittäminen työpaikoilla
Osaamisen kehittäminen työpaikoillaOsaamisen kehittäminen työpaikoilla
Osaamisen kehittäminen työpaikoilla
 
TEK Opiskelijatutkimus 2015 tulokset
TEK Opiskelijatutkimus 2015 tuloksetTEK Opiskelijatutkimus 2015 tulokset
TEK Opiskelijatutkimus 2015 tulokset
 
CEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksista
CEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksistaCEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksista
CEO Survey 2014 - Poimintoja Suomen tuloksista
 
Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014
Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014
Koulutuksen vaikuttavuus 11 6 2014
 
Yritykset ja nuorisotakuu Kauppakamari
Yritykset ja nuorisotakuu KauppakamariYritykset ja nuorisotakuu Kauppakamari
Yritykset ja nuorisotakuu Kauppakamari
 
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
Intranetit nyt ja tulevaisuudessa - Iltapäivä Tampereen viestijöille 8.12.2014
 
Tilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne Keyriläinen
Tilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne KeyriläinenTilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne Keyriläinen
Tilastokeskus Hanna Sutela, Anna Pärnänen, Marianne Keyriläinen
 
Spirit 4 2016
Spirit 4 2016Spirit 4 2016
Spirit 4 2016
 
Cinews032010
Cinews032010Cinews032010
Cinews032010
 

Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014

  • 1. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY 2014 KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ VER 1.3 lataa vuoden 2015 tulokset osoitteesta rekrytointitutkimus.fi
  • 2. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Skyhood Oy toteutti maaliskuussa 2014 kansallisen kyselytutkimuksen suomalaisten yritysten rekrytoinnista. Kyselyn tavoitteena oli selvittää rekrytoinnin nykytila ja trendit. Vastaajia pyydettiin vastaamaan kysymyksiin asiantuntija- ja esimiesrekrytointien näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella ja siihen vastasi 142 rekrytoinnista ja henkilöstöasioista vastaavaa henkilöä. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin perustietojen lisäksi muun muassa mielipiteitä suorahausta, rekrytointiprosessista ja ilmoituskanavista. Lisäksi vastaajat saivat pohtia rekrytoinnin tulevaisuutta. Tutkimuksen toteutus Kysely suunnattiin kaikille toimialoille. Eniten vastaajia oli teollisuudesta, tukku- ja vähittäiskaupasta sekä informaatioalalta. Lähes puolet (49%) vastaajista työskentelee 50 – 199 henkilön yrityksissä ja noin viidesosa 200 – 499 henkilön yrityksissä.  10 prosenttia vastaajista työskentelee yli 1 000 hengen organisaatiossa. 36 prosentilla vastaajayrityksistä liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa vuodessa. 38 prosenttia työskentelee yrityksessä, jonka liikevaihto on 10 - 50 miljoonaa vuodessa. Liikevaihdoltaan yli 50 miljoonan euron yrityksiä oli 26 prosenttia. Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014 yli 500 200-499 100-199 50-99 5-49 Vastaajayritysten henkilöstömäärä
  • 3. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Rekrytointinäkymät 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 0 1-5 6-10 11-20 21-50 yli 50 Rekrytointien määrä 2013 Rekrytointien arvioitu määrä 2014
  • 4. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Kumppanien hyödyntäminen rekrytoinnissa 49% 34% “Pääosin organisaation rekrytointiyksikössä” “Käytämme kumppaneita rekrytoinnissa” 18% Miten rekrytointiprosessinne yleensä hoidetaan? 13 % Rekrytoinneista osa ulkoistetaan yhdelle kumppanille 1 % Rekrytointimme hoitaa pääosin ulkopuolinen kumppani “Pääosin palkkaavan esimiehen yksikössä” 4 % Rekrytoinneista osa ulkoistetaan usealle kumppanille
  • 5. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Soveltuvuusarvioinnit Ehdokkaiden alkukarsinta Ehdokkaiden identifiointi Ehdokkaiden valinta (3 - 5 parasta) Ehdokkaiden haastattelut Rekrytointikonsultointi 3 % 10 % 12 % 18 % 22 % 34 % Kumppanien hyödyntäminen rekrytoinnissa Mihin kumppaneita käytetään, jos rekrytointia ulkoistetaan?
  • 6. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Alle 10 10 – 19 20 – 49 50 – 99 100 – 199 Yli 200 1 %4 % 17 % 43 % 19 %16 % Työhakemusten määrä Lähes puolet vastaanottaa 20 - 49 hakemusta yhtä rekrytointia kohden
  • 7. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Kuinka moni hakijoista on päteviä tehtävään? Alle neljännes 25 - 50% 50 - 75% Yli 75% 14 %17 % 27 % 42 %
  • 8. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY 2 viikkoa 1 kk 2 kk 3 kk 12 % 46 % 33 % 8 % Rekrytoinnin keskimääräinen läpimenoaika
  • 9. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Rekrytointiin kuluva työaika organisaatiossa 2 päivää 5 päivää 2 viikkoa 4 viikkoa 1 % 15 % 57 % 26 % Yli puolet vastaajista käyttää yhteen rekrytointiin keskimäärin 5 kokonaista työpäivää
  • 10. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Kuinka moni haastatelluista sopii persoonallisuuspiirteidensä puolesta tiimiin? Alle 10% 10 - 25% 25 - 50% 50-75% Yli 75% 5 % 21 % 35 % 29 % 10 %
  • 11. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Motivaatio Aikaisempi työkokemus Persoonallisuuden sopivuus tiimiin Luonteenpiirteisiin liittyvät vahvuudet Koulutus Profiilin sopiminen työyhteisöön Edellinen työtehtävä Edellisten työsuhteiden päättymisen syy Aukot työhistoriassa Erityistaidot Referenssit Psykologisen testaajan mielipide Rekrytointiasiantuntijan mielipide Ikä Sukupuoli 25 % 50 % 75 % 100 % Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä Mitä mieltä olet seuraavista kandidaattiin liittyvistä tiedoista rekrytointipäätöksen kannalta?
  • 12. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Sisäinen haku Omat www-sivut TE-palvelut Henkilöstön kontaktit Monster Päivälehdet Oikotie Muut työpaikkasivut Ammattilehdet LinkedIn Uranus Facebook Twitter Radio Televisio 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä Kuinka tärkeitä seuraavat kanavat ovat rekrytoinnissanne?
  • 13. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Vain ilmaiskanavia Alle 500€ 500€ - 1000€ 1000€ - 3000€ 3000€ - 5000€ 5000€ - 10 000€ Ei käytä mediakanavia 5 %4 % 10 % 18 % 32 % 18 % 13 % Keskimäärin mediakanaviin käytetty summa rekrytointia kohden Yleisin rekrytointi- ilmoitukseen käytettävä rahamäärä on 500€ - 1 000€
  • 14. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Suorahaku rekrytoinnissa KYLLÄ 32%EI 68% Oletko käyttänyt suorahakua viimeisen 12 kk:n aikana?
  • 15. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Passiivisten kandidaattien tavoittaminen Luottamuksellisuus Vaivattomuus Ajalliset resurssit Johdon tai hallituksen vaatimus Tilanteen vaatimus Markkinatietoa kandidaattien reaktioista Status- tai brändimerkitys 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 38 % 17 % 28 % 27 % 8 % 9 % 9 % 5 % 33 % 28 % 19 % 22 % 19 % 12 % 10 % 3 % 20 % 30 % 21 % 16 % 30 % 31 % 31 % 12 % 8 % 23 % 22 % 23 % 32 % 25 % 27 % 41 % 1 % 2 % 9 % 12 % 11 % 22 % 23 % 38 % Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä Miksi suorahakua käytetään
  • 16. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Kustannukset Tietämättömyys hyvistä vaihtoehdoista Prosessin epäavoimuus Aikataulukysymykset Ehdokkaiden laatu Organisaation tai johdon vastustus Ehdokkaiden määrä Muu 10 % 3 % 4 % 5 % 7 % 10 % 12 % 20 % 29 % Miksi suorahakua ei käytetä? Ulkopuolisen tahon puutteellinen ymmärrys liiketoiminnastamme
  • 17. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Toimiston ymmärrys tarpeistamme Ehdokkaiden laatu ja monipuolisuus Suorahakuyrityksen maine Konsultin ominaisuudet Toimiston joustavuus Toimeksiannon hinta Nopeus Suorahakuyrityksen koko 25 % 50 % 75 % 100 % Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Vähän merkitystä Ei merkitystä Tärkeimmät kriteerit suorahakutoimiston valinnalle
  • 18. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Monsterin CV-pankki Oikotien Profiili Skillnet LinkedIn Recruiter Duunitori.fi Recruitby.net Joberate Laura Saimanet Grand Eleven Rekrysoft.fi Heebo Duunio Muu 11 % 0 % 0 % 1 % 2 % 4 % 4 % 6 % 6 % 6 % 7 % 8 % 21 % 23 % Uusia työnhaku- ja rekrytointipalveluita 90 % 10 % EN Oletko käyttänyt maksullista LinkedIn-palvelua? Mitä seuraavista palveluista / järjestelmistä olet käyttänyt? KYLLÄ
  • 19. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Hakijan personallisuudella suurempi merkitys kuin ennen Perinteinen CV ja hakemus välttämättömiä hyvässä rekrytoinnissa Internet tehostaa rekrytointia merkittävästi Sosiaalinen media muuttaa merkittävästi työnhakua ja rekrytointia Perinteisen median rooli rekrytoinnissa pienentynyt Rekrytointiprosessi ei tule merkittävästi muuttumaan Tulevaisuudessa osaajat löytyvät internet-palveluiden kautta Työpaikkailmoituksilla löytyy parhaiten sopivia hakijoita Mobiilissa tehtävä työnhaku yleistyy 5 vuoden aikana Suurin osa työhaastatteluista tehdään videolla 10 v. päästä Suorahaku ei yleisty, koska se on liian kallista LinkedIn-palvelun vaikutus rekrytointiin on mullistava 12 % 10 % 13 % 5 % 3 % 4 % 4 % 7 % 7 % 3 % 1 % 4 % 17 % 26 % 25 % 17 % 40 % 16 % 51 % 13 % 12 % 11 % 15 % 9 % 46 % 34 % 33 % 28 % 19 % 21 % 10 % 15 % 13 % 15 % 9 % 15 % 25 % 29 % 26 % 45 % 32 % 53 % 26 % 53 % 54 % 52 % 56 % 51 % 1 % 1 % 4 % 5 % 6 % 6 % 10 % 12 % 14 % 18 % 20 % 21 % Täysin samaa mieltä Osittain samaa mieltä En osaa sanoa Osittain eri mieltä Täysin eri mieltä Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä
  • 20. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Rekrytoinnin tulevaisuus: kommentteja “Yhä enemmän ratkaisevat personallisuus ja muut henkilöön liittyvät tekijät. sosiaalisen median mukaantulo rekrytoinnissa antaa uusia ulottovuuksia ja mahdollisuuksia.” “Hyviä henkilöitä on yhä vaikemapi löytää ja sen myötä onnistuneen rekrytointiprosessin merkitys tulee kasvamaan.” “Edelleen ongelmana on se kuinka tavoitetaan ne parhaat työntekijät, jotka ovat passiivisia työnhakijoita. Eli miten näihin saataisiin yhteys - he, kun eivät lue työpaikkailmoituksia.” “Erilaiset sähköiset välineet vääristävät kommunikaatiota ja tunnetta, joka valitsijalla syntyy kun hän tapaa työntekijäehdokkaan henkilökohtaisesti.” “Sosiaalinen media on vain yksi tekninen kanava.” “Rekrytoinneista on yhä enemmän tulossa strategista työtä.”
  • 21. KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ 2014 © SKYHOOD OY Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014 Rekrytointitutkimus toteutettiin maaliskuun aikana vuonna 2014. Kysely suunnattiin suomalaisten yritysten rekrytointi- ja HR-asioista päättäville henkilöille. Kyselyyn vastasi yhteensä 142 henkilöä. Kysely tehtiin verkossa ja siihen pystyi vastaamaan julkisen linkin kautta. Kyselytutkimuksen tulokset ovat saatavilla ainoastaan kootussa muodossa. Jos olette kiinnostuneet saamaan lisätietoa kyselystä ja sen tuloksista, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä info@skyhood.com. Lisätietoja Skyhoodista: Thomas Grönholm Martti Kuusanmäki CEO & Co-founder COO & Co-founder +358 40 544 4523 +358 50 413 7667 thomas@skyhood.com martti@skyhood.com Seuraa: www.twitter.com/skyhood_ltd www.facebook.com/SkyhoodHelsinki www.linkedin.com/company/skyhood SKYHOOD Oy / www.skyhood.com / on vuonna 2010 perustettu helsinkiläinen yritys, joka kehittää palveluita rekrytointialalle. Skyhood tarjoaa työkaluja ja palveluja, joiden avulla suorahakutoimisto, rekrytointiyritys tai organisaation sisäinen rekrytointitiimi löytää tehokkaasti ja luottamuksellisesti päteviä työntekijöitä johto- ja asiantuntijatehtäviin. Duunitori.fi / www.duunitori.fi / on vuonna 2010 julkaistu Suomen suurin työnhakukone – uusi työelämään keskittynyt media – joka tavoittaa tulevaisuuden osaajat ja työelämästä kiinnostuneet tehokkaasti. Duunitori.fi yhdistelee yksityisistä ja julkisista lähteistä kerättyjä avoimia työpaikkailmoituksia, tuo ne kartalle ja jakaa edelleen muun muassa sosiaaliseen mediaan. Duunitori kerää työpaikkoja esimerkiksi seuraavista palveluista: Mol.fi, Uranus, Aarresaari ja Oikotien työpaikat. Duunitorilla on työpaikkoja yli 15 000 koko Suomesta ja uusia ilmestyy monta kertaa päivässä. Duunitorilla on Suomen suurin sosiaalisen median työnhakuverkosto; Verkosto koostuu yli 500:stä työpaikkasivusta ja yli 120 000 tykkääjästä Facebookissa. Grand Eleven / www.grandeleven.com / on suorahakuun kehitetty verkkopohjainen profilointi- ja kutsupalvelu. Grand Eleven toimii suorahakutoimiston ja kandidaatin välisenä yhteyskanavana, jossa kandidaatti antaa uraansa liittyviä tietoja sekä ilmaisee kiinnostuksen uudesta positiosta – luottamuksellisesti. Grand Eleven toimii yhteistyössä johtavien suomalaisten suorahakuyritysten sekä rekrytointiammat- tilaisten kanssa. Kansallinen Rekrytointitutkimus 2014
  • 22. © Skyhood Oy 2015 Duunitori 2015 KANSALLINEN REKRYTOINTITUTKIMUS ™ lataa vuoden 2015 tulokset osoitteesta www.rekrytointitutkimus.fi